Olemme keväällä eläkkeelle jäänyt pariskunta. Molemmat olemme olleet työelämässä johtavassa asemassa olevia. Jäimme hyvillä mielin eläkkeelle.
Kaikki on muuten hyvin, mutta miehestäni on tullut aivan käsittämätön vastarannan kiiski, ihan erilainen kuin aikaisemmin. Joka asiaan on ensimmäinen vastaus kielteinen. Taloustilanteemme on erinomaisen hyvä ja meillä on hyvät eläkkeet, mutta Chifonet-pöytärätitkin hän pistää puoliksi säästääkseen. Olen itsekin säästäväinen, mutten kuitenkaan hyvän ja joustavan elämän kustannuksella. Olen tottunut toimimaan itsenäisesti ja nyt yllättäen hän haluaa puuttua jokaiseen tekemääni asiaan. Onneksi meillä on kaksi kotia ja olenkin ratkaissut asian niin, että olemme yhdessä vain joka toisen viikon. Onko se tosiaan totta, että miehistä tulee vanhemmiten nalkuttavia pikkumaisia ukkoja. Sori vähän provosoiva ilmaus!
Ennen eläköitymistä mieheni oli hyvin joviaali ja kaukana pikkumaisesta nipottajasta! (Tämän saman asian ovat todenneet myös aikuiset lapset.)
Miten te hyvät kanssasisaret olette selvinneet eläkkeelle jäämisestä?
Kaikki on muuten hyvin, mutta miehestäni on tullut aivan käsittämätön vastarannan kiiski, ihan erilainen kuin aikaisemmin. Joka asiaan on ensimmäinen vastaus kielteinen. Taloustilanteemme on erinomaisen hyvä ja meillä on hyvät eläkkeet, mutta Chifonet-pöytärätitkin hän pistää puoliksi säästääkseen. Olen itsekin säästäväinen, mutten kuitenkaan hyvän ja joustavan elämän kustannuksella. Olen tottunut toimimaan itsenäisesti ja nyt yllättäen hän haluaa puuttua jokaiseen tekemääni asiaan. Onneksi meillä on kaksi kotia ja olenkin ratkaissut asian niin, että olemme yhdessä vain joka toisen viikon. Onko se tosiaan totta, että miehistä tulee vanhemmiten nalkuttavia pikkumaisia ukkoja. Sori vähän provosoiva ilmaus!
Ennen eläköitymistä mieheni oli hyvin joviaali ja kaukana pikkumaisesta nipottajasta! (Tämän saman asian ovat todenneet myös aikuiset lapset.)
Miten te hyvät kanssasisaret olette selvinneet eläkkeelle jäämisestä?
Vastaukset 51
Vanhimmat
Liioittelematta sanoen niin paremmin ei voisi olla!
Aikaisemmin tehdyn suunnitelman mukaisesti jäimme mieheni kanssa "eläkkeelle" 52 / 57 vuotisina.
Töistä vetäytymistä edelsi usean vuoden jakso viikkoleski elämää.
Mieheni oli viikonloppumies.
Kaikki asiat paranivat kerralla. Vaihdoimme omakotitalosta keskustan kerrostaloon
Viihdymme yhdessä mutta minä matkustelen myös itse naisystäväni kanssa.
Mieheni tekee kotitöistä suurimman osan vaikka en ole koskaan edes vihjaissut siihen suuntaan.
Olemme vuosittain matkoilla yhteen laskettuna useita kuukausia.
Mieheni on temperamenttinen mutta ei mikään rähjärollo.
Eläkkeemme ovat pienet. Omani on alle 1000€/kk. Miehelläni se on jonkin verran parempi mutta se ei missään tapauksessa ole tulkittavissa suureksi.
Omani pienuus johtuu kotivuosistani, niiden jälkeisestä osa-aikaisesta kassatyöstä sekä aikaisesta eläköitymisestä.
Mieheni ehti ansaitsemaan 27 työvuotta.
Niukoista tuloistamme huolimatta emme tunne joutuvamme tinkimään mistään tärkeäksi tuntemastamme.
Terveys on yksi sellainen. Nyt, aivan lähipäivinä olen tuhlannut melkein 400€ yksityiselle klinikalle itsepintaisen kurkkukivun ja nuhan vuoksi.
Terveyskeskukseen saisin ajan muutaman päivän päähän mutta en enää luota niiden toimintaan.
Taloudellisen niukkuuden vastapainoksi elämme hyvin tasapainoista ja sopuisaa elämää.
Koen ainoana, hieman stressaavana tekijänä mieheni "aktiivisuuden".
Ainakin saan riittävästi ja riittävää läheisyyttä.
Näin olemme nyt eläneet yli kymmenen vuotta.
Ei eläköityminen sentään ollut täysin tauotonta ruusuilla tanssimista. Yksi uhkakuva oli.
Jäätyään kotiin alkoi mieheni seurustelemaan kuningas alkoholin kanssa.
Ei hän aiheuttanut häiriöitä eikä ilmennyt muutakaan haittaa.
Joskus, lauantaisin alkuyöstä, hän ei ollut enää kovin henkevää keskusteluseuraa.
En katsonut aiheelliseksi huomauttaa asiasta.
Tätä lievää liukumista kesti vuoden päivät.
Silloin mieheni itse alkoi huolestumaan terveydestään ja, anteeksi arvaukseni ja ilmaisuni, heikkenevästä mieskunnostaan.
Oli niin tai näin. Hän lopetti maistelun täysin ja alkoi hoitamaan kuntoaan ja terveyttään.
Siinäkin joku saattaisi havaita fanatismin piirteitä mutta eipä haittaa.
Kun ei ole kotona niin on salilla.
Sanohan Mummo 65v terveisiä L-L:lle.
Kommenttisi innoittamana kävin tekaisemassa asiaa sivuavan aloituksen avioliitto osastolle.
Jos ketä kiinnostaa niin siitä voi kukin vetää omat johtopäätöksensä.
L-L kirjoittiko vaimosi, vai sinä vaimosi puolesta. Mitenkään vähättelemättä ratkaisujanne.
Minä saan eläkettä puhtaana käteen 1496€. On myös kaksi asuntoa ja matkustelen paljon.
Kyllä tuo riittää yksineläjälle. On myös vuokratuloja.
Kirjoitin referoiden keskustelua mutta sensuurin alkaisena.
Hieman siistimistä ja kompromisseja!
Vaimoni olisi halunnut sisällyttää tekstiin kotiin jäämiseni aiheuttaman, muutaman kuukauden mittaisen shokin paikkojen sotkeentumisen ja ruuan kulutuksen muodossa.
Minusta se on epäoleellinen vaihe koska toiminta muuttui täysin.
Viittaukseni hänen pieneen eläkkeeseensä ei saa hymyä kasvoille mutta tottahan se on.
Samoin viittaus viimeisiin klinkka- lääkärilaskuihin ei olisi kuulemma ollut välttämätön maininta.
Hänestä maininta "aktiivisuudesta" on tarpeeton mutta ei liioittelua.
Se on kuitenkin yksi tärkeä osa yhteiseloa.
Kilkuttelun henki on konsensuksen tulosta muutamilla minun tekemillä ja hyväksyttämillä lisäyksillä.
En tiedä, enkä kysy millä tunnuksilla hän kirjoittelee. Sen tiedän, että se on vähäistä varsinkin näillä ikäripalstoilla.
Terveys lienee se päällimmäinen asia?
Ps. Mielstäni eläkkeesi on varsin hyvä!
Sama oli meillä aikoinaan, kun jätimme työelämän. Ukko muuttui kovin kärttyisäksi. Syykin sitten pikkuhiljaa selvisi - kotiin jäämisen myötä jäi myös vilkas kodin ulkopuolinen "elämä", jota oli viettänyt työmatkoillaan. Erohan siitä tuli.
Nyt elämä on hyvää. Pitää vaan toivoa, että terveyttä riittää. Uutta miestä en ota, elämä yksikseen on luksusta.
"hyvä vanhuus"
Pitkän avioliiton, eläköitymisen ohella miehestä varmaan tuntuu, olen tyhjän pantti, alkaa etsimään asioita kotielämässä mihin voisi vielä vaikuttaa. Tämä kaikki vaimon harmiksi.
Pianhan teillä käy näin, ole vain viikko omassa taloudessasi pian siihen ilmaantuu kolmas uutuudenviehätystä täynnä oleva lady. Mies huomaa hänessä vain myönteiset puolet sen mukana tuomat ihanuudet, ominaisuudet hän vaikka pilkkoo Chifonet kuivaus liinat
neljään osaan miellyttääkseen mistäsi yhä enemmän. Mitä tästä seuraa, pian teillä on lusikat jaossa, yksinäisen eläkeläisen elämä voi alkaa.
Näen tässä näin, molemmat olette omillanne taloudellisessa mielessä, myös työaikana riippuvuus, etenkin toisen huomioon ottaminen on jäänyt vaille päivittäisessä elämässä. Kyllästyy sitä parhainkin siippa kun kuvio kulkee entistä latua, siinä korostuu itsekkyys vain minä tiedän tuo ukkeli on vähän niin ja näin, lukee vain Hesaria ja makaa sohvalla.
Ota huomioon meitä viehättäviä yksinäisiä naisia on vaikka kuinka paljon, on siinä miehilla varaa valita. Jos et miehestäsi pidä parempaa huolta, ei ihme että hän etsii uuden, syytä silloin itseäsi.
Voi hyvä Lily,
olen sen verran itsellinen nainen, etten ala mieheni jalkamatoksi vain siinä pelossa, että tulee joku toinen lady ja vie hänet! Arvostan miiestäni ja olen hänelle tasavertainen kumppani. Kumpainenkin meistä on osaava ja osallistumme tasapuolisesti kodin töihin.
Olen itsekin viehättävä, ja tiedän, että varmasti ottajia löytyisi minullekin, mutta mielestäni se ei nyt ole tämän tilanteen ratkaisu.
Uskon, että suurin syy mieheni kärttyisyyteen löytyy hänestä itsestään. Aikaisemmin työssään arvostettu mies on yhtäkkiä tavallinen rivieläkeläinen. Perheenäitinä minulle tärkeitä (ja myös "työllistäviä") ovat lapset ja lastenlapset. Miehen rooli isoisänä on vähän hakusessa.
Selvä kriisitilannehan tuo on. Itse olen työelämässä paljon vartijana, ja kova paikka olisi jos jäisin täysiaikaisesta työstä eläkkeelle. Siksipä alan ensi syksynä tehdä 4-päiväistä viikkoa, sen jälkeen 2 vuotta osa-aikaeläkkeellä.
En suosittele ukonvaihtoa tuossa iässä. Itse olen varsin mukautuvainen, mutta vaikeaa olisi uuden eukon ja hänen sukunsa kanssa aloittaa eloa. Sama toki itseni puolellakin. Kyllä sukuni ihmettelisi, vaikka ei se heille kuulukaan.
Kunhan se aika aikoinaan koittaa, niin hyvin, uskon.
Miehelläni on niin paljon harrasteita, ettei varmasti aika tule pitkäksi.
Päinvastoin, sitten kun työ ei haittaa harrastuksia, aika kuluu entistä paremmin ja hedelmällisemmmin.
Parisuhteemme on aina ollut hyvä, tuskin ainakaan huonompaan suuntaan sitten muuttuu.
Meilläkin on ollut hyvä parisuhde, toki alamäkiäkin on ollut sopivasti. Odotimme eläkkeelle pääsyä, jotta voimme keskittyä niihin moniin asioihin, joihin ei työaikana ollut mahdollisuutta.
Meillä molemmilla on myös yllin kyllin tekemistä maalla olevalla kakkosasunnollamme. Siksi olenkin ymmällä, miksi yllättävä negatiivisuus.
Kuulisin mielelläni miesten kommentteja, mikä otti hermoon, kun jäi kotiin. Onko se yksinkertaisesti riittämättömyyden tunne, kun ei enää saa sitä työelämän tuomaa arvostusta? Onko se arvostus miehisempää kuin kotona saatu tasavertainen kohtelu?
Sitä se ainakin minulla olisi, sanoisinko turhautumista. Itse kyllä olen hyvä käsittelemään asioita mielessäni, joten ei tuo uskoakseni ulospäin juuri näkyisi. Syksyisenä perjantai-iltana kun olisin saunassa, ajatelisin että eipä tarvitse hikoilla sinihohtoisen altaan päällä. Kuitenkin olisi halu siellä olla.
Rahapuolen kanssa minulla on aivan toisin. Uskon jo nyt että minulla on rahaa riittävästi. Katsotaan, mihin jakossa palkkarahani törsään. Tuskinpa mihinkään, mutta mukava on ostella kaikenlaista, kun ei tarvitse enää kerätä pottia eläkkeen lisäksi.
Mikä otti hermoon? Hermoon ottaminen loppui kun jäin kotiin ensin työttömäksi, sitten työttömyyseläkeläiseksi ja lopulta 6-kymppisenä eläkeläiseksi.
On ollut aikaa ja energiaa yhdistystoimintaan, kuntoiluun, matkusteluun, laiskotteluun ja elämiseen "luonnollisessa" parisuhteessa.
Inhoa sanaa parisuhteen "hoitaminen" koska minusta siinä on jotain pakonomaista.
Tuolla "luonnollisella" tarkoitan sitä, että olemme yhdessä, omiin harrastuksiin kuluva aika pois luettuna, kaikki muu aika.
Jos harrastuksiin lasketaan myös vaimon omat matkat.
Minulla ei ole mitään syytä epäillä miehisyyttäni!
Edes kotityöt ja ruokahuolto eivät uhkaa kilkuttimiani!
"Riittämättömyyden tunne"? Päin vastoin. Oman käsitykseni ja kotikommenttien perusteella pidän itseäni tarpeeksi riittävänä.
Emme olleet johtoasemissa vaan tavan tuunareita, joten en osaa auttaa.
Sanot, että "Kaikki on muuten hyvin"?
Mikä teillä sitten on hyvin, ei tuo oikein hyvältä kuulosta.
Jos aikuiset lapsesikin ovat huomanneet miehesi muuttuneen, niin eikö teillä kenelläkään ole käväissyt mielessä että syy voisi olla miehesi terveydentilassa?
Kannattaisi varmaankin yrittää saada hänet tutkimuksiin.
Rahaa, omaisuutta, kaksi asuntoa, siinä varmaan tärkeimmät hyvät puolet.
Ymmärsin, että kysymys olisi parisuhteen tilasta, siinä elävien ihmisten henkisestä tilasta, ei ulkoisista puitteista?
Eläkkeelle jääminen on iso asia kenelle tahansa työelämässä ikänsä olleelle, ja varmasti vielä suurempi sellaiselle joka on työssään pystynyt käyttämään luovuuttaan ja kaikkea osaamistaan ja joka on todella pystynyt vaikuttamaan asioihin. Yksi elämänvaihe päättyy. Vaikka kuinka olisi valmistautunut ja innostunut uudesta vapaudestaan, niin silti kysymys on aina luopumisesta myös.
On aivan luonnollista, että tulee myös siirtymävaihe.
Mitä tyydyttävämmällä tasolla kaikki muut asiat ihmisen elämässä ovat, sitä helpompi tämä siirtymävaihe yleensä on, silloinhan voi suunnitella ja toteuttaa senkin tavalla jonka uusi vapaus tekee mahdolliseksi.
Aloituksen mukaan miehen luonteessa ja käyttäytymisessä on tapahtunut todella suuri muutos n. puolessa vuodessa?
Et taaskaan tajunnut sarkasmia vaan vastasit tosikon lailla.
Se, että vastasin tuolla tavalla mahdollistaa keskustelun jatkumisen?
Vastasit sarkasmilla minun ALOITTAJALLE esittämiini kysymyksiin joihin en ole saanut vastausta. Sarkasmiin en olisi voinut vastata, tajusin tai en. Se olisi ollut kahdenkeskistä kertakäyttövitsin pitkittämistä.
"Mikä teillä sitten on hyvin"...
Etpä tainnut sinä taaskaan tajuta missä sävyssä minä tuon kirjoittelin. Mutta, suuresta huumorintajustasihan tuo edellinen kommenttisi ja arviosi minusta kai sitten kertoo..
.
Bessie,
minusta meillä on kaikki hyvin, koska olemme (tietääkseni) terveitä, hyväkuntoisia, välit lapsiin on kunnossa ja heidänkin asiansa ovat kaikin puolin ok. Olemme aktiivisia, matkustelemme ja nautimme myös kotona olosta. Tykkäämme myös aidosti toisistamme ja viihdymme hyvin keskenämme arjessa.
Suurin murheeni on tosiaankin se, että mieheni on selvästi MUUTTUNUT kärttyisäksi ja puuttuu kaikkiin pikkuseikkoihinkin.
En ole osannut ajatella, että hän voisi olla sairas. Pitää tarkkailla tätä.
Kaikkein todennäköisintä kuitenkin lienee turhautuminen. Kyllähän tämä nykyinen elämä on melko "haasteetonta" aikasempaan työelämään verrattuna.
Ehkä asteittainen eläkkeelle jääminen olisi ollut hyvä vaihtoehto.
Minulla on aivan ihana mies, mutta pitää totuuden nimessä sanoa, että kyllä hän ennen eläköitymistä oli vielä mukavampi ja rennompi!!
"Olemme aktiivisia, matkustelemme ja nautimme myös kotona olosta. Tykkäämme aidosti toisistamme ja viihdymme hyvin keskenämme arjessa".
Aloituksessa taas mm. "Onneksi meillä on kaksi kotia ja olenkin ratkaissut asian niin, että olemme yhdessä vain joka toisen viikon".
Edelleen aloituksesta:
"miehestäni on tullut käsittämätön vastarannan kiiski, ihan erilainen kuin aikaisemmin".
"Joka asiaan on ensimmäinen vastaus kielteinen".
Teitte päätöksen jäädä eläkkeelle samaan aikaan, mutta ilman yhteisiä suunnitelmia ja tavoitteita?
"Taloustilanteemme on erinomaisen hyvä ja meillä on hyvät eläkkeet, mutta Chifonet pöytä-rätitkin hän pistää puoliksi säästääkseen".
Johtavassa asemassa ollut, ERINOMAISESSA taloudellisessa tilanteessa ja hyvällä eläkkeellä oleva leikkelee chifonetteja huonosti toimiviksi säästääkseen?
"Olen tottunut toimimaan itsenäisesti ja nyt yllättäen hän haluaa puuttua jokaiseen tekemääni asiaan".
Tottunut?! Yllättäen?! Jäitte molemmat keväällä eläkkeelle (johtavasta asemasta ja HYVILLÄ MIELIN), ethän sinä ole voinut tottua uuteen tilanteeseen (molemmat kotona) sen enempää kuin hänkään, eikä eläköityminen kai yllättäen tullut? Vai muuttiko hän vasta eläkkeelle jäätyään sinun kanssasi asumaan, yllättäen?
Bessielle,
meillä, kuten monella muullakin meidän ikäisellä on kaksi asumusta, kaupunkikoti ja kesämökki (meillä ympärivuotinen kakkoskoti). Molemmat paikat ovat meille kummallekin rakkaita. En eläkkeelle jäädessämme ajatellut, että asuisimme päivääkään erillämme, mutta nyt, kun koen hänen M U U T T U N E E N, haluan välillä olla yksin kenenkään nipottamatta niskan takana. Siksi koen, että on perhe-elämämme kannalta hyvä olla erossa välillä.
Silloin, kun olimme molemmat vielä töissä, vapaa-ajalla kummallakin riitti omaa tekemistä (usein kuitenkin yhdessä esim. mökillä) eikä kumpikaan ehtinyt ihmetellä toisen tekemisiä. Minut on nyt yllättänyt hänen käytöksensä, joka on täysin erilaista, mitä se on ollut aikaisemmin.
Olipa hyvä, kun tulin tänne avautumaan "ongelmastani". Kun seuraan tätä "hiuksiahalkovaa" keskustelua, huomaan, että oma elämänihän on ihan älyttömän mutkatonta - jopa muuttuneen mieheni kanssa!
Bessi halkoo jokaisen hiuksen päästäsi, hän ei anna periksi vaan jankuttaa loppuun asti.
Paras jättää kaltaisesi vänkyrä rauhaan.
Avaus on naurettavaa satuilua, tyhmyys ja huutava itsekritiikin puute leimaa sitä. Avaaja asettui puolustusasemiin ja jatkaa yksinkertaista jankkaamista, mutta ei lähde keskustelemaan.
En ole kanssa enkä sisar, mutta kuitenkin:
Ei ole vielä ehditty testata. Miulla vielä vähän aikaa jäljellä ja nykyisellä (ja toivottavasti pysyvällä) seuralaisella ainakin viisi vuotta enemmän.
Mutta eiköhän se siitä, elintavoissa ja rahankäytössä ollaan aika lailla samanlaisia. Ja enin osa tuosta väliajasta menee varmaan tuon yhteisen elämän puitteiden rakenteluun, nyt kumpikin asuu omalla tahollaan...
Saako myös tällainen yli 20 vuotta leskenä ollut sanoa sanasensa, eipä tullut mitään yhteisiä eläkepäivä, mies kuoli alle 50 v ja ikäni oli sillon 46 onneksi oli vielä töitä eikä sitä omaisuuttakaan ollut muuta kuin oma asunto-osake ja 14 v lapsi, siis isätön siitä lähtien. Alkaa ottaa päähän teidän hyvinvoivien ja kovin itsetietoisten pariskuntien itsekehu. Elämää on nähty eikä se ole ollut sitä mitä teillä, mutta hyvin on selvitty ilman näitä itsekehuja, no eipä ole tarvinnut rutista vanhasta ukosta.
Minulla ei ole kokemusta pitkästä liitosta sillä olen tavannut mieheni kun hän jo oli eläkkeellä.
Jos parisuhde on pitkä ja se on ollut aktiivityövuosina pomona olemista niin sanoohan sen järkikin, että tekemättömyyden keskellä sitä aletaan mittaamaan kumpi on pomo.
Ei se ukkosi vastarannakiiski ole, mietipä tuota.
Yötä ; )
Olen huomannut aika usein, että miehestä tulee kärttyinen kun vanhenee.
Ollaan jopa mustasukkaisia lapsenlapsistakin?, sillä vaimon huomio on nyt heissä enempi.
Meillä mies ei tee muuta, kuin katsoo päivät pitkät TV.tä ja minä teen kaiken.
Mekin olemme eläkkeellä oleva pari. Vuosien varrella ollaan fiksauduttu toisiimme, tosin monesti kantapään kautta. En itse tykkää riidellä, en aikoinaan töissä, enkä liiemmin nyt vanhana. Jos huomaan mieheni naamasta että hän on pahalla tuulella yritän saada rauhan aikaiseksi, ennen kovempaa myrskyä. Olemme myös jutelleet paljon näistäkin asioista, miten tärkeää tässä iässä on pysyä sovussa kaikkien ihmisten kanssa. Vaatii työtä, mutta antaa myös paremman elämän.....
Luultavasti sisarillanne, jotka minä tunsin, menee hyvin.
En ole heitä nähnyt kohta 20 vuoteen.
Uskon heidän olevan onnellisia viisaudestani, joka sai munut jättämään heidät riittävän ajoissa.
Jos ovat he uusia suhteita luoneet, niin olen pahoillani suhteittensa puolesta.
Minä olin aikasti ilkeä kouluttaja naisilleni.
Joten saatan hyvin uskoa, että suhteistaan on tullut hyvinkin nalkuttavia.
Lempeästi hymyillen voin enää kuvitella siskojenne elämää.
Nainen on aina niin johdateltava.
H.
Olin jonkin aikaa osa-aikaeläkkeellä ennenkuin mieheni, joka on minua vanhempi, jättäytyi 63,5-vuotiaana eläkkeelle. Olisin suonut että olisi ollut hommissa vielä koska hänellä oli paljon parempi palkka kuin minulla, ja eläkekertymäkin olisi ollut tuolloin hyvä. Vaan ei, hän oli katsonut sivusta miten kovasti tykkäsin olla osa-aikaeläkkeellä ja sain aikani kulumaan kaikkeen mukavaan. Siis jäi tuossa vaiheessa eläkkeelle.
Olin vielä muutaman vuoden töissä (50/50%), nyt jo eläkkeellä molemmat. Mitään ongelmia ei ole ollut. Kumpikaan ei nipota toisilleen vaan toimeen tullaan ja sovussa ollaan.
Niin. Varmaan asiaa auttaa jos osaa ummistaa silmänsä toisen sellaisilta piirteiltä mistä ei ihan hirmuisesti tykkää ;-)
Mukavat työreissut ovat historiaa
Essolla olemme monesti käsitelleet tätä menevien miesten ärtymistä eläkkeellejäännin jälkeen ja olemme löytäneet asialle ymmärrettävän selityksen. Ehkä miestäsi alkaa harmittaa se, että mukavat työreissut (Johtavassa asemassa olevilla usein turhia ryyppyreissuja) hyvien kavereiden kanssa ovat peruuttamattomasti ohi, ja nyt pitää löytää elämään sisältö vain oman vaimon kanssa touhuamisesta. Viini, laulu ja villit naiset ovat nyt nuorempien vielä työelämässä olevien kavereiden harrastuksia (saavutettuja etuja), ja tietysti sellainen asia jurppii menevää miestä.
Takkuaa. Mieheni jäi eläkkeelle kolme vuotta sitten, itse vuosi sitten. Kokonainen vuosi siis on mennyt opetellessa. - Mieheni on aina ollut saita, mutta eläkkeelle jäätyään on nyt myös äkeä, äkkipikainen ja mielestäni taantunut. Emme pysty keskustelemaan oikeastaan mistään. Jo ensi sanojeni jälkeen hän on eri mieltä. Ei kuuntele, painelee ovesta ulos. Olen hämmentynyt ja pettynyt. Odotin yhteisiä, seesteisiä eläkepäiviä. Nyt olisi aikaa harrastaa, tehdä remonttia ja uusia suunnitelmia. Mikään ei käy. Hermostuu valtavasti kun vain ehdotankin jotakin mielestäni rakentavaa. Vaeltelee päivät lenkillä tai pyöräilemässä. Illat istuu TV:n ääressä. Tunnen latistuvani entisestään. Tukehdun kohta tähän mitättömyyteen. Olenkin vakavasti miettinyt eron mahdollisuutta. On myös mahdollista että syy mieheni mielestäni totaaliseen muuttumiseen on sairaudessa. Esim. kielellinen ilmaisu ja motoriikka on olennaisesti huonontunut. Asioiden ymmärtäminen eri käsitteineen on vaikeaa. Kaikki pitää yksinkertaistaa ja toistaa monta kertaa.Lääkäriin hän ei halua mennä. Omat voimani ovat rajalliset eri sairauksista johtuen. Siis mieheni on nalkuttava, pikkumainen ukko ja itsekäs. Enkä millään tahdo selvitä päivästä toiseen.
Retired or not,
puit hyvin sanoiksi oman tilanteemme. Monesti mieleeni tulee, että onko mieheni jotenkin yksinkertainen, kun tuntuu, ettei hän ensimmäisellä kerralla ymmärrä sanomaani, vaan toistelee kysymystä kuin ääliö. Motorisesti hän kyllä käy vielä nelikymppisestä.
En oikein tiedä mitä tässä tekisi. Itse hän ei tätä muuttumistaan myönnä.
Retired or not,
Kun eläkkeelle jäämisestä on kulunut noinkin pitkä aika, tuo kaikki ei taida mennä alkukankeudun piikkiin. Etkö mitenkään saisi miestäsi lääkärin vastaanotolle ?
Masennus tai alkava muistisairaus oireilevat noin - se tiedetään ihan yleisesti.
Sinun täytyy myös ajatella itseäsi, yrittää ottaa omaa tilaa, saada virkistystä ja muutakin sisältöä elämääsi. "Virtahepo olohuoneessa" on ikävä seuralainen...
Olen epäillyt alkavaa dementiaa. Ja varovasti ottanut aiheen esiin noin yleensä, miten tärkeätä on diagnosoida muistisairaus ajoissa. Arka aihe, ymmärrän kyllä.
Mieheni on myös sairaalloisen mustasukkainen joka sekin viittaa em. sairauteen. En voi lähteä minnekään ilman epäilyä siitä miten ja kenen kanssa aikani käytän.
Vaikka kyseessä olisi vain ulkoilu. Lomamatkat ovat sujuneet hyvin viimeisintä lukuunottamatta.
Niin, Retired or not. Toiselle on helppo sanoa, että teepäs niin tai niin (puhun itsestäni). Monin tavoin ihmiset ovat sidoksissa toisiinsa ja itsensä irti repäiseminen on helppoa vain teoriassa.
Silti tahtoisin uskoa, että jokin ulospääsy tilanteeseen löytyy. Keskusteluapua sinulle, vertaistukea, mitä vain, kunhan saat ilmaa siipiesi alle. Ja selvää kai on, että myös puolisosi on onneton omassa lukkiutuneisuudessaan.
Eikä taida paljon auttaa tieto, että mustasukkaisuutta esiintyy vanhenevilla miehillä aika paljon, niilläkin, joilla ei siihen aikaisemmin ole ollut taipumusta. Eikä aina ole kyse sairaudesta. Riittämättömyydestä ja osattomuuden tunnnoista pikemminkin...
Vaikutat ymmärtävältä ja taitavalta puolisolta. Mutta kai ymmärrät myös itseäsi,
etkä vaadi itseltäsi liikaa ? Voimia ja luottamusta !
Hyvä aloitus. Tuollaisia aiheita olisin itsekin halunnut tuoda keskusteluun, mutta en oikein ole valmis altavastaajaksi, tentattavaksi ja opetettavaksi..)) - noin kärjistäen...
Epäilen, ettei aloittajan tarina ole mitenkään epätavallinen. Eläkkeelle jääminen on suurempi muutos kuin voisi äkkiseltään ajatella, etenkin silloin, jos on ollut hyvässä asemassa ja tyydyttävässä työssä. Turhautuminen alkuvaiheessa taitaa olla melkein sääntönä. Puuhastelu samalla reviirillä ja arjen jakaminen tuntuu aika vähäiseltä haasteelta, jos on isompiin tottunut.
Meillä puoliso oli eläkkeellä ennen minua, itse jäin kotiin "vähitellen", keikkatöiltä. Muistan kyllä olleeni melko sietämätön alkuvaiheessa. Mitä muutakaan, jos koko kapasiteetti oli suunnattava kodinhoitoon, joka oli oikeastaan jo korvamerkitty puolisolle ? Hän teki kaiken, kun minä olin töissä.
Ja olihan se suhde koetuksella. Ne puolison piirteet, jotka ennen ohitti olankohtautuksella, kasvoivat sellaisiin mittasuhteisiin, että vähintäinkin niistä piti pitää puhuttelu..))
Uudet kuviot muotoutuivat vähitellen ja kun luonne-erot tulivat selviksi, on hyvä pitää pientä etäisyyttä aika ajoin. Siihen tarkoitukseen meilläkin on pieni asunto puolison kotipaikkakunnalla. Silti työstettävää riittää. Onneksi meillä on yhteinen arvomaailma ja samanlainen huumorintaju. Ne auttavat arjessa tosi paljon.
Niin, että jos nyt jotakin rohkaisua voisin aloittajalle antaa, niin toivoisin, että antaisitte toisillenne aikaa. Mummo 65:lle erityiskiitos rakentavasta puheenvuorosta, sellaista on ilo lukea, etenkin kun satun itse olemaan enempi nuriseva luonne...
"demeter"
Vaikka olenkin ongelmaton nuori, niin tarinasi laittoi minut ajattelemaan miten
toisenlaista elämäni olisi voinut olla, jos olisin vanhentunut ja vieläpä pari-
suhteessa.
Kasvoimmeko me erillemme ilman että kumpikaan huomasi mitään?
Voiko olla niin, että en ole vielä kasvanut puolisoni tasolle?
Voi luoja sentään...olenko ajanut onnestani ohi?
Ongelmaa kokemattomana jään ihmettelemään, jos kerran katsotaan kumpi määrää minkäkin kaapin paikan, ja sitten asetutaan mukavasti toistensa tohveleihin, niin voiko tuo herruuden koetteleminen tulla eteen toisenkin kerran?
Lähinnä tulee mieleeni että kumpikin on unohtanut ajoissa vaihdella kokeillen
tohveleitaan, kun elämä alkaa muuttaa muotoaan.
Alkaa niin kuin uusi pari-suhde.
Yllättäen.
Eikä aikaa enää paljoa ole.
H.
Niin, hunksi. Taisi vaka vanha Väinämöinen todeta: "Kaikkeansa katuvi, vaan ei nuorna naimistansa". Nuorena taipuu ja sopeutuu, vanhana kangistuu, eikä välttämättä jaksa aloittaa uutta. Tämän olen tutuistani (ja itsestäni) nähnyt.
Mutta noin yleensä. Perinteinen malli parisuhteelle on aika ahdas, standardisoitu.
Valtasuhteet on määritelty aikojen alussa ja niissä yleensä pysytään. Koskee siis meidän ikäpolvea. Nuorilla on toisin - siellä nuori vaimo pitää valtaa, ja on tyytymätön..))
"demeter"
"aika ahdas"...olen kuulevinani tuossa sana-parissa kaipuuta?
Ja totta on, Väinämöisen ajoista sana "naiminen" on muuttanut sekin henkistä muotoaan.
Samalla tavalla kuin Kirkko-Vene ja Aino.
Nuori vaimo... voisimmeko ajatella että kertoisit lapsesi taipaleesta enemmänkin,
sillee incognito.
Olen vieläkin kiinnostunut siitä minne yhteiskuntamme on menossa.
Siksi pidän koko kämmentäni pystyssä, yrittäen estää tuulta joka haluaa käydä ylitseni.
Sormeni ovat yhä yhdessä.
H.
Luulen, että moni pitkässä liitossa elävä on kokenut tuon ahtauden ja tehnyt sille jotakin - tai sitten jatkanut tyytymättömänä kärvistelyä. Ja kuten sanottu, puhuin perinteisestä parisuhdemallista. Avoliitot ja toistuvat parinmuodostukset ovat jo uutta aikaa. Eivätkä taida olla ongelmattomia nekään.
En voi ajatella incognitokeskustelua, etenkään kun sinulla sen enempää kuin minullakaan ei taida olla näyttöä siitä, "miten elämä onnistuu" toisen kanssa.
Sitäpaitsi havaintojeni kohteena ovat olleet useammat nuorten liitot plus parin terapeutin tuntemus plus aiheesta lukemani kirjallisuus. Revi siitä..))
"demeter"
Meneeköhän tämä jo tsätiksi?
Ei minua oikeastansa kiinnosta miten ihmisten kesken menee, vaan mitä siitä voi
seurata.
Sanoisinko että tavallaan katson elämän kehittymistä kuin muinainen tulen-kantaja.
Miten minulla saattoikin mennä niin pieleen, vaikka niin sieluani raastaen haluni ilmi toin.
"Auta armias! jumala pashamainen, miksi vanhana vasta eteeni kannat,
kaiken sen mitä nuorena halunut en, syyllisyyden vain minulle annat.
Onko niin, että koskaan ei ihminen voi, vaikka uskoo ja luulee se mitä,
mitään muuttaa vaik' elossaan vaikeroi, toivoen niitä ja näitä"
H.
"Vähitellen" kotiin jääminen. Näin juuri tapahtui meilläkin.
Minä tein myös keikkatöitä. Milloin missäkin. Viimeiset viisi vuotta lyhenevien työrupeamien ja pitenevien työttömyysjaksojen muodossa.
Vaimoni istui jo valmiiksi marketin kassalla lyhennttyä työaikaa.
Olimme 40 / 35v vaihessa suunnitelleet alustavasti vetäytymistä 50:n tietämissä mutta lama ja kahden työnantajani konkurssi aiheuttivat suunnitelmaan vaihesiirron.
Mitään kynnystä työnteon lopettaminen ei kuitenkaan aiheuttanut.
Minulta se vapautti rutkasti kaiken sortin enegiaa ja työttömyys avasi mahdollisuuden "omaan" elämään.
Parin ensimmäisen kuukauden aikana, ennen lopullista luopumistani, työskentelyni kotipaikkakunnalla aiheutti vaimoni taholta urputusta paikkojen sotkemisesta, ruuan kulutuksesta, tiskimääristä yms. joutavasta.
No, tulihan siihenkin perusteellinen muutos.
Sinä Lasse ja puolisosi olette oman elämänne arkkitehtejä ja sankareita ja osoitus siitä, että taitavalla suunnittelulla voi tehdä elämästään mieleisensä. Tietysti se vaatii tiettyä luonnetta, tiettyä lahjakkuutta, eikä sitä kaikilla ole.
Mutta hyvä kuulla, että joillakin on.
Tämmöiset siipeensä saaneet (hunksi) voivat aina huokaista Paavalin tavoin:
"Sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee. / Sitä pahaa, mitä minä en tahdo, minä teen"... Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven..)) Viimeksi mainittu oli Jesseltä.
Aloitajalle:
Eläkkeelle jääminen vaatii vaan vähän totuttelua. Johtava asemanne on pitänyt teidät kiireisinä ja nyt teillä onkin yht äkkiä aikaa. Olette ansainneet eläkkeenne ja nyt on niistä nauttimisen aika. Pari vuotta ja kaikki hyvin.
Miehesi on varmaan tottunut vaikuttamaan ja nyt ne työkanavat on poissa, joten paine purkautuu luuttuhin. Nyt on aikaa miettiä kotiasioiden tehokkuutta.
Pian kuitenkin teidän päivät täyttyvät muista, mieleisistä ja toivottavasti myös yhteisistä harrastuksista ja asioista.
Tsemppiä jatkoon ja nauttikaa ja antakaa aikaa itsellenne tottua muutokseen.
Tsemmppiä kaikille ja kiitos erittäin mielenkiintoisesta pohdinnastenne.
Jos jotain olen elämässä oppinut niin sen olen oppinut ettei toista voi omistaa voi vaan rakastaa.
Ja jos toinen puolittaa tiskirättejä niin parempi on kun jättää kokoasia huomiomatta jos käy näin että kaveri puolittaa jotain suurempaa kutsu poliisi tai lääkäri, mutta hei älä anna toisen hallita elämääsi vaan teet eläkkeellä VIHDOINKIN SITÄ MITÄ SINÄ HALUAT.