Kyllä luulen että sijaisvanhemmat haluavat lasten parasta. Mutta jos saatkin lapsen ja tunnet että sinulla ei ole kykyä rakastamaan juuri tätä lasta! Miten sitten? Antaako ylpeytesi periksi kertoa sosiaalille että et voikkaan pitää lasta vai jatkatko vaikka tiedät että myös lapsi vaistoaa tunteesi? Kaikkia ei voi rakastaa, sehän on totuus, mutta kuinka toimitte?
Rakastatko ?
rakastatko ?
6582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
rikkoo sydämiä eli en lähtisi linjalle jossa en olisi rehellinen.Tunteet ovat elämässä tärkeitä ja lapsi on erittäin herkkä aistimaan aikuisen tunteet, varsinkin sijaisperhelapsi joka on joutunut pienen elämänsä aikana kaikin keinoin aistimaan aikuisten tunnetiloja tietäen miten elää. Rakkaus suhde lapseen syntyy joskus helpommin joskus vaikeammin ja joskus ei juuri lainkaan. Kaikella on aikansa, mutta uskaltaisin tuoda sen esiin jos en kykenisi lasta rakastamaan, en itse asiassa tiedä voinko sanoa itsekään rakastavani "vieraita" lapsia,mutta jotain välittämistä vahvempaa se on. Kun lapsi kysyi minulta ensi kerran: rakastatko sinä minua,menin hiljaiseksi ja mietin että hups, mites se on rakastanko vai en vai mitä??!! Katsoin lasta silmiin ja näin odottavan katseen, vastasin: taidanpa minä rakastaa...tai ainakin niin kovasti tykkään.Vastaus tyydytti lapsen.
Uskon, että näiden lainalasten kanssa sitä rakkautta tulee vasta ajan myötä.
Biolasta rakastaa heti sen synnyttyä, mutta näitä "muitten lapsia" rakastaminen tulee vasta pikkuhiljaa. Tottakai näistä lapsista tulee välittää, mutta ei voi itseään pakottaa rakastamaan.
Sitten nämä kaikki vaikeudet ja lapsen historia tietenkin vaikeuttaa sitä rakastumista aivan varmasti. Mutta on ihanaa vuosien perästä huomata, kuinka tärkeitä kaikesta huolimatta juuri nämä lapset on itselleen.
Minulla ei kokemusta "ison" lapsen perheeseen tulosta ja epäilen, etten osaisi rakastaa häntä heti. Mutta yhteinen arki ja kokemukset kasvattaisi varmaan luottamusta meidän välillemme ja kenties se rakkaus tulisi myös esille jossain vaiheessa.
Meille lapset tulleet vastasyntyneinä, avuttomina nyytteinä ja eihän sellaiseen nyyttiin voi olla rakastumatta. Ei rakkaus synny silmänräpäyksessä tässäkään tilanteessa, vaan ensin suhde on huolenpitoa, hellyyttä ja yhteisen ajan myötä syvenee rakkaudeksi. Molempien lasten kohdalla olen yrittänyt estää itseäni rakastumasta lapseen, jotta luopuminen olisi helpompaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla rakkaus tuli melko pian, toisen kohdalla meni pitempi aika koska oikeusprosessi oli vireillä ja pelotti, että lapsi lähtee heti pois. Mutta kyllä yhteisten vuosien aikana olen oppinut toistakin lasta rakastamaan.
en ole edes vastasyntyneitä biolapsiani rakastanut heti. pikemminkin olin hämmästynyt ja utelias sen punaisen/keltaisen(bilirubiini) vauvan äärellä.
en siis ole odottanut että rakastuisin silmittömästi ensisilmäyksellä myösään sijaislapseen.
en rakastunut puolisoonkaan ensi silmäyksestä.
alussa on vastuu suhteesta, lapsesta. sitten tulee kiintyminen/kiinnittyminen, olet osa perhettä. ja viimeisenä rakkaus, kun kattaa lautasen vaikka toinen on poissa. kun huutaa syömään lasta, joka on sukuloimassa. kun kaipaa ja ikävöi.
oirehtivaan, traumaattiseen lapseen vie aikansa kiintyä ja aikansa se ottaa lapseltakin, jota repii toisaalta lojaalisuus biovanhempia kohtaan, toisaalta halu kuulua uuteen perheeseen.
jos heti ensikuukausina juoksee sosiaalitoimistoon vaatimaan sijoituksen purkua ja lapsen siirtoa "rakastavampaan" perheeseen, voi tehdä lapselle vielä suuremman pahan kuin bioperhe konsanaan.
sijoituksen alussa kuuluu/kuuluisi olla tutustumisjakso jolloin voi kuulostella tunteitaan. jos silloin kumpikaan osapuoli perhe/lapsi selvästi vieroksuu toisiaan ja yhteyttä ei tunnu syntyvän, niin silloin on aika sanoa EI. jo ennen varsinaista sijoitusta.
älä ota kesäkissaa!! on hyvä muistaa myös sijaisvanhemmaksi alkaessa. täytyy tietyllä tavalla tuntea vastuunsa eikä ottaa lasta kokeeksi tai säälistä hetkeksi jos ei ole valmis taistelemaan onnistuneen sijoituksen puolesta. myös omia tunteitaan koulien.
mikä tunnevammainen olet, puhelet taisteluista. Siis taistelet itsesi kanssa välineenä lapsi.