onko teitä kiusattu? Avaudu!

Olen tyttö.Olen ollut kiusaaja. Se lähti muistaakseni siitä, kun sain tietää, että yksi ihminen oli kiusannut kaveriani. Lähdimme sitten jostain syystä kiusaamaan sitä Typerää ja sen kavereita. Kiusasimme vain silloin, kun olin kaverini kanssa. Typerä suuttui useasti ja lähti jahtaamaan meitä. Juoksimme tietysti karkuun.Jouduimme sitten joskus pyytämään anteeksi. Ajattelin, että anteeksi-sana oli jonkinlainen haukkumasana. En siis pyytänyt anteeksi tunteella. Sain sitten sellaisen neronleimauksen heitellä kolikoita Typerälle ja hänen kavereilleen, koska olin hölmö. Olin sellainen antelias. Kerran satutin huomaamattani yhtä Typerän kaveria. Tuli sitten Typerän kaverin äiti huomauttamaan siitä minulle, ja meinasi kyllä tulla itku. Monesti kuvittelin, että olen jokin maaginen olento, jota kukaan ei voita ja sitten pahoinpitelin ja alistin Typerää ja sen kavereita plus sitä äitiä. Kaverini on pitkävihainen ja oli varmaan räjähtää, kun näki sen Typerän ja sen kaverit. Itse olen ollut pahoillani, mutta en ole sitä myöntänyt. Tätä viesti kirjoitellessani viha kasvaa Typerää kohtaan. Kun olin kerran kaupassa, huomasin Typerän ja pelko iski. Taas kerran meinasi tulla itku, kun hän lähti pois. En muutenkaan uskalla mennä kauppaan yksin, ja olen muutenkin ujo. Oikeastaan olen luokkamme ujoin. Nyt, kun olen seitsemännellä luokalla, minusta on tullut kiusattu, mutta se on vielä lievää. Kiusaaminen on joskus mielestäni miellyttävää, kun saan huomiota. Naureskelen siis usein juuri sen takia, että saisin sitä huomiota. Kuitenkin on ollutjo yksi päivä, jolloin tulin itkien kotiin. Kotona ei ollut ketään, jotein minulla oli mahdollisuus itkeä. Hillitsin kuitenkin itkuni, koska kuka tahansa perheenjäsenistäni saattaisi tulla kotiin. Ennen, kuin tulin kotiin, oli silloin yksi tunti jota vihasin. Siinä tarvittiin sosiaalisuutta, että onnistuisi. Nimittäin kotitalous. Kun tiedän ohjeet hyvin, niin tulee sellainen hyvä olo ja kotitalous tuntuu kivalta, mutta kun ei tiedä ohjeita kunnolla, niin sitten pitäisi kysyä opettajalta, mikä ei ole minun juttuni. Juuri sillä tunnilla, kun olin kotitalouden tunnilla, räjähdin nauruun. En sen takia, että saisin huomiota, vaan sen takia, että oli niin huono fiilis ja itketti melkein. Huomionhaku tuli sitten taas tuohon nauruun mukaan ja yritin saada itseni nauramaan enemmän. Tuli sitten hyvä olo, kunsain naurettua. Nauruni saattaa siis johtua huonosta olostani ja huomion hausta. Minusta on myös levitetty paljon tietoa, joten kamalaa tulla kouluun, kun oppilaat tietävät paljon minusta. Kerran sitten tuli ilmoitus kiusaamisesta, koska minua "kiusattiin". Se oli taas sitä huomionhaku-naurua. Paras kohta oli se, kun yksi MIESopettaja tuli ja kosketti olkapäätäni. Se turvallisuuden tunne, josta fantasioin enemmän kuin 10 kertaa päivässä, toteutui. Se tunne on niin ihana!!! En osaa oikein tarkasti sanoa, miksi. Nykyään tuntuu siltä, että ihmiset arvostelevat minua, etenkin opettajat. Se ahdistava tunne, kun menee kouluun, mutta se turvallisuuden tunne, kun joku suojelee, vaikka en edes sitä tarvitsisi. Tahdon myös sitä, että minua sanottaisiin hulluksi ja sairaaksi yms. ja minua on sitten hymyilyttänyt, kun minua epäillään jonkin sairauden omaavaksi. Kiusaaminen saatta johtua minun kohdallani tuosta huomiosta.

En uskalla luultavasti huomenna mennä kouluun oman kusipäisyyteni, kaksinaamaisuuteni ja idioottimaisuuteni takia. Aloitin seiskaluokan syksyllä ihan uudessa kaupungissa, n. 30 km päästä edellisestä asuinpaikastani, missä koko elämäni sijaitsi: kaverit, kaikki. Olin supervittuuntunut vanhemmilleni muuton vuoksi, mutta kesäloman aikana mietin, että uuteen kouluun meno voisi ollakin ihan siisti juttu. Loin itselleni ns. uuden 'imagon' / persoonan. Päätin: "Uudessa koulussa olen 'badass'tyttö, suosittu ja sanavalmis mutta silti hauska ja ystävilleen lojaali." Uskoin näiden luonteenpiirteiden tekevän minusta suositun ja ihanan. No ei se ihan niin ole sujunutkaan...

Sain kouluun tultuani paljon kavereita ja olin suosittu. Pääsin hetkeksi aikaa suosittujen oppilaiden jengiin, ja sain jopa uuden parhaan kaverin, Ronjan. Ronja oli ihana, hauska, kaunis ja suosittu. Kusetin parille suositulle jätkälle kokeilleeni tupakkaa ja dokaavani. Uskoin tekeväni vaikutuksen. Sitten paras kaverini alkoi hengailla koko ajan koulun suosituimman tytön kanssa, kutsutaan tätä suosittua tyttöä vaikka Johannaksi, ja heistä tuli parhaat kaverit. Vittuunnuin ja puhuin kavereiden kanssa joskus lievästi paskaa tästä vanhasta parhaasta kaveristani, ei siis tyyliin "se on vitun ruma huoralehmä kuolis jo ym.ym.ym" vaan tyyliin "se on nykyään koko ajan vaan Johannan kanssa, ingooraa meidät kokonaan, puhuukin varmaan musta paskaa, oon iha kyllästyny siihen".

Sana siitä, että puhuin paskaa Ronjasta, on levinnyt koulussani, ja tänään Johanna tuli naama punasena karjumaan mulle; "vittu OOT KUULEMMA MENNY JAUHAA KUNNOL paskaa RONJASTA, KAIKKI ON TULLU PUHUU MEILLE ET KUULITTEKS ET VENLA (minä) SE RUMA LÄSKI PUHUU HUOLEL paskaa RONJAST KOKO AJAN, JÄTÄ SE RAUHAAN saatana TAI VANNON ET SUL TULEE MENEE HUONOSTI" ja sit Johannan poikaystävä ja sen porukat, kaikki supersuosittuja ja myös Ronjan läheisii frendejä, tulee siihe huutelee et: "Nii onks ny hyvä fiilis hä, vittu oot nolis ei saatana ym.ym." Poistuin tilanteesta itkien, ja juoksin kavereideni luokse. Ne siinä sit lohdutteli. Koulun jälkeen Ronja tuli mun luo tyyliin "Oot sit menny puhuu must paskaa kuulemma" ja hymyilee ilkeesti, aloin itkemään ja pyysin sitä istumaan mun kanssa käsityöluokan viereisille penkeille ja selitin ummet lammet kaikkee paskaa siitä miten ennen oltiin niin läheisiä ymymymymymym. Lopulta erottiin väleissä, ja kun kysyin Ronjalta "Onks tää asia nyt siis selvitetty?", hän vastaa: "Jos et oo menny siis puhumaan musta paskaa, niin on." Ja sit nyökyttelin ja poistuin... Mut ongelma on se et kyllähän puhuin!

Ja nyt en uskalla mennä kouluun, koska Johannan poikakaveri ja sen frendit oli puhunu koulun jälkeen porukal siitä miten ruma ja lihava bitch olen ja et ne järjestää mulle hankaluuksia. Oon ihan kusessa ja itkenyt koko illan. Mitä teen ?!?!!?! Kiitos jos vastaatte ja luitte koko järkyttävän pitkän romaanini, amen!

Kaikki ei välttämättä edes laske tätä kiusaamiseksi, mutta muhun tää on jättäny tosi syviä arpia (ei ihoon onneksi vielä..) mulla oli tosi tiivis kaveriporukka ja rehtiin ennen kaikkea kivaa yhdessä. En sitten tiiä missä vaiheessa meni pieleen kun mua alettiin pikkuhiljaa "syrjiä" koko ajan enemmän. Välillä ei ollu mitään valittamista mutta seuraavana päivänä saatto taas tulla samaa settiä. Mut jätettiin yksin ryhmätöissä ja sanottiin aina mm läski huora kusipää ruma lutka horo ym. Sitte aina jos joku vitutti niitä ni ne purki sen muhun vittuilemalla ja sanomalla tyyliin että tapa itses. Useet illat itkin vaan kotona ja kirjotin päiväkirjaan kaikki ne tukahdetut tunteet joita pidättelin koko päivän. Viha, suru, turhautuminen, vitutus, ihmetys. Miksi mä? Miks mä olen se huora kun ollaan oikeesti tosi samanlaisia? Kai ne kaipas jotain "veitsenterottajakseen" johon ne purkaa oman pahan olonsa. Ehkä turhauttavinta täs on että en voi näyttää niille tunteita tai lentää paskaa niskaan entistä enemmän. Jos esitän et muhun ei satu ja et kaikki on ihan okei niin ne saattaa jättää mut vähäks aikaa rauhaan. Mut jos vaik oon ihan hiljaa niin ne jatkaa. Mul ei oikeen oo poispääsyä tästä tilanteesta koska ei oo tän porukan lisäks yhtään muita kamuja ja toinen vaihtoehto ois sitten yksin, eikäsekään hirveästi houkuttele.. ):

Avaudun nyt sitte :)

Mua kiusattiin kutosel. Se alkoi siitä, että minua huomauteltiin kaikesta, keksittiin lempinimiä ja huomauteltiin painosta (olen normaalipainoinen muut vain olivat alipainoisia). En pitänyt sitä silloin minään. Tämä on monimutkainen asia, mutta tapahtui kaikenlaista, suutuin kaverilleni syystä ja hän rupesi puhumaan minusta pahaa seläntakana ja lopulta jäin yksin. Sitä ei tiedä, jos ei ole kokenut sitä. Luotin kavereihini, mutta parhaimmatkin olivat valmiita hylkäämään minut kuullessaan perättömiä juoruja.

Nyt kun menini yläasteelle, niin vaihdoin koulua ja sain uusia ihania kavereita, ja huomasin vasta nyt, kuinka paljon minua kiusattiin oikeasti jo ennenkö jäin yksin. Vaikka nyt minulla menee paremmin, niin kiusaaminen on vaikuttanut minuun. En voi luottaa ihmisiin enää helposti. Uusien kavereitten myötä minusta on taas tullut ulospäinsuuntautuneempi, vaikka kaikki alakoulun "kaverit" muistavat minut vain ujona ja nolona.

Haluan sanoa kaikille, joita kiusataan: "Minä selvisin, tekin selviätte"

Jossain naapurustossa on lapsi, joka pihalla ollessaan matkii kovaan ääneen kaikkea mitä on seinien läpi naapureistaan kuullut. Tämä on hyvin ahdistavaa ja kiusallista. En tiedä sen tarkemmin missä hän asuu.

Aina. Pienestä asti ja aina läskiks. Nykyään myös huoritellaan ja parhaat kamutkin puhuu pahaa selän takana.

mua on kiusattu 5 vuotta. oon siinä ajassa sairastanu masennusta, anoreksiaa ja oon viillellykki itteeni. mulla ei oo vielää itsetuntoa ja tunnen itseni läskiksi ja rumaksi. kiusaaminen lopppu kuitenkiku muutin toiseen kaupunkiin.

Olen poika 11v kiusattu tönimistä haukkumista ovikellon rimputtelua ne kiusaajat on pois koulust moikka koulu oottaa

Eikö artistin nimi sarkastinen kuulosta hieman oudolta?.........

En kuunnellut kuitenkaan. Kommentoisin jos muistaisin oikeestaan paljoakaan. Tai kommentoidaan silti. Ala-asteella olin kiusattu ja eräässä vaiheessa myös kiusaaja. Kun minua kiusattiin, se oli sekä henkistä että fyysistä. Kun itse kiusasin, niin pääasiassa olin vain mahdollisimman paskamainen tyyppi tahallani, mutta päätin joskus olla myös väkivaltainen. En millään jaksaisi selittää miljoonatta kertaa, mutta jos joku kysyy, miksi kiusasin, niin vastaus on: koska kyseinen tyyppi meinasi murtaa keinun ketjulla käteni.

Kiusaamine alko muuton jälkee. Kaikki kummaksu mua ja päätti kuluttaa sit aikansa hakkaamalla mun päätä vessan seinää vaste. Ku yritän nousta ne heti joukol tulee potkii maaha. Oon muute kasilla ja kohta me muutetaa nii pääsen niistäki eroo. Kotona iskä on aivan kännissä ja äiskä huutaa. Meil on kans koiraki, mut pelkään ett vanhemmat satuttais sitä. Yleensä mä koiran kaa meen ulos koko päiväks ja tuun illaks takas.

Juu, kiusataan, vaikka oon jo "aikunen". Pihapiirin nuoret kiusaa ja tuntemattomat haukkuvat suht usein rumaksi, että ei oikein vaan uskalla mennä enää ulos, kun ulkonäkö on niin arka paikka mulle nykyään. Muuton (mikä tapahtu 2,5 vuotta sitten) jälkeen alkoi kiusaaminen ja en oo oikein uskaltanu ystävystyä kenenkään kanssa täällä, että aika yksinäinenkin olo välillä. Pärjään yksin, mutta kun oma luonto on vaan nii hellyydenkipeä ja positiivinen, että tuntuu turhauttavalle, kun ei vaan pysty käyttämään niitä puolia itsestään mitkä on itselle ne tärkeimmät. Että sellanen elämä täällä

Muuttopalvelussa kärsineet tekivät räp-biisin kokemastaan väärinkohtelusta http://www.youtube.com/watch?v=Gjeyj0QsoW8