Meidän keskikokoiselta villakoiralta (12v) leikattiin eturistiside toisesta takajalasta. Ristiside oli täysin poikki. Annettiin koiran hyppiä kolmella jalalla n. kuukauden, koska emme tienneet lopettaakko koira vaiko leikata. Koiran lopettamiseen emme raaskineet lopulta päätyä, kun on vielä niin virkeä, vilkas ja muuten terve. Leikkaus onnistui hyvin. Jalan lihakset olivat tietenkin kerenneet surkastua. Koiralla on vielä metalliompeleet haavassa. Leikkaus oli 19.11. Ompeleiden poisto loppuviikosta. Nyt se ei vieläkään suostu yhtään varaamaan tuolla leikatulla jalalla. Hyppii edelleen kolmella jalalla. Mitä neuvoksi kuntoutukseen? Miten sen saisi opeteltua taas varaamaan sille?
Koiran eturistisiteen leikkaiuksen jälkeinen kuntoutus
7
618
Vastaukset
Kun meidän koiralta korjattiin ristiside, niin leikannut lääkäri sanoi, että kuukauden päästä leikkauksesta viimeistään koiran pitäisi laittaa jalkaa maahan, ja näin kävi. Olihan se reppana joutunut jonkun aikaa jonottamaan leikkausaikaa, eli oli oppinut ja tottunut varomaan toista jalkaa. Kysy tikkien poistossa lääkäriltä, kun kyseessä ei valttämättä ole samanlaiset leikkausmenetelmät. Meille tuli ohjeeksi myös ettei hyppelyjä kahteen kuukauteen, eikä sitten spurttailtu muutenkaan.
Jos tikkien poistossa kaikki on ok, niin sitten voi aloittaa enemmän sitä kuntoutusta, mielestäni.
Alkaen ihan pikkujutuista, esim. toisen etutassun antoa seisten, niin koira joutuu käyttämään takajalkojaan. Tasaisella tiellä on helppo nilkuttaa, mutta epätasaisella metsäpolulla joutuu käyttämään enemmän kaikkia jalkoja, ja pehmeä alusta on muutenkin parempi nivelille.
Mutta liikaa kiirettä ei kannata pitää, niin kuin sanoit lihakset ehti surkastua ja niitä pitää kasvattaa takaisin nivelen tueksi tasaisella työskentelyllä.- paunomi
Kiitos vastauksesta. Noi tikit on sellasta metallilankaa ja voi olla, että niiden poistossa tulee hankaluuksia jos itse lähtee sitä tekemään. Työelämässä joudun ottamaan paljon ompeleita pois, mutta ihmisiltä. Täytynee soitella sinne, missä toi Martta tyttö operoitiin. Se nousee nyt esim sohvaa vasten etujaloillaan ja laittaa tällöin molemmat takajalat lattiaan, mutta hyvin hennosti laittaa leikattua jalkaa maahan. Täytyy toivoa parasta kuntoutumisen suhteen.
- 2xr
Aikaa ja varovaisuutta.
- ristikkko
Hei! Saako kysyä mitä tuollainen leikkaus suunnilleen tuli maksamaan?
- netto
1491e
- kilohinta
netto kirjoitti:
1491e
ALLE 15kg koira puoleen hintaan.
- EllI
FYSIOTERAPIA on yhtä tärkeää kuin itse leikkaus! Suosittelen että menette sinne ja saatte ohjeet kuntoutukseen ja lihaskunnon parantamiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1365801Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1773450- 282607
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4662533- 2012305
- 1811872
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1271445Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.361222- 511125
Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha721026