Turkki ??

Jenska

Kyselen ihan vaan sellasta, että missähän vaiheessa se Turkki on muodostunut osaksi Eurooppaa? Aikanaan kun kouluja kävin, oli Turkki Aasiaa. Euroopan ja Aasian raja kulki Ural-vuorilta alas laskeutuen Ural-jokea pitkin Kaspian- ja Mustanmeren kautta välimereen, jättäen Turkin Aasian puolelle, mutta osa Kyprosta napattiin Euroopan puolelle.

Kun olin Kyproksella vuonna 1990, siitä (pieni) pohjoisosa kuului Turkille ja loput Kreikalle. Jossain vaiheessa Kypros kai itsenäistyi, koska on nyt oma valtionsa.

Nyt käydään keskustelua Turkin EU-jäsenyydestä, joten olisi kiva tietää missä vaiheessa ja millä perusteella Turkista on yhtäkkiä tullut osa Eurooppaa.

Kävin loppukesästä Turkissa lomailemassa ja oppaassa mainittiin, että Turkista 3% on euroopan puolella ja 97% Aasian. Mikä osa on se, joka on Euroopan puolella??

Alkoi nyt häiritsemään liian pahasti. Kiitos etukäteen fiksummille vastauksista!

9

1632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanna

      Istanbul on puoliksi Euroopan ja puoliksi Aasin puolella. En ole aivan varma meneekö raja täysin keskeltä, mutta kutakuinkin.

      • jeps

        noin se raja suunnilleen menee.


      • matkailija
        jeps kirjoitti:

        noin se raja suunnilleen menee.

        istanbulia halkoo Bosborin salmi, jonka toisella puolella on Aasian -ja toisella Euroopan puoli, pieni osuus tosin.


      • pauliina

        Alanya Aasiaan vai Eurooppaan?


      • turkey
        pauliina kirjoitti:

        Alanya Aasiaan vai Eurooppaan?

        niin eikös ainoa kaupunki joka on osittain Eurooppaa, ole Istanbul?

        Kyllä se Alanya kuuluu ihan Aasiaan.


    • Kuohari

      Turkin tasavalta sijaitsee kahdessa maanosassa - Aasiassa ja Europassa. Aasian puoleista osaa kutsutaan Anatoliaksi ja Euroopan puoleista Itä-Traakiaksi. Bosporinsalmi, Marmaranmeri sekä Dardanellien (Canakkale) salmi erottavat Anatolian ja Itä-Traakian toisistaan. Turkin pinta-ala on 814 578 km² eli yli kaksi kertaa Suomen pinta-ala. Maan pinta-alasta 97 prosenttia sijaitsee Aasiassa.

    • Kalle

      Kartasta katsomalla asia selviää helposti. Pinta-alasta 3% on Euroopan puolella, Traakian alue. Bosporinsalmen toinen puoli (97%) onkin jo sitten tarkasti ottaen Vähä-Aasiassa. Turkki on jo pitkään ollut "osa Eurooppaa" monella tapaa. Tarkoitan nyt erilaisia yhteisiä käytäntöjä ja yhteisiä sopimuksia. Kyproksen tilanne ei asiaan mitenkään mielestäni kuulu. Pohjoisen osan tilanne on vieläkin selvittämättä.

    • jaana

      Hei
      mitä turkkiin kuuluu mä haluaisin nähä kuvia siitä.

    • Nato

      On Usan intresseissä saada Natoon kuuluva Turkki EU:n jäseneksi. Tykkään kovasti Turkista ja turkkilaisista mutta ihmisoikeuskysymykset tuossa jäsenyyskysymyksessä huolestuttavat. USA:lla kumminkin on EU:ssa sen verran painoarvoa, että jäsenyysneuvotteluja kai ollaan aloittelemassa. Ja sitä mieltähän Ahtisaaren työryhmäkin oli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      66
      5429
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      228
      4247
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      2984
    4. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      29
      2672
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      92
      2567
    6. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      331
      1969
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      1862
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      55
      1622
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      12
      1547
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1516
    Aihe