Niin..kyseinen tekele on kirjoitettu joskus kauan sitten, epämääräiseen aikaan yöllä. Mitään erityistä otsikkoa en ole keksinyt, mutta..kertokaa mielipiteitänne yms ^^
~~~~~~~~
Auringon noususta, sydämestä maan
aalto hänet harjallaan kuljettaa.
Silmänsä öiset aukaisee tuo lapsi tulen ja jään,
kohottaen pään, tervehtien elämää.
Hän on enkeli yksisiipinen, varjo valon päivien
Hahmo tuhannen elämän, todellisuuttaan etsivän
ei tiedä itsekään.
Valosta päivien, varjosta yön
saapuu hän löytääkseen totuuden pysyvän.
On monia elämiä, kohtaloita nähnyt 'lapsi' tuo
vaan koskaan ei hän päässyt rakkaansa luo.
Ei hänelle ole pysyvää, ei mitään kestävää.
Etsitkö ystävyyttä? Rakkautta kestävää?
Vain löytääksesi valheita, lupauksia...pettävää.
Hän on enkeli yksisiipinen, kulkija tyhjän ja
pimeän
etsien valoa ohjaavaa, jotakin soihtua kantavaa.
Hän mihin koskeekaan, niin kaikki katoaa.
Hän valoon luo varjon, pimeyteen valkeuden.
Löytämättä paikkaa sopivaa, hämärää ei olekaan,
ei kuulu kumpaankaan.
Hän on enkeli yksisiipinen, syntynyt alla
tähtien -epätodellisten
On elämänsä vain illuusio vailla todellisuutta
Yksin kuutamossa, kulkee aallokossa.
Valkea varjo rannassa autiossa.
Vuorelle syksyn kiipeää, tarkaten maailmaa kiinteää.
Nähden vihan, niin ja rakkauden,
ilon sekä surun sen.
Niitä mukanaan kantaen tuo lapsi kristallinen.
Hän on enkeli yksisiipinen, kulussa elämän vain
palanen, tuo tyttö kristallinen.
Lailla syksyn lehtien hän menee vain elääkseen
uudelleen.
On elämiään ollut monta. Läpi tien
soturien ja vanhemmuuden.
Vain aina eteenpäin jatkaen, tietä oikeaa etsien
Lepoa häneltä kiellettyä kaivaten.
"Niin kauan kuin on elämää, on toivoa", sanotaan
ja lauseeseen tuohon niin usein luottaen
nojaa myrskytuulissa elämän merien.
Vain löytääkseen uuden tyhjyyden,
todeten kaiken pettävyyden.
Hän on enkeli yksisiipinen, Harhailija elämän
ikuisen
Jääneenä jalkoihin, särkyen
-kuin kristalli marmoriin
Löytääkö hän auttajaa? Häntä joka kokoaa,
pelastavaa, auttavaa? Kuka haluaisi parantaa?
Kuka yksisiipisen voisi vapauttaa?
~~~~~~~~~~
Eli kommentointi vapaa.
~~~~~~~~
Auringon noususta, sydämestä maan
aalto hänet harjallaan kuljettaa.
Silmänsä öiset aukaisee tuo lapsi tulen ja jään,
kohottaen pään, tervehtien elämää.
Hän on enkeli yksisiipinen, varjo valon päivien
Hahmo tuhannen elämän, todellisuuttaan etsivän
ei tiedä itsekään.
Valosta päivien, varjosta yön
saapuu hän löytääkseen totuuden pysyvän.
On monia elämiä, kohtaloita nähnyt 'lapsi' tuo
vaan koskaan ei hän päässyt rakkaansa luo.
Ei hänelle ole pysyvää, ei mitään kestävää.
Etsitkö ystävyyttä? Rakkautta kestävää?
Vain löytääksesi valheita, lupauksia...pettävää.
Hän on enkeli yksisiipinen, kulkija tyhjän ja
pimeän
etsien valoa ohjaavaa, jotakin soihtua kantavaa.
Hän mihin koskeekaan, niin kaikki katoaa.
Hän valoon luo varjon, pimeyteen valkeuden.
Löytämättä paikkaa sopivaa, hämärää ei olekaan,
ei kuulu kumpaankaan.
Hän on enkeli yksisiipinen, syntynyt alla
tähtien -epätodellisten
On elämänsä vain illuusio vailla todellisuutta
Yksin kuutamossa, kulkee aallokossa.
Valkea varjo rannassa autiossa.
Vuorelle syksyn kiipeää, tarkaten maailmaa kiinteää.
Nähden vihan, niin ja rakkauden,
ilon sekä surun sen.
Niitä mukanaan kantaen tuo lapsi kristallinen.
Hän on enkeli yksisiipinen, kulussa elämän vain
palanen, tuo tyttö kristallinen.
Lailla syksyn lehtien hän menee vain elääkseen
uudelleen.
On elämiään ollut monta. Läpi tien
soturien ja vanhemmuuden.
Vain aina eteenpäin jatkaen, tietä oikeaa etsien
Lepoa häneltä kiellettyä kaivaten.
"Niin kauan kuin on elämää, on toivoa", sanotaan
ja lauseeseen tuohon niin usein luottaen
nojaa myrskytuulissa elämän merien.
Vain löytääkseen uuden tyhjyyden,
todeten kaiken pettävyyden.
Hän on enkeli yksisiipinen, Harhailija elämän
ikuisen
Jääneenä jalkoihin, särkyen
-kuin kristalli marmoriin
Löytääkö hän auttajaa? Häntä joka kokoaa,
pelastavaa, auttavaa? Kuka haluaisi parantaa?
Kuka yksisiipisen voisi vapauttaa?
~~~~~~~~~~
Eli kommentointi vapaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heti kärkeen: mä en ole runoilija.
Mä luin tuon tekstin kolme kertaa lävitse. Miksi?
En ainakaan siksi että vihaan loppusointuja.
En siksi, että se onnahteli sieltä täältä.
Enkä siksi, että en ole runoilija.
Luin koska se oli herkkä, kaunis ja toimiva kokonaisuus...se välitti minulle maailman jonka löydän helposti kyynisyyteni sisältä.
En usko, että pitäisin lukemastani senkään enempää - olisi päivä taikka yö. (Yritin ensin vedota väsymykseeni, toki)
Tämä oli teatteriin. Lavoille. Tunteita, ailahteluja. Elämää suurempaa kirjoitusta.
Ei minulle. Oikestaan lukemani jälkeen en muista tekstistäsi mitään kuin hiukset-pystyyn-nostattavat-loppusoinnut.
Teksti tosin merkitykseltään oli kaunista ja haikeaa. Myönnetään. Jotain tuttua siinä oli ^_~