Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Annatteko nuorelle alkoholia?

poika17v

Onko teiän mielest okei ostaa esim 16v viikonloppu kaljat? Kyllä minusta jo tuossa iässä ihan hyvin voi alkoholii käyttää. Kyllä 6 bissee voi ihan hyvin tuon ikäselle voi perjantaiks ostaa. Nuoret saavat alkoholii itsekkin hankittuu ja ryyppävät sitten kadulla. Monissa maissa tuon ikäsenä saa jo juoda mietoo alkoholii esim hollanti, italia, tanska, saksa. Tanskassa sai myös vahvaakin juoda muistaakseen. Kyllä fyysisest jo 16v kestää alkoholii, jos käyttää silloin tällöin. Mua naurattaa noi kukkahattutädit, jotka valittaa nuorten alkoholinkäytöst ja ties mistä. Energiajuomatkin jo pennuilt vissii kieltämäs. Itse 17v ja silloin tällöin alkoholii käytän. 15v lähtien alkoholii käyttäny ja ihan terve ja ei mitää haittaa ollu. Riippuvainenkaa en ole. Ihan hyvin voin olla selvinpäin. Onneks koht täysikänen niin voi ihan vapaast ryypätä ja kukaan ei voi tulla sanoo mitää.:) Minusta naurettavaa kieltää nuorelta alkoholin käyttö kokonaan. Kunhan se pysyy kohtuudessa niin ei mitää haittaa ole.

28

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poika17v

      Kyllä jo amis/lukio ikäselle nuorelle voi vanhemmat viikonloppu kaljat tarjota ihan hyvin. Moraalisest ei mitää väärää. Tuossa iässä jo kestää alkoholii ihan hyvin. Yleensä pituuskasvu loppuu noin 16vuoden iäs eli fyysisest jo aikuisen kokosii tuos iässä on. Itse ainaakaan en ole vuoteen tai kahteen vuoteen kasvanu yhtään.

    • Äiti hyvien lasten 1

      "Kyllä minusta jo tuossa iässä ihan hyvin voi alkoholii käyttää." - Sillä, mitä mieltä sinä olet, ei ole suurtakaan vaikutusta sen enempää lakiin kuin järkevien ja vastuullisten ihmisten toimiinkaan.

      "Nuoret saavat alkoholii itsekkin hankittuu " - No hankkikoot sitten. Minä en myötävaikuta nuorteni tai heidän kavereidensa ryyppäämiseen. Jos kiinni jäävät, seuraa aikamoisia sanktioita. He tietävät sen.

      "ryyppävät sitten kadulla" - Ja kotona sitten kokeilevat vanhempien valvovan silmän alla, jos vanhemmat antavat heille alkoholia??? Ihan totta vai? Minun tietääkseni ne vanhempien tai isompien sisarusten antamat alkoholit ovat vain lisä muulla keinoin hankittuun.

      "Kyllä fyysisest jo 16v kestää alkoholii" - Mitä tarkoitat, kun väität, että kestää alkoholia? Ei humallu vai? Aikuinenkin humaltuu. 16-vuotiaan elimistö ottaa alkoholista paljon enemmän damagea kuin aikuisen.

      "15v lähtien alkoholii käyttäny ja ihan terve ja ei mitää haittaa ollu. " - Niinhän sinä haluat kuvitella. Ainakin harkintakykysi ja kykysi ottaa vastaan informaatiota näyttää vähän heikonpuoleiselta.

      "Riippuvainenkaa en ole" - Sinulla on kuitenkin paljon suurempi todennäköisyys tulla riippuvaiseksi kuin olisi, jos kokeilisit vasta aikuisena. Katso ympärillesi. Näet paljon aikuisia, jotka ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia. Mitenköhän heille on tuo riippuvuus syntynyt?

      "kukaan ei voi tulla sanoo mitää" - Niin kauan kuin asut vanhempiesi luona, noudatat talon sääntöjä. Toivottavasti sinun vanhempasi ovat vastuullisia.

      "Kunhan se pysyy kohtuudessa" - Valitettavan usein se ei pysy. Pienikin määrä alkoholia heikentää huomattavasti harkintakykyä ja mopo karkaa käsistä. Olet ehkä kuullut näin tapahtuvan aikuisillekin?

      • älypäävanhemmat

        Just näin, nuoret eikä aikuisetkaan tule ajatelleeksi, että aikuiset rikkovat lakia hankkiessaan mukuloille kaljaa, puhumattakaan mitä se aiheuttaa maksassa ja mielenterveydessä. Jos vanhemmat edesauttaa lapsien kaljanhankinnassa, niin tekevät kyllä karhunpalveluksen ja ison sellaisen. Kuka hullu haluaa lapsensa vapaaehtoisesti myrkyttää tai ainakin auttaa myrkyttymisessä?Ja kyllä sitä sitten ehtii täysi-ikäisenäkin tai omassa mahtavassa nuoren aikuisen elämässäään hankkia sitä kaljaa ja huippukokemuksia niiiiin paljon kun haluaa. Mikä ihmeen kiire nuorilla on?Ei se ainakaan sivistä tai fiksuunna nuorta mitenkään. Ja se aikuisten antama kaljakassi on vain lisä siihen, mitä saavat kartsalta hankittua. Onhan noita alaikäsiä, jotka huomaamattaan juovat joka viikonloppu, mitäs sitten kun äiskän ja iskän kämpästä pitää alkaa kasvamaan ulos?Joka viikonlopun kännitys jää päälle ja siinä on valmis kierre, josta voi olla vaikea päästä eroon vaikka haluaisikin, joten onneksi olkoon hyvästä valinnasta ja asioiden vähättelystä. Koskaanhan ei etukäteen tiedä kuka on herkkä alkoholisoitumaan tai morkkisten tuoman henkisen stressin vaikutuksista masentumaan.

      • Temppurata-apina

        Toivottavasti mahdollisimman moni vanhempi on lukenut ja sisäistänyt tämän. Moni perhe välttyisi suurelta huolelta ja moni nuori ikäviltä kokemuksilta.

        Myös vanhempien toivoisi pystyvän siirtymään uuteen vuoteen pää edes suhteellisen selvänä. Sekin säästäisi monia huolelta ja ikäviltä kokemuksilta.

        Hyvää uutta vuotta kaikille, niin lapsille, nuorille kuin vanhemmillekin!

    • teinin äiti

      Minä en kyllä ainakaan ostaisi noin nuorelle mitään alkoholipitoista juomaa! Fyysisesti nuori kyllä kestää alkoholia, mutta minkä ihmeen takia sitä pitää juoda jo noin nuorena??
      Kukkahattutädit valittaa, koska he tietävät, että alkoholi on huono kumppani.
      Kirjoitat ettet ole riippuvainen.. Tuo kirjotuksesi on puolustuspuhe alkoholille, joten kyllä sinulla jonkinlaista riippuvuutta on. Varsinkin kun odotat täysi-ikäisyyttä, että saat sitten rauhassa juoda!

      Moni alkoholisti on ollut ennen kohtuujuoja.

      • poika17v

        Ai miks pitäis nuorena juoda alkoholii? No ehkä siks, että halutaan pitää hauskaa. Elämään kuuluu päihteiden käyttö ei kukaan tätä paskaa maailmaa jaksa aina selvinpäin.

      • Tylsäää!!!!
        poika17v kirjoitti:

        Aika moni kestää tätä maailmaa selvinpäin. Jokaisen maailma on tosin erilainen ja sinä itse rakennat oman maailmasi ja elämäsi, ehkä kannattaisi kokeilla muitakin vaihtoehtoja kuin humalahuurussa muka-hauskanpito.

        Aika huono juttu, jos tuossa iässä jo ajattelet, ettet kestä elämää selvinpäin. Sinulla on vielä pitkä elämä edessäsi. On parempi jatkaa sitä heti fiksummin, niin et ole lirissä myöhemmin.

      • poika17v
        Tylsäää!!!! kirjoitti:

        Aika moni kestää tätä maailmaa selvinpäin. Jokaisen maailma on tosin erilainen ja sinä itse rakennat oman maailmasi ja elämäsi, ehkä kannattaisi kokeilla muitakin vaihtoehtoja kuin humalahuurussa muka-hauskanpito.

        No aika harva on absolutisti. En tunne kyllä kovin montaa absolutistii. Toki vois nauttii elämäst varmaa muutenkin, jos olisit asiat hyvin ja olis rahaa. Kyllä minä ainakin pidän sitä hauska pitona olla humalassa. Aina se selvinpäin olon voittaa.

      • teinin äiti
        poika17v kirjoitti:

        No aika harva on absolutisti. En tunne kyllä kovin montaa absolutistii. Toki vois nauttii elämäst varmaa muutenkin, jos olisit asiat hyvin ja olis rahaa. Kyllä minä ainakin pidän sitä hauska pitona olla humalassa. Aina se selvinpäin olon voittaa.

        Ei ne asiat ainakaan viinaa juomalla parane, ja rahaakin se juominen vie. Tunnen yhden alkoholistin, joka alkujaan myös otti vain siksi, kun elämä tympäs. Niin siinä sitten meni huomaamatta hyvä toimeentulo ja työpaikanki meno on ollut lähellä. Ryyppäämisen takia velat ulosotossa.Joten hänen elämänsä ei ole sen parempi eikä hauskempi..päinvastoin.

    • En ole absolutisti

      Koetapa vastata yhtä pitkästi kuin aloituksesi on: miksi sinä juot alkoholia?

      "Ilo ilman viinaa on teeskentelyä" -sanontaa käyttävät ne, jotka eivät tiedä ilosta mitään, sillä kännipäissä ördääminen ei ole hauskanpitoa. Jos sulla on kaikki kotona korvain väliss', niin ota selvää, mitä energiajuomat sisältävät ja miten ne vaikuttavat lapseen / nuoreen tai kehen tahansa.

      Sitten seuraavaksi selvitä, mitä ja miten alkoholi vaikuttaa sinun kasvuusi, kehittykseesi, terveyteesi ja tulevaisuuteesi. Parhaiten se selviää vaikkapa oman kuntasi jossain laitoksessa, jossa aivonsa pellolle juoneet makaavat pystymättä itse liikkumaan, toimittamaan wc-asioita, syömään tai yhtään mitään normaalia omatoimisuutta. Näiden ihmisraunioitten, alkoholidementtien, osuus kasvaa hälyttävää vauhtia.

      Mulla ei ole edes hattua, saati, että siinä olisi kukkia. Viina on viisasten juoma eli kannattaa ensin viisastua ja sitten vasta alkaa opetella oikeaa ja kohtuullista käyttöä, koska viinahuuruisesta elämästä tulee enemmän kuin raskas. Onnea matkaan sulle, mutta se pelkästään ei riitä, jos korvain väliss' ei 'eväs' riitä.

      • poika17

        Niin juon alkoholii ihan siks, että se tekee hyvän ja rennon olon. Voi unohtaa tän paskan todellisuuden ja ei tressaa eikä ahdista mikään. Alkoholia, kun vetää niin onku taivaassa. No energiajuomathan eivät sisällä oikeastaa mitään haitallista. Kofeiiniahan ne sisältää niinku kahvikin eipä siis niin haittalista. Kuhan ei liika käytä. Itse juon noita energiajuomii aika paljon että jaksaa valvoo yöt.

        Olen jo koht täysi-ikänen ja en käytä alkoholia niin paljon että se olisi haitallista. Tiedän kyllä alkoholin haitat. Ihan tarpeeks sitä päihde valistusta joutu jo peruskoulussakin kuuntelee. Kaikki me kuollaan kuitenkin aikanaa. Minä en osaa vaan nauttia elämästä ilman päihteitä. Varmasti jotkut osaa ja se on hieno homma jos osaa. Kännis on vaan kaikki niin paljon paremmin kun selvinpäin.

      • Punaisia sydämiä <3
        poika17 kirjoitti:

        "Voi unohtaa tän paskan todellisuuden"

        Jos todellisuutesi on paska, sinun on otettava itseäsi niskasta kiinni ja muutettava todellisuuttasi - tai ainakin suhtautumistasi. Ensimmäinen liike parempaan suuntaan olisi kännäämisen lopettaminen.

        Sinun tulisi todellakin myöntää totuus alkoholinkäytöstäsi ja hakea heti apua. Kirjoituksesi kertoo vahvasta riippuvuudesta.

        Olen hirveän huolissani sinusta ja tulevaisuudestasi. Näen työssäni jatkuvasti juuri tuolla tavoin alkaneita tarinoita. Niillä ei ole onnellinen loppu - joskin usein melko nopea.

      • ...........

        Alkoholin käyttö on haitallista silloin kun sen merkitys elämästä nauttimisessa on noin suuri kuin sinulla.

        Harva on absolutisti, totta. Absolutismin ja kovan kännäämisen välillä on kuitenkin paljon vaihtoehtoja. Minäkin juon joskus jonkin verran alkoholia, mutta vaikka en joisi, niin ei se minun elämäni laatua laskisi mitenkään. Koskaan en juo niin paljoa, että todellisuus unohtuisi.

      • poika17
        Punaisia sydämiä <3 kirjoitti:

        "Voi unohtaa tän paskan todellisuuden"

        Jos todellisuutesi on paska, sinun on otettava itseäsi niskasta kiinni ja muutettava todellisuuttasi - tai ainakin suhtautumistasi. Ensimmäinen liike parempaan suuntaan olisi kännäämisen lopettaminen.

        Sinun tulisi todellakin myöntää totuus alkoholinkäytöstäsi ja hakea heti apua. Kirjoituksesi kertoo vahvasta riippuvuudesta.

        Olen hirveän huolissani sinusta ja tulevaisuudestasi. Näen työssäni jatkuvasti juuri tuolla tavoin alkaneita tarinoita. Niillä ei ole onnellinen loppu - joskin usein melko nopea.

        Ei ole mitään ongelmaa pystyn olee vaikka kuinka kauan selvinpäin. En ole riippuvainen. Enkä paljoa edes käytä. Pystyn mä elämästäkin nauttimaa
        selvinpäin Mutta en nää mitään järkee ryhtyy kokonaan absolutistiks. :D
        Saatoin nyt tossa äskises viestis kuulostaa sitten riippuvaiselt mutta minusta alkoholia on ihan hyvä käyttää, kun osaa käyttää kohtuudel. Minusta ei ole hyvä olla täysin absolutisti.
        No tulevaisuudesta itsekkin olen huolissani eihän se hyvält täällä suomessa näytä...

      • Elät valheessa
        poika17 kirjoitti:

        Niin juon alkoholii ihan siks, että se tekee hyvän ja rennon olon. Voi unohtaa tän paskan todellisuuden ja ei tressaa eikä ahdista mikään. Alkoholia, kun vetää niin onku taivaassa. No energiajuomathan eivät sisällä oikeastaa mitään haitallista. Kofeiiniahan ne sisältää niinku kahvikin eipä siis niin haittalista. Kuhan ei liika käytä. Itse juon noita energiajuomii aika paljon että jaksaa valvoo yöt.

        Olen jo koht täysi-ikänen ja en käytä alkoholia niin paljon että se olisi haitallista. Tiedän kyllä alkoholin haitat. Ihan tarpeeks sitä päihde valistusta joutu jo peruskoulussakin kuuntelee. Kaikki me kuollaan kuitenkin aikanaa. Minä en osaa vaan nauttia elämästä ilman päihteitä. Varmasti jotkut osaa ja se on hieno homma jos osaa. Kännis on vaan kaikki niin paljon paremmin kun selvinpäin.

        Viisaat ja fiksut ihmiset keksivät muita tapoja kuin alkoholi päästäkseen taivaalliseen olotilaan. Onko sulla niin tyhjää korvain väliss', että et keksi mitään muuta kuin humaltua, jotta unohdat ikävät asiat.

        Kehoitan sinua etsimään elämästä muita nautittavia asioita, sellaisia, jotka eivät turmele terveyttä eivätkä aiheuta sairaalloista riippuvuutta. Hyviin, mukaviin, onnea ja iloa tuottaviin asioihin on paljon parempi kuluttaa lyhyenläntä elon polkunsa. Ja ne tuovat mukanaan myös hengen kasvua ja kehitystä, mitä alkoholi ei tee lainkaan vaan vain tuhoaa harmaat aivosolut. Tiedätkö, mitä se tarkoittaa käytännössä?

      • poika17v
        Elät valheessa kirjoitti:

        Toki on muitakin vaihtoehtoi päästä hyvään olotilaan esim douppaamalla tai käyttämäl lääkkeitä. Mutta ei se olen sen parempi vaihtoehto, kun alkoholin käyttäminenkää. Joo... voisi sitä tehdä vaikka mitä nautittavii asioita mutta siihen sattuu nyt tarvitsemaa RAHAA. Ei ole köyhällä varaa oikeen mitää edes harrastaa paitsi pelikonsolilla pelaamista.

        Joo tiedän, että alkoholi tuhoo aivosoluja ja runsaalla käytöllä kyllä tyhmemmäks tulee. :D

      • Tähtipiikkiputkimies
        poika17v kirjoitti:

        Toki on muitakin vaihtoehtoi päästä hyvään olotilaan esim douppaamalla tai käyttämäl lääkkeitä. Mutta ei se olen sen parempi vaihtoehto, kun alkoholin käyttäminenkää. Joo... voisi sitä tehdä vaikka mitä nautittavii asioita mutta siihen sattuu nyt tarvitsemaa RAHAA. Ei ole köyhällä varaa oikeen mitää edes harrastaa paitsi pelikonsolilla pelaamista.

        Voisit kokeilla rahan säästämistä esimerkiksi siitä kaljoittelusta ja jos tupakoit, niin siitäkin.

        On ihan täysin väärä käsitys, että harrastaminen tai järkevä, hauska ja hyödyllinen ajankäyttö olisi kallista. Valintakysymys. Onhan sinulla ollut varaa ostaa se pelikonsolikin ja siihen pelejä.

        Minkälainen harrastus sinua kiinnostaisi, mutta siihen ei ole taloudellisia edellytyksiä?

      • Ajattelusi on köyhää
        poika17v kirjoitti:

        Toki on muitakin vaihtoehtoi päästä hyvään olotilaan esim douppaamalla tai käyttämäl lääkkeitä. Mutta ei se olen sen parempi vaihtoehto, kun alkoholin käyttäminenkää. Joo... voisi sitä tehdä vaikka mitä nautittavii asioita mutta siihen sattuu nyt tarvitsemaa RAHAA. Ei ole köyhällä varaa oikeen mitää edes harrastaa paitsi pelikonsolilla pelaamista.

        Yllättävää 'alkoholitietoutesi'. Koska kaikessa muussa olet väärässä. En todellakaan tarkoita minkäänlaisen aineen muodossa aiheutettavaa tajunnan tason vääristelyä.

        Sitä paitsi; "se on rikkain, jonka huvit ovat halvimmat". Maailma on täynnä nautittavia asioita, jotka eivät maksa sentin hyrrää. Sitten on niitä, joihin pääsee pienellä panostuksella mukaan ja sitten niitä, jotka voivat alkuunsa maksaa hieman enemmän, mutta kustannukset tasaantuvat jatkossa.

        17-vuotiaalla nykyajan ihmisellä kuvittelisi ja luulisi olevan enemmän mielikuvitusta ja vaihtoehtoja, koska niitä on vaikkapa vain tämäkin toosa täyteen asti pullollaan. Ihmisen paras pääoma on oma pää, käytä sitä!

      • poika17v
        Ajattelusi on köyhää kirjoitti:

        Just joo.. kerropas minulle, että mitä voi tehdä ilmaseks? Käydä lenkkeilemässä siinä ne tais ollakin. No varmaa jotai muitakin mut kyllhän melkein kaikki maksaa. Harrastan kyl liikutaa kuten salii ja lenkkeilyy. Tosin en jaksaa enää salil käydä aktiivisesti. Lopetin ammattikoulunkin toisen kerran jo. Ei minulla ole muijaa, frendei, en opiskele ja tulevaisuus näyttää aika paskalt. Mitä vitun väliä siis jos alkoholisoidun joskus. Elämä menee niin päin helvettii että eipä sil välii ole. Ainakin kännis unohtaa paskan todellisuuden.

      • Asenne ratkaisee

        Toistan: ihmisen paras pääoma on oma pää, käytä sitä, jotta ajatuksesi ja eritoten asenteesi ei ole kuin suoraan anuksesta. Sillä no. ajatus ja asenne ovat ne seikat, jotka vievät sinut joko hyvään elämään tai siihen, joka on vieläkin karseampi kuin "paska todellisuus". Koska todellisuus on sitä, miksi sinä sen teet - ITSE !

      • Oho !
        Asenne ratkaisee kirjoitti:

        Toistan: ihmisen paras pääoma on oma pää, käytä sitä, jotta ajatuksesi ja eritoten asenteesi ei ole kuin suoraan anuksesta. Sillä no. ajatus ja asenne ovat ne seikat, jotka vievät sinut joko hyvään elämään tai siihen, joka on vieläkin karseampi kuin "paska todellisuus". Koska todellisuus on sitä, miksi sinä sen teet - ITSE !

        ... no voi pashka todellisuus ...

      • ---------------
        poika17v kirjoitti:

        Just joo.. kerropas minulle, että mitä voi tehdä ilmaseks? Käydä lenkkeilemässä siinä ne tais ollakin. No varmaa jotai muitakin mut kyllhän melkein kaikki maksaa. Harrastan kyl liikutaa kuten salii ja lenkkeilyy. Tosin en jaksaa enää salil käydä aktiivisesti. Lopetin ammattikoulunkin toisen kerran jo. Ei minulla ole muijaa, frendei, en opiskele ja tulevaisuus näyttää aika paskalt. Mitä vitun väliä siis jos alkoholisoidun joskus. Elämä menee niin päin helvettii että eipä sil välii ole. Ainakin kännis unohtaa paskan todellisuuden.

        Sinulle sillä ei kai sitten olekaan väliä, jos alkoholisoidut. Minulle sillä on väliä. Jos ei muuten niin siksi, että minä joudun maksamaan veroja sinun elättämiseksi, sinun sairastelun kustantamiseksi ja yleensä sinun ylläpitämiseksi, sen lisäksi, että veroista on jo maksettu sinun kallis koulutuksesi (peruskoulu), jonka olet käynyt ilmeisen turhaan, kun sinulla ei ole tarkoitusta tuottaa veroina kuluttamaasi takaisin. Eli ehdottomasti ei alkoholia sinulle ja mielestäni sitä alkoholia sinulle välittävä saisi saman tien maksaa sinun elättämiskustannuksesi itse, niin ehkä vähentäisi motivaatiota välittää alaikäisille.

      • poika17v
        --------------- kirjoitti:

        Minä teen 9e/päivä työmarkkinnatuella näitä ns "orjatöitä." Eli tuotan kokoajan yhteiskunnalle rahaa, kun teen töitä melkein ilmaseks. Äläs sinä tuu siis tänne jotai paskaa jauhamaa.

      • poika17v
        poika17v kirjoitti:

        Minä teen 9e/päivä työmarkkinnatuella näitä ns "orjatöitä." Eli tuotan kokoajan yhteiskunnalle rahaa, kun teen töitä melkein ilmaseks. Äläs sinä tuu siis tänne jotai paskaa jauhamaa.

        En ole velkaa yhteiskunnalle yhtään mitää. Pyysinkö minä ilmaista peruskoulutusta? EN vaan minut pakotettii sinne. Mitä minä edes hyödyin koko peruskoulusta, kun ei sillä edes pääse näihin oikeisiin töihin vaan näihin työkkärin orjatöihin. No ei kyllä enää edes koulutuskaan riitä välttämättä, että töitä sais. Muutenkin jos sinua vituttaa maksaa veroo luuseri alkoholistien ylläpitämiseksi.. Niin muuta vittuun täältä suomesta... mikä estää? Voi vittu, kun ärsyttää tuommoiset marttyyri veronmaksajat.

    • Kolmostavaan

      Joo, ihan se on tosin vastoin lakia hankkia kersoille alkoholia, ja siksi vanhemmat voisivat saman tien varastaa kaljat kaupasta. Kun kerran menevät lain väärälle puolelle, niin miksi maksaisivat rahalla lapsille hankitut juomat?

      Lakia kun rikotaan, niin tehdään se sitten ihan reippaasti.

    • immoured.

      Fyysisesti voi toki kestää vaikka mitä, mutta kun se järki ei ole aina menossa mukana.

      Ja se on se pointti, miksi lapselle ei kannata hankkia alkoholia.

      Toki mun mielestä on fiksumpaa, että se nuori totuttelee alkoholiin oman katon alla, mutta kuinka moni nuori haluaa juoda muutaman oluen vanhempien seurassa kun kartsalla on paljon kivempaa olla?

      Niin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      88
      1305
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe