Olen tempperamentiltani eli luonteeltani hyvin surumielinen, alakuloisuuteen taipuvainen, huolestunut, vihainen, ärtynyt ja epäluuloinen. Toiset ihmiset ovat luonnostaan positiivisia ja toiset negatiivisia. Minä olen negatiivinen. Ja nyt en halua ainuttakaan "positiivista asennetta voi opetella" kommenttia.
Olen perinyt paljon vanhemmiltani, suvussa on mielenterveysongelmia ja alkoholismia/ huuumeidenkäyttöä ja itsemurhia. Äitini tapaan olen hermoheikko ja isän puolelta saamaton ja laiska, en koskaan osaa hoidettua asioitani. Lisäksi huostaanotto ja elämästäni puuttumaan jäänyt hyvä lapsuus ehkä vaikuttavat minuun.
En jaksa elämää. Olen ihan liian herkkä. En kestä arvostelua enkä haukkumista. Minua sanotaan oudoksi ja oudon näköiseksi ja pelkään sitä kuollakseni. Pelottaa olla ihmisvilinässä, pelkään erottuvani liikaa joukosta, väistän ihmisten katseita.
Elän jossain omassa haavemaailmassa ja en osaa elää oikeasti. Olen vaikea ihminen. Pelkään kuolemaa ja sitä, mitä tulee sen jälkeen ihan tajuttomasti. Mutten nauti elämisestäkään. Itken paljon ja tavallaan se tuntuu mulle kauheen ominaiselta.
Auttakaa. Onko ketään samankaltaista? Mun on vaikee olla. Oon lesbo siis. Haluukohan kukaan ikinä tämmöstä
Olen perinyt paljon vanhemmiltani, suvussa on mielenterveysongelmia ja alkoholismia/ huuumeidenkäyttöä ja itsemurhia. Äitini tapaan olen hermoheikko ja isän puolelta saamaton ja laiska, en koskaan osaa hoidettua asioitani. Lisäksi huostaanotto ja elämästäni puuttumaan jäänyt hyvä lapsuus ehkä vaikuttavat minuun.
En jaksa elämää. Olen ihan liian herkkä. En kestä arvostelua enkä haukkumista. Minua sanotaan oudoksi ja oudon näköiseksi ja pelkään sitä kuollakseni. Pelottaa olla ihmisvilinässä, pelkään erottuvani liikaa joukosta, väistän ihmisten katseita.
Elän jossain omassa haavemaailmassa ja en osaa elää oikeasti. Olen vaikea ihminen. Pelkään kuolemaa ja sitä, mitä tulee sen jälkeen ihan tajuttomasti. Mutten nauti elämisestäkään. Itken paljon ja tavallaan se tuntuu mulle kauheen ominaiselta.
Auttakaa. Onko ketään samankaltaista? Mun on vaikee olla. Oon lesbo siis. Haluukohan kukaan ikinä tämmöstä
Vastaukset 33
Vanhimmat
Olin, van en ole enää. Viha ei kyllä kuulunut mun elämään.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11224469#comment-59709530
Se, että kerrot olevasi lesbo, on tässä vain pikkuseikka.
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, ota yhteyttä lääkäriin.
ikävä kyllä oikotietä ei ole, sun on rakennettava itsesi uudelleen. Olet jo aikuinen ihminen, tunnistat ongelmasi joten sulla on mahdollisuus muutokseen. Se että haluat jonkun joka vain hyväksyy itsesi tuollaisena vaikka itsekkään et hyväksy, on aika kaukaa haettua.
Apua hakemaan ja niin vastenmielisen positiiviselta kuin se saattaa kuulostaa sinusta niin ei sun elämää ole tuomittu jonkinlaiseksi, ei vielä. Sen tuomion yleensä lyö lukkoon jokainen itse. Joten ehkäpä sun kannattaa vain alkaa sietämään positiivistakin asennetta ja otetta elämään.
No, ette kyllä ymmärrä. En ole aikuinen ihminen vaan nuori 18 v eikä minulla ole varaa "apuun" eikä mun porukoilla, terapia yms maksaa aika paljon. Masentunut ihminen ei rakenna itseään tosta noin vaan.
Halusin vain kuulla, onko täälä muita samanlaisia, joiden oleminen on vähän vaikeaa, onko mahdollisuutta löytää toista samanlaista. Edelliset suhteeni on ollu vaikeita, en tiiä löytyykö ketään joka ymmärtää. Ymmärtää jos murehdin turhia, jos itken turhaan, puhun turhia, eikä raivoa jos minä en jaksa koulussa tai jätän hommat välillä viime tinkaan.
sä siis etsit ihmistä joka kestää sua sellaisena jona et itsekkään kestä olla masentumatta?
EIhän mistään isosta "noin vain" selviäkkään. siinä pitää laittaa itsensä hommiin. Sen sijaan että laitat energiaa vääriin asioihin niin miksi et etsi itse tietoa ja tapoja miten alkaa muuttamaan asioita elämässäsi. Älä ota elämääsi vain-asenteella, sillä sä et pääse mihinkään. Olet vain, elämäsi on olemista ei kehittymistä.
Tässäkin ketjussa on linkki mistä löytyy linkkejä asiaan, lue, tutki, mieti miten saisit käännettyä omaa kurssiasi. Ei sinua pelasta ymmärtäjä, vaan se että ymmärrät itse sun olevan avain onneesi. Tavoittele, tee ja tutki ja toimi. Et sä voi mennä metsään vaikka laitat likoon itseäsi.
Kyllä tuossa iässä jo voi alkaa ottaa vastuuta itsestäsi. Nyt ihan ensimmäinen askel olisi se ettet kaiva poteroa jossa puolustat sitä ettet itse tee mitään, sanot vain ettei ole varaa eikä mahdollisuuskai. Sulla on netti, sulla on kirjasto, varmasti löytyy ryhmiä joihin voi osallistua, sun pitää vain alkaa toimimaaa eikä odottaa. Sun elämä alkaa siitä kun alat seisomaan omilla jaloillasi ja otat vastuun siitä mitä sulle tässä elämässä käy. Nyt vain peittelet itsesi tilasi alle, ihan kuin se olisi mahdoton asia jota ei voi muuttaa.
Sä et ole parantumaton, älä uskottele itsellesi niin. Sun voimat on vielä piilossa, se on sun vastuu etsiä ne ja alkaa käyttämään niitä, ei kenekään muun.
Kun sulle tulee olo ettet jaksa mennä kouluun, sano itsellesi että nyt loppu tämä ja revit itsesi sinne. Pakota itsesi asioihin joissa ennen luovutit ilman vastarintaa. Pistä itsesi töihin, haasta itsesi. Nyt se tuntuu paskalle ja liian vaikealle, mutta se duuni repii sut ylös tuosta. Joku päivä sä katsot taaksesi ja yllätyt miten paljon olet päässyt itse eteenpäin. Ajatusta elämääsi, älä luovuta ilman että haastat itsesi tekemään toisin.
Ota selvää paikkakuntasi mahdollisuuksista, on kursseja on tapaamisia, seurakunta tai kunta tai opistot järjestää, käytä hyväksesi kaikkea, sulla on yhteiskunta ympärillä joka tarjoaa kaikenlaista. Ja jos sulla on mahdollisuus osallistua johonkin hyväntekeväisyystempaukseen, esim hoitokodissa, vanhainkodissa, yms niin osallistu. Näet että mitä elämä on kun itse ei voi enää vaikuttaa mihinkään. Nyt sä voit vielä, älä pidä sitä itsestäänselvyytenä.
Etsin ihmistä, joka ehkä oman kokemuksensa takia ymmärtäisi minua vähän paremmin. Ei tarvi mitää kestää. Eikä vain masennusta, olen ollut aina tälläinen, lapsesta asti. Se on mun luonteenpiirre. Se on mulle ominaista, sitä et voi ymmärtää. Toiset vaan on tarkotettu elämään ja toisille se on tehty liian vaikeeks.
Teen työtä, joka päivä, pakotan itteni ylös joka aamu, jos surettaa, pakotan itteni vaikuttamaan pirteältä. Oon koulussa, nään kevereita. Ryhmistä ja tapaamisista olen ottanut selvää. Haluisin vain jonkun ammattilaisen ihmisen, kelle puhua, tai vertaistukiryhmän. Sellaisia ei tääläpäin ole. No minua nuoremmille on, jotain ilmaisia, vapaaehtoistyönä järjestettyjä kai. Mutta en halua naiivien nuorten tyttöjen sekaan kuuntelemaan, kuinka poikaystävä jätti. Ei mun ikäisetkään kaverit tajua mun juttuja. Ainoo kerta oli, ku yks uskonnon ja filosofian opettaja jutteli mulle tunnin jälkeen, ja sen kanssa sai jotenki kivasti jutun juurta
Ei tähän nyt tarvita enempää itsestäänselviä elämänohjeita, joita olen saanut kaikilta jo vuosikausia. Ja en ole ollut kiusattu niin kuin tuon keskustelun aloittaja. Lukuunottamatta lapsuuttani, oon ollu koko elämäni aika onnekas. Toivon vaan, että joku samankaltainen huomais tän.
Oliskohan tuon linkin takaa löytyvistä kirjoituksista ja kokemuksista sulle apua ensi alkuun.. Mulle on ollut.
http://paivila.vuodatus.net/
toiset luotu elämään ja toisille se on vaikeaa, mä en laskisi sua siihen joille se on vaikeaa. Oletko käynyt näissä nuorten ryhmissä? Sä vähättelet heidän ongelmiaan ja sun ongelmat on jotenkin spesiaaleja. Vain joku harva voi ymmärtää, olet niin erikoisen luonteen saanut. Harha se on, sun ongelmat on isoja sulle, niin kuin jonkun toisen toiselaiset ongelmat sille, miten näistä tehdään kilpailu kenellä on oikeat ja surkein elämä?
Mikset ymmärrä ettei ongelman aihe ole se miksi siellä käydään vaan se että ei pärjää sen kanssa yksin. Se on sama.
Sulla on yksi näkökulma sun elämään, se on sun oma. Kasvaaksesi tarvitset laajemman kuvan. Ymmärrän että siihen joku ymmärtäjä yksilö voisi auttaa mutta menisikö siinä mikään eteenpäin?
Nouset vaikka surettaa ja leikit iloista, eihän se ole ongelmien kohtaamista. Miksi sua surettaa, mikä saa sut iloiseksi, näihinkin on selkeet ajatteluohjeet. Miten opettaa itseään ajattelemaan ja käymään ongelmansa läpi sekä ratkaisemaan ne. Onko kuolun kautta saatavissa apua? Mitä sun vanhemmat sanoo?
Sun tuo viesti antoi jo ymmärtää että olet valmis tarttumaan hommiin vaikka ekassa viestissäsi olit aika passiivisen oloinen. Ehkäpä sua ärsyttää nämä itsestäänselvyydet, mutta sitähän elämä on. Yksinkertaisia asioita. Jos niistä tehdään monimutkaisia niin ihan varmasti on pää kipeenä.
Olen samaa mieltä sun kanssa että tarvitset kuuntelijaa, oletko Setan kautta koittanut hakea apua? Se sun energia on hyvä suunnata eteenpäin, siellä on avain. Älä vain toivo että joku samankaltainen huomaa tämän, se on sitä passiivista odottelua. Sä tiedät mistä niitä löytää jotka käyvät ongelmiaan läpi toisten kanssa.
Sä luultavasti pidät jo päiväkirjaa, muista sinnekkin kun kirjoitat päivän tunteesi ja tunnelmat, myös kirjoittaa jotain hyvää. Ilmeisesti tiedät senkin että se lisää pikku hiljaa sun kykä nähdä hyviä asioita. Kuten sanoit, nämä on itsestäänselvyyksiä. Moni vain ei tee niitä.
Minä toivon että löydät mitä etsit ja saat kipinän itseesi. Sulla on selkeesti pää paikallaan ja osaat tehdä asioita. Voimia ja onnea tähän etsitäänkin.
Ehkä kynnys jollekkin samankaltaiselle vastata sulle olisi helpompi jos teet itsellesi sähköpostin minkä voit laittaa tänne.
moi! ihan kun omas tekstiä lukisi, laita meiliäylös niin laitan viestii!!
Hyvä, ettet ole lähtenyt "hampaisiin".
Luin just aamukaffeella juttua voimasta...
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2013/numero-9/hoitoa-heti-yhdelta-luukulta
18-vuotiaana masentunut & ahdistunut Elina elää kuntoutustuella kuusi vuotta hoidon aloittamisen jälkeen. Olisiko Elina vielä sairaslomalla, jos häntä olisi hoidettu vain yhdessä paikassa?
Vuoden 2007 lokakuussa 18-vuotias Elina saa kiireellisen lähetteen Pitkänniemen akuuttipsykiatrian poliklinikalle. Hän on pyytänyt päästä hoitoon, koska ulos lähteminen ahdistaa, koulusta on kertynyt poissaoloja ja laskut on maksamatta.
Lähetteeseen on kirjattu: F32.2 vaikea masennus, F93.89 nuoruusiän kehitysvaikeudet (vaativia piirteitä).
Viikon jälkeen Elina pyytää päästä pois. Viereisissä sängyissä huutavat ja itkevät potilaat vain pahentavat ahdistusta. Ahdistuksen ja nuoruusiän kehitysvaikeudet eivät ole helpottuneet aikuisten poliklinikalla.
Osastonlääkäri kotiuttaa Elinan. Diagnoosit: F32.9 depressio, F93.89 nuoruuden kehityshäiriöt, F41.9 määrittämätön ahdistuneisuushäiriö (paniikkihäiriö?).
Päätettiin lisätä aamuun Xanor depot mg, jotta selvittäisiin eteenpäin.
Ja ekakerrasta lähtien, kun luin aloituksesi, minua on häirinnyt kohta "sairaloisen herkkä".
Kyllä maailmassa tarvitaan herkkiä ihmisiä. Jos kaikki ihmiset olis semmosia, niin asiat olisivat paljon paremmin.
Minua itketti pienenä ihmisten pahuus. 4.vuotias pikkuveljeni sanoi, että lyö minua kirveellä. Itkin kun ajattelin, kuinka hän tulee kaipaamaan ja katumaan tekoaan.
Ja toi nyt vaan oli lapsen uhittelua.
Voinet hyvin kuvitella , miten ihan oikeisiin, ihmispahoihin tekoihin suhtauduin.
Koulun loppuessa, sanoi viisas opettaja minulle, että kyllä elämä opettaa.
Onhan se opettanut, puhun ihmisille ja en enää itke silmiä päästäni.
Samanlaisia, kilttejä ihmisiä ei ole tullut vastaan.
Melkokilttejä muutama. Joten ei passaa odottaa ihmisiltä liikoja , saisi kokoajan pettyä.
Maailma on muuttunut pahemmasksi niistä ajoista.Ihmisistä on tullut vielä itsekkäämpiä ja ilkeys on saanut uusia ulottuvaisuuksia kännyköiden ja sosiaalisen median myötä.
Alla olevassa videossa on aiheesta puhumassa Elaine Aron, joka on tutkinut erityisherkkyyttä ja kirjoittanut siitä kirjankin Erityisherkkä ihminen (en ole lukenut). Videossa on joitain vinkkejä erityisherkille. Se auttaa kun ymmärtää tätä ominaisuutta itsessään.
Suomalaisille erityisherkille on näköjään oma järjestökin: https://fi-fi.facebook.com/hspSuomi
HSP tarkoittaa highly sensitive person.
http://www.youtube.com/watch?v=xYTeeytvuwo
Mistä päin olet..suunnilleen?
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1288569900313.html
"Rakkaus ei satuta, luota vaistoihisi äläkä hukkaa aikaa huolehtimiseen." Syöpäsairas neljän lapsen äiti kirjoitti ennen kuolemaansa koskettavat elämänohjeet jälkipolvelle, kertoo Daily Mail.
Brittiläisellä Annmarie James-Thomasilla todettiin kaksi vuotta sitten kohdunkaulan syöpä. Ennen kuolemaansa nainen halusi kuitenkin jättää perinnöksi lapsilleen muutaman viisauden, jonka oli elämänsä aikana oppinut.
Daily Mailin mukaan aviomies Geraint julkaisi sydäntä särkevän kirjeen samana päivänä, kun James-Thomasilla olisi ollut 45-vuotissyntymäpäivä. Neljän lapsen äiti kirjoitti elämänohjeita sisältävän kirjeen maaliskuussa hieman ennen kuolemaansa.
20 elämänohjetta
1. Kaikki, mitä itsestäsi annat, saat jossain vaiheessa takaisin.
2. Jokainen määrittele itse oman elämänsä käsikirjoituksen. Älä anna kenenkään muun käsikirjoittaa sitä.
3. Mitä tahansa joku toinen on sinulle aiemmin tehnyt, sillä ei ole merkitystä nykyisyydessä. Ainoastaan, jos annat sille vallan.
4. Kun ihmiset paljastavat sinulle todellisen luonteensa, usko ensimmäisellä kerralla, että he ovat aitoja.
5. Huolehtiminen on ajan heittämistä hukkaan. Käytä sama energia keskittymällä johonkin muuhun asiaan.
6. Mihin tahansa uskotkin, sillä on enemmän voimaa, kuin sillä, mistä unelmoit tai haaveilet. Sinä muutut siksi, mihin uskot.
7. Jos ainut rukouksesi on "kiitos", se riittää.
8. Onnellisuutesi on suorassa yhteydessä rakkauteen, jota annat muille ihmisille.
9. Epäonnistuminen on suuntamerkki kääntyä toiseen suuntaan.
10. Maailma ei kaadu, vaikka tekisitkin päätöksen, jota vastaan muut ovat.
11. Luota vaistoihisi. Intuitio ei valehtele.
12. Rakasta itseäsi ja opi levittämään rakkautta myös muihin ihmisiin jokaisella kohtaamisella.
13. Anna intohimon ohjata urapolkuasi.
14. Rakkaus ei satu. Se tuntuu todella hyvältä.
15. Jokainen päivä tuo mahdollisuuden aloittaa alusta
16. Epäilys tarkoittaa: älä. Älä vastaa. Älä hätiköi.
17. Kun et tiedä, mitä tehdä, ällä tee mitään. Vastaus tulee kyllä.
18. Ongelma ei kestä ikuisesti.
19. Muista: tämäkin menee vielä ohi.
20. Kaikessa tekemisessä tulee olla rehellinen itselleen.
kokeile SETA.FI:tä
On ja vielä sellaisia jotka on joutunu itte rakentamaan oman tulevasuutensa hakemalla apua. Ei minunkaan porukoilla ollu varaa mihikään terapioihin (daa niitä saa tuettuna jos et tienny . ja 18 vuotta riittää) ja jos olisin heidän armoille jäänyt olisin kuopassa edelleen. Mutta valitsin toisen tien 14 vuotiaana ja hain apua ko huomasin ettei kukaan muu sitä puolesta tee, vaikka kuinka toivoisi.
Joten mene ja hae apua vaikka varaamalla ajan paikkakuntasi mielenterveystoimistoon tai kriisipolilla tai menemällä jonekki nuoriso asemalle juttelemaan.
Ja hyvä vinkki onkin että etsi kakkialla sellaisa keskustelua jotka ovat mielenkiintoisia ja tuovat sinulle iloa näin aluksi. Googleen vain sopivia hakutermeja niin löydät joka kerta paremmin.
Ja myös samanhenkisiä ihmisiä
Jos et itse heti itkemällä ja valittmalla aja heitä pois.
(kokemustaon älä tee niiku minä vaan tee niku sanon)
Itku ja valittminen on monesta erittäin voimia kysyvää kuuneltavaa (varsinkin jos siellä omassa päänupissa käy smannmoinen hyörinä ko sinulla . joka on välttämätön että sitä aitoa ymmärystä on ilmassa) ja ihmiset siirtyvät mieluumin kuuntelmaan jotain rentoa ja asiallista
(kun on ne jokaisen omat ogelmat. suurin osa ei vain näytä ulos niitä ja masentunut ei näe ko ne omansa yleensä. ellei ole kyseessä mun kalltainen yksilö joka oppi aikaa sitten toisten auttamisesta saatavan energian hyödyn . toiseen samanmoiseen en ole törmannyt vaikka olen nähnyt yli 10000 ihmistä. muilta tulee vain kunkin yksilön omat ogemat ylos joten älä tee itsetäsi jotin yliolentoa vaan näe ne muut samanlaiset ympärilläsi).
(minä oon entinen yliherkkäherkkä . puhun kokemuksesta)
Nykyaikana on ainaki se hyvä puoli ettei ihmiset oo liika hetero painotteisia. Ja Nuorena on se kuvitelma vielä että rakkaus parantaa kaiken ja se että kunhan vain saa sen toisen ihmisen niin ongelmat ratkeaa ko naksahduksesta. ihan ko elokuvissa . Mutta realistisessa maalmassa sinä itse ja vain sinä teet sen onnen.
Mietippä sitä että miten autat sitä toista samanalista itsesi kanssa selviämään jos olet pohjalla etkä itse jaksa mitää. Mieti miten raskasta se on sille toiselle. koska sinun unelmissasi hän rakastaa eli toinenkin ajattelee samoin kun sinä. haluasitko sen kamalan tuskan itsestäsi sille toiselle ja raskaan taakan. tuskimpa koska rakastaisit häntä. Ja jos vastasit että tietenkin silloin et ansaitse toista ihmistä lähellesi koska yliitsekään kanssa on myös raskasta olla... .
Ja mieti (voit aivan rahassa suuttua tekstistäni tässä kohtaa . koska silloin tiedän että jokin menee perille. ja saa sinut todella miettimään asiaa) oletko rehelisesti itse ihana- että toinekin olisi ihana . sitä saa mitä tilaa beibi. jos tilaat itkua ja valitusta ja välinpinämättömyyttä vaikeana luonteena sitä myös saat.
Media ja kirjasuus (fantasia & fiktio)antaa romanttisen kuvan sankarista joka tulee ja pelastaa sinut pahalta .
Mukisematta viostasi mutta tosielämässä näitä, ei ole vaan sinä itse olet oma sankarisi. Ja sillä unelmallasi on omat vikansa jotka sinun pitää hyväsyä.
Sitä on oikea rakkaus .
Se ei ole vain sinun unelmien toteutumista.
Siten kun olet pääsyt ylös kuopasta ympärilläsi on äkkiä muita samanlaisia Joiseden kanssa sinulla on puhutttavaa kun aikasemmin olit vain yksin.
Ja tee parannus ja nouse ylös. Koska pystyt kyllä jos haluat . Kun asenteesi muuttuu luoksesi tulee ihmisiä joilla on se välittävä ja ihana unelma luonne .
Masentuneena keräät toisia ongelmasia, kun terapeutin osa on todella raskas ja itsekkäästi ajteltu osa toiselle (Ja terveilla on tasan muuta kivempaa tekemistä). Eli pois se ajattelu että en voi enkä jaksa muuutta itseäni tai toimintaani paremksi . mukavemaksi vaan toiset sen tekee puolestani.
Koska ainoastaan sinä voit muutta itseäsi ja vain iseäsi paremaksi. Opettele pois itsesäälitä vaikka se tarkoitttaa erittäin kovaa työtä ja itkua . vaäsymitä. ja sitten uudestaan kokeilmistako voimaa on.
Ei näin vaan aloita aikuisitumisen kova työ minkä kaikki tekee ihan itsestäsi.
Lapsuus (ja sekin vain kaikein hyvätuurisimilla yksilöillä) on se aika jolloin muut (vahemmat. opettajat. muut aikuiset päättävät mitä teet ja kuinka paljon) mutta sinä olet nuori aikuinen joten ala katsoa mitä se todella on. Aikusen vastuu itsestä ja omasta onneta. se ei ole sitä että joku muu tulee ja ratkasee ogelmasi niikuin lapsena vaan sinä itse joudut työskentelämää kovaa ja kipeästi . Sitä on kylmä aikuismainen realistinen maailma.
Mä oon melkein samanlainen! Oon tosi negatiivinen, en osaa ajatella paljon mitään positiivisesti ja kaveritki valittaa siitä. Olen myös hyvin herkkä, ja itken tosi pienistä asioista. Äidilläni on keskivaikea tai vaikea masennus johon on määrätty ihan lääkkeet ja lisäksi suvussani on ainakin kaksi alkoholistia. Lisäksi itselläni on todella alhainen itsetunto/itseluottamus. Perheen kanssa on ongelmia, en tule kovin hyvin toimeen isäni kanssa.. ja ei ole kovin hyvät välit sisaruksiinkaan ja riitoja on kaikkien kanssa melkein päivittäin. Lisäksi olen tosi yksinäinen, ainakin vapaa-ajalla. Moni on "hylännyt" mut kokonaan uusien kavereiden tai poikaystäviensä vuoksi.
Mua ahdistaa olla ison väkijoukon keskellä ja meen jotenkin ihan lukkoon. Tuntuu, että kaikki vahtaavat minua, kun olen aika ruma. Stressaan myös tosi pienistä asioista ja kärsin univaikeuksista.
Joskus mietin, että haluaisin kokeilla huumeita, mutta toivottavasti en koskaan vajoa ihan niin alas! Luulen, että mulla on jonkin verran masennusta, mulla on hyvin itsetuhoisia ajatuksia ja joskus viiltelen. Luultavasti olisin jo tappanut itseni, mutta pelkään niin paljon mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, joten en ole uskaltanut sitä tehdä.. ainakaan vielä.
Ja olen siis myös lesbo, ainakin melkein kokonaan, ehkäpä 90%. Jotkut tietää asiasta, mutta olen silti kaapissa. :(
Olen siis aika samanlainen kuin sinä.?
älä romaha, muista et siul on oikeus siun tunteissiin
Aiiiivan. Mut kuule Maikki kun mä en nyt voi sulle tässä tunteelliseks muuttua. Mitäs siitä tulis jos me kaikki oltais tunteellisia, eihän se yhteiskunta pyöri sillä tavalla. Odota, odota. Mul on puhelu.
ymmi, sie ymmärrät minnuu, hitokseen ei ole ihmisii jotka ymmärtää. Ajat sie sen pikitien päähän ja tuut pasta carbonaralle, mie tein sitä pakkaseen. HItoksiako sitä siellä pitämään kun Ymmi, mie en romaha. Miul on oikeus miun tuntteisiin.
Ymmi sie oot ihana, vai oot sie? En mie tiiä, mist mie sen tiiän?
Paria juttua lukuunottamatta aloitusviesti voisi olla mun kirjoittama.
Kaikki ovat joskus onnettomia, mutta rajansa kaikella. Syvä ja tavallaan perusteeton pessimistisyys on tunnelukko (life trap), josta voi oppia suurelta osin pois. Työtä se vaatii, mutta sinullahan on vain voitettavaa. Tsekkaapa skeematerapia-aiheista kirjallisuutta, ja koeta myös päästä asiantuntijan pakeille.
Mikäli kaipaat juttelukaveria niin voin kyllä kuunnella. Hieman vastaavaa kokemusta. ..eh.. ja jos joku teistä muista, jotka samaistuitte juttuun tarttee myös jutteluseuraa niin laittakaa viestiä ja katsotaan mitä siitä tulee. Mun profiilista löytyy viestipalkki yläoikealta .. mutta teidän pitää varmaan itse luoda profiili voidaksenne viestitellä.
Pidän vietit luottamuksellisina ja halutessasi voin poistaa ne. Se kuuluu asiaan. Mulla ei ole koulutusta auttamiseen, mutta tukena voin kyllä olla ja ymmärrän tilannetta varsin pitkälle.
...hmm.. ehkä pitäisi kertoa hieman enemmän niin että uskallat kirjoittaa ekan viestin. Elikäs, tiedän mitä syvä masennus on ja että se voi mennä niin pitkälle, että sängystä on turha yrittää nousta ylös. Itsetuhoisuus ja syvältä kumpuava viha on tuttua. Vaikka itse olen päässyt siitä yli niin tunnen myös henkilöitä, jotka käyvät sitä läpi edelleen, ja todistin itsemurhaa viime vuonna. Sun ei siis tarvitse pelätä vaikuttavasi typerältä kirjoittaessasi mulle, enkä mä tule tuomitsemaan sua sen takia. Kokeile sen verran, että kirjoitat sen ekan viestin ja katsotaan sen jälkeen, haluatko sä jatkaa.
Kokeile tehdä Myers Briggs -persoonallisuustesti. Minulla oli vähän samankaltainen tilanne kuin sinulla, mutta sitten löysin persoonallisuustyyppini ja opin hyväksymään itseni. Tsekkaa tuolta http://www.humanmetrics.com/cgi-win/JTypes2.asp
Mikä on tyyppisi? Minulla on INFJ.
http://www.humanmetrics.com/hr/JTypesResult.aspx
Humanmetrics Jung Typology Test™
Your Type
INFP
Introvert(44%) iNtuitive(25%) Feeling(38%) Perceiving(11)%
You have moderate preference of Introversion over Extraversion (44%)
You have moderate preference of Intuition over Sensing (25%)
You have moderate preference of Feeling over Thinking (38%)
You have slight preference of Perceiving over Judging (11%)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Myers–Briggsin_tyyppi-indikaattori
Jos haluaa varmistua tästä "omasta tyypistä" niin kannattanee tehdä testi useamman kerran eri aikoina ja vielä lukea eri tyyppien kuvauksia ja tunnistaa niistä itsensä.
Humanmetrics Jung Typology Test™
Your Type
ISFJ
Introvert(44%) Sensing(1%) Feeling(25%) Judging(11%)
You have moderate preference of Introversion over Extraversion (44%)
You have marginal or no preference of Sensing over Intuition (1%)
You have moderate preference of Feeling over Thinking (25%)
You have slight preference of Judging over Perceiving (11%)
Joo, selkeesti toi...just tänään työmatkalla koppasin n.12v likan puusta syliini, kun oli jäänny sinne jumiin ..hehe
Lyhyet tyyppikuvaukset
ISTJ eli tunnollinen on analyyttinen tosiasioiden ja yksityiskohtien johtaja.
ISTP eli asentaja on käytännöllinen analysoija.
ESTP eli toimija on realistinen sopeutuja aineellisten asioiden maailmassa.
ESTJ eli vartija on tosiasioihin nojautuva käytännöllinen organisoija.
ISFJ eli suojelija on sympaattinen tosiasioiden ja yksityiskohtien johtaja.
ISFP eli taiteilija on tarkkaavainen ja uskollinen auttaja.
ESFP eli esiintyjä on realistinen sopeutuja ihmissuhteissa.
ESFJ eli hoitaja on käytännöllinen yhteensovittaja.
INFJ eli turvaaja on ihmiskeskeinen ideoiden keksijä.
INFP eli idealisti on mielikuvituksellinen ja itsenäinen auttaja
ENFP eli innoittaja on lämpimästi innokas muutoksen suunnittelija.
ENFJ eli antelias on mielikuvituksellinen yhteensovittaja.
INTJ eli tutkija on looginen, kriittinen ja päättäväinen ideoiden keksijä.
INTP eli ajattelija on tiedonhaluinen analysoija.
ENTP eli edelläkävijä on kekseliäs ja analyyttinen muutoksen suunnittelija.
ENTJ eli johtaja on intuitiivinen ja kekseliäs organisoija.