Uutisissa kerrottiin juuri Albanian turismin lisääntyneen edullisten hintojen vuoksi. Keskustelu näkyy olevan kovin vähäistä. Vilkaisin lentoja, jotka olivat todella kalliita (600 - 800 eur/meno-paluu) verrattuna tunnetuimpiin kohteisiin. Hotellitkin samaa hintatasoa kuin missä tahansa Euroopassa. Näkemäni perusteella kohde ei vaikuta kokonaisuutena edulliselta. Ellei sitten ajattele sosiaalista puolta
Lomakohteeksi Albania?
33
3738
Vastaukset
- thghrgh
Kävin juuri Albaniassa. Lennot meno-paluu maksoi 195 euroa. Jos katsot lähipäivien lähtöjä, hinnat ovat taivaissa ihan minne vaan mentäessä. Albania on aivan ihana ja erittäin edullinen maa, olen käynyt siellä useasti. Neljän tähden hotellissa majoittuu alk. 20 eurolla vuorokausi ja se sisältää myös aamiaisen, ja tämä on siis huonehinta. Tämä hinta on keskustojen alueella. Vielä edullisemmalla pääsee hiukan syrjemmällä.
Albanialaiset ovat aivan ihania ja vieraanvaraisia ihmisiä, ruoka on erinomaista ja kaupunkialueilla elämä ja ihmiset ovat aivan niinkuin muuallakin Välimerellä.
Suosittelen ehdottomasti käymään Albaniassa. Luonto ja maisemat ovat henkeä salpaavat ja Albanian Rivieran rannat puhtaat ja aivan mahtavat. - Tirana kallis
Mielenkiintoista. Minkä yhtiön koneilla lensit ja mitä kauttta ne hankit. Samoin majoituksen. Katsoin eilen ennen kirjoitusta booking comista ja ebookerista joissa hinnat ensi huhtikuussa olivat samalla tasolla Pariisin kanssa. Suoria lentoja Suomesta ei ole ja Münchenin tai Riikan kautta hinnat ovat hirveitä.
Usein lähipäivien hinnat ovat halpoja ellei ole koululaisten loma-aika. Viime toukokuussa suorat lennot ja viikon korkeatasoinen majoitus Prahassa kahdelta hengeltä maksoi alle tonnin.
Viitsisitkö vielä tarkentaa kertomaasi!- 567
Itse olen usein käynyt Albaniassa ja ainoastaan joulunaikaan kun otin lyhyellä ajalla lennon se maksoi n. 700 euroa. Muuten on hinta ollut meno-paluu alle 400 euroa, viime kesänä maksoi 149 euroa meno.paluu. Katson halvatlennot.fi sivulta.... Kerran mulle sanottiin että mitä lähemmäksi lentopäivä tulee niin hinnat nousee.... Turkis Airlines oli nyt viimeksi lentoyhtiö ja vaihto Istanbulissa.... Hotellista mä en osaa sanoa... ei olla hotellimajoituksessa oltu, ainoastaan viime kesänä kaksi yötä, etelä Albaniassa ja ne maksoi kahdelta hengeltä yht. 20 e/yö.
Taas ensi vuodelle suunnittelen menoa sinne :) - Tirana kallis
567 kirjoitti:
Itse olen usein käynyt Albaniassa ja ainoastaan joulunaikaan kun otin lyhyellä ajalla lennon se maksoi n. 700 euroa. Muuten on hinta ollut meno-paluu alle 400 euroa, viime kesänä maksoi 149 euroa meno.paluu. Katson halvatlennot.fi sivulta.... Kerran mulle sanottiin että mitä lähemmäksi lentopäivä tulee niin hinnat nousee.... Turkis Airlines oli nyt viimeksi lentoyhtiö ja vaihto Istanbulissa.... Hotellista mä en osaa sanoa... ei olla hotellimajoituksessa oltu, ainoastaan viime kesänä kaksi yötä, etelä Albaniassa ja ne maksoi kahdelta hengeltä yht. 20 e/yö.
Taas ensi vuodelle suunnittelen menoa sinne :)Kiitos sinullekin kokemuksistasi. Ilmeisesti olet eri henkilö kuin aloitukseeni vastannut? Sehän vain todistaa että on Albaniassa käynyt ainakin kaksi suomalaista seuruetta. TV-ohjelma maasta nosti kiinnostuksen
- 567
Tirana kallis kirjoitti:
Kiitos sinullekin kokemuksistasi. Ilmeisesti olet eri henkilö kuin aloitukseeni vastannut? Sehän vain todistaa että on Albaniassa käynyt ainakin kaksi suomalaista seuruetta. TV-ohjelma maasta nosti kiinnostuksen
Kyllä eri olen henkilö. Mikä ohjelma on tullut tv.ssä ja milloin? Mennyt ihan ohi....
Teidän että Albaniassa asuu osan vuodesta suomalaisia perheitä, ovat ostaneet lomakodit sieltä...
Siellä on kuten muissakin etelänmaissa hyvät ja huonotpuolensa, suosittelen kyllä lomakohteeksi. - Tirana kallis
567 kirjoitti:
Kyllä eri olen henkilö. Mikä ohjelma on tullut tv.ssä ja milloin? Mennyt ihan ohi....
Teidän että Albaniassa asuu osan vuodesta suomalaisia perheitä, ovat ostaneet lomakodit sieltä...
Siellä on kuten muissakin etelänmaissa hyvät ja huonotpuolensa, suosittelen kyllä lomakohteeksi.Mainitsin huolimattomasti tv-ohjelman. Kuten aloituksestani käy ilmi kyseessä olivat 20.30:n uutiset. Melko pitkä pätkä, jossa kerrottiin Albanian turismin noususta ja sen edullisuudesta. Siksi aloin heti katsella lentojen hintoja, jotka huomasin erittäin kalliiksi
- 567
Tirana kallis kirjoitti:
Mainitsin huolimattomasti tv-ohjelman. Kuten aloituksestani käy ilmi kyseessä olivat 20.30:n uutiset. Melko pitkä pätkä, jossa kerrottiin Albanian turismin noususta ja sen edullisuudesta. Siksi aloin heti katsella lentojen hintoja, jotka huomasin erittäin kalliiksi
Harmi että on ne uutiset jääny näkemättä. Löytyisiköhän netistä ne? pitää yrittää etsiä...
Olen katsonut lentoja heinäkuulle itse ja kaksi aikuista meno paluu maksaa tällä hetkellä 542 euroa, halvatlennot.fi kautta, en pidä kalliina sitä. Olen huomannut että tiistain ja torstain lennot ovat halvempia....
- Verikosto elää
Ylen uutiset kertovat verikoston voivan hyvin Albaniassa. Vähentää kiinnostusta
Samalla tavalla esimerkiksi Turkissa on kunniamurha ja hyvin siellä käy porukkaa ;) Ei se verikosto turisteihin ja muihin matkailijoihin vaikuta tai näy mitenkään.
- erghesiugw
Moi
Sori kun en ole huomannut vastata sinun kysymykseen. Lennot olen katsonut Momondosta ja hotellit Booking.com ja myös muilta nettisivustoilta. On toki totta, että mitä lähemmäs kesää mennään, niin hinnat tietenkin nousevat. Viime toukokuussa lensimme Turkish Airlinesilla, vaihto Istanbulissa, hinta oli 230 euroa meno-paluu. Nyt marraskuussa menimme Lufthansalla (195 euroa), joka on mielestäni mukavin reitti. Vaihto saksassa. Matkustusaika on saksan kautta lyhin HEL- TIA (Tirana) 5h 40min.
Syy miksi ravaan kyseisessä maassa on se että hankimme sieltä asunnon alkuvuodesta.- Tirana kallis
Kiitos tiedoista. Kuinkas pitikään sattua, että vilkaisin tätä ketjua juuri nyt monen päivän jälkeen. Aivan uusi tuttavuus tuo Momondo!
Tulevana keväänä tarkoituksemme on käydä Espanjassa pääsiäisen aikaan koska se ajoittuu huhtikuunloppupuoliskolle ja kirjanpitäjänä työskentelevällä vaimollani on mahdollista lähteä kun tilinpäätökset on tehty. Katolisessa Espanjassa pääsiäinen ei mene ohi huomaamatta.
Tuli tässä mieleen sellainen, että olisi vajaan viikon Albaniassa ja lentäisi toiseksi viikoksi Israeliin. - 567
Hei, mistä päin Albaniaa hankitte asunnon?
Joo, nyt tälläkin hetkellä kun katsoo ensi kesälle lentoja niin Turkish Airlines on kalliimpi kyllä.... Malevilla tykkäsin mennä kun se vielä oli.... Matka-aika oli sopiva ja vaihto Budapestissa.
- hhaeh
Ostimme asunnon Vlorasta. Se on noin 140 km päässä Tiranan kentästä. Olemme aina varanneet auton ja kuljettajan, joka vie ja hakee meidät Vlorasta. Albaniassa liikenne on täyttä kaaosta, enkä missään nimessä uskaltaisi ajaa siellä.
Meille kerrottiin, että on vain yksi liikennesääntö -ei ole sääntöjä-.
Jos joku haluaa ostaa asuntoa sieltä, suosittelen että ostaa jo valmiin asunnon. Albaniassa on tapana hiukan kaunistella keskeneräisten asuntojen valmistusaikatauluja. Taloyhtiö mistä me asunnon ostimme piti olla kokonaan valmis viime kesän aikana, mutta kyllähän se vielä kesken on ja ainakin seuraavan vuoden. Välitystoimistot tuntuvat välillä lupailevan liikoja ilman että varsinaisesti tietävät asiasta. Toki ei voi yleistää, että kaikki niin tekisivät.
Asunnot ovat sitä halvempia mitä keskeneräisempänä ne ostaa. Ja aina kannattaa ottaa asianajaja, joka katsoo paperit läpi ja valvoo että kaikki sujuu niin kuin pitää. Me säästimme tässä ja se oli väärä paikka säästää.
No tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Nyt vain odotellaa että homma saadaan loppuun. Asunnossa voi jo kyllä asua, mutta onhan ulkopuoli vielä aikalailla rakennustyömaata.- Tuskin Hesan hinnat
Mielenkiintoinen kertomus. Kysyn jos haluat vastata: Mikä on neliöhinta puolivalmiista talosta tai huoneistosta?
- 567
Hei, miten päädyitte Vlorasta ostamaan asunnon? Ja ylipäätään Albaniasta? Meillä on asunto Durrësissa. Nyt mitä tiedän niin siellähän on monella suomalaisella asunto jo.
- gdyrhf
Vloraan päädyttiin oikeastaan sen sijainnin takia. Vlorasta Sarandaan kulkevaa rannikkoa kutsutaan Albanian Rivieraksi ja rannat ovat aivan ihanat ja vesi puhdasta. Ostimme asunnon muutaman kilometrin päästä keskustasta, koska ainakin kesäisin keskustan ravintolaelämä ja liikenne on aika meluisaa. Albaniaan yleensä päädyttiin kyllä ihan vahingossa. Etsittiin netistä asuntoja ulkomailta ja jonkun linkin kautta vain päädyttiin paikallisen välitystoimisto sivuille. Asuntojen hinnat alkoivat yksiöissä 19 000 eurosta ja se sai mielenkiinnon heräämään. Asuntojen neliöhinnat vaihtelevat kovasti. Melkein valmiiden asuntojen neliöhinnat riippuvat tietysti paikasta ja kaupungista, mutta uskoisin keskihinnan olevat n. 500-700 euroa neliöltä. Toki jostain saa vielä halvemmallakin ja toisaalta jossain taas pyydetään huomattavasti enemmänkin. Ja suomalaisen kannattaa aina myös tinkiä tai ainakin pyytää esim. kalusteet kaupan päälle.
567 saanko udella milloin olette asunnon hankkineet ja kuinka teillä koko ostoprosessi sujui. Olisi mukava kuulla kokemuksia.- 567
Mieheni on albanialainen ja hänellä se asunto ollut jo kauan, eli sitä kautta tuli meille toiseksi asunnoksi....
Miten te asunnosta huolehditte sillon kun olette suomessa?
Viime kesänä kävimme Vlorassa, oli kaunis paikka, ja siitä jatkoimme Sarandaan. Oli aika huikeeta ajella vuorilla, upeat maisemat.
Kuinka paljon vuodesta olette albaniassa? mä toivon että joskus voisin oikeesti useamman kuukauden asua siellä, nyt 6 viikkoa on pisin aika, maaseudulla siitä suurin osa, joka oli myös omanlaisensa kokemus, hyvä sellainen kuitenkin. - Kjyhg
567 kirjoitti:
Mieheni on albanialainen ja hänellä se asunto ollut jo kauan, eli sitä kautta tuli meille toiseksi asunnoksi....
Miten te asunnosta huolehditte sillon kun olette suomessa?
Viime kesänä kävimme Vlorassa, oli kaunis paikka, ja siitä jatkoimme Sarandaan. Oli aika huikeeta ajella vuorilla, upeat maisemat.
Kuinka paljon vuodesta olette albaniassa? mä toivon että joskus voisin oikeesti useamman kuukauden asua siellä, nyt 6 viikkoa on pisin aika, maaseudulla siitä suurin osa, joka oli myös omanlaisensa kokemus, hyvä sellainen kuitenkin.Meille asunto on uusi hankinta, joten vielä ei olla oltu siellä, kun kolme kertaa. Ollaan työssä käyviä vielä, joten varmaan tulevaisuudessa käyminen keskittyy oikeastaan vain lomiin. Välitystoimistojen kautta saa palvelun ostettua. Siihen kuuluu asunnosta huolehtiminen ja esim. laskujen maksaminen meidän puolesta. En tiedä kuinka tuo sitten ihan oikeasti toimii, koska kauppaan kuuluu ensimmäisen vuoden kunnossapito ilmaiseksi. Kyllä meilläkin haaveena on, että joskus voisi siellä pidemmänkin aikaa viettää.
- 567
Kjyhg kirjoitti:
Meille asunto on uusi hankinta, joten vielä ei olla oltu siellä, kun kolme kertaa. Ollaan työssä käyviä vielä, joten varmaan tulevaisuudessa käyminen keskittyy oikeastaan vain lomiin. Välitystoimistojen kautta saa palvelun ostettua. Siihen kuuluu asunnosta huolehtiminen ja esim. laskujen maksaminen meidän puolesta. En tiedä kuinka tuo sitten ihan oikeasti toimii, koska kauppaan kuuluu ensimmäisen vuoden kunnossapito ilmaiseksi. Kyllä meilläkin haaveena on, että joskus voisi siellä pidemmänkin aikaa viettää.
Työelämässä mekin, joten nyt kesälomaa odotellessa että pääsee lähtemään taas vähäksi aikaa. Paljonko teillä tulee sähkölaskua ajalta kun ette ole siellä? onko teillä lämmitystä nyt talvikautena jotenkin ajastettuna päällä?
Jos sitten joskus eläkkeellä, johon on vielä toistakymmentä vuotta aikaa, voisi viettää siellä puolet vuodesta....
Mitä mieltä olette Albaniasta yleensä? Mä olen törmännyt paljon ennakkoluuloihin kun tulee puheeksi, mutta jotkut ovat kyllä sitten kiinnostuneitakin. Oletteko ajatelleet että joskus vuokraatte asuntoanne vieraille ihmisille? Me ollaan mietitty, mutta siinä on aina omat huolet sitten, ehkä vaan parempi pitää tyhjänä ja antaa vain sukulaisten ja tuttujen käydä jos haluavat. - Kjtgh
567 kirjoitti:
Työelämässä mekin, joten nyt kesälomaa odotellessa että pääsee lähtemään taas vähäksi aikaa. Paljonko teillä tulee sähkölaskua ajalta kun ette ole siellä? onko teillä lämmitystä nyt talvikautena jotenkin ajastettuna päällä?
Jos sitten joskus eläkkeellä, johon on vielä toistakymmentä vuotta aikaa, voisi viettää siellä puolet vuodesta....
Mitä mieltä olette Albaniasta yleensä? Mä olen törmännyt paljon ennakkoluuloihin kun tulee puheeksi, mutta jotkut ovat kyllä sitten kiinnostuneitakin. Oletteko ajatelleet että joskus vuokraatte asuntoanne vieraille ihmisille? Me ollaan mietitty, mutta siinä on aina omat huolet sitten, ehkä vaan parempi pitää tyhjänä ja antaa vain sukulaisten ja tuttujen käydä jos haluavat.En tiedä vielä sähkölaskuista mitään, koska meillä oli viimeksi laitettu vain väliaikaisesti sähköt päälle. Talo on vielä osittain keskeneräinen.
Kyllähän moni on ihmetellyt, että miten me Albaniasta talo ostettiin, eikös se ole ihan kehitysmaa ja paljon rikollisia :) Olen parhaani mukaan koittanut muuttaa näitä ennakkoluuloja ja kertoa positiivisia asioita, mitä henkilökohtaisesti itse olen vain kokenut.
Emme tule vuokraamaan asuntoa vieraille, ainoastaan ystäville ja tutuille, jos ovat kiinnostuneita.
Nyt täytyy vain jaksaa odotella kesää ja toivoa, että rakennushommat etenevät siihen mennessä.
Mukavaa joulun odotusta. - 567
Kjtgh kirjoitti:
En tiedä vielä sähkölaskuista mitään, koska meillä oli viimeksi laitettu vain väliaikaisesti sähköt päälle. Talo on vielä osittain keskeneräinen.
Kyllähän moni on ihmetellyt, että miten me Albaniasta talo ostettiin, eikös se ole ihan kehitysmaa ja paljon rikollisia :) Olen parhaani mukaan koittanut muuttaa näitä ennakkoluuloja ja kertoa positiivisia asioita, mitä henkilökohtaisesti itse olen vain kokenut.
Emme tule vuokraamaan asuntoa vieraille, ainoastaan ystäville ja tutuille, jos ovat kiinnostuneita.
Nyt täytyy vain jaksaa odotella kesää ja toivoa, että rakennushommat etenevät siihen mennessä.
Mukavaa joulun odotusta.Niin, kesälomaa odotellessa. Tiedättekö on muita suomalaisia joilla asunto Vlorassa? Oletteko lukeneet kirjan "Matkustin Albaniaan"? Kirjan eläkeläispariskunta on ostanut Sarandasta asunnon ja kertoo siinä hyvin heidän ajastaan siellä. Tykkäsin kirjasta.
Rikollisuutta on joka paikassa, myös täällä suomessa.... Mä jotenkin kyllä tunnen oloni Albaniassa turvallisemmaksi kuin täällä liikkuessa. Kahvilassa uskallan jättää laukun tuolin selkänojalle roikkumaan, mutta en täällä jätä....
Mukavaa joulun odotusta ja loppuvuotta teillekin. - khftgj
567 kirjoitti:
Niin, kesälomaa odotellessa. Tiedättekö on muita suomalaisia joilla asunto Vlorassa? Oletteko lukeneet kirjan "Matkustin Albaniaan"? Kirjan eläkeläispariskunta on ostanut Sarandasta asunnon ja kertoo siinä hyvin heidän ajastaan siellä. Tykkäsin kirjasta.
Rikollisuutta on joka paikassa, myös täällä suomessa.... Mä jotenkin kyllä tunnen oloni Albaniassa turvallisemmaksi kuin täällä liikkuessa. Kahvilassa uskallan jättää laukun tuolin selkänojalle roikkumaan, mutta en täällä jätä....
Mukavaa joulun odotusta ja loppuvuotta teillekin.En kyllä tiedä ketään, jolla olisi asuntoa Vlorassa. Luulen että suurin osa ostaa asunnon Sarandasta. Täytyypä laittaa mieleen tuo kirja ja lukaista joskus.
- qwertyui
567 kirjoitti:
Niin, kesälomaa odotellessa. Tiedättekö on muita suomalaisia joilla asunto Vlorassa? Oletteko lukeneet kirjan "Matkustin Albaniaan"? Kirjan eläkeläispariskunta on ostanut Sarandasta asunnon ja kertoo siinä hyvin heidän ajastaan siellä. Tykkäsin kirjasta.
Rikollisuutta on joka paikassa, myös täällä suomessa.... Mä jotenkin kyllä tunnen oloni Albaniassa turvallisemmaksi kuin täällä liikkuessa. Kahvilassa uskallan jättää laukun tuolin selkänojalle roikkumaan, mutta en täällä jätä....
Mukavaa joulun odotusta ja loppuvuotta teillekin.Moi Vloralaiset....nyt on ainakin yksi suomalainen lisää alueella..(tai onhan meitä useampikin).tai ainakin melkein...asunto katsottu valmiiksi ja varattu,allekirjoituksia vaille valmista...kun vaan ehtisi lähtemään käymään paikan päällä...asunto katsottu myös hieman keskustan eteläpuolelta...ehkä vähän hiljaisempi alue...
- albaani_fi
Pari viikkoa tuli viime kesänä vietettyä Albaniassa, ja rikollisuuteen en kyllä törmännyt. Varsin turvallista tuntui olevan.
Kerran meinasi hieman alkaa pelottamaan baarissa yölllä Tiranassa, kun joku tuli nykimään selkäreppua. Ihmettelin aikani. Ulkona sitten jututin heppua, niin kyseessä oli ruotsin albaani, joka oli huolissani turvallisuudestani. Kertoi kyllä, että itsekin oli käynyt aiemmin albaniassa 10 vuotta sitten, joten ei ehkä näkemykset olleet ihan ajantasalla :)
www.albaani.fi Mekin mentiin kesällä Albaniaan ensin autolla saksan kautta ja takaisin lennettiin turkis airlinesilla. Ei ollut kahden hengen liput kuin päälle 400e liput 2 hengelle. Ostettiin parin päivän varotusajalla liput, mutta ei mielestäni kovinkaan kallista :) nyt katottiin menopaluulippuja (momondo.fi) ja 250e menopaluu yhelle hengelle.
- peer
MIstäs tuolta albanian rannikolta saisi vuokrattua asunnon vähintään kuudelle hengelle ja osaatteko sanoa paljonko maksaa. Ei ole tuntemusta paikoista eikä ketään tuttua siellä, joten siksi täällä kyselen.
albaani.fi sivuston kautta löytää hyvin asuntoja
Albaniasta jäi itselle hyvin positiivinen kuva vuoden 2012 reissun perusteella. Tirana ei sykähdyttänyt, mutta eteläinen Albania kylläkin: Saranda oli lokakuulla jo kuollut rantakaupunki, mutta sieltä käsin oli hyvä tehdä päiväretkiä. Myös Butrint oli varsin jees. Pallontallaajissa on muuten aika hyvä ketju Albaniassa reissaamisesta, suosittelen etsimään sieltä ideoita.
- hakalati
Suosittelen facebook ryhmää "Matkusta Albaniaan!" Siellä on kokemuksia matkoista sekä kuvia siellä asuvilta suomalaisilta. Hyvin kiinnostava ja turvallinen maa!
- justusi
Hei..ostin monen suomalaisen tavoin kämpän Albaniasta..(euroopan parashinta-laatu-turvallisuussuhde) ja olen lentänyt sinne Stadista Turkishilla istanbulin kautta hintaan 190-290 menopaluu...myös Podgoritsan kautta olen lentänyt ryanairilla..tre-lontoo-podgoritsa...(montenegro).............kun Albanian ja (makedonian ,montenegron)löysin..en enää muualle ole matkustanutkaan...jos haluat kokeilla Albaniassa asumista..niin torissa on ulkomaan kämpät vuokrataan osiossa Shengjinin apartamentokseni vuokralla....ota yhteyttä..
- Elluballu
Olin viime kesänä Albaniassa ja aivan ihastuttava. Ihmiset olivat kohteliaita ja tuli kiitettävää asiakaspalvelua, mitä muualta ballkani alueen maista ole saanut. Lensin ensin Kreikan saarelle Korfuun, jossa olin kolme päivää, sieltä pääsin puolessa tunnissa Sarandaan (Albanian kaupunki) laudalla joka meni muutaman kerran päivässä, eikä ollut kallis. Sarandassa kiereskelin hotelleja kunnes sopiva löytyi maksoimme avomiehen kanssa 30e/yöstä vaikka meitä oli kaksi ja keskustassa hotelli merinäköaloineen. Oli tosiaan kesäkuu, heinäkuussa hinnat varmasti korkeammat kun turistirysä. Albaniassa oli turistela, mikä yllätti, mutta ei tosiaan Suomesta näkynyt yhtäkään. Niin uusi kohde suomalaisille. Albanian voisin verrata Kroatiaan ja Kreikkaan. Suosittelen käymään Ksamilissa turkoosin väristä vettä ja mahtavia rantoja. Taxit edullisia ja bussit oli lähes ilmaisia, joita meni jatkuvasti. Yllätyin kuinka hyvin englantia puhuttiin jokapuolella, erityisesti nuoriso ja nuoret aikuiset. Näkemisen arvoinen paikka suosittelen ennenkuin hinnat katossa.
- kyif
meil on touku-kesäkuu vaihteessa meno. lennot kahdelta korfulle 750e ja hotelli rannalta 11 yötä 218e.
- Mariana__
Olen itse Albaanialainen ja huomaan että kaikkialla mainitaan albaanian ”verikostoa” joka saa nauramaan. Verikosto oli perinne jota käytettiin albaaniassa aikoja sitten, jonka toiminta viimeistään lopetettiin kommunismin alettua. Onhan se ymmärettävää miten elokuvista kuten Taken yritetään tehdä jännittävimpiä käyttäen stereotypejä maista mutta totuus on että Albaniassa lakia on noudatettava kuten kaikissa muissakin maissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798