en ole maya astrologiaan kovin paljon perehtynyt mutta vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta kun pitää niin paikkaansa koiran avulla.
Vaikuttaako sankarikoiraan tuo kosminen numero 13 sellaisia "irrallisuuden/erillisyyden" tunteita? Itselleni joskus tulee sellainen olo etten kuulu ollenkaan tähän maailmaan. Olen myös tosi levoton ja haluaisin aina aloittaa jotain uutta juttua elämässäni.Se voi tosin myös liittyä siihenkin että mulla on mars kaksosissa. joskus haluaisin antautua vieraille miehille.
tavoitteenasi on kasvaa itse hyväksi kultaiseksi noutajaksi, erityisesti löytää johtajuus suhteessa omaan itseesi. Koulun koirana sinulla riittää myös tekemistä ja poraamista sisar koiraan. Lammas on kuritus joogassa ja tykkään . Sisko lammasta poraan takaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sie oot sairas!