Eli lapseni on nyt puolitoistavuotta, on motorisesti taitava, oppi 10 kk kävelemään. No asiaan..
Eli kun lapsi aamulla herää hän on todella "kankea" eli kävely tosi vaivalloisen näköistä. Yleensä lapsi herättyään vihtyykin vain paikoillaan 1-2 tuntia heräämisestä ennen kuin alkaa liikkua normaaliin tapaan.
Voiko jalat olla tosiaan noin jumissa pitkän yön jälkeen? Vai mistähän on kysymys..
Päikkäreiden jälkeen ei ole tuollaista.
Lapsi on mielestäni aina ollut herättyään pitkään paikoillaan, ikään kuin liikkuminen tuntuisi jotenkin epämukavalta kun on herännyt.
Aamukankeutta?
Vai mitä?
2
295
Vastaukset 2
- meilläkin
Väsynyt, unenpöpperössä. Meilläkin kävellään kuin pingviini ja tutistaan herättyä. Joillakin kestää pitempää herätä. Minäkin jäisin vaikka kuinka makoilemaan sänkyyn vaikka kello olisi soinut. Ehkä hänellä samaa, tahtoo herätä kaikessa rauhassa, vaikka sitten heti aamusta katsoen tunnin(tai sen verran kuin jaksaa) pikkukakkosta tm lempi ohjelmaa. Kyllä meidän myös kohta 5v tekee tuota :)
- aamustondis
Ohops, luulin otsikon perusteella että täällä keskustellaan aamuerektiosta.
Kiitos ja anteeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241265- 761255
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841201Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8985Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129985- 68897
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.83822Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50682Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.81651- 146584
- 50569
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91567- 26554
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13529- 37528
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää48527- 46523
- 21500
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.88494