Meidän nuorempi poika syntyi jo kariutuneeseen suhteeseen. Mies ei olisi halunnut lasta. Kuitenkin kävi isyyspapaerit tekemässä jne. Onko muilla vastaavaa? Vanhempi lapsista on aina ollut isänsä suosikki ja mielellään häntä tapaa kerran viikossa tai parissa muutaman tunnin. Välillä katsoo myös pienempää jos minulla on jotain menoa tms. Ja ihan kohtuullisesti on mennyt. Riitelemme vieläkin paljon koska koen että pienempi ei ole yhtä mieluinen ja sen takia en niin hanakasti häntä isälleen tyrkytä. Alkuun olin sitä mieltä että en edes halua miestä lapselle isäksi kun ei häntä alunperinkään halunnut ja päätin hänet pitää. Toisaalta haluan että lapsi oppii tuntemaan isänsä mutta kun nämä tapaamiset ovat niin harvassa. Jotenkin vaan aina välittyy se olo ettei lapsi ollut toivottu hänen puoleltaan. Se kaihertaa aina mieltä. En siis tyrkytä olemaan häneb kanssaan. Välillä pyytää saada nähdä poikaa ja annankin. Pienempää näkee muutamia kertoja kuussa. Oppiikohan tuo edes tutustumaan isäänsä ja ikää jo kuitenki 3v.
vahikolapsi
onko muita
072
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.