http://pantterin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85583-tallaisessa-maailmassa-tyttaresi-kasvaa
Emilia Kukkala kirjoittaa blogissaan vihaisen ja ahdistuneen tilityksen kasvukivuistaan naiseksi ja kohtaamastaan sovinismista. "Kerron, miltä maailma näytti ja tuntui 14-vuotiaasta tytöstä", hän nyyhkii jo tämän koko miessukupolvelle omistetun kirjelmänsä alussa. Paljastuu, että häntä on huoriteltu, hänen tissejään ja persettään on kommentoitu ja hänestä on tuntunut ikävältä. Mittasuhteetkin on käsitetty: "Raippatuomioiden jakelu ja huorittelu ovat saman janan eri päissä, saman ilmiön astevaihtelua."
Raippatuomiot ja huorittelu eivät ensiksi liity mitenkään toisiinsa, ja toiseksi Kukkalan ongelmat eivät minusta ole oikein yhtään mitään. Totta kai nuo kokemukset ovat sinällään väärin. Mutta ehkäpä voisin avata hieman nuoren yksinäisen miehen elämän tragiikkaa. Totean tässä välissä, että Kukkalan ajatusmaailma perustuu - luokkasodan julistamisen ohella - syvään miesvihaan. Hänestä nainen on tunteva ihminen ja mies taas hirviö.
Itse elän paraikaa elämäni masentavinta vaihetta, ja siksi Kukkalan sydämettömyys osui. Varsinkin hänen vaahtoamisensa siitä, miten vaikeaa on ollut oppia arvostamaan miessukupuolta ja kasvaa naissukupuoleksi, sai minut ärsyyntyneeksi - ei kun vereni kiehumaan. Hän sentään on ollut miessukupuolen huomion kohteena! Hän on saanut osakseen pyllyn puristelua ja muita törkeitä eleitä, mutta epäilemättä myös asiallisia lähestymisiä. Ensimmäisen suudelmansa Kukkala on kirjoituksestaan päätellen suudellut noin 14-vuotiaana tai vastaavassa iässä. Onko se muka niin kamalaa, jos tällaisten ihanien nuoruuteen kuuluvien kokemusten lomassa joku välillä huutaa huoraksi? Itse olisin esimerkiksi yläasteella toivottanut naispuolisten huutelut tervetulleeksi. Huutelu on parempaa kuin puhdas tyhjyys. En osaa kuvitella ahdistavampaa tilannetta kuin olla yksinäinen, seksitön mies. Niin, miltähän se sitten tuntuu naiskontaktittomassa maailmassa kasvaa mieheksi ja oppia arvostamaan naisia?
Vaikka yksinäisillä ujoilla pullukkamiehillähän on paljon vaikeampaa kuin kukkaloilla, jotka ovat vähäisistä aineksista itse lietsoneet omat argressionsa, silti yleisesti jaetun kokemuksen mukaan mies, joka on yksinäinen ja vailla pillua, on vain koominen, huvittava reppana, jolle saa nauraa. Nainen, jota miehet sentään lähestyvät, saa uikuttaa feminististä mantraansa ja kaikki yhtyvät kuorossa hänen kärsimyksiinsä.
Miksi muuten Emilia Kukkalasta kaikki on aina yhteiskunnan ja rikkaiden syytä, jos yksinäisten miesten surku ja ahdistus ei ole kylmän naisyhteisön syytä? Naisilla tuppaa olemaan seksuaalinen ylivalta, jota voisi verrata rikkauteen (paitsi että ensimmäistä ei ole omalla työllä hankittu). Miksi rikkaiden pitää osallistua talkoisiin, jos joku köyhä ei tule toimeen, mutta naisten ei tarvitse aktivoitua, kun nuori mies syrjätyy kotiinsa yksinäisyydessään? Miksei Emilia toimi moraalisesti oikein ja mene pelastamaan (eli panemaan) jotakuta syrjäytynyttä nuorta miestä? Maailmaasyleilevä solidaarisuus loppuukin yllättäen kesken.
Tähän loppuun voisin todeta, että tämä on yritys avata sisäistä kokemusmaailmaa, jossa nainen on julma. Tiedän tietenkin, että näin ei ole. Moni nainen ei ole julma. Kukkalakaan ei ole julma: Hän ainoastaan avaa omaa sisäistä kokemusmaailmaansa, joka on vähintään yhtä subjektiivinen kuin tämän viestin sisältö, mutta jostakin syystä ei tajua sitä, vaan pitää ajatuksiaan yleisen meuhkaamisen arvoisena absoluuttisena totuutena.
Terveisin, 22-vuotias yksinäinen mies
Emilia Kukkala kirjoittaa blogissaan vihaisen ja ahdistuneen tilityksen kasvukivuistaan naiseksi ja kohtaamastaan sovinismista. "Kerron, miltä maailma näytti ja tuntui 14-vuotiaasta tytöstä", hän nyyhkii jo tämän koko miessukupolvelle omistetun kirjelmänsä alussa. Paljastuu, että häntä on huoriteltu, hänen tissejään ja persettään on kommentoitu ja hänestä on tuntunut ikävältä. Mittasuhteetkin on käsitetty: "Raippatuomioiden jakelu ja huorittelu ovat saman janan eri päissä, saman ilmiön astevaihtelua."
Raippatuomiot ja huorittelu eivät ensiksi liity mitenkään toisiinsa, ja toiseksi Kukkalan ongelmat eivät minusta ole oikein yhtään mitään. Totta kai nuo kokemukset ovat sinällään väärin. Mutta ehkäpä voisin avata hieman nuoren yksinäisen miehen elämän tragiikkaa. Totean tässä välissä, että Kukkalan ajatusmaailma perustuu - luokkasodan julistamisen ohella - syvään miesvihaan. Hänestä nainen on tunteva ihminen ja mies taas hirviö.
Itse elän paraikaa elämäni masentavinta vaihetta, ja siksi Kukkalan sydämettömyys osui. Varsinkin hänen vaahtoamisensa siitä, miten vaikeaa on ollut oppia arvostamaan miessukupuolta ja kasvaa naissukupuoleksi, sai minut ärsyyntyneeksi - ei kun vereni kiehumaan. Hän sentään on ollut miessukupuolen huomion kohteena! Hän on saanut osakseen pyllyn puristelua ja muita törkeitä eleitä, mutta epäilemättä myös asiallisia lähestymisiä. Ensimmäisen suudelmansa Kukkala on kirjoituksestaan päätellen suudellut noin 14-vuotiaana tai vastaavassa iässä. Onko se muka niin kamalaa, jos tällaisten ihanien nuoruuteen kuuluvien kokemusten lomassa joku välillä huutaa huoraksi? Itse olisin esimerkiksi yläasteella toivottanut naispuolisten huutelut tervetulleeksi. Huutelu on parempaa kuin puhdas tyhjyys. En osaa kuvitella ahdistavampaa tilannetta kuin olla yksinäinen, seksitön mies. Niin, miltähän se sitten tuntuu naiskontaktittomassa maailmassa kasvaa mieheksi ja oppia arvostamaan naisia?
Vaikka yksinäisillä ujoilla pullukkamiehillähän on paljon vaikeampaa kuin kukkaloilla, jotka ovat vähäisistä aineksista itse lietsoneet omat argressionsa, silti yleisesti jaetun kokemuksen mukaan mies, joka on yksinäinen ja vailla pillua, on vain koominen, huvittava reppana, jolle saa nauraa. Nainen, jota miehet sentään lähestyvät, saa uikuttaa feminististä mantraansa ja kaikki yhtyvät kuorossa hänen kärsimyksiinsä.
Miksi muuten Emilia Kukkalasta kaikki on aina yhteiskunnan ja rikkaiden syytä, jos yksinäisten miesten surku ja ahdistus ei ole kylmän naisyhteisön syytä? Naisilla tuppaa olemaan seksuaalinen ylivalta, jota voisi verrata rikkauteen (paitsi että ensimmäistä ei ole omalla työllä hankittu). Miksi rikkaiden pitää osallistua talkoisiin, jos joku köyhä ei tule toimeen, mutta naisten ei tarvitse aktivoitua, kun nuori mies syrjätyy kotiinsa yksinäisyydessään? Miksei Emilia toimi moraalisesti oikein ja mene pelastamaan (eli panemaan) jotakuta syrjäytynyttä nuorta miestä? Maailmaasyleilevä solidaarisuus loppuukin yllättäen kesken.
Tähän loppuun voisin todeta, että tämä on yritys avata sisäistä kokemusmaailmaa, jossa nainen on julma. Tiedän tietenkin, että näin ei ole. Moni nainen ei ole julma. Kukkalakaan ei ole julma: Hän ainoastaan avaa omaa sisäistä kokemusmaailmaansa, joka on vähintään yhtä subjektiivinen kuin tämän viestin sisältö, mutta jostakin syystä ei tajua sitä, vaan pitää ajatuksiaan yleisen meuhkaamisen arvoisena absoluuttisena totuutena.
Terveisin, 22-vuotias yksinäinen mies
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hieno ja mietteitä herättävä pohdinta! Kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista..