Miksi virkkula on auki vaan kolmeen?kuka töissäkäyvä siellä ehtii käydä?
Virkkula
ohikulkijana
32671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Varmaan siksi, kun siellä työjelevät eivät tee täyttä työpäivää.
Muutoin sen talon toiminta on mennyt vajaan kahden vuoden sisällä kuin lehmän häntä alaspäin.
Kirpputorilta viedään tavaraa aika paljon maksamatta. Työttömien toiminnan vetäjä kieltää ongelman, sanoen se ei ole totta. Tosi on, että tavaraa lähtee ilman vastiketta (=euroja), Näin on käynyt monen loosin vuokraajan kohdalla. Uusia neulottuja sukkiakin on kadonnut.
Tiedä sitten, missä vika. Tämänkaltainen toiminta nykyisellään ei kauas kanna. Jämäkämpi ote paikan vetämiseen.
Tosi on, että tavaraa katoaa loosseista, jopa isompaa tavaraa, joka ei varmasti taskuun sovi esim astioita. Kalliitakaan eivät välttämättä ole, joten ei siinä rikastumaan pääse. Osa työntekijöistä on myöntänyt ongelman (ei tällä hetkellä töissä), toiminnanjohtaja kieltää ongelman. Kuinka kiva harrastus kirpparitoiminta oliskaan, mutta harkiten vien tavaraa myyntiin VIrkkulaan. Palvelu ollut muutoin ystävällistä.
Isompaa tavaraa tosiaan katoaa myös, kuten lastenhaalari, tyynyjä..eivät taskuun sovi. Joten ihmetellä täytyy, miten tämä on mahdollista. Eikä kaikki tosiaan ole niin kallista, että rahasta olisi maksu kiinni. Onko joillakin niin pinttynyt tapa, että viedään vain. Tilaisuus tekee varkaan. Yleensäkin, eihän kirpparimyynnillä rikastu, vaan tarkoitus on päästä eroon itselle tarpeettomasta tavarasta.
Nykyinen toiminnanohjaaja kieltää ongelman, "rosvoista" puhuminen on punainen vaate. Itse en aio enää viedä sinne tavaroitani myyntiin, mieluummin lahjoitan vaatteet Uffille ja muualle, kuin vien ne kirpparille varastettavaksi.
en tiijä ies missä koko paekka on olemassa
Miulta vietiin sieltä parisänky. Oli vaen kannettu kassan iestä ja sanottu notta terve!
Nytkö ne kepulaiset on ottaneet Virkkulan hampainsiinsa? Niillä ei ole muuta tekemistä kuin parjata muitten toimintaa. Näissä oloissa Virkkula toimii ihan hyvin.Itse olen saanut ostettua sieltä ja kiertorilta tavaraa ihan tarpeeseen. Jotkut tuovat myyntiin tavaraa ylihintaan, kaupasta saa uutta halvemmalla.
Tässä ei olla kepulaisia eikä kyseiseen puolueeseen sotkeutunutta, niin kuin ei mihinkään muuhunkaan puolueeseen. Miksi Puolangalla kaikki yhdistetään kepulaisiin ja politiikkaan??
Varastaminen on rikos, myös kirpputorilla. Siihen ei kirpparilla puututa, kielletään ongelman olemassaolo. Hyvä, että sinä sentään maksoit ostoksesi, kaikki kun eivät sitä tee.
Miksi Puolangalla kaikki yhdistetään kepulaisiin ja politiikkaan?? Ehkä sillä on vaikutusta että kaksi kolmesta on puolankalaisesta on ainakin valtuustossa kepulaisia.. On oletettavaa että heidän politiikkansa vaikuttaa vähän siellä ja täällä..
Onko Puolangan kepulaisilta varastettu aatteet ja onko ne myyty kirpputorilla? Ja jos on niin kuka lempo ne meni ostamaan ja vieläkö muka maksoi niistä vai maksettiinko hänelle/heille että veivät ne?
Onpa täällä taas kukkahattutätien-/setin aamumuroihin virtsailtu! Ikävä tosiasia vaan on se, että vietpä mille tahansa tavaraa myyntiin niin joku varas keinot keksii. Mutta eihän tuollaiset Puolanka - tynnyrissä elävät paljon muusta tiiäkkää. Ihmeellistä on myös se, että miten siellä ihmiset tuo jopa tahraisia/reikäisiä ryysyjä myyntiin ylihinnoiteltuna, vaikka sellaiset laittaa Uffin kerääjäsetäkin jätemyllyyn.
Kurjaa jos jotkut varastaa kirpparilta. Pitäs puolangalla olla kunnon kirppis ja auki viiteen asti. Sellanen kirpputorimarket ois hyvä...sieltä sais taloustavaraa,kirpparikamaa ja kahvia! Virkkula on ihan vitsi! Etovaa!
Ja paikan tulisi olla keskellä kylää. Entiset Sparin tilat olisi loistavat sijainniltaan. Joku yritteliäs, eikun tuumasta toimeen. Tuet hakuun ja firma pystyyn. Edullista taloustavaraa ym., pieni kahvila ja kirpparitoimintaa.
Nykyinen kirppari on..aikansa elänyt.
Samaa mieltä ollaan myös täällä. Vaattettai edullista siellä voisi myydä... Ei aenae tartteis ajaa suomussalmelle taikka kajaaniin rättien ja muijen ostoon!
Hieno ajatus, jos tänne saataisiin kirppismarket. Olettaisin kumminkin, että loossivuokrat tulisivat olemaan huomattavasti kalliimmat kuin Virkkulassa. Sekä lisukkeena oleva esim. edullinen taloustavarapuoti tuskin riittäisi. Ihmiset ostavat paljon kaupungeista, netistä jne. Ostovoimaa pitäisi olla sen verran paljon, että pakollisten menojen jälkeen pitäisi jäädä leipäraha yrittäjällekin. Ehkei kävisi, että tukirahojen loputtua firmaa kaatuisi. Ja osaltaahan kirppismyyjät itse vaikuttavat kirpparin laatuun, jos tuodaan epäasiallista tavaraa myyntiin. Kyllä niitä epämiellyttäviä loosseja löytyy melkeinpä joka kirppikseltä. Mutta työttömiähän täällä on kaikenikäistä, joten ideoimaan vaan ja firma pystyyn.
sehän on vain luvatonkäyttöön -otto palauttaa pi joskus
takasi toas
onko se jossaen sinisalolla?
Äläpä unta nää, että uusia neuleita takaisin palauttavat. Varastamista se on.
Sinisaloa ei oo paikkakunnalla ollut sitten vuoden 2009, jos et sitä vielä tiennyt. Hallin omistaa Puolanka Trading, ei Sinisalo (=joka muuten on tuotemerkki!).
Virkkula on R-kioskin/linja-autoaseman takavasemmalla, Keskuskadulla.
Mitä sanoo tähän suomenkeskustapuolue?
Tähän asiaan ei anneta kepuille äänioikeutta.
Väyrynen on kuulemma jo lähtenyt jalasmökistä kohti Puolankaa ratkaisemaan tätä Virkkula kysymystä. Ototellaan vaan rauhallisesti..
Aina ne Virkkulan parjaamiset alkavat sen jälkeen kun kepu kokoustaa Lojolassa kuten he Virkkulaa nimittävät.Varastelu jutut alkoivat sen jälkeen kun kepu kokousti siellä. Miksiköhän?
Varastelua sun muuta hävikkiä on tapahtunut vuosikaudet. Tänä syksynä siitä näyttää tulleen oikea buumi, jo paljon ennen kepun kokousta. Älä kuule heitä syytä, ja huom! en ole kepulainen enkä minkään muunkaan puolueen kannattaja.
Ko. paikassa pitävät kokouksia muutkin kuin keput.
Eikö lemmossa!! Neköne ite vei se minun parisängyn??
voihan virkkula sentään!! Siellä en käy! Ennen meen kaupunkiin kirpaprille.
Sitäpä jos männöö kaapuntiin kirpputorille ni ei välttämätä soa kepulaesen vanahaa tavaroa.
Ei sinne pääse töihinkään,jos ei ole kepulainen. Isäntie se otti työttömyys töihin Rällinmäkeläinen aikoinaan. Muut sae nähä näläkeä. Maalaisliitto ei ole muuttunut miksikään.
Heh, minusta kait siellä on enempi vasurie ja ristillissie... Ootko unehtunu poteroihin...
Unohdit perussuomalaiset.
Nih, eihän siellä olekaan kepuja laisinkaan.
Väyrynen nähty Virkkulassa!!
K-raudassa....
K-Rauta, missä? Ei Puolangalla ole K-Rautaa.
Käytännön syistä,,, työntekijät ovat palkkatukilaisia ja heidän työaikansa on tarkkaan määritelty työsopimuksissa. Siis Täystuki, osa-aika työ...yms. Vain johtajat on täydellä palkalla ja heidän työaikansa on osittain eri aikaa auki olo ajan kanssa.
Tässä taannoin oli paikallislehdessä kirjoitusta, että toiminnan kulmakivi on kirpputori.
Niin varmaan on, kun hävikki on niin suurta. Taitavat vetää välistä.