Huligaanit!

Eikö poliisi tee mitään näille Lappeenrannan hurjapäille?
Olin eilis iltana koirani kanssa lenkillä ja yhtäkkiä alkoi kuulua kovaa meteliä, kun katsoin taakseni näin jonkun mopoilijan tulevan hurjaa nopeutta eturengas ilmassa Hallituskatua pitkin. Koirani pelästyi ja niin minäkin. Eikä ole ensimmäinen kerta kun tälläistä tapahtuu. Vuoden 2012 kesänä näin kahden mopoilijan ajavan aivan yhtä röyhkeästi Teollisuustiellä vierekkäin ja liikennettä oli vielä rutkasti!
Tuollaisilta pennuilta kortit pois ja ajokieltoa eliniäksi!
Poliisille tehty ilmoitus!
23603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Oiliko etu rengas ilmassa? Oisit ottanut videon ja laittanut youtubeen!

Äänestä
  • Harmikun en saanut rekisterikilpeä ylös, sillä oli niin turmeltunut ja likainen, mutta mopo oli suurimmaksi osaksi musta.
    Lain rikkojista ei tule ikinä mitään sen on elämä opettanut!
    Eikä minulla ollut kännykkää mukana, ja vauhtia pojalla oli reilusti, joten tuskin olisin kerennyt ottamaan kännykkää esille ja kuvaamaan.

    Äänestä

  • vitun apina ota kuva ku kerkeet!

    Äänestä

Parempi keulittelemassa, kuin kotona pleiikkarilla pelaamassa. Siitä pojasta saattaa tulla vielä jotain, mutta nysvääjästä ei!

Äänestä
  • nii lappeenrantalaisittain SELKÄÄNPUUKOTTAJA.mikä hyökkää takaapain kun edestä ei uskolla.

    Äänestä

hui kun on kauheeta :), toivottavasti et paskonut housuusi, jos pelkää mopoja noin kovasti niin kannattaisi muuttaa maalle,ja poliisia varmaan hirveesti kiinnostaa alkaa tutkimaan moista pikkujuttua ku ois niitä oikeeta rikollisia olemassa myös

Äänestä

Näille mopojuntti pennuille kyllä llöytyy opetusmenetelmät, ne on aika onnettomia rääpäleitä, kerran kun mojauttaa se on siinä ja mopo ojassa soikeena.

Äänestä
  • Tuu kokeilee vitun isäm_maallinen peräkylän juntti!

    Äänestä

  • uskallatha siekii täällä uhota tuuppa kaupoille!

    Äänestä

  • Jossen sanoisi tuo on säälittävää uhkailla mopo poikien hakkaamista täällä internetin ihmeellisessä maailmassa jos tuosta iso ongelma on mene päin naamaa avautumaan!

    Äänestä

  • Oot kyllä kova äijjä ku heti laukomassa mopoilijoita turpaa ??? Onko ollu vaikea lapsuus vai etkö oo saanu nuorena omaa mopoa jolla ajaa ku pitää mopoilijoihin purkaa raivoa ?? ps. kyllä sinun laisillesi löytyy opetusmenetelmiä t. Rehtori

    Äänestä

No perkele mitä väliä tuommoisella on! Muuta landelle

Äänestä

no voihan itku oonko uuet kalsarit velkaa.. muuta mustolaan. lauritsala on meijän koti

Äänestä

Mopo hajoaa helposti...... sitten pääsee reppanalta itku.

Äänestä

Kukkahattutätien lapsia. Semmosia niistä kasvaa kommunistien opeilla, pelkkiä räkänokkia.

Äänestä

Riistokapitalistin lapset ei ajakkaan mopedilla, vaan mopoautolla. Niin, että Aixamista muovinkappaleet lentää, ku poppikoneet jyskää !

Äänestä

Milloin äärikommarista tulee riistokapitalisti? -Kun saa ensimmäisen palkkansa, silloin rahat ei ole enää yhteisiä.

Äänestä

Voihan harmi !!! Jos siuta haittaa noi paljo asia ni pohjois-suomessa on tilaa iha riittävästi siulle ja siu koiralle että TERVE MENOO !!! Joka jutusta itkemässä, poliisitki varmaa lähtee tutkimaa jokase lappeenrantalaisen mopot et kuka oli keulimassa ja SÄIKÄYTTI SINUT JA KOIRASI !!!

Äänestä

mitä vidduu tantta tärisee siellä tuppu kyläs tuliko hauvalta paskat jalka käytävälle

Äänestä
  • Mullakin oli näiden kerralla pudotettavian kanssa pientä onglemaa kun alkoivat pesiytyä paskoi..la moponräppänöollään lähituntumaan.....ei ole enää.

    mitä vidduu mopopelle tärisee siellä tuppu kyläs tuliko housuun paskat ?

    Äänestä

Mitäs suomi24:n kukkahattutädit sanoo siihen että tiedän kyseisen huligaanin henkilöllisyyden ja voisin saattaa hänet vastuuseen teostaan jos vain haluasin? Näin en kuitenkaan tee koska minulla ei ole mitään mopopoikia vastaan, sitäpaitsi enemmän minua vituttaa ne koiranpaskat siellä jalkakäytävillä. :)

Äänestä

Sori oikeesti.

Äänestä
  • Antakaa poikien vaan keulitella, eivätpähän ole nenä tietokoneessa kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järkyttynyt kirjoitti:

Eikö poliisi tee mitään näille Lappeenrannan hurjapäille?
Olin eilis iltana koirani kanssa lenkillä ja yhtäkkiä alkoi kuulua kovaa meteliä, kun katsoin taakseni näin jonkun mopoilijan tulevan hurjaa nopeutta eturengas ilmassa Hallituskatua pitkin. Koirani pelästyi ja niin minäkin. Eikä ole ensimmäinen kerta kun tälläistä tapahtuu. Vuoden 2012 kesänä näin kahden mopoilijan ajavan aivan yhtä röyhkeästi Teollisuustiellä vierekkäin ja liikennettä oli vielä rutkasti!
Tuollaisilta pennuilta kortit pois ja ajokieltoa eliniäksi!
Poliisille tehty ilmoitus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu