millaisia traumoja teidän sij.lapsillanne on ja miten olette selvinneet niiden kanssa. Miten kohtaatte lapsen jolle vanhemat valehtelevat ja puhuvat kaikenlaisia uskontoon liittyviä asioita tavatessaan lasta. Kun lapsi palaa tapaamiselta kova vastustus ja uhma on kaikkea kohtaan koska vanhemmat ovat puhuneet kaikenlaista älytöntä.Itse koen tilanteet vaikeiksi koska en ole varma osaanko vastata aina ihan oikein, mutta pyrin säilyttämään tasaisen suhteen vanhempiin lapsen vuoksi, vaikka tekisi mieli joskus hiukan ripittää näitä vanhempia. miten te teette?
traumat
mami
331976
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Meidän sijaislapsilla on ollut kaikilla jotain traumoja. Toisilla enemmän ja vaikeimpia ja jollain helpompia.
Olemme jutelleet jutelleet ja jutelleet niistä lapsien kanssa.
Joskus olemme käyttäneet piirtämistä apuna. Lapsi on piirtänyt siitä kuvan ja sitten yhdessä olemme miettineet siihen ratkaisua, jonka lapsi on sitten itse piirtänyt siihen kuvaan. Näin olemme päässeet monesta traumasta. - Uskomatonta, mutta totta!
Hei!
Pitkien tapaamisten jälkeen, kyllä huomaa, että metsään" mennään ja pahasti, mutta jos kerron tästä sossulle, heidän tapanaan on sanoa, että kun heillä nyt on niin paljon kestämistä tilanteen kanssa, niin pitää nyt vain ymmärtää ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Jatkuvia viikon lomia, eli aina vapaa-ajat sukulaisissa ja siellä mielin määrin "kaikkea roskaa meen päälle", sitten lapset kuitenkin puhuu meille, niin tietää sen, ettei sitä valehtelua ja heidän suunnitelmia lasten kanssa, meen selän takana, ei voi hyväksyä lainkaan, kun kerron tästä sossulle vastaus aina sama.
Lapsillamme on nyt tilanne, ettei he edes tiedä mikä on heen oikea koti, eli ovat muuttamassa, ihan sen takia, kun vanhemmat ja sukulaiset niin puhuvat ja vaativat.
Kun olen kysynyt tätä asiaa suoraan, he eivät ole mitään edes puhuneet, lasten mielikuvituksen tuotetta, olenko minä tuloksi hulluksi, kun sossujen mielestäkin pitää vain jaksaa, minä en jaksa enää kauaa, oma elämä ihan sekaisin ja meen muut sijaislapset varmaan kärsii tästä, yhtä paljon, kuin me vanhemmat.
Kuinka kauan suku jaksaa saada lapsia takaisin, ihmeen sitkosia, miksei ne lapset hoidettu aikanaan, ainakin jonkinlaisia voimia on vaikka toisille jakaa...
Eli lasten kanssa tulee hyvin toimeen, mutta yksi "mätä omena" sotkee koko kodin, onnistuen siinä aika hyvin.
Tulipa taas tuutin täydeltä, sossut ajatelkaa meitä sijaisia, ettei lapset joudu vaihtaan perhettä....
En siis ole vielä sijaisäiti.
Mutta näin omien kokemusteni (lähipiirissä sijaisperhe joilla omia että sijoitettuja lapsia), ja mitä täältä ja muualta olen saanut lukea. Tulee mieleen, että kuinka _järkeviä_
nämä lapsen ja biovanhempain tapaamiset ovat?
Itse asiassa tämä oravanpyörä--lapset--biovanhemmat--sijaisvanhemmat--sos.viranomaiset--
pyörii joskus aika villin kuuloisesti.
Eikö näissäkin tapaamisessa voisi käyttää sitä ns.tervettä maalaisjärkeä?
Mitä järkeä on kuljettaa lasta vuodesta toiseen biovanhemmille, jotka eivät tule koskaan olemaan kykeneviä vanhemmuuteen ja siinä ohessa tekevät sijaisvanhempien vanhempana olemisen mahdottomaksi.
Mahdottomaksi siinä mielessä, että ei lienee kenenkää etu, että biovanhemmat sabotoivat myös sijaisvanhempien ja siellä elävän lapsensa elämää?
Tavallaan näissä ääritapauksissa sama kierre jatkuu, mutta erinurkissa?
Kyllähän biovanhempi halutessaan saa "tuhoa" aikaiseksi myös näillä tapaamisilla? Jatkuva
ON-OFF-tilanne ei voi olla hyväksi kenellekään.
Sen mitä sijaiskodissa saadaan paikatuksi, käydään romuttamassa biokodissa maan tasalle ja taas alkaa rakentaminen.
Olen varmasti hieman tyhmä, kun en näe tässä järjen hiventä.
Aivan oma lukunsa on ne vanhemmat jotka kipuilevat sijoitusta aikansa (mielestäni todentotta aivan normaalia), mutta joskus sijoituskin on hyväksyttävä tai mahdollisesti muuttua itse.
Rajattomuus tuntuu olevan läsnä näissä kuvioissa.
Rajattomuss ei ole kenellekään hyväksi, ei lapselle eikä aikuiselle. Johonkin olisi vedettävä raja, paljonko mitäkin tarvitsee sietää ja jaksaa?
Jos lapselle puhutaan jatkuvasti muutosta muusta mikä ei tule toteutumaan on tämä verrattava henkiseen väkivaltaan. Lapsen kuuluu saada tuntea olevansa kodissaan eikä irrallinen joka ei tiedä paikkaansa.
Toiseksi, sijaisvanhempia ei kannata väsyttää. Kun alkaa tuntua että ei enää jaksa, on menty liian pitkälle väärään suuntaan. Lasten etu on onnellinen, tasapainoinen perhe!
ratkaisu kun pyysimme aikanaan sosiaaliviranomaisten sanomaan lapsille siis molemmille (eri perheistä) -Että kaikki puheet muutosta äidin luo ovat vain haaveita eli kun se tulee ajankohtaiseksi niin me sosialista annamme siitä hyvissäajoin tiedon sinulle ja muutto ei ole tällä näkymällä ollenkaan mahdollinen.
Sen jälkeen lapsille alkoi koulunkäynti kiinnostamaan, ovat luokkansa parhaita kaikissa oppiaineissa.
Sosiaalinen kehitys ontuu edelleen aika pahasti. Ikäisensä kaverit alkoivat kiinnostamaan eli uskaltivt kiintyä kavereihin ja myös meihin. Tämä uusi paikkakunta ja kasvuympäristö on heidän oma kotipaikka sen he itse sanovat ja että meillä on heidän koti.
Mutta kun lapsi on revitty rikki, lapsuus ajan traumat painavat mieltä niin ei se sopeutuminen sekä luottamus elämään, aikuisiin ja kavereihin ole ollenkaan helppoa.
Mutta kehitys parempaan on ollut huomattava koska aloittivat kuin nollasta, ei koskaan aikaisemmin ollut kavereita. Syy ei ainakaan meidän sijaisvanhempien, vaikka syytökset kyllä osuvat jostakin syystä meihin. Eli äidin mielestä nämä vaikeudet ja hankaluudet ovat tulleet meillä ollessa.
Niin miten sen sitten näkee? Jos ei ole kykyä nähdä lapsen tarpeita niin ei silloin näe puutteitakaan jne.
Luottamus aikuisiin on ruvennut hiljalleen vahvistumaan, vaikka joutuu edelleen taistelemaan kokemustensa kanssa luotettavuudesta aikuisiin.
Kokouksessa samalla käytiin äidin lasnäollessa läpi kaikki mieltäpainavat asiat. Lapset silloin 10 vuotta. Väliä tilanteissa oli 3 vuotta.
Lapset olivat mukana molemmissa tapauksissa kuulemassa keskustelua.
Lapset ymmärtävät mutta äidit eivät mikä lie siihen sitten syy?
Mikään ei vaan silloin auta, kun lapset ovat keskenään sukunsa keskellä, kaikki loma-ajat, tai ainakin viikon mittaisen pätkän.
Siinä kerkiää puhumaan jo vanhemmat ja koko suku lasten pään sekasin.
Ja mikäli nää vierailut estetään, nousee niin kova meteli, ettei sossut vissiin halua työstää sitä, vaan annetaan sijaisvanhempain työstää sitten lasten kanssa, ompa sijaisillakin sitten jotain purtavaa.
Kyllä meillä on sanottu lapsille, että heitä ei mihinkään viedä, mutta jos ne bio-suku on taas toista puhumassa, niin lapset ei usko enää meihinkään ja luottamus on mennyt.
Tätä ei sossut halua tajuta, ennenkuin sijoitus on tosiaankin purettava.
Ettei kaikki sosiaalityöntekijät toimi näin, meillä nyt sattuu olemaan vaan yksi tälläinen ja se yksikin on liikaa, kun se osuu omalle kohdalle!
Mutta hyvää viikonloppua kaikille sijaiskodeille!
Joskus näitä tekstejä lukiessa tulee sellainen olo, että sijaisvanhemmat ovat enemmänkin adoptoineet lapsen itselleen.
Lapsilla on jo olemassa vanhemmat, ja se suhde tulee aina olemaan olemassa, tavalla tai toisella. Ei ole mielestäni oikein sijaisvanhempien ajatella ettei lapsilla ja vanhemmilla saisi olla tapaamisia.
Sijaisperhe ei ole välttämättä lopullinen koti, vaan joissain tilanteissa vain väliaikainen ratkaisu, ja aina, jos mahdollista, lapsi kuuluu ensisijaisesti omille vanhemmilleen. Tätä ajatellen lapset ja vanhemmat tarvitsevat tapaamisia sijoituksen ajan.
Jos perhetilanne on se, ettei kotona asumista voi ajatella pidemmän päälle, ei tietenkään ole lapsen parhaaksi sijoittaa lasta edestakaisin sijaisperheen ja biologisen perheen väliä jatkuvasti. Kuitenkin tässäkin tapauksessa tapaamiset ja jopa pidemmät lomat kuuluvat lapsilleja biologisille vanhemmille.
Moni täällä kirjoitteleva kirjoittaa välistä sillä tyylillä, kuin "lapsi on nyt minun, biologinen äiti tai isä saisi luvan pysyä poissa, ei minkäänlaista sanan valtaa" jne.
Sijaisvanhemmaksi ryhdyttäessä täytyy hyväksyä edellä mainitut tosiasiat. Lapsi ei ole adoptoitu, joten se ei välttämättä tule olemaan hoidossasi pitkään. Lisäksi, lapsen mukana tulevat tämän omat vanhemmat, joiden kanssa todennäköisesti tulee olemaan ristiriitoja.
Entä, jos sijaisperhe romuttaa kaiken sen mitä oma perhe on rakentanut? Tällaisiakin tapauksia on, vaikka se tällä palstalla tuntuu olevan mahdoton ymmärtää.
Ihanaa, että tänne on tullut huostaanotettuja kommentoimaan tilanteitansa.
Eivät sijaisperheet halua adoptoida näitä lapsia vaikka saisivatkin, koska silloin loppuu rahantulo. Mistä sitten valitettaisiin, kun ei omia ongelmia enää voisi laittaa lasten vanhempien syyksi.
Teidän tapauksessa purku saattaisi olla jopa lasten etu. Ehkä seuraavat hoitajat ymmärtäisivät, että lapset ovat ja tulevat aina olemaan osa biosukuaan. Teille tämän ymmärtäminen näyttää olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Tällä palstalla tuntuu olevan vallalla asenne, että tapaamisten pitää olla pettymyksiä lapselle, että tuntisivat olonsa kotoisemmaksi sijaisperheessä. Kivat lomat suvun keskellä vahvistavat yhteenkuuluvuutta ja sekös sijaisia v...aa.
mitä jos me huostaanotetut koitettas saada ylläpito avaamaan meille oma palsta, missä voitas jakaa kokemuksiamme, ei tarttis täällä sietää kaikkea törkyä?
Mä joskus puolvuotta sitten kyselin, mutta ei avattu sillon kun ei ollut kannatusta.
Biologiset vanhemmat kuuluvat sijaisperhelapsien laajaan verkostoon ja näin kuuluukin olla. Vaikka vanhemmat olisivat millaisia ne ovat lapsen ikiomat ja rakkaat, eikä sijaisvanhemmilla ole lupaa tai oikeutta mennä muuttamaan tätä käsitystä miksikään. Itse en näe siihen edes tarvetta, vaikkakin tulen erittäin heikosti toimeen bioäidin kanssa. Myönnettävä on että välillä väsyy ja tekis mieli sanoa vaikka mitä, mutta ymmärrys vanhempaa kohtaan voittaa ns.vihan.Pakko on kuitenkin myöntää sekin, että vanhemman valehteleminen ja lapsen tenttaaminen ovat lapselle pahasta ja sijaisvanhemmille lisätaakaksi. Kun sijoitettuna lapsena on psykoottisuudesta ja traumoista kärsivä lapsi, joka yrittää oppia uudenlaista elämää ja sopeutua alkavaan kouluun ei tahtoisi hänelle enää lisää ongelmia, jos lapsi oireilee rajusti vierailun jälkeen ja kertoo ikäviä asioita vierailusta ei tapaamiset vastaa mielestäni tarkoitustaan, eikö vanhemmalla ole tarjota lapselleen edes silloin ns. laatuaikaa, eikö ole muuta tekemistä kun tuoda esiin omaa katkeruuttaan lapselle ja istä kautta sijaisperheelle. miksi yhteistyö on niin hankalaa, se voisi olla helpompaakin ja lapselle antoisampaa jos katkeruus, epäluulot ja valheet jätetään pois.Meitähän on tietysti moneksi sekä sijaisvanhempia että biologisiavanhempia, mutta itse toivon että lapset voisivat palata joskus omiin koteihinsa ja jatkaa siellä arvokasta elämäänsä.
Mitä ne biovanhemmat valehtelee?
Puhuin ja kirjoitinkin sen näkyviin, eli näistä kraaveimmista ääripäistä.
Tottakai biovanhempien ja lasten välistä suhdetta tulee vaalia. Mistä meistä kukaan tietää mitä elämä tuo tullessaan ja jos omani jostain syystä joskus jouduttaisiin sijoittamaan, niin tottahan toki haluasin tavata.
Äärimmäisillä tapauksilla tarkoitin kuitenkin näitä tapauksia, joissa biovanhemmat _tieten tahtoen_ sabotoivat sijaisvanhempien ja lastensa suhdetta. Onhan selvää, ettei sellaisesta hyödy kukaan?
Edelleen uskallan olla sitämieltä, että johonkin tulisi rajavetää ja vaatia yhteistyötä(siinä määrin kuin mahdollista) myös biovanhemmilta.
Yhteistyö antaa vahvemmat eväät lapselle kuin jatkuvassa sodassa oleminen.
Kuka puhuu lapsien omimisesta? Sinä.
Ei kukaan lapsiaan muutenkaan omista saati sijoitettuja lapsia. Kyllä biovanhempienkin on syytä katsoa peiliin, mistä sijaisvanhempaa syyttää.
Ymmärrän toki, että tuntuu omimiselta, kun "omat" lapset ovat muulla kuin itsellä hoidossa. Silloin tulee muistaa SYY sijoitukseen. Turhia sijoituksia ei ole ja jos on ne puretaan.
Taitaa olla pohjaton suo tämä alue.
Adoptio ja sijaisvanhemmuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Eikö totta?
Jos mielestäsi sijaisvanhemmat tekevät työtään rahasta, niin ovatko kaikki biovanhemmatkin hankkineet/saaneet lapsensa vain rahasta?
Haluavatko biovanhemmatkin lapsensa takaisia vain rahasta? Tuskin? Kaikenlainen vanhemmuus on rahassa mitattuna täysin kannattamatonta.
Fakta on, että biovanhemmilla tai lapsella on jotain ongelmia jotka ovat johtaneet sijoitukseen, tämä ei suinkaan sulje pois, etteikö sijaisvanhemmillakin voisi olla ongelmia.
Ei voi perustaa palstaa, jos potentiaaleja kirjoittajia ei olisi kuin sinä ja kenties pari muuta.
Tännehän voi kirjoittaa vaikka sadalla eri nikillä ja luoda vaikutelman, että tässä massat ovat liikkeellä. Valitettavasti kirjoitustyylisi paljastaa helposti kuka eri nikkien takana on.
Sinänsä minulla ei ole palstaa vastaan mitään. Hyvähän se olisi jos sellaista kaivattaisiin.
Ylläpito katsos näkee tulevatko pyynnöt samalta koneelta halutessaan.
Ja minä puhuinkin täällä käytettävästä kirjoitustyylistä, joka liian usein viittaa omimiseen päin.
Huostaanotolla pitäisi olla lapsen elämää parantava vaikutus. Mitä mieltä on siirtää lapsi ongelmaisesta omasta kodista ongelmaiseen vieraaseen kotiin ja vielä maksaa muutoksesta?
Suomessa on satoja vastentahtoisia huostaanottoja, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat vanhempien ja lasten mielestä vääriä. Niitä on purettu eri oikeusasteissa.
On myös lukemattomia tapauksia, joissa lapsen elämä on mennyt ojasta allikkoon. Sijaisvanhemmille sen myöntäminen vain näyttää olevan ylivoimainen asia. Jos lapsi on tyytyväinen sijoitukseensa, miksi hän tekee itsemurhan? Tällaisiakin tapauksia on.
Luin hiljattain jutun, jossa oltiin huolissaan siitä, että vankiloissa pyttytuomion saaneista suuri osa oli ollut lapsuudessaan sijoitettuna.
Mitäpä sijaiskodit välittää muuta kuin helposta rahasta, vaikka miten maireasti muuta esille tuovat. Monikohan heistä kykenisi tavalliseen työhön ihmisten ilmoille toisten aikuisten seuraan. Monet on estyneitä, kuka mitenkin.
Täytyy vain uskoa, että oikeusasteet alkavat kuulla lapsia ja oikeita vanhempia.
Toki vanhempien ja lasten pitää päästä haaveilemaan yhteisestä tulevaisuudesta. Jo lain mukaan sijoitus on väliaikainen ja toivon ylläpitäminen auttaa vanhempia ja lapsia jaksaa arjen keskellä.
Lapsen etu on tosiaan että saa ausa tasapainoisessa perheessä - joka on hänen omansa ... ei rahalla ostettu.
mutta entäs jos siitä perheestä ei saa tasapainoista tekemälläkään, pitäisikö lapsen kärsiä loppuelämänsä mielenvikaisista vanhemmistaan vain sen takia, että he ovat omia?
Vaikka koko lapsen kehitys ja tasapainoinen elämä menisi vituilleen?
Kunhan vain saisivat pysyä synnyttäneen äidin "hoivissa"?
varmaan pystyt esittämään jonkinlaisia tilastoja väitteesi tueksi vai onko takana vain oma pohjaton katkeruutesi kun et aikanaan pystynyt olemnaan vanhempi lapsellesi?
Sitäpaitsi moni sijaisvanhempi on todellakin kodin ulkopuolella työssä, vapaata saa sijoitusvaiheessa ja pitäisikin saada, että pystyy keskittymään lapseen.
Kannattaisi edes jonkinlaista totuutta yrittää kirjoitukseensa saada, ettei aivan pellenä pidettäisi.
Että hoitaa lapsen kunnes hän voi palaa kotiinsa - tai lentää pesästä. Tärkeää että lapsi saa hoitoa - ja sen lisäksi rakkautta omalta perheeltään. Ja hoitajat (lastenkoti, sijaisperhe tms) ei saa mennä rikkomaan lapsen suhdettä vanhempiinsa - lapsi tarvitsee aitoa rakkauta hoivaamisen lisäksi.
Lapsi rakastaa vanhempiaan usein pyyteettömästi. Tämä näkyy mm. myös tilanteissa, joihin liittyy perheväkivaltaa ja insestiäkin.
Mielenvikainen äiti tai isä on kuitenkin se oma vanhempi. En tarkoita että lapsen pitäis olla tämän vanhemman hoivissa, mutta ei ole olemassa mitään syytä, miksi ulkopuolisten tulisi rikkoa olemassa oleva suhde biologisen vanhemman ja lapsen välillä. Täysi-ikäiseksi tultuaan lapsi sitten itse päättää, miten pitää huolta suhteesta vai pitääkö laisinkaan.
Oma äitini on mielenterveydeltään sairas, pysyvästi. Silti hän on äitini, vaikka tunteeni häntä kohtaan ovat ristiriitaisia. Kuitenkaan koskaan ei ole tullut mieleenikään kutsua ketään ketään muuta äidiksi. (huostaanotto 5v) Eikä myöskään ketään toista isäksi kuin omaa alkoholistia väkivaltaista isääni. He ovat vanhempani, ja pysyvät sellaisina.
Saako mainitsemalla perusteella myös vanhempi irtisanoutua lapsestaan?
Siis luin ton jutun lehdestä, sanomalehdestä. Se on se mikä tulee postilaatikkoon. Haastateltava oli viranomainen. Vedän tästä nyt sen johtopäätöksen, ettet seuraa aikaasi ollenkaan puhumattakaan että lehtiä lukisit. Miten aikasi kulutat, et kai vaan nimeä mäyräkoiria, heh heh.
Tiedoksesi, että olen vanhempi.
Monet sijaisperheet ovat jotain peräkylän maalaisia, joilla ei ole muita työmahdollisuuksia. Sinne kun laitetaan kaupunkilaislapsia rauhoittumaan eihän siitä mitään tule. Uhma vain kasvaa. Joka päivä on lukemattomia lapsia hatkassa sijaispaikoista poliisit perässään.
sun suruksesi kertoa, että kirjoitan ainoastaan tällä yhdellä ja ainoalla nicillä ihan joka paikassa, eli kaikki missä on "odecca" on mun kirjottamaan. Mä en ymmärrä sellasta meininkiä, että kirjotetaan kymmenellä eri merkillä, on siis hyvä jos tännekkin on tulossa rekisteröitymis pakko.
Tällä hetkellä täällä pyörii käsittääkseni ainakin 2 muuta huostaanotettua, jotka kirjoittavat aktiivisesti, niin ja sitten on ne satunnaiset vierailijat, joiden totuudenmukaisuudesta ei aina voi olla kovinkaan varma.
Se että huostaanotto on vastentahtoinen (vanhempi/lapsi vastustaa) ei suinkaan tarkoita, että huostaanotto on aiheeton.
On olemassa erittäinkin rankkoja syitä lapsien huostaanottoon ja näisääkin tapauksissa jotkut vanhemmat valittavat lapsen täysi-ikäisyyteen saakka.
Vastentahtoisuus ei kerro yhtään mitään.
Minä todella jo säälin sinua. Toivottavasti saat apua.
ehkä ratkaisu siihen että minne nämä häiriintyneet kaupunkilaislapset sitten pantaisiin.
Näinhän kieltämättä tapahtuu mutta syy ei tarvitse olla sijaiskodissa kait sen ymmärrät.
Onneksi on peräkylissäkin sijaiskoteja niitäkin tarvitaan. Minulla sellainen tuttava sijaisperhe ja hommat sujuvat karkailuista huolimatta eikä vika ole sijaiskodissa vaan siinä kun lapset/nuoret ovat moniongelmallisia.
Siis ongelmia on ja niiden kanssa taistellaan.
Nuorista on kehittymässä aika kohtalaisen hyviä ja mukavia aikuisia kunhan koulitaan heitä vielä muutamavuosi.
eihän niin pidä tehdä.
Mitä meinaat että sijoitus on aina väliaikainen?
Ei kuule hetikään aina, meilläkin heti alkuunsa tehtiin selväksi että otammeko vastaan lapsen joka tulee olemaan niin kauan kunnes on käynyt koulut valmiiksi eli 18-20 vuotiaaksi. Onhan sekin väliaikainen jos niin ajattelee.
Minä uskon että tämä meidän sijaislapsi tulee pitämään meidän kotia omana kotinaan loppu ikänsä. Se oli ennustus jota ei pitäisi tehdä. Mutta lapsi rukalla ei ole muuta kotia.
Lapsi haaveilee siinä kuin me muutkin omasta ja meidän yhteisestä tulevaisuudesta. Eikö se ole onnellista, vai pitäisikö se kieltää.
Lähteehän ne omatlapsetkin sitten aikuistuttuaan pois eli hekin ovat vain väliaikaisia.
Mikä on sinulle tasapainoinen perhe?
Toivon että kertoisit omin sanoin.