Olen kyllääntynyt tähän nykyajan elämän menoon niin kiireineen kuin kilpailuineen. Ihmisestä on tehty alati kilpaileva ihan milteipä KAIKESSA. Olihan sitä kiirusta entisajankin elon vietossa, mutta se oli jotenkin ns. rauhallista kiirettä, eikä sellaista ylitsevuotavan stressaavaa aikataulutuksineen kuin nykyinen kiireen pito. Ennen aikaisilla ihmisillä oli aina aikaa pysähtyä edes toviksi kanssakulkijan kanssa vaihtamaan muutama sananen elämän menosta. Nyt on kiire katsomaan vaikkapa niitä Salattuja elämiä telkkarista tjms:sta.
60- ja 70-luku olivat jotenkin selkeää aikaa. Perheet olivat ehyitä enimmäkseen, ja avoliittoja ei edes ollut. Avioliitto naisen ja miehen välillä, ja yhdet yhteiset lapset, eikä näitä eroperheiden uusiokuvioita ollut lainkaan tai jos oli niin hyvin vähän.
Lapset saivat olla lapsia niin kauan kuin olivat lapsia. Leikkiviä ja iloisia, ja lapsilla oli naapureissaan kavereita, ja kylän eri kulmilla omat lapsilaumansa pihaleikkiensä kera.
Lapset tottelivat nöyrästi vanhempiaan, ja vanhempien ihmisten silmille ei ylipäätänsäkään hyppäilty, eikä haistateltu kenellekään, enkä koskaan kuullut itsekkään Vee-alkuista sanaa missään, saatika Mulk....-sanaa tmvst.:aa. Nykyaikana ei julkista paikkaa tahdo löytää, missä ei noita alatyylin sanoja kuulisi viljeltävän.
Aikoinaan kun keskikalja vapautettiin kuppiloihin, telkkari tuli olkkarin nurkkaan nököttämään, kyläilyvierailut naamatusten ystävien, sukulaistenkin ja naapureiden kanssa alkoi hiipumaan harvoin vierailuiksi toinen toisillaan, niin kaikki on alkanut mennä päin prinkkalaa, harrastuksissa ravataan, kuka missäkin, ja osa ei niissäkään nykyisin, niin elämästä on tullut monenkin kohdilla hyvinkin itsellistä ja yksinäistä.
Ei siis ihme, että lemmikkieläimien määrä on kasvanut kasvamistaan ihmisten kodeissa.
Jos ei kissa, niin koira, ja usein noita molempia montakin kipaletta ihmisen yksinäisyyttä lievittämässä. Moni jutteleekin lemmikistään jutellessaan muille kolmannessa persoonassa eli Hän teki sitä ja tätä sekä tuota, eikä SE, kuten ennen aikaan sanottiin talon koiraturrukasta.
Monenkin naama tuijottaa tietokoneen ruutua jos ei töissä niin ainakin kotona, ja telkkarin sen seitsemältä kanavalta taivaskanavineen ohjelmia yötä päivää solkenaan.
Toiset jopa nukkuvat ajoittain töllöttimen pauhun kisatessa kuorsauksen kanssa makkarissa sängyllä tai olkkarissa sohvalla. On sylikonetta, tablettia, älypuhelinta, ja kaikki seurustelu ihmisten kanssa tapahtuu teknisen mediamaisesti. Ei ihme, että olen haikaillut jo kauan sponttaaneja kyläilyjä puolin ja toisin ihmisten kesken sieltä kaukaa menneisyydestäni, mutta ei nykyisin niin voi tehdä, että noin vaan lähdet jollekin ilman etukäteissopimista kylästämisestä.
Vielä sen verran ihmissuhteiden hoidoista nykyään siltä osin, että näitä avo/avioeroja on niin paljon jo senkin takia, koska puoliskot eivät ehdi keskenään juttelemaan kunnolla kuin loma-aikoina, ja muu aika seurustellaan ja viihdytään näiden nykymediavälineiden kanssa ja perheen lapset tekevät samoin kukin omassa poterossaan. Telkkarinkin tultua perheiden olkkareihin aikoinaan sentäs koko perhe kokoontui yhdessä katsomaan jotain elokuvaa tai ohjelmaa, ja oltiin sentään yhdessä yhteisessä olkkarissa, ja jotain sanan vaihtoa siinä samalla keskenään vaihdeltiin.
Kauppaankaan ei tarvitse enää välttämättä mennä ihan itse, kun voipi tavaraa tilata nettikaupoista, ja postin kantaja tuo paketit omalle ovelle asti.
60- ja 70-luku olivat jotenkin selkeää aikaa. Perheet olivat ehyitä enimmäkseen, ja avoliittoja ei edes ollut. Avioliitto naisen ja miehen välillä, ja yhdet yhteiset lapset, eikä näitä eroperheiden uusiokuvioita ollut lainkaan tai jos oli niin hyvin vähän.
Lapset saivat olla lapsia niin kauan kuin olivat lapsia. Leikkiviä ja iloisia, ja lapsilla oli naapureissaan kavereita, ja kylän eri kulmilla omat lapsilaumansa pihaleikkiensä kera.
Lapset tottelivat nöyrästi vanhempiaan, ja vanhempien ihmisten silmille ei ylipäätänsäkään hyppäilty, eikä haistateltu kenellekään, enkä koskaan kuullut itsekkään Vee-alkuista sanaa missään, saatika Mulk....-sanaa tmvst.:aa. Nykyaikana ei julkista paikkaa tahdo löytää, missä ei noita alatyylin sanoja kuulisi viljeltävän.
Aikoinaan kun keskikalja vapautettiin kuppiloihin, telkkari tuli olkkarin nurkkaan nököttämään, kyläilyvierailut naamatusten ystävien, sukulaistenkin ja naapureiden kanssa alkoi hiipumaan harvoin vierailuiksi toinen toisillaan, niin kaikki on alkanut mennä päin prinkkalaa, harrastuksissa ravataan, kuka missäkin, ja osa ei niissäkään nykyisin, niin elämästä on tullut monenkin kohdilla hyvinkin itsellistä ja yksinäistä.
Ei siis ihme, että lemmikkieläimien määrä on kasvanut kasvamistaan ihmisten kodeissa.
Jos ei kissa, niin koira, ja usein noita molempia montakin kipaletta ihmisen yksinäisyyttä lievittämässä. Moni jutteleekin lemmikistään jutellessaan muille kolmannessa persoonassa eli Hän teki sitä ja tätä sekä tuota, eikä SE, kuten ennen aikaan sanottiin talon koiraturrukasta.
Monenkin naama tuijottaa tietokoneen ruutua jos ei töissä niin ainakin kotona, ja telkkarin sen seitsemältä kanavalta taivaskanavineen ohjelmia yötä päivää solkenaan.
Toiset jopa nukkuvat ajoittain töllöttimen pauhun kisatessa kuorsauksen kanssa makkarissa sängyllä tai olkkarissa sohvalla. On sylikonetta, tablettia, älypuhelinta, ja kaikki seurustelu ihmisten kanssa tapahtuu teknisen mediamaisesti. Ei ihme, että olen haikaillut jo kauan sponttaaneja kyläilyjä puolin ja toisin ihmisten kesken sieltä kaukaa menneisyydestäni, mutta ei nykyisin niin voi tehdä, että noin vaan lähdet jollekin ilman etukäteissopimista kylästämisestä.
Vielä sen verran ihmissuhteiden hoidoista nykyään siltä osin, että näitä avo/avioeroja on niin paljon jo senkin takia, koska puoliskot eivät ehdi keskenään juttelemaan kunnolla kuin loma-aikoina, ja muu aika seurustellaan ja viihdytään näiden nykymediavälineiden kanssa ja perheen lapset tekevät samoin kukin omassa poterossaan. Telkkarinkin tultua perheiden olkkareihin aikoinaan sentäs koko perhe kokoontui yhdessä katsomaan jotain elokuvaa tai ohjelmaa, ja oltiin sentään yhdessä yhteisessä olkkarissa, ja jotain sanan vaihtoa siinä samalla keskenään vaihdeltiin.
Kauppaankaan ei tarvitse enää välttämättä mennä ihan itse, kun voipi tavaraa tilata nettikaupoista, ja postin kantaja tuo paketit omalle ovelle asti.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Asioissa on aina puolensa, sekä hyvät että huonot. Taidat katsella nyt vain niitä huonoja?
Listaa voisin jatkaakin, mut antaa nyt olla toistaiseksi, jos nyt huonoja puolia listasinkin, niin tottakai hyviäkin puolia voisin kaivella esiin, mutta minähän haikailinkin pääasiassa ennen vanhaisen ihmisten seurusteluyhteisöllisyyksien perään, joka on muuttunut nykymaailman aikana melkolailla erilaiseksi, teknistyneeksi mediavälitteiseksi.
Sponttaani kylästely on poistunut melkolailla ihmisten kesken, ja se on jollain tavalla ikävää.
Aika on kullannut muistosi, huomaan.
Oma lapsuuteni ja nuoruuteni oli niin rankkaa aikaa etten ikinä halua menneistä mitään takaisin.
Arvostan myös sitä, ettei minua naisena enää vähätellä/ tytötellä ja komenneta keittiöön vaan otetaan johtajana huomioon.
Arvostan, että elämä on helpompaa, tietoa saan todella nopeasti enkä ole höynäytettävissä kuten voisin olla jos en maailman asioista olisi perillä.
Arvostan nykyajan lääketiedettä, tekniikkaa, ylipäätään helppoutta!
Onpahan ihan eri muistot kuin minulla, 70-luvin alussa 15-kesäisellä. Tuolloin ei tarvinnut kärsiä luokattomasta lukiosta ja kaikilla lapsilla oli koulussa oma turvallinen yhteisö. Yhtään v-alkuista sanaa en kyllä lausunut eikä kukaan muukaan. Tämä alkoi ja yleistyi vasta 90-luvulla. Missä vaan kulki, aina v ja v ja v. Pääkaupunkiseudulla tuolloin asuneena en kyllä mitään pultsareita nähnyt. Hesan assallakaan ei kukaan notkunut, kotibileet olivat rauhallisia, vaikka viinaa jo alaikäisenä maisteltiinkin. Vanhemmat olivat vanhempia ja opettajia kunnioitettiin. Luokissa oli helppo oppia, kun ei tarvinnut jatkuvaa mökää kuulla. Eikä lapsilla ollut silloin niin kuin nykyisin on joka toisella joku oppimis- tai mielenterveysongelma. Köyhempää oli, mutta kouluissa oli terkat ja kuten sanottu, myös kaverit luokalla ja kotiympyröissä. Kouluruokaa ei kukaan haukkunut. 70-luvun lopulla opiskelin yliopistossa ihan tasavertaisena "poikien" kanssa. Ja hyvän työpaikankin sain nkä suinkaan jäänyt miesten jalkoihin.
Ja mitä taas lääkäreihin tulee, jopa terveyskeskuksessa sai tuolloin ennen oikean diagnoosin ja siellä 80-luvulla hoidatin myös lapseni. Tokihan lääketiede on kehittynyt, kuten kaikki muukin, mutta hoidon saaminen tuntuu hankaloituneen.
70-luvulla ei ollut kauheata angstia, vaikka puhelinta ei ollutkaan mukana. Jopa mökillä uskalsi ihan ilman kännyä olla. Nyt jos puhelin unohtuu kotiin, niin siinäpä alkaa kummasti miettiä, että mitä kauheeta on voinut jollekin tietämättäni käydä. Sanoisinkin, että kännyjen ja netin myötä ihmisille on syntynyt riippuvuus. Jotkut käyvät minuutin välein naamakirjassa tarkistamassa onko joku sanonut jotain, twitteriin täytyy ehottomasti tviitata kuva kommentin "nam" kanssa, jos on onnistunut tekemään vaikka sämpylän, mikä onkin niin ihmeellistä.
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. että kyllä ennen elämä oli jotenkin rikkaampaa, eikä aika kultaa yhtään muistoja, Sain elää nuoruuteni ja varhaisen aikuisuuteni aikana, jolloin tavallisten tallaajien elämää oikein hallitus ja edeuskunta halusivat parantaa. Mites nyt on lamaa ja taantumaa peräperää ja palvelut kohta huonommat kuin 70.luvulla. Tärkeämpäähän nyt on, että Suomi nuoleskelee muiden EU-maiden persettä. Kun muiden maiden johtajat pitävät omien maidensa puolta, mistä hyvänä esimerkkinä Saksa, Britannia ja Ruotsi, meidän johtajat syytävät rahaa muille, vaikka lainaa täytyy ottaa. O tempora o mores.
Oma muistoni 1970-luvusta on erilainen. Se oli monin tavoin levotonta aikaa: maastamuutto, kaupungistuminen, lähiöistyminen, seksuaalinen vapautuminen, keskioluen vapautuminen. Perhetason ongelmat näkyivät ja kuuluivat joka ilmansuunnasta. Vitun hokeminen ja humalahakuisuus yleistyivät koululaisten keskuudessa normiksi. Imppaaminen ja varastelu olivat valtakunnallisia ongelmia. Sotien jäljiltä pyöri vielä tuolloin suurimpien kaupunkien liepeillä tuhansien puliukkojen ikääntyvä armeija. JNE. Maalla saattoi silti olla edelleen mukavaa, jos sattui kuulumaan vauraisiin talollisiin.
Ongelmia toki oli 1970-luvullakin, mutta ei ollut NETTIÄ, eikä sen myötä näitä nykyaikaan kuuluvia kielteisiä ilmiöitä ihmisten kesken.
Ja eivätkä alkoholiongelmaiset ole mihinkään kadonneet tästäkään päivästä. Huumeongelmatkin ovat vain lisääntyneet entisestään.
Puhekäyttäytyminen on roisistunut melko laajasti, enää ei edes sivistyneet ja oppineet ihmisetkään osaa pitää suutaan suikemmalla, vaan sanavalinta on milloin mitäkin.
Kyllä se mennyt tulee mieleen, kun näkee lapsuuden ja nuoruuden parhaan ystävän kuolinilmoituksen lehdessä. Niin ne vuodet meni! Ei pidetty yhteyttä enää muutakun joulukortilla kerran vuodessa. Ei tavattu, vaikka ei toisistamme kaukana asuttu. Elämät vaan meni eri suuntiin ja jossain vaiheessa kirjoititkin, että olisi ollut aika tavata, mutta itselläni oli silloin rankka vaihe menossa, enkä halunnut vastata kysymykseen, että mitä kuuluu.
No, nyt se on myöhästä ja aika on mennyt ohi! Muistot menneestä vaan jäi, mutta on kuitenkin mitä muistella. Hyvä näin ja sinulle hyvää matkaa!
kaipaan siinä kuuskyt seitkyt luvussa sitä huolettomuutta oli hyvin toimeentulevat vanhemmat sain vakkari työpaikan jo seitsemäntoista vuotiaana naimisiin ja ysi lapsi yksiö kaksio kolmio kesämökki... en ollut kun kolmeymmentä kun hyppäsin uuteen suhteesen lapseni kanssa sillon vielä pidettiin kivaa porukalla oli aikaa lapsen harrastukselle ja omille... viimeiset kahdeksantoista vuotta on mennyt unessa yrittäjänä jotenin oon yrittäny välillä harrastaa kuntosalia kuoroa teatteria vesijuoksua... ystävillä on nykyään niin kiire ettei keree kun joskus hätäseen tapaamaan ei tahdo löytyä sitä yhteistä vapaata aikaa... mun työt on nyt tehty enää en lähde itseeni tappamaan työllä sen verran opin meillä on katto pään päällä lämmintä ja ruokaa... sit joskus kun tästä piristyn rupeen tapaan ystäviäni enemmän ja hoitamaan kuntoani ja harrastamaan... kiireiseksi ja materialistiseksi on tää elämä mennyt mulle tuli stoppi tammikuun viimeinen päivä tänä vuonna joulukuussa olin täyttänyt 55 tulevaisuus tuo tullessaan mitä tuo ainut mitä toivon että pysyisimme terveinä.
Olis sitä erottu -70 luvullakin, mutta ei ollut usein mahdollista. Piti kestää, uskotonta,väkivaltasta tai juoppoa.
Ei saanu lapsia päivähoitoon, eikä asuntoa noin vaan ja paheksuttiin jos oli yksinhuoltaja.
Taisit vähän provoilla entisestä ihanuudesta ja nykyisestä surkeudesta.
On siinä perää, kun elintaso paranee niin yhteisöllisyys huononee.
Kyläilyyn on varmaan vaikuttanut, kun on telkkaria ja muita elämyksiä yllinkyllin, niin naapurin verhonostot ja autoremontit ei paljon kiinnosta.
Lapset kyllä ainakin minun aikana teki omia hommiaan, ei siellä vanhempia ollut mukana. Pöljinä niitä olisi pidetty.
Neljäkymmentä vuotta, varsinkin naiset on hokeneet lausetta, "tämän päivän kiireinen ihminen".
Jos mikä on muuttunut, niin keittiöt ja ruuanlaitto.
Viiskymmentä vuotta sitten yleisin oli puuhella ja kantovesi.
Suurimmissa perheissä oli pöydän ympärillä kymmenen syömässä ja yksi mahassa.
Oon minä joskus ajatellut, että oli ne emännät taitavia, kun saivat taiottua perheelleen evästä.
"...Lapset kyllä ainakin minun aikana teki omia hommiaan, ei siellä vanhempia ollut mukana. Pöljinä niitä olisi pidetty...."
---> Kerroinko mä aloituskirjoituksessani jotain tollasta, että vanhempia olisi ollut mukana lasten touhuissa joka hommassa? EN kertonut, mutta se on totuus, että aivan varmasti ennen vanhaan oltiin päivisin edes ruokailtaessa saman pöydän äärellä koko perhe, eikä kuten nykyään, jolloin saattaa olla harvinaisempaa tuollainen saman pöydän ääreen arkiaterialle kokoontuminen koko perheen voimin. Juhlapyhäateriointia ei nyt lasketa mukaan.
P.S. kyllä minun lapsuuden kodissa oli jo 60-luvun loppupuolella sähköhella, ja puilla lämmitettävä hella poistettiin keittiöstä. Ja niin ne sähköhellat näyttivät yleistyvän myös vähävaraisempiinkin koteihin jo 70-luvun alkupuolella, vaikkakin jotkut säilyttivät sen vanhan puilla toimivan uunilieden keittiön nurkassa.
Jääkaapitkin yleistyivät 60- ja 70-luvulla keittiöihin, ja kellarissa säilöttiin vain hilloja lasipurkeissa ja perunoita ym.
Lähinnä toin aloituksessani esille tämän ajan seurustelukulttuurin, joka on muuttunut näiden teknisten nykyajan mediavälineistöjen myötä niin, ettei enää niin usein olla sponttaanisti kanssakäymisissä ihmisten kanssa. Enää ei piipahdella naapurissa turisemassa iltojen ratoksi niitä näitä, tai sukulaisetkaan eivät kyläile niin kuin ennen vanhaan. Esim. sukulaisetkaan eivät saata tavata naama naamasta kuin joissakin suvun juhlissa mm. jonkun suvun jäsenen hautajaisissa.
Tottakai jokaisella meistä on yksilölliset lähtökohdat elämässään ja kaikilla on ne omat kuviot ja piirinsä elämänsä aikana, että mitäänhän ei voine yleistää koskemaan kaikkia ihmisiä. Joillakin saattaa olla hyvinkin vilkas kanssakäyminen livessä ihmisten kanssa, ja joillakin ei yhtään mitään tai sitten vain näiden nykyajan teknisten vempaimien kautta esim. kännykkä, skype jne.
Mutta oli miten oli, niin kumma kyllä, ihmisten yksinäisyys ja yksinänsä oleskeleminen on lisääntyvä ilmiö nykyaikana. Ainut omainen voi olla hyvinkin vain ja ainoastaan viranomainen joillekin ihmisille. Ihmisten välinpitämättömyys on lisääntynyt kanssaihmisiä kohtaan, keskitytään vaan omaan egoonsa.
Se nyt vaan näyttää olevan, että niihin ihmissuhteisiin panostetaan, joilla on itselle merkitystä.
Vanhukset ja hiljaisemmat jää huomioitta.
Mikä minusta kummallista kavereita ja ystäviä etsitään netistä.
Itse en kirjoittele minnekään muualle kun tälle palstalle.
Hölmöä touhua tämä on, mutta aikansa kutakin.
Ehkäpä ne tekniset vempaimet sitä yksinäisyyttä enemmänkin lisää.
Sosiaaliset pyörii omissa porukoissaan, joka on jörö, jää ulos, ja muutenkin kynnys on korkeampi.
Terve pub-meininki ei huono olis. mutta siihen menee aikaa.
Veisin väitettä jopa niin pitkälle, että niihin ihmissuhteisiin panostetaan, joista katsotaan olevan itselle hyötyä, tavalla tai toisella. Kilpailuyhteiskunta on hyväksikäyttämisen yhteiskunta ja johonkin mittaan saakka myös kiusaamisyhteiskunta.
Se, että toisen porstuaan ei enää kävellä niin kuin ennen vanhaan on monen tekijän summa, joista kännykkä ei ole vähäisin. Puhelin ei ollut vielä 1960- ja 1970-luvuilla niin yleinen joka kodin kapine kuin nykyisin saatetaan kuvitella. Niin että milläpä ilmoittelit tulostasi tai lupia kyselit. Sitä vaan mentiin ja kyllä sen sitten huomasi talon väestä varsin pian, oltiinko sillä kertaa tervetulleita vai ei.
Kiitän mielipiteestäsi, justiinsa noin se silloin muinoin entisessä elämän puitteissa elo sujui ottaen tuon pöytä/seinäpuhelimen olemassa olon vielä harvoissa talouksissa. Pienissä kylissähän sitä rampattiin naapuritalossa soittelemassa puhelimella, jos ei itsellään sattunut sitä vielä olemaan.
Mutta vaikka ilman etukäteistiedustelematta kylästämään mentiinkin, niin jos vaan kyläpaikassa oltiin kotosalla, niin vastaanotettiin aina, eikä kynnykseltä käännytetty koskaan.
Jotenkin ihmisillä oli siihen aikaan jonkinlaiset ns. hyvät tavat hallinnassa toinen toistensa kohtelussa paremmin kuin nykypäivänä.
Vieraiden tullessa jatkettiin menossa olevia puuhia johonkin vaiheeseen tai pyydettiin tulijoita osallistumaan puuhasteluun.
Minä vierastan tätä nykyistä "audienssiajattelua".
Spontaanit ystävämme ovat jo kuolleet.
Minä puolestani koen tulleeni itse hitaammaksi verrattuna nuorempiin.
Kiirettä oli minunkin nuoruudessani. Nykyisin käyn itsekkäästi nuoruusaikojeni töitä huomattavasti kevyempien töiden jälkeen kuntosalilla, ulkoilemassa oman huvini vuoksi yms. Omaan tahtiini, ilman että kukaan hengittää niskaani ja vaatii enemmän. Töissä tietty yrutän parhaani. Itse asiassa aika ihanaa tällainen itsekkyys...
Niin ja skype - siitä puuttuu enää mahdollisuus koskettaa juttukaveria. Kuka enää etenapostia kaipaa?
PupuPuskasta: Oletko ajatellut sellaista tilannetta tulevaisuudessasi, että tarvitsetkin ihan oikean ja lihallisen ihmisen eli ystävän tai kumppanin vierellesi, kun itse olet siinä tolassa, ettet enää pystykkään hoitamaan asioistasi ja ylipäätänsä elämäsi rutiineja yksin?
Ei skypen kautta voida sinun kaikkia tarpeitasi hoitaa.
Vai luotatko todellakin, että sinusta pitää täysin vieraat tahot huolta, kuvitteletko, että ammattinsa puolesta työskentelevillä ihmisillä on sinulle enempää aikaa ja vastuuta kuin mitä heille työaikana sinun hoitamisestasi maksetaan?
Kyllä minusta olisi tärkeää, että meillä ihmisillä olisi edes joitakin läheisiä kontakteja, joilla olisi sitten aikaa meille, kun emme enää itse pystyisi itseämme auttamaan.
Lämmin sana ystävältä tai omalta läheiseltä ihmiseltä on kullanarvoista sellaisessa tilanteessa puhumattakaan, että läheinen, tuttu ihminen tai hyvä pitkäaikanen ystävä ottaa asiakseen hoitaa puolestasi asioitasi, kun et itse siihen enää pysty.
Liika itsekkyys voi kostautua myöhemmässä elämässämme. Silloin on turhaa itkeä niiden entisten ja taakseen jätettyjen ystävien perään, jotka on voimissaan ollessaan sivuuttanut oman itsekkyytensä vuoksi.
Enkös minä täällä nimenomaan elä siihen suuntaan etten ihan ensimmäisenä ole ammattinsa puolesta auttajien armoilla?
Skypessä taas seurustelen ihan oikean ja konkreettisesti minusta välittävän ihmisen kanssa, en minkään virtuaaliolennon. Välimatka ja omat velvoitteet toistaiseksi estävät muuttamasta konkreettisesti yhteen, mutta varmasti sekin päivä on vielä edessä. Liikunnallisuus ja ulkoiluharrasteet ovat sopineet hyvin yksiin.
Vaikeina aikoina niitä ystäviä ei ole löytynyt ikinä minun rinnalleni. Toki heitä kaipasin ja kaipuuseeni vastasi ihan jostain muista syistä kuin ystävyydestä tai edes välittämisestä liikkeellä olevat tyypit enkä ymmärrä heidän todellisia tarkoitusperiään. Saan siis kiittää kaikesta vain ja ainoastaan itseäni, en ystäviäni jotka olisivat tukeneet minua ja pysyneet rinnallani, kuten monasti kuulee ihmisten sanovan. Varmasti olisin hyötynyt ystävistä - en sitä kiistä - mutta näillä mennään...
Kyllä nykyajalla on puolensa, vaikka tässä ajassa on mielestäni paljon turhaa. Televisio on tarpeeton jo alunalkaen, kun se tuli koteihin joskus 1950-luvun loppupuolella. Nykysin tuntuu, että ihmisten elämä pyörii yhä enemmän television ympärillä ja nuoremmat räpläävät kaikenmaailman laitteita. Itse olen käyttänyt vuodesta 1995, jolloin kaikki älypuhelimia räpläävät eivät vielä olleet syntyneetkään ja tietokonetta eli silloista konsolipäätettä, jolla oltiin yhteydessä kaapin kokoiseen keskuskoneeseen käytin 1970-luvun alussa. tekniikka ei siis ole mitään kauhean ihmeellistä, mutta ei elämä pyöri sen ympärillä.
Mutta nykyaika mahdollistaa esimerkiksi matkustamisen ja tiedonsaannin maialman asioista ihan eri tavalla kuin vuosikymmenent sitten. Ja nykyaika mahdollistaa aiempaa enemmän sen, että ihmiset ovat erilaisia. Myös yksittäisen ihmisen yksityisyys on enempi mahdollista - paitsi niillä, jotka tieten tahtoen tyrkkivät itseään tyrkylle ja jäävät julkisuuteen, halusivatpa tai ei.
Ylipäätään menneitä on turha haikailla.
Aivan.
Itse en puolestani katsele televisiota juuri lainkaan. Täältä tietokoneelta katselen joskus kiintoisia ajankohtaisohjelmia jälkikäteen YLE:n arkistoita ja luen uutiset. Sanomalehteä ei itselleni enää tule postilaatikkooni. PC:t tulivat työpaikalleni 80-luvulla. Siitä asti olen niitä hyödyntänyt.
Älypuhelimia voisi hyödyntää myös nykyistä enemmän liikkuvana tiedonsiirto ja tallennusvälineenä liikkuvassa työssä, läppärit ja tabletitkin alakavat jäädä kehityksestä jälkeen.
Eikä se yksityisyys mikään huono asia ole. Kyläyhteisössä osattiin olla ilkeitäkin ja naapurikateus tai jokin sai joskus outoja piirteitä, jos joku teki jotain tavanomaisesta poikkeavaa.
Onhan se todellakin mukavampi elää tässä ajassa kuin haikailla vanhoja.
Jos tarpeeksi mennään ajassa taaksepäin, kiire sanaa ei ole edes keksitty.
Meidät keski-ikäiset tunnistaa juuri tästä entisaikoijen ihannoinnista ja nykynuorison kritisoinnista; ei siis mitenkään yllättävä kirjoitus tällä palstalla.
Itselläni on periaate, etten suostu kiireeseen. Minulle se on ensisijaisest huonosti organisoitua jankäyttöä ja yleensä myös vain kiireentuntu vaikkkei varsinaista kiirettä olisikaan - minne ja miksi??
Käyn töissä, hoidan huushollin, opiskelen ja kerkiän joka päivä löhöilemaan sohvalla ihan kunnolla kuntoilen säännällisesti. Kiire ei ole koskaan minnekään eikä minkään asian takia. Helppoa kun uskaltaa jättää kaiken joutavan pois.
Juuri noin: jättää kaikenn joutavan pois. Ihmettelen ihmisiä, joilla on mukamas koko ajan kamala kiire: itselläni kiirettä on vain tilapäisesti ja jos sitä on, niin sehän on vaihteeksi ihan mukavaa.
Ihminen itse sen kiireen useimmiten tekee. Ei pidä suostua kaikenmaailman vaatimuksiin.
Ainut mitä kaipaan vanhoista ajoista on, että maailmassa oli silloin vähempi tarpeetonta meteliä. Nyt autoradiot huutaa, musiikki huutaa tavarataloissa ja ihmiset huutavat kännykkään tai ihan muuten vain. Eikö ihminen muka ole olemassa, jos äänet ympärillä ja itse tuotetut äänet ovat rauhallisia?
Mihin muuten tarvitaan enää kerrostalon kylmäkellaria, jos on, mitä siellä säilöö?
Sitähän minäkin ihmettelen. Kaikilla on jääkaapit ja pakastimet huoneistokohtaisina, joten aivan turha nykyaikana. Kylmäkellari kuluttaa vaan kerrostalon sähköenergiaa ja vie tilaa joltakin tärkeämmältä käyttötarkoitukselta esim. varastotilalta.
Haikein mielin monasti muistelee, mitä vanhemmaksi tulee alkaa miettimään jäljellä olevaa aikaa, äss parempi olla miettimättä.
Sitä haikailee usein jo pelkästään siksi että silloin eli siinä hetkessä enemmän ja toimi.
Ei kannata puhua yleisesti tyyliin "sitä haikailee". Vaan ja ainoastaan omasta kokemuksestaan.
Toisten kokemus voi olla tyystin erilainen. Minä en vaihtaisi tätä päivää mihinkään aiempaan.
Ei kaikille ole ollut ihmisiä, jotka olisivat ohjanneet toimimaan, vaan nuori saattoi olla passiivisena paikallaan ja voida vaikka miten huonosti eikä kukaan tehnyt yhtään mitään. Nyt ainakin minä osaan jo itse tehdä elämälleni jotakin.
Kukaan ei puhu siitä, millaista oli vaikka insestin tai muun väkivallan uhreilla silloin ennempää? Eiköhän nykyään ymmärretä kaikennäköistä, mitä silloin ei osattu ajatellakaan. Lasten piti olla kilttejä ja niin pedofiilit pääsi vähällä!
Perheväkivalta sai kukoistaa, uhrit teki parhaansa salatakseen sen.
Ja homot&lesbot piilottelivat seksuaalista suuntautumistaan vielä 70-luvulla.
Monsiur Mossea ei lasketa mukaan; hänhän olikin julkkis.
Kirjoituksesi sisltää joitakin asioita joiden vuoksi mm. lopetin töissä käymisen lopullisesti v.2001.
Tietenkin suurin osa kielteisiksi kokemiani ilmiötä ympäröi meitä mutta rajaton vapaa-aika antaa hyvän "väistelymahdollisuuden".