Olimme mopoilla menossa siskoni kanssa kirjastoon kun siinä vastaan tuli koira. Minä koiraihmisenä tietysti otin kiinni. Koira ei ollut arka, joten laitoin sen kaulapannasta avaimiini talutukseen, siinä se sitten poukkoili edestakas. Numeroa en silloin löytänyt pannasta, mutta käytiin sitten kysymässä lähimmästä talosta että tietävätkö koirasta. Sattui oikein mukava vanhahko nainen joka löysi kaulapannasta numeron ja soitti siihen. Toi vettä ja kissan flexin jotta saatiin koira kiinni. Noin saatii koira takaisin kotiinsa. Jos olisimme olleet lähempänä kotia, olisin vienyt meiän koiratarhaan sen, ja soitellut omistajalle, ja jos numeroa ei olisi löytynyt niin varmaan poliisille soitellut ja löytöeläinkotiin olisin vienyt. Palkkin lupasi toimittaa, muttei mitään ole kuulunut.
siskoni
mun,
4102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja suuri kiitos teille. :) En ole kyseisen koiran emäntä, mutta kuitenkin. :)
Monikaan lapsi ei osaa toimia noin järkevästi. Olette rohkeita ja esimerkillisiä. Todellakin nostan teille hattua. :) Ja toivotan Hyvää joulun odotusta niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin! :)
Siis siitä palkkiostako tässä nyt kiikastaa? Teit hyvän työn, mutta ei näköjään riitä että olette tehneet oikein vaan odotatte palkkiota. Turhaa odotella mitään suuria rahoja. Minäkin otin kerran yhden irtokoiran kiinni kun reppana käveli vilkkaalla tiellä missä rekat ja teinit suhaa hirveetä vauhtia. Palkkiota en odottanut enkä olisi edes tarvinnut, mutta omistaja kiitteli ja sysäsi syliini kolme pakettia kahvia.
Minäkin olen ottanut kiinni irtokoiria.
Tälle kesälle yksi mies oli ottanut koiran kiinni, kun oli nähnyt sen juoksentelemassa vapaana. Luuli että on minun koirani (kysyi minulta onko koira minun, kun näki että ulkoilutan omaa koiraani). Sanoin ettei ollut. pannata oli kaulassa ja pieni narunpätkä siinä perässä. Numero oli mutta ei saatu kiinni. Mies soitti löytöeläinkotiin. Sai omistajan osoitteen muistaakseni heiltä. Itselläni oli vaikeuksia oman koirani kanssa, joten soitin miehelleni että tulee hakemaan sen. Onneksi naapurimme tuli sitten siihen, koska mies jätti koiran meille ja me lähdettiin naapurimme kanssa viemään koiraa kotiin. Omistajat kiittelivät kovasti kun toimme koiran takaisin kotiin. En / emme odottaneet mitään palkkaa emmekä saaneet. Pääasia oli että koira pääsi kotia, eikä jäänyt auton alle.
Irtokoira murtautui pihaani (hajotti portin ja tuli siitä aidatulle pihalle), otin sen kiinni, soitin pannassa olevaan numeroon, odotin, että omistaja tulee hakemaan koiransa. Omistaja tuli, nappasi koiran autoon ja ilman kiitoksen sanaa kurvasi tiehensä. Minä jäin nikkaroimaan porttia uuteen kukoistukseen.
Pihaan tuli kissa, langanlaiha, nälissään ja hädissään. Kaksi päivää katselin (maalla noita irtokissoja pukkaa tulemaan kylään, joten ensin on parempi yrittää hätyyttää niitä lähtemään omaan kotiinsa), mutta kun ei suostunut lähtemään, niin ruokin sen, tarjosin lämpöisen nukkumapaikan kotona. Ilmoitin kissasta löytöeläinkoteihin, paikallisissa lehdissä, naapurustossa suulisesti ja laputin kaikki postilaatikot ilmoitustaulut, valotolpat ym. Neljä viikkoa lihotin, madotin, hoidin turkkia (puolipitkäkarvainen kissa), kunnes viimein naapuri n. kahden km päästä tuli ja sanoi, että kissa on hänen. Nappasi kissan mukaansa ja häipyi, ilman kiitoksen sanaa.
Vastaisuudessa edelleenkin "pelastan" kohdalleni osuneet irtoeläimet, kiitoksen sanaa en enää odota, riittää kun on puhdas omatunto.