Vinkkejä! Suodinta + jalustaa

Kamerakysyjä

Minkäslaista suodinta suosittelette Sigman 70-200 2,8 nokalle? Ihan vain pölyä ja naarmuja estämään oikealta linssiltä.
Entäs jalusta? Merkkiä ym? En halua mitään lenua tai semmosta, mitä saa pelätä että pettää objektiivin alta, js hetkeksi heittää otteen irti. Ei kuitenkaan mitään hirveän kallistakaan. Hyvä jalusta halvimmasta hyvien jalustojen päästä.:) Yhdistelmästä tulee kuitenkin suht painava, kun kamerana on kymppisarjan Canon.

16

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä mene halpaan

      Suodin on turhake, käytä vastavalosuojaa.
      Hyviä jalustoja tekee esimerkiksi Gitzo.
      Jalustan kanssa on ihan turha nuukailla. Osta vähän parempi kuin mihin rahat riittävät, niin ei tarvi katua. Sama pätee kuulapäähän, RRS tekee hyviä.

      • Arvelin hieman samoin aiemmin mutta nyt jo muutaman vuoden olen jokaiseen lasiin hankkinut suojan päähän.

        Kävi nimittäin siten, että olin porukan kanssa kuvaamassa Pohjois-Norjassa eräällä lintutunturilla jossa taisi olla 20 - 30 tuhatta paria merilintuja lentäen huudelleen edestakaisin. Porukka valitti saaneensa niiden jätöksiä niskaansa ja tukkaansa sekä vaatteilleen vaan minun päälleni ei tullut.

        Vasta kun illemmalla purin kuvia tietskarille aloin ihmettelemään kummaa hiipumista kuvien toiselta reunalta ja värimuutosta sen lisäksi. Asia selvisi kun kurkistin vastavalosuojan sisään, siellä noin puolet linssin suojalinssistä oli ulosteen peitossa. Se oli helppoa puhdistaa ja niin on tulevaisuudessakin, koska sitä tietää koska se taas yllättää.

        Kun hankkii kunnollisen pinnoitetun suojalinssin jota protectoriksi kutsuttaneen niin perin harvoin siitä on kuvalle vahinkoa ja saahan sen silloin hetkeksi irrotettua.

        Suosittelen protectorilasin hankkimista suojaksi arvokkaalle optiikalle.

        Tuolta näette mitä linnunkakka linssillä tekee kuvalle. Yhden jätin malliksi vaan aika kasan heitän suoraan roskiin. Ei sitä siinä kiihkossaan huomannut tähtäimestä tuijotellessaan.

        https://picasaweb.google.com/Tapani.Niittyaro/KesamatkaPohjoiseen2010#5500343736479901890


    • Mielipide tämäkin

      http://www.verkkokauppa.com/fi/product/21323/nsdf/Hoya-Protector-Pro1-Digital-77mm-suojalinssi saattaisi olla tuohon tarkoitukseen onnen omiaan.

      Kalliimpiakin samankokoisia löytyy – Hoyaltakin.

      Gitzo olisi epäilemättä huippujalusta, mutta minulle liian kallis. Tyydyn mielihyvin 1980-luvulla ostamaani Manfrottoon. Siinäkin riittää raahaamista. Merkillä on hyviä ja kohtuuhintaisia jalustoja tänä päivänäkin – sen kun vain valitset kukkarollesi sopivan mallin.

    • L-nisti

      Objektiivin suojalaseista on enemmän haittaa kuin hyötyä, paitsi silloin kun etummaiseen linssiin roiskuu jotakin syövyttävää nestettä.
      Vastavalosuoja on hyvä ratkaisu ja se parantaa myös kuvan kontrastia.

      Minusta hinta-laatusuhteeltaan paras jalusta on Slik Pro 700
      http://www.slik.co.jp/slik_com/PS-PRO700DX.html
      ja siihen kuulapääksi Vanguard GH 100 tai GH 200

      Jos käytät ns. kinopäätä niin Slikin oma on hyvä (se jossa on pyöreä adapteri)

    • 13+13

      Varsinainen linssin vihollinenhan on hiekka, joka naarmuttaa etulinssiä vaikkei sitä koskaan puhdistaisikaan.

    • Kamerakysyjä

      Tarkoitukseni on kuvata hevosia paljon, raveissa ym. Siellä hiekka pölisee kyllä välillä ihan mahdottomasti, joten haluan ehdottomasti suojalinssin. Parempi naarmuinen suojalinssi, kuin naarmuinen kameralinssi. Eihän sitä koskaan tiedä mikä oksa tai risu siihen vahingossa räppää.

      Kiitos paljon hyvistä vinkeistä jalustaa koskien. Suositteletteko ennemmin kolmijalkaa kuin yksjalkaista monopodia? En välttämättä kuvaa niin paljon pitkillä valoitusajoilla maisemaa, vaan myös hämärtävässä illassa raviradan valokeiloissa juoksevia hevosia. Riittäiskö tähän yksjalka, vai kantsiiko ostaa suosiolla vaikeammin kuljetettava kolmijalka?

      • Osta kolmijalka

        Monopodi on yllättävän epävakaa, käytännössä se vain kannattelee kaluston painon eikä juuri vakauta sitä.


    • jalakanen

      Enpä tiedä tuon monopodin epävakaudesta. Se on yllättävän tärinätön ja antaa varsinkin vakaajalasin kanssa aika hyvää tukea vaikka kovassa tuulessa. Ainoa ongelma on kömpelyydessä kun joutuu korkeutta ettimään jostain polvien välistä.

      Ihan satasen paremmalla puolella olevalla jalustalla pärjää ihan hyvin. Ei oo mitään järkee lähtee ostamaan jotain Gitzoa vaan nimen takia. Minä olen kuvannu Manfroton 055 tosi vanhalla jalustalla vuosia. Pakkasessa, yöllä, ja vuorilla. Nyt käytän kesällä kiinalaista 1300g painavaa hiilikuitujalustaa ja pelaa ihan riittävän hyvin. Talvella palataan takasi alumiiniseen Manfrottoon kun pitää runnoo hankeen. Näitä saa 50€

      Noista suojalaseista en ole käyttänyt koskaan koska en ole omassa käytössä kattonu tarpeelliseksi. Mulla on melkeen aina leipälasissa polarisaatiosuodin päällä joten kai se ajaa jonkin suojasuotimen virkaa. Muissa laseissa ei oo mitään suotimia eikä koskaan oo lasit naarmuuntuneet vaikka kalustoa on roudattu vaikka minkälaisilla vehkeillä ja missä keleissä.

      • Kun tripodilla voi kuvata vaikka 30 sec kuvausajalla niin monopodilla ei. Kuitenkin monopod auttaa ainakin raskaan yhdistelmän kanssa jos kuvaa pidempään. Lisäksi jotain muuta kuten puuta, kiveä, penkkiä, seinää tai mitä läöhellä sattuu olemaan voi käyttää lisätukenä ja siten pystyä käyttämään pidempiä aikoja jos niistä on kuvauksellista etua. Moinopod ei koskaan korvaa tripodia jos kameran pitää olla pitkään paikallaan.

        Silti maastossa yleensä käytän mukanani monopodia koska se on helpompi ottaa mukaan ja toimii vanhan ukon tukijalkana huonossa maastossa kulkemisen aikana.


    • L-nisti
    • B+W
    • quatro

      Yksijalkainen on enempi kameran kannatin, älä irroita käsiä kamerasta jos hihna ei ole kaulassa.
      Kolmijalkainen on paljon tukevampi ja pysyy pystyssä kiinni pitämättä.
      Nelijalkainen on n. 60% tukevampi kuin kolmijalka.

      Painavampi on yleensä tukevampi, mutta harvemmin mukana. Kameralaukun ripustaminen jalustaan lisää tukevuutta.

    • Per Se
    • Heliopan
    • minulla on joka obiskassa (halvimmissakin) hoyan kirkkaat. kylllä se suojaa eikä ole kallis investointi hyötyynsä nähden.

      jalustat minulla ovat alumiinia. toinen kevyempi ja toinen raskaampi......lähinnä ulkokuvaukseen. kannattaa ostaa alumiinijalka ja mielummin raskaampi, siinä mielessä ettei pienet tuulet keikauta. ja ihan ykkönen on pistoolikahvainen kuulapää, itselläni vanquardin gh -100 jossen ihan väärin muista mallia. kantavuudeksi luvataan 8 kiloa.

      katsele tori.fi:stä tai huutonetistä käytettyjä, voi saada edullisestikkin.
      manfrotton model 055:stä maksoin kympin ja on jo aika järee jalusta.

      https://www.google.fi/#q=vanguard gh-100

      ei näkyny enää verkkokaupan listoilla mutta kait sitä vielä jostain saa.

    • Kamerakysyjä

      Heipparallaa taas. Ostin loppujen lopuksi Hoya Pro 1 digital filterin. 35 € maksoi, joten ei ollut hinnalla ainakaan pilattu. Toivottavasti on myös hyvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      152
      2864
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      279
      2550
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      39
      1544
    4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1510
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1222
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1075
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      319
      946
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      60
      922
    Aihe