Mitä kummilusikkaan kaiverretaan

Antajan nimikin?

Mitä tekstiä kummilusikkaan yleensä kaiverretaan? Tuleeko siihen kaivertaa myös antajan nimi?

2

5456

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei, antajan nimikin?

      En tiedä, joko kummilapsesi on jo kastettu, mutta vastaan kuitenkin, jos jollekulle vastauksesta olisi apua.

      Yleensä kummilusikkaan kaiverretaan joko etukäteen, jos vanhemmat suostuvat antamaan lapsen nimen tietoosi tai sitten kastejuhlien jälkeen:
      1. lapsen etunimet
      2. lapsen syntymäaika, joihinkin lusikoihin myös kastepäivämäärä
      3. lapsen paino ja pituus

      Eri lusikkamalleista riippuen niissä voi olla tilaa vähemmillekin merkinnöille tai enemmillekin. En ole kuullut, että antajan nimeä niihin olisi kaiverrettu, mutta kuka kieltää sitäkään tekemästä, jos se tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä. Kultasepät osaavat auttaa näissäkin kysymyksissä.

      Yleensä kaivertaminen kuuluu kummilusikan hintaan. Jos sitä ei kaiverreta lusikkaa ostaessa, saa siitä yleensä tarran tai kuitin, että vanhemmat voivat itse kaiverruttaa tiedot. Hankaluuksia tosin saattaa tulla, jos kummi asuu eri paikkakunnalla kuin vanhemmat eikä vanhempien paikkakunnalla ole ko. kultasepän liikettä. Nämä kannattaa tarkistaa etukäteen. Tai sitten kummina tuot lusikan uudestaan kummilapsellesi seuraavalla vierailullasi.

      Onnea sinulle kummiudesta. Se on luottotehtävä, josta sinulle on varmasti iloa!

      t. Maarit-pappi

    • rauhoittukaahan

      Jotkut ovat kuulemma kirjoittaneet: tulevalle vaimolleni.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1303
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1061
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      835
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    5. 60
      641
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      531
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      523
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      487
    Aihe