Lauantaina Maata Näkyvissä festareilla, kahden kaverin kanssa, tapasin tämän oikein mukavan ja söpön tytön. Hän oli kahden kaverinsa kanssa jotka olivat myös ihan mukavia. Keikoilla istuin tytön vieressä, kuvasin keikkaa ja hän aina välillä katsoi ja kysyi ''Mitä teet?''. Hänen äänessä oli jotain niin erikoista ja ihanaa. Piti laittaa kameran akku laturiin niin annoin sen hänelle laitettavaksi, vaikka vieressä olisi istunut kaveri vapain käsin, mutta vain että sain koskea hänen kättään.
No kaikkihan meni hyvin siihen asti kun toinen kavereista (sinkku) tuli kuvioihin.
Tyttö kertoi hänelle että oli eronnut vähän aikaa sitten entisestä poikaystävästään.
Tämä kaveri meni sitten hänen vastapäätä istumaan (istuttiin siis aulassa), vähän ajan päästä hän paijasi tytön reittä.
Katselin tätä sellaiset 2 tuntia sivusta. Istun noin metrin, kahden päässä heistä. Toinen kaveri puhui jotain ihan muuta jonkun muun kaverinsa kanssa, ja minä olin ihan masentunut. Kaveri tiesi että tykkäsi tytöstä kun olin kertonut!
Menin sitten katsomaan viimeisillään olevaa, päivän viimeistä keikkaa, yksin.
Nämä tytön 2 kaveria tulivat vähän ajan päästä mukaan ja kysyivät että onko kaikki hyvin? Valehtelin että on, ja vähän aikaa siltä tuntuikin.
Toinen kaverikin tuli sieltä sitten, jättäen tämän tytön ja kaverini kaksin.
Takasin tullessani, tyttö istui kaverini sylissä suutelemassa häntä. Ilmeestäni saattoi nähdä että olin järkyttynyt, pettynyt, vihainen mutten kovin yllättynyt.
Olin varma että meistä olisi tullut jotain...
Toisaalta hän asuu Naantalissa, minä Porvoossa. Hän on -98 (kylläkin alkuvuodesta) ja minä -96 (loppuvuodesta) elikkä noin 1,5 vuoden ikäero, mutta eipä tuo nyt olisi haitannut, ja on ollut yksi kaukosuhde ennenkin.
Ihastukseni syy saattoi kyllä olla yksinäisyyteni. Vietän enemmän aikaa tietokoneella kuin oikeassa elämässä. Opiskelen datanomiksi niin koulussa menee melkein joka päivä se 4-6h koneella. Kaipaan sosiaalista elämää ja ihmisiä.
Mutta kun kaverini ja tämä ihastukseni eivät ole vielä yhdessä, pitäisikö minun vielä taistella eikä luovuttaa heti?
Minulla on tytön numero, ja olemme tekstaillutkin, mutka hän kuulemma pitää minusta enemmänkin kaverina. Olen kertonut että haluisin ehkä olla enemmän kun kavereita, mutta en välttämättä tarpeeksi selvästi.
Vai pitäisikö vain koittaa unohtaa?
Auttakaahan

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos totta puhutaan niin tyttö on täys p*aska, kohteli sua noin huonosti. Eikö se kerro jotain jos on vasta eronnu ja heti nuolemassa kaveriasi, taitaa olla tytön normi käyttäytymistä? En usko että tyttö ansaitsee sinua, käyttäytyi niin törkeästi. Ehkä ihastuit häneen, koska oli vaan kivaa kun joku huomasi sinut ja silleen. Löydät aivan varmasti tytön joka haluaa olla vain ja ainoastaan sinun. Tämä minun mielipiteeni. Toisaalta en ottaisi tyttöön yhteyttä missään muodossa ja jos hän tekstaisi joku kerta tmv. Niin sitten on oikeasti kiinnostunu, ei varmaan auttanut yhtään :(
Totta... Kait se oli vain hetken huumaa.
Ansaitsen parempaa. Kaverini ja tämä tyttö juuri erosivat. Olen myös päättänyt että kaukosuhteet saa nyt riittää! Haluan suhteen jossa saan olla rakkaani kanssa lähes joka päivä :)
Kiitos. Autoitte mua tajuumaan tän :)
Unohda, ei tyttöä kiinnosta. Varsinkin jos itse koet ihastumisen johtuvan vain yksinäisyyden tunteesta, se johtuu siitä.
Eihän tyttö ole millään tavalla sun arvoinen, eikä häntä kiinnosta. Anna vain olla ja keskity elämääsi, maailmassa on muutakin kuin tytöt.