Ei mitään uutta luvassa, vähän verhoja ja tapetteja muutellaan ja uudet nimet ravintoloille siinä kaikki.
Olisi todella toivonut että olisi paranneltu näkyvyyttä merelle, sillä merelle ja meren takiahan laivalle mennään, eikä itäkeskukseen rihkamakauppoihin...no kukin tyylillään, käytän jatkossakin Viking Linea ja ihailen MERTA!
Olisi todella toivonut että olisi paranneltu näkyvyyttä merelle, sillä merelle ja meren takiahan laivalle mennään, eikä itäkeskukseen rihkamakauppoihin...no kukin tyylillään, käytän jatkossakin Viking Linea ja ihailen MERTA!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Näkymien saaminen edellyttäisi ylärakenteiden muuttamista, mikä taas vaatii isompaa työtä ja laskelmien uusimista. Kaiken lisäksi ylärakenteiden materiaalien osalta Symphony ja Serenade ovat erilaiset.
On hyvä vain, että tuulipukukansa käy viikkarilla merta ihailemassa.
jotkut vielä arvostavat merinäkymiä laivalla ollessaan niin kauan kuin niihin on vielä mahdollisuus.
kauppakeskuksissa voi käydä vaikka päivittäin, se on vain niin tyhjän oloista kauppakeskuksen käytävät merinäköalaan verrattuna
Peesataan.
Miksi ostaa laivamatkaa, kun kauppakeskuksessa voi käydä shoppailemassa ja syömässä sekä jopa pelailemassa ja drinksujakin saa. Yöpymispaikkakin voi järjestyä.
Minä menen risteilyille ihan merellisten tunnelmien takia. Eli haluaisin katsella aavaa ulappaa ja ohi lipuvaa saaristoa.
kyllä merta katselis viikkarilla mutta kun on niin likaista että ei uskalla edes istua . kaikkialla vaan haisee lika ja oksennus
käy joskus pesulla, pese vaikka vaatteesi samalla,
ei seuraa hajusi mukanasi niin pitkään.
ongelmiisi on yleensä yksinkertainen ratkaisu,
kuten tälläkin erää.
Älä sinä TallinkISiljan asiakas tule edes Vikingille. Ja jos tulet, niin seuraavan kerran pese ittes.
Onhan TallinkSiljalla muitakin laivoja kuin nuo kaksi...
Esim Turusta lähtee lähes identtisen Baltic Princes ja Galaxy, näissä on näköala hoidettu hyvin...
esim. 6. kannella on yökerhot molemmissa päivässä, toinen isompi, toinen pienempi
7. kannella on edessä buffet, ja takana yökerhon toinen kerros.
Molemmista näistä hyvät näkymät merelle...
Lisäksi tässä välissä on useita ravintoloita, baareja yms. se on taas ratkaistu niin että ns. "kauppakäytvä" kulkee aina toisella puolella laivaa, ja baarit yms. toisella, näin ei jää yhtään "pimeää kohtaa" jopa Gracessa on matkittu tätä ratkaisa
Lisäksi osassa laivaa on jopa niin että toisella puolella on toinen baari, ja toisella toinen, ja pakko kulkea jommankumman läpi, jo jatkaa matkaa... tätäkin ratkaisua on lainattu Graceen...
JOS hesalaiset ei rakastaisi noita vanhoja laivoja niinpaljon liikaa, niin EHKÄ silloin nuo kaksi voitaisikin koravatasim Galaxyn kaltaisilla laivoilla
Hyvät näöalat? Niistä pienistä ikkunoista?
Katsopas Cinderellan "kävelykatua"! Koko seinä ikkunaa. Siinä näköalaa.
Vikingeissä näköala on huomioitu paljon paremmin.
Totta, Cinderella on taatusti VikingLinen hienoin laiva tällä hetkellä...
Katsoin joku aika sitten YouTubesta viedeota tosta laivasta (Siis ihan kotikameralla kuvattuja videoita, ilman piiitkiä valotusaika, laajakulmaa ta muutakaan muokkausta) ja oli se kyllä upean näköinen... eritoten silmiin pistivät nuo VALTAVAN kokoiset aulat/yleiset tilat...
Gracellahan yhdistyy kolme kerrosta pienellä "parvekeratkaisulla" no Cinderellassa näytti olevan samalainen, tosin paaaljon isompana, ja yhdisti ties kuinka monta kerrosta, ja lisäsi vieläpä meni hissit tällä välillä...
Sikäli siis ymmärrän hesalaisten "porinan" onhan se aika paska temppu VikingLineltä aikoinaanvaihtaa hienoin laiva Cinderella kamalimpaan laivaan Rosellaan..
Mutta miksi Cinderella ei ole missään kunnon reitillä? nykyinen reitti ei palvele KETÄÄN maariahaminan ja tukholman välillä menee ilman Cinderellaakin 4 VikingLinen laivaa ja 6 TallinkSiljan laivaa, muut paikalliset...
Kuitenkin etenkin ruotsalaiset kansoittavat laivan ja se kulkee melkoisella käyttöasteella. Turun ja Hesan laivat eivät palvele Maarianhaminaa, kukapa rakastaisi nopeaa laivan vaihtoa päivällä tai yöaikaista satamaa.
Tuo on niminomaan ruotsalaisia varten tehty. Heillä kun viina on vielä meitäkin kalliimpaa.
Anyway, ei se reitin lopetus haittaisi ketään... kyllä matkaajat sitten siirtyisi muille laivoille....
En jaksa edes luetella mitä kaikkia risteilyvaihtoehtoja ahvenanmaalta on...
No Tukholmasta on seuraavat vaihtoehdot TallinkSiljalla ja Vikinglinellä (ilman Cinderellaa)
24h Risteily turkuun 4 laivaa
noin 48h tisteily helsinkiin 4 laivaa
noin 48 tunnin risteily tallinnaan 2 laivaa
noin 48 tunnin risteily riikaan, 2 laivaa
ja kaikki noi siis ilman laivanvaihtoa :) eikös Cinderella tee juuri tommosia 24 tunnin risteilyitä
Ajatteles vähän asiaa svenssonien kantilta. Kuka haluaa olla satamassa aikaisin aamulla, myöhään illalla tai peräti keskellä yötä? Eivät ainakaan svenssonit. Eivätkä hesalaiset. Turkulaiset ovat taas masokisteja.
Eli Cinderellaa lukuun ottamatta Vikingillä, Siljalla tai Tallinkilla ei ole Tukholmasta Maarianhaminaan mitään tarjottavaa.
24 tunnin risteilylle lähdetään joko aamulla tai illalla
48 tunnin risteilylle (Riikaan, Viroon tai Hesaan) lähdetään siinä alkuillasta
Lisäki voi tehdä 12 tunnin "piknikin" jossa lähetään aamulla, ja ollaan illalla takaisin
Ja jos välttämättä haluaa mennä Maariahaminaan, niin sinne menee 4 Vikinglineä ja 6 Tallinksiljaa... siis ilman Cinderellaakin :)
Kunhan viitsitään Maarianhaminan piknikille herätä viideltä aamulla.
Hei, kuka täysijärkinen moista haluaa?
Ai niin, turkulaiset.
Eli järjeville ihmisille noista vain Cinderella.
No miksi ns. aamulaivojen pitää lähte niin perkeleen aikaisin???
Amorellakin voisi lähteä turusta esim 10:30, ja tukholmasta 21:30
Grace voisi lähte Turusta 22:30 ja tukholmasta 9:30
Mutta jos EI halua tukholmasta lähteä amulla, niin JOKA päivä on myös neljä "päivälähtöä" sekä kaksi iltalähtöä... ilman Cinderellaa
Seuraavaksi varmana tulee Gracen siraslus, mikä menee tukholmasta maariamhaminaan, mutta tässä onkin lähtö jo 13:00 :D :D
Voisi, seuraavaksi varmaan.
Jos tädillä olisi -----, täti olisi setä.
Matkat tehdään nyt, ei mahdollisesti tulevaisuudessa.
Kylä ainoot siljan laivat mistä näkee merelle on eurooppa ja sit tää isabekke. mistköhä johtuu?
kaikis muis on nii oienet ikkunatki jo, et senki takii ei näy meri!
No vittukun se Isabelle on aivan väärällä reitillä...
Sen pitäiai ajaa Turku-Tukholma väliä iltaisin... taatusti olisi lähes aina yhtä täynnä kuin Grace...
Baltic Princes houkuttelee paaaljon vähemmän matkaajia kuin Isabelle... ehkä joskus 5 vuoden päästä sen voimme nähdäkin turku-tukholma iltalaivana tallinksiljalla
Älä viits Turum Poik
Isabelle ei tule IKINÄ turku-tukholma reitille, ainut reitti missä sen voisin nähdä olisi hesa-tallinna "ryyppylaivana"
Ja ei tukholmalaisille vain riitä se että sielä lähtee 8 TallinkSiljaa ja 4 Vikinglineä
Ja maarianhaminaisille ei riiä se että sieltä lähtee 5 vikinglineä ja ja 6 tallinksiljaa
ELi ei se Cinderella ole turha
No pitäiskö saatana sitten tilata lisää Isabelleja??? niitähän on nyt liikenteessä vain viisi (kyllä, viisi, vaikka yleensä puhutaan neljästä (Isabelle, Amorella, Gabriella ja norjalainen paska) mutta kukaan ei muista sitä viidettä tapausta)
Mikä se viides on? Tiedän että samaa sukua on Princess Maria ja Stena Saga, Mariella ja SPL Princess Anastasia, Mega Smeralda ja Silja Festival.
Jos merestä haluaa nauttia niin ei löydy parempaa laivaa ihailla merta kuin Symppa ja Sere. Siinähän on 7. kannella mahdollisuus olla ulkona ja kiertää ympäri laivaa niin paljon kuin haluaa. Sen kun menette sinne niin näette merta ihan niin paljon kuin haluatte. Ei ole edes ikkunoita esteenä.
Viikinkien yläkannella saa kävellä hyvin vapaasti eikä tarvitse väistellä rakenteita ja pelastusveneitä ja -lauttoja.