Jokioisten huoltoasemalla nähtiin lauantai-iltana klassinen anastuskeikka.
Huoltoasemalle saapui seitsemän aikaan lauantai-iltana kahden miehen ja kolmen naisen seurue. Miehet jäivät pihalle tankkaamaan autoa, kun naiset pyyhälsivät myymälään. Yksi naisista kiinnitti myyjän huomion itseensä kyselemällä tältä lähistöllä sijaitsevaa ruokapaikkaa, jolloin kaksi muuta naista sai samaan aikaan kätkettyä hameisiinsa olutta ja karkkia.
"Klassista näytelmää Kanta-Hämeessä", seisoo poliisin tiedotteen otsikkonakin.
Kun seurue oli poistunut, myyjä huomasi syntyneen hävikin. Naisten asioidessa myymälässä seurueen miehet olivat tankanneet sadan euron edestä menovettä ajopeliinsä. Tätä ei pulitettu kassaan.
Seurueen tekemiset tallentuivat valvontakameroille, ja poliisi löysikin pian auton ypäjäläisen asunnon edestä.
- Yhdelle naisista taisi iskeä kramppikuume esiintyä poliisille, sillä hän oli piiloutunut vaatekomeroon, Kanta-Hämeen poliisi kertoo.
Tapahtumaketjua tutkitaan varkautena. Kummallakaan miehistä ei myöskään ollut ajokorttia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Perkeleen_paskasakki! Mikä oikeus noilla vittuperseillä on varastaa toisten omaisuutta?