Katselin viime keskiviikkoiltana 21.00 tosi kummallista juttua. Kävellessäni rannan tuntumassa olevaa tietä Loviisassa) huomasin rannalta valoa ja siirryin polkua pitkin rannan tuntumaan ihmettelemään mistä oli kysymys. Vajaan sadan metrin päässä rannasta meressä kellui valoa loistava kohde. Väliin se himmeni ja pieneni ja jopa saattoi sammua kokonaan. Hetken päästä se kirkastui laajeni useamman metrin laajuiseksi ja sille muodostui kirkas pieni keskus, joka oli ikäänkuin pinnan yläpuolella. Väliin se himmeni ja sitten taas kirkastui. Samalla se ajelehti rannasta poispäin ja vähitellen häipyi niemen taakse näkymättömiin.
Arvelin että kyseessä olisi voinut olla tuulastaja, mutta en pystynyt missään vaiheessa havaitsemaan mitäänveneen tapaista tai muutakaan sellaista. Sen sijaan veden kohahtelua kohteen suunnasta kuului silloin tällöin. Airojen ääniä sensijaan ei kuulunut.
Oli se kumma ja vähän pelottava juttu. Tuskinpa kuitenkaan mikään ufo.
Ehdotuksia?
Outo valo liikkui meressä!
16
317
Vastaukset
- Hermanni.
Olet pelle.
- Pelle Svensson
Nimimerkki Pelle Svensson on hatusta vedetty. Mutta olen skeptikko.
- Selitys.
Pelle Svensson kirjoitti:
Nimimerkki Pelle Svensson on hatusta vedetty. Mutta olen skeptikko.
Kertomuksellesi on olemassa selitys. Kyseessä on nimittäin provo.
- mysteerimies
Tee ilmoituis SUTille:
http://ylojarvenuutiset.fi/2013/11/13/mika-loisti-ylojarven-taivaalla/ - Pelle Svensson
Kuun siltahan se olikin. Hahhahhah...
- Uusi taudinkuva?
Palstan yleisin ilmiö:
Skepulit luovat itse hörhöhahmojaan ja tarinoitaan koska palstalla ei ole tarpeeksi hörhöjä eikä hörhötarinoita. Siksipä he luovat niitä toistuvasti itse ja riitelevät sitten itsensä kanssa jotta pääsisivät nauramaan hörhöille elikä tässä tapauksessa itselleen.
Pitää kysyä joltakin psykiatrian ammattilaiselta onko tuolle käytökselle olemassa jo jokin termi vai onko tuo ihan pienen sisäpiirin toistaiseksi nimeämätön sairaus.- Psykiatri
Kun jokapäiväinen elämä ei sisällä mitään muuta kuin ufoja, niin maailmankuva vääristyy tällaisella henkilöllä. Sitä voi verrata uskovaisuuteen, eli tässä tapauksessa ufouskovaisuuteen.
Kyseessähän on yksi tavallisimpia mielenhäiriön muotoja. Sitä kutsutaan skitsofreniaksi.
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00148#s2 - en ihmettele
Psykiatri kirjoitti:
Kun jokapäiväinen elämä ei sisällä mitään muuta kuin ufoja, niin maailmankuva vääristyy tällaisella henkilöllä. Sitä voi verrata uskovaisuuteen, eli tässä tapauksessa ufouskovaisuuteen.
Kyseessähän on yksi tavallisimpia mielenhäiriön muotoja. Sitä kutsutaan skitsofreniaksi.
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00148#s2Tästä hyvä esimerkki on nimimerkki kekekki, profiilisivun mukaan kaveri ei muuta teekään kuin huuhailee S24 keskustelupalstoilla dissaamassa kaikkea mahdollista.
- vain yksi jengi stad
Psykiatri kirjoitti:
Kun jokapäiväinen elämä ei sisällä mitään muuta kuin ufoja, niin maailmankuva vääristyy tällaisella henkilöllä. Sitä voi verrata uskovaisuuteen, eli tässä tapauksessa ufouskovaisuuteen.
Kyseessähän on yksi tavallisimpia mielenhäiriön muotoja. Sitä kutsutaan skitsofreniaksi.
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00148#s2eli väität että jos uskoo ufoihin niin sairastaa skitsofreniaa????
olet systeemin orja, mieti omilla aivoillasi äläkä muiden... ja ei, en ole ufo-uskovainen, uskon omaan mielipiteeseen ja ihminen saa ajatella myös omilla aivoilla ja kyseenalaistaa asioita mitä meille syötetään, media, televisio, historia, opetus, yms yms
- Pelle Svensson.
Älkäähän vetäkö hernettä nenään, hyvät herrat!
Vaikka olenkin skeptikko, tuo avaukseni on kyllä täyttä totta. Uskoisin, että kummalliselle havainnolleni on kuitenkin luonnollinen selitys.
Tämä on tilanne ihan ilman skitsofreniaa tai päihtymystilaa.- Vakiovastaus
Todennäköisin vastaus palstan aktiiveilta mahdolliseen asialliseksi tarkoitettuun kysymykseen on "andromedan ystävälliset rodut iltauinnilla"
- ruokaa ydivoimalle
Loviisan edustalla voi tapahtua mitä vain ja siellä olla lähes mitä tahansa, nääs se ydinvoimala?
- Pelle Svensson
Tapaus on selvitetty! Tästä oli kysymys.
http://www.youtube.com/watch?v=cf5J0UcQU_I- yes, tänks!
Ihanaa kuinka älykäs olet pelle! Näit veneen ja todistit samalla että ufoja ei ole!
En tiedä miten se on mahdollista mutta jos niin sanot! - Kokeilkaapas!
yes, tänks! kirjoitti:
Ihanaa kuinka älykäs olet pelle! Näit veneen ja todistit samalla että ufoja ei ole!
En tiedä miten se on mahdollista mutta jos niin sanot!Tarkka lukija!
Itse asiassa yritin kovin nähdä veneen, mutta en nähnyt. En sitten yhtään. Enkä kuullut airojenkaan ääniä.
Asia todellinen laita selvisi muutaman päivän päästä, kun kävin katselemassa paikkaa vähän ennen hämärän laskeutumista, niin tapasin paikalta kaksi vanhempaa kalastajaa, jotka olivat valmistautumassa tuulastukseen. Ukot olivat puheittensa mukaan jo ainakin viikon ajan tuulastelleet siinä lähellä iltapimeässä.
Näin se vaan on skeptikon elämä ihmeellistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 455851
- 485356
- 483728
- 143675
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise963376- 313136
- 592894
- 582746
- 532400
- 381854