"Säästämme ensin ulkoistamalla ja sitten palkkaamalla omaa henkilökuntaa korvaamaan ulkoistamisen"
Ylen tekstitveestä:
JP MORGAN CHASE & CO, Yhdysvaltain
toiseksi suurin pankki, sanoo peruvansa
IBM:n kanssa solmitun tietotekniikan
ulkoistamissopimuksen. Samalla pankki
kertoi palkkaavansa takaisin IBM:lle
siirtyneet 4 000 työntekijää. Pankin
mukaan sen on helpompi itse hallinnoida
tietotekniikkaansa liittyviä asioita.
Ylen tekstitveestä:
JP MORGAN CHASE & CO, Yhdysvaltain
toiseksi suurin pankki, sanoo peruvansa
IBM:n kanssa solmitun tietotekniikan
ulkoistamissopimuksen. Samalla pankki
kertoi palkkaavansa takaisin IBM:lle
siirtyneet 4 000 työntekijää. Pankin
mukaan sen on helpompi itse hallinnoida
tietotekniikkaansa liittyviä asioita.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olispa kotosuomessakin moista viisautta mutta kun ensin pitää tehdä virhe niin sen korjaaminen vaatisi tehdyn virheen tunnustamista. Meidän johtajat jatkavat jälkiensä peittelyä hamaan tulevaisuuteen.