Mullistava uudistus

Turvatiimi kertoo keksineensä aivan fantasisen uudistuksen kameratekniikassa.
Kamera tajuaa ihmisen ja elukan eron! Samalla kerrotaan että koulujen pihalla on
kiellettyä liikkuua yöllä, mikähän laki tämän kieltää? Nyt ei saisi kuulemma kulkea myöskään virastojen pihoilla öiseen aikaan.
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rikoslaki 24. luku 3§
Joka oikeudettomasti

1) tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen virastoon, liikehuoneistoon, toimistoon, tuotantolaitokseen, kokoustilaan taikka muuhun vastaavaan huoneistoon tai rakennukseen tai sellaisen rakennuksen aidatulle piha-alueelle taikka kasarmialueelle tai muulle puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen käytössä olevalle alueelle, jolla liikkuminen on asianomaisen viranomaisen päätöksellä kielletty, taikka

2) kätkeytyy tai jää 1 kohdassa tarkoitettuun paikkaan,

on tuomittava julkisrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Julkisrauhan rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta.

4§
Jos julkisrauhan rikkomisessa

1) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten aseella tai muulla henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan soveltuvalla välineellä taikka tekijän tai osallisen ilmeisenä tarkoituksena on käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittaa omaisuutta taikka

2) rikoksen kohteena on eduskunnan, tasavallan presidentin tai valtioneuvoston taikka vieraan valtion tai hallitusten välisen järjestön valtuuskunnan tai edustuston käytössä oleva rakennus tai huoneisto

ja julkisrauhan rikkominen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä julkisrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

Äänestä

Mitä tekemistä tällä lailla esimerkiks seisoksemisella koulun pihalla? Viraston pihalla, teollisuuslaitoksen pihalla. Ei mitään.

Äänestä

Mitähän lakia aitaamattoman koulun tai viraston tai ihan saatanan minkä vaan paikan luona oleskeleva ihminen rikkoo? Espoossa ja muuallakin kulkee kevytliikkeneväyliä koulujen pihojen läpi, vetäkää nyt oikeesti päät perseestä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuukkula kirjoitti:

Turvatiimi kertoo keksineensä aivan fantasisen uudistuksen kameratekniikassa.
Kamera tajuaa ihmisen ja elukan eron! Samalla kerrotaan että koulujen pihalla on
kiellettyä liikkuua yöllä, mikähän laki tämän kieltää? Nyt ei saisi kuulemma kulkea myöskään virastojen pihoilla öiseen aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu