That's the way it is

Elvis forever

Katselin juuri Elviksen konserttielokuvan "parannetun" version kaverilta lainatulta dvd:ltä. Hämmästyttää, että mukaan on otettu kaikenlaista tyhjänpäiväistä roskaa, kuten Elviksen joululaulua harjoituksissa. Kuorojen jäsenet istuvat ja kuuntelevat tympääntyneen näköisinä, kun Elvis yrittää olla "hauska".

Elokuvaa varten filmattiin kuulemma kuusi konserttia, mutta silti mukaan on otettu versioita, joissa Elvis sekoilee sanoissa kuten You don't have to say you love me. Eikö KUUDESTA konsertista löytynyt tarpeeksi virheettömiä esityksiä? Vai sekoiliko Elvis sanoissa jokaisessa konsertissaan?

Alkutekstien mukaan SUURIN osa filmatusta materiaalista on ollut piilossa MGM-yhtiön hoveissa tämän uuden filmiversion tekemiseen asti - eikä nyt siis enää ole. Kuitenkin elokuvan pituus on vain vaivaiset puolitoista tuntia. Jos SUURIN osa holveihin piilotetusta materiaalista on nyt kaivettu esiin, miksi sitä ei ole riittänyt pidempää filmiä varten? Uusi versio ei ole yhtään pidempi kuin 70-luvulla julkaistu alkuperäinen.

Miksi filmin tekijät pitävät katsojia älykääpiöinä? Eivät kai kaikki amerikkalaisetkaan ole tyhmiä?

0

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

        Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
        Joensuu
        155
        3576
      2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

        Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
        Maailman menoa
        13
        3046
      3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

        eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
        Maailman menoa
        25
        2771
      4. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

        Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
        Maailman menoa
        51
        2641
      5. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

        Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
        Maailman menoa
        88
        2527
      6. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

        kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
        Maailman menoa
        49
        2509
      7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

        Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
        Maailman menoa
        11
        2300
      8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

        "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
        Maailman menoa
        83
        1977
      9. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

        Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
        Maailman menoa
        202
        1827
      10. Nainen rakas

        Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
        Ikävä
        140
        1793
      Aihe