Sain toissakesänä päähäni ajaa neljäsataa kilometriä ainoastaan juodakseni kupin kahvia ja palatakseni takaisin. Joskus on kiva tehdä jotakin älytöntä. Olen myös ajanut polkupyörällä silmät kiinni ja ilman käsiä. Hullua edes kertoa tehneensä tuollaista, mutta se tuntui sillä hetkellä hyvältä idealta kokeilla onnea. En tietenkään enää riskeeraa terveyttäni samalla tavoin, sillä tuosta typerästä pyöräilystä on aikaa jo useita kymmeniä vuosia. Joskus tulee älytön ajatus mieleen ja sen toteuttaa, vaikkei siinä olisi mitään järkeä. En ole koskaan käynyt Reykjavikissa ja voisin käydä siellä juomassa yhden oluen. Se ei ole vaarallista, mutta tarpeeksi hullua että se saisi jotkut pohdiskelemaan onko minulla kaikki inkkarit kanootissa.
"Kuppi kahvia"
Suntory
18178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minusta hyviä tempauksia. Olen joskus nuorena tehnyt vastaavan matkustamalla Pohjanmaalta Helsinkiin päiväksi ostamaan vaatteita. Helsinki oli minulle tuttu, koska olin ollut kesätyössä siellä. Ihania vaatteita sain, joita ei maaseudulla ollut muilla. Hyvä mieli myös on vieläkin tuosta tempusta.
Saman oon tekemässä taas mutta nyt yövyn hotellissa yön tai pari :P
Nuorena ajoin Porvoosta Ouluun. Perillä huomasin, että mitä helvettiä minä täällä teen. Käänsin auton ympäri ja ajoin takaisin.
Sitäkin se yksinäisyys teettää. Enää hyvä kun jaksaa ajaa yhteen suuntaan. Seuraava päivä meneekin matkakrapulassa...
Lapsena vedettiin potkulaudalla pahvilaatikko päässä. Ei muuta kun hampaat meni, onneksi oli maitohampaat.
Nuorena usein liftattiin ihan huvin vuoksi, mentiin ottamaan aurinkoa naapurikaupunkiin, sinne makoilemaan joen rantaan ja liftattiin takaisin.
No voisin minä joskus 50 kilometrin päässä käydä kahvilla, jos olisi kunnon mutkatie vailla liikennettä. Ja kunnon kahvia.
Kerrankin jotain luovaa tällä palstalla. Peukut sulle.:-)
No ekologisesti suuntautunut ei moisesta tempusta ilahdu, mutta antanee anteeksi jos se tapahtuu kerran kymmenessä vuodessa.
Kyllähän tuohon reissuun mahtuu paljon muutakin kuin tuo kuppi kahvia. Monet tykkäävät ajella ilman orjallista aikataulua, maisemat vaihtuvat, saa kuluttaa aikaa, jos ei sitä saa muuten kulumaan, tuo arkeen vaihtelua ym. Tunnen erään varhaiseläkkeellä olevan miehen, joka ajelee autolla huvikseen vain. Voi käydä toidella paikkakunnalla syömässä ja pysähdellä markkinoilla ym. Valittelee kyllä kalliiksi tulee, mutta ei jaksa istua yksin kotonaan.
Tunnistan itsessäni tuon piirteen, joka on "oirehtinut" silloin tällöin jo kouluikäisestä saakka. Kyseessä on jonkinlainen tilapäinen pako oman elämän tyhjyydestä/tylsyydestä ja ahdistavan pienestä arjen elämänpiiristä, halu kokea ja tuntea edes hetkellisen omaehtoisesti ja nopeasti jotain rutiineista poikkeavaa. Se on tunne, jota ei etelän lomalennolla tyydytetä, sillä lentolomalle lähdetään harvoin yhtä nopeasti, impulsiivisesti ja lyhyeksi aikaa. Luulenpa, että hyvinkin erilaisissa sosiaalisissa ja taloudellisissa asetelmissa elävät ihmiset tuntevat tätä ihan samaa. Siinä yltiörationaalinen homo sapiens antaa itselleen luvan olla hetken ihan vaan ihminen tällä pallolla. Se ei voi olla kovinkaan paha asia.
Matkustamisen riemua ja arjesta irtaantumista.Joko itse ajaen tai kyydissä istuen.Itselläni se on jälkimmäinen vaihtoehto.
Hassua,mutta joskus menee tuntejakin,kun kiertelen pitkin maita ja mantuja katsellen maisemia Mapin avulla sohvatuolilla istuen ja kuunnellen hyvää musiikkia.Siideri tuo lisää tunnelmaa.
Nuo reissaamiset ei ammattiautoilijaan iske eivätkä öiset kuppilat vieraissa kaupungrissa - Suomi on niiiiiin nähty. Ihan sama mihin menee 100 km säteellä H:gistä, samat on kotkotukset.
Vaimo on ollut merillä (kokki/kylmäkkö) monta vuotta joten ei huviajelut oikein häneenkään iske.
Tuossa kohtapuoliin aattelin vuorotteluvapaan ottaa, vaimo myös ja suunnitelmana on laajentaa tuo kulkeminen Eurooppaan asuntoautolla. Mennä sinne minne milloinkin sattuu huvittamaan ja sään mukaan, ilman etukäteissuunnitelmaa.
Jos sellaisen kopin ajo onnustuu vaimolta myös, reissunteko helpottuu.
Sitten voisikin miettiä sitä unelmamaata, Kanadaa, samanlaiseen läpiajoon.
Oikeastaan päämäärätöntä matkustelua on tullut harrastettua enemmänkin. On vaan ajanut ilman päämäärää ja kun ei jaksa ajaa, niin on perillä. Viettänyt päivän jossakin ja jatkanut matkaa. Kerran lähdin vantaalta ajelemaan kohti Turkua. Turussa päätin ajaa laivaann ja Tukholmassa heitin arpaa siitä lähdenkö pohjoiseen vai etelään. jylleneRattenissa Hölömörkön lähellä olin perillä ja seuraavana päivänä matka jatkui ilman päämäärää. Oslo ja jokin toinen paikka, minkä nimeä en muista. Kaksi päivää yhteensä ja taas tien päälle. Göteborg Hotel Lindson yksiyö. Kööpenhamina ja pieni kölynen hotelli Regina. Aamulla takaisinpäin ja eri reittejä kierrellen. Leirintä alueita, mökkikyliä. Vähän niinkuin interreiliilä, mistä ei jää mitään mieleen, kun käy liian monessa paikassa. Ai niin ja autokin hajosi jossakin vaiheessa. En tiedä oliko loppujen lopuksi hirvittävän kivaa, mutta tapasi hyvin mielenkiintoisia ihmisiä.
Eräs mies kertoi kerran vuosia sitten, että hänen silloinen vaimonsa, kahden lapsen äiti, sai päähänsä lähteä autoilemaan yksin ilman päämäärää jopa keskellä yötä.
Myöhemmin samainen mies kertoi tarkemmin silloisen vaimonsa tolasta, ja paljasti, että hänen vaimonsa olikin psyykelääkkeiden käyttäjä ollut jo kauan, ja hän oli ollut psykiatrisessa sairaalassa hoidossa.
Että tuollainen "ei mihinkään" autoilu voi olla oire psyykkeen häiriötilasta.
Älä nyt viitsi. Tähän maailmaan mahtuu lukematon määrä asioita, joita tekevät sekä terveet että diagnoosin saaneet. Sen perusteella ei pidä yleistää, että terveetkin voivat tarvita diagnoosin.
Viitsin, ja täytynee myöntää, että itsekkin muutamat kerrat nuorempana kotiäitinä hermostuin jonkun riidan päätteeksi ja itkua silmistäni vuodatellen lähdin ajelemaan autolla ihan vaan mihin nyt auton nokka sattui näyttämään; siinä samalla itkin riidan aikana kuultuja loukkaavia vastapuolen sanoja, ja kelasin samalla kaiken sonnan historiastani, mitä olin saanut päälleni kannettavaksi; kumma kyllä mieleeni aina tuli lapsuuden perheessäni jo mielestäni läpikäyneenä ammattilaisihmisterapeutinkin kanssa käsitelty seksuaalinen ahdistelu (onnekseni pystyin puolustautumaan ja kaikkein pahinta ei päässyt tapahtumaan, mutta kuitenkin tarpeeksi pahaa) yhden lähisukulaiseni taholta, joka ei koskaan joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen sairaasta käytöksestään minua kohtaan.
Ei se auta, että on ollut hyvät vanhemmat: isä ja äiti, jos sisarusparveen on sattunut sikiämään se yksikin kiusaaja, joka ei tajunnut vaurioittavaa käytöstään kuin ehkä vasta liian myöhään kärsien itsekin aika-ajoin elämänsä aikana.
Ranteet auki vaikka ajokortilla hangaten!
Joo-o, tiedän tunteesi, samat läpikäyvänä. Minä olin silloin 4-5v kun minun intiimialueilleni käytiin käsiksi aikuisen miessukulaisen toimesta. On, muuten, asia jota eivät tajua ne. jotka eivät ole sitä kokeneet. Se nöyryyttää niin törkeästi että vaikutus huonona itsetuntona on olemassa aina.
Niin mut ei anneta vaikuttaa vanhan asian meidän elämäämme nyt ja enää koskaan, koska eihän sairas toiminta ole ollut meidän vikamme vaan sen syyllisen, jolle syyllisyys kuuluukin; ja niinhän se on, olkaamme voittajia, eikä anneta vanhan paskamaisen asian enää häiritä meitä, eikä itsetuntoamme, hävetkööt haudassaan minunkin häiritsijäni!
Mitäs tuosta. Minäkin ajoin toista sataa kilometriä viikonloppuna ja sain perille päästyäni kupin kahvia.
Minä olen ajanut kymmeniä tuhansia kilometrejä ainakin kymmenessä eri Euroopan maassa enkä ole saanut yhtään kupillista kahvia. Aina olen joutunut kahvini itse ostamaan.
Taisipa tulla valehdeltua vähäsen. Silloin kun olen jotakuta joskus kyydinnyt, olen joskus kahvit saanut. Jopa pullan kanssa! Mutta en siis yksin ajaen...
mut säähän oletkiin rahtari?
etkä mikään päätön ajelija.