Koska itsetunnoltaan heikko omistaja on ottanut sen, oman heikkoutensa paikkaajaksi. Tällaisten koirien ostajalle yhteiskunnan lupa ?
Vastaukset 11
Mä vastaan vaan tohon otsikon kysymykseen.
Rottweiler hyökkää koska se on jalostettu hyväksi vahtikoiraksi.- Näin se on
Arka ja huonosti opetettu koira hyökkää.
- tarhuri
jos koira on arka aikuinen niin minkä sille voi
- Näin se on
Ei voi tehdä mitään sen takia paukkuarkuus testataan jo pentuna etsittäessä sopivia koiria kolutettavaksi esim. opaskoiriksi, huumekoiriksi. Arkoja koiria ei työkäyttöön kouluteta.
- shona
Taas yleistettään : "arka ja huonosti koulutettu koira hyökkää". Entäs jos sillä koiralla onkin huonoja kokemuksia muista koirista/ihmisistä, eikä se kouluttaminen välttämättä auta?
Jos koira hyökkää niin yleensä se tuntee itsensä uhatuksi jostain syystä; meillä näitä syitä ovat mm. hihnassa (vapaana ei mitään ongelmia) kulkeminen toisen ison koiran ohi (liian monesti vieras koira käynyt kimppuun) tai ihmisten pelko, jonka koirat hyvin aistivat.
Paukkuarkuus on taas asia erikseen, jossei sitä pentuna ole ei tarkoita etteikö se myöhemmässä vaiheessa voisi tulla. Jos koira on arka/pelokas sen itseluottamusta pystyy kyllä harjoitusten avulla nostamaan. - kjröjöjbnb
Paukkuarkuudella ja hyökkäämisellä ei ole mitään tekemistä keskenään.
- Näin se on
On sillä. Nimen omaan pistoolilla ampumalla testataan työkäyttöön soveltuvia koiranpentuja. Miten se ääneen reagoi koiran pitää olla täysin neutraali laukauksien ja muiden häiriöäänien kuuluessa. Mitään ei ole tehtävissä paukkuarkuuden poistamiseksi. Yleensähhän koiria pidetäänkin kengänkiillottajina. Rotwailereiden ja saksanpaimenkoirien hermot ja muodot ovat pääsääntöisesti pilalle jalostettuja. Pentuja tehtaillaan myynti mielessä astuteaan sekasikiöillä.
- lkdgögn
Kyllä koira voi olla ihan hyvä työkoira vaikka olisikin paukkuarka. Ei kaikki halua koiraltaan työkoiran ominaisuuksia kun on muitakin mahdollisuuksia koiransa kouluttaa kuin myös erinäisiä tarkoituksia koiran käyttöön. Laukausvarma koirakin voi olla huonohermoinen jollain mulla muotoa.
- rotties
Vihainen - aggressivinen koira - oli se rotu mikätahansa.
Täällä Ruotsissa monet kasvattajat mainostavat "meidän koirilla on paljon moottoria".
Koiranpennut pidetään autotallissa, saunassa, kylpyhuoneessa jne.
Ne kasvavat ja tappelevat keskenään kuten villit sudet. On väärin että näistä pentueesta tulee sitten joku äärettömän aggressivinen pentu, ne pennut pitää otttaa pois, kuka haluaa suden taluttimeen? Ja ne kasvattajt, miksi kenneleitä ei tarkisteta, kun on kennelnimen saanut, sillä hyvä?
Täällä Ruotsissa on noin kymmenkunta tehnyt kasvattajasopiumuksen ruotsalaisen rottweileryhdistyksen kanssa, sitä kautta vai hankkia psyk.terveen koiran.
Pitää lukea minkälainen rottweiler on - ei se ole koiran luonne olla hyökkäyksellä koko ajan - silloin ei koira ole psyk terve.
http://teamonemoretime.blogspot.se/2012/03/aggressivitet-hos-valpar-och-unghundar.html
Tässä on hyvä kirjoitus - google kääntäjä kait kääntää sen. - vaarallista touhua
Miksi rotikka yritti ohitustilanteessa, rynnätä kiinni koirani persuksiin?
Omistaja talutti koiraansa löysässä hihnassa, vastaantullessa se oli kuin viulunkieli, ja yritti sitten käydä kiinni koiraani takaapäin.Senteistä oli kiinni, ettei yltänyt.
Kannattaisi kouluttaa koirat paremmin, laittaa kuonokoppa , tai muuten estää moinen.
Täällä tampereellapäin en ole moista käytöstä ennen kenenkään koiralla nähnyt.- järkkyrynnijä
Meidän lähellä on seropimixeli, joka tekee tuota samaa.Siinä on ainakin rotikkaa, ja jotain mitä liekään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401872Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
- 102888
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68508Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12495- 78491