Miten auttaa

Heippa.Veljeni ja hänen vaimonsa ovat kärsineet lapsettomuudesta jo muutaman vuoden ja käyneet hoidoissa mutta turhaan. Itselläni on kaksi ihanaa lasta ja haluaisinkin tietää miten voisin auttaa ja lohduttaa heitä tässä asiassa. Itse kun ei ole kokemusta niin on aika sanaton tällaisen asian edessä.
3518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olemme kärsineet lapsettomuudesta jo 3vuotta. Hoidoissa on ravattu, tuloksetta.

Voin ihan vilpittömästi sanoa, että ei ole mitään mitä voit sanoa, mikä heidän oloaan helpottaa tai lohduttaa. Lapsettomuuteen kun liittyy epäonnistumisen tunteita ja jopa häpeää. Tätä tuskaa ei pysty ymmärtämään kukaan muu, kuin jos itse tämän tien joutuu tarpomaan.

Neuvoisin kuuntelemaan ja varovasti sopivassa tilanteessa kysymään "mitä teille kuuluu". Äläkä kohtele heitä eri tavalla lapsettomuuden takia.

Kyllä se heillekin vielä iloksi muuttuu. Vain 3% lapsettomuudesta kärsivistä jää lapsettomiksi.

Äänestä

Voi kun itselläni olisi yksikin tuollainen ystävä tai sukulainen! Vaikea kuvitella, että tuolla asenteella ainakaan pahentaisi tilannetta - nostan sinulle hattua.

On vaikea sanoa, mitä toisen lapsettomuuteen voi suhtautua. Ihmiset ovat erilaisia. Yksi pari suhtautuu lapsettomuuteensa toisin kuin toinen. Mikä toiselle on loukkaavaa voi toiselle olla juuri oikea sana.

Minusta on tärkeää kuunella toista ja osoittaa myötätuntoa sekä ymmärrystä. Ratkaisujen (esim. adoptoikaa) ja neuvojen antaminen on usein ärsyttävää. Lapsettomat ovat yleensä hyvin perillä tilanteestaan. Toisen tunteita ei pidä väheksyä - hyväksyminen on kaikean a ja o.

Jos he haluavat puhua, kuuntele, jos eivät, anna heille mahdollisuus olla repimättä haavojaan. Voit ehkä kysyä heiltä, miten voisit parhaiten suhtautua?

Äänestä

Meistä (2v. lapsettomuutta takana, joista vuosi hoidoissaa) ainakin on mukavaa, kun ystävät järjestävät jotain arkirutiinista poikkeavaa puuhaa. Esim eks-tempporee pyydetään mukaan syömään, leffaan, laivaristeilylle, järjestetään tyttöporukalla jotain kultturellia, shoppailemaan yms..
Kaikki sellainen tekeminen ja puuhastelu jossain muissa kuin kotiympyröissä auttaa saamaan ajatukset aivan muualle.
Välillä tuntuu, että jo siitä tulee onnen tipat silmiin, kun ystävä soittaa ja pyytää vaikka kanssaan shoppaileen ja kahville :)
Mieli jotenkin herkistyy tällaisten koettelemusten myötä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maria kirjoitti:

Heippa.Veljeni ja hänen vaimonsa ovat kärsineet lapsettomuudesta jo muutaman vuoden ja käyneet hoidoissa mutta turhaan. Itselläni on kaksi ihanaa lasta ja haluaisinkin tietää miten voisin auttaa ja lohduttaa heitä tässä asiassa. Itse kun ei ole kokemusta niin on aika sanaton tällaisen asian edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu