Heippa!
Tuo sosionomin työnkuva taitaa olla aikaslailla esiintymistä, ryhmien vetämistä, ohjaamista jne.?
Eli pitää tykätä olla esillä ja esiintyä, eikös vaan? Aran ja esiintymistä inhoavan ei kai kantsi mennä edes opiskelemaan ko. alaa? Rupesi meinaan nyt mietityttää oisko sitä sittenkään sopiva alalle, sairaanhoitsuna ei liene niin paljoa tuota eri ryhmille esiintymistä, lähinnä kai raportit oman työpoppoon kanssa, vai?
Tuo sosionomin työnkuva taitaa olla aikaslailla esiintymistä, ryhmien vetämistä, ohjaamista jne.?
Eli pitää tykätä olla esillä ja esiintyä, eikös vaan? Aran ja esiintymistä inhoavan ei kai kantsi mennä edes opiskelemaan ko. alaa? Rupesi meinaan nyt mietityttää oisko sitä sittenkään sopiva alalle, sairaanhoitsuna ei liene niin paljoa tuota eri ryhmille esiintymistä, lähinnä kai raportit oman työpoppoon kanssa, vai?
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Ryhmille esiintymistä"???? No, ei todellakaan!!! Ei se kyllä mikään itseä esille tuova ala ole, ellei ihan vartavasten sellaiseen työpaikkaan ole hakemassa... Pikemminkin se on ihmisten kohtaamista, yhdessä tekemistä ja ehkä sitä ohjaamistakin, mutta todellakin riippuu tilanteesta/kohderyhmästä/työn tyypistä jne.
Kyllähän tällä alalla tietenkin sosiaalisuutta tarvitaan, eli ihmisten kohtaamistaitoja, keskustelutaitoa, itsevarmuutta ja uusia tilanteita, sehän on selvää!
Sosionomikoulutuksen saaneet voi työskennellä todella erilaisissa työtehtävissä, joten mielestäni voit hakea koulutukseen.
Sosiaalisuutta toki tarvitaan hyvinkin monella alalla. Mutta itse esim. olin hyvinkin ujo peruskouluaikana ja etenkin juuri noita luokan edessä esiintymisiä jännitin aivan älyttömästi. Kummasti siitä kuitenkin olen muuttunut. Ja varmasti tässä vielä kouluvuosien varrella opin hyvinkin paljon lisää myös tuota "sosiaalisuutta".
Minusta on hassua se, että useat ovat sitä mieltä, että pitää olla ns. syntyjään sosiaalinen pärjätäkseen esim. sosiaalialalla. Että ujot eivät pärjää. Ikävää, että ujoutta pidetään aika negatiivisena asiana.
Varmasti kaikkia jännittää esillä olo ainakin jonkin verran. Toisia enemmän toisia vähemmän. Mutta aivan varmasti ihmisestä tuntuu siltä, että itseä jännittää muita enemmän, "kaikki huomaa, että minua jännittää" ja "muut ovat ryhmän edessä aivan rauhallisina, heitä ei näytä jännittävän lainkaan" ;)
Niin, olen kyllä silleen "sosiaalinen" että osaan kyllä keskustella ihmisten kanssa ja jutustella luontevastikin, riippuu tietysti ihmisestä - toisten kanssa pääsee juttuun hyvin ja toisten kanssa ei vaan synkkaa, en siis silleen ole ujo.
Mutta just esiintymistä inhoon yli kaiken, ärsyttää kun kaikki napittaa ja vaikka joku ison ryhmän "veto" ei inspaa.
Sillä mä tuon ryhmäjutun otin esille kun luin juuri jostain?? en saa päähän mikä/missä se oli, mutta anyway siinä joku sosionomi kertoi että vetää eri ryhmille jotai ohjauksia tms. Ja siitä aattelin että mitenkäköhän yleistä se on että joutuu sellasia "vetämään".
Sosionomin työsarassa on melkoisesti valinnan varaa.
Ryhmän vetämistä sinulle saattaisi tulla vastaan esim. päiväkodeissa, nuorisotyössä..
Työsi voi koskea lapsia ja nuoria, perheitä, päihdeongelmaisia, vanhuksia, vammaisia, mielenterveysongelmaisia jne. Voit sitten itse valita sellaisen työpaikan ja harjoittelupaikan, jossa sinun ei tarvitse vetää ryhmää.
Jos ala kiinnostaa, haluttomuus ryhmän ohjaamiseen ei ole este!
Itse ainakin haluan työelämässä sijoittua juuri erilaisiin toiminnanohjaus tehtäviin esim. "vetää" musiikki -liikunta- tai kuvistuokioita. Tavallinen perushoito ei niinkään kiinnosta.
Mutta kyllähän sosiaalialan työssä on paljon sellaista ns. auttamistyötä ja neuvomista ja ohjaamista. On tärkeää tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Ihan erakkoluonteet eivät tällä alalla pärjää.
Täytyy muistaa, että ujokin voi olla sosiaalinen, jopa sosiaalisesti lahjakkaampi kuin joku puheliaampi yksilö. Ei kaikki sosiaalisuus tarkoita puhumista ja esiintymistä, tarvitaan nimenomaan vuorovaikutustaitoja ja taitoa osata kuunnella. Kyllä sosiaalialan kentältä varmasti löytyy työtä, jossa ei tarvitse ryhmiä ohjata, ja itse olen ainakin huomannut, että ehkä se ryhmien vetäminen ei tuntuisikaan ihan niin kauhistuttavalta, kuin olisi joskus viitisen vuotta sitten tuntunut... Koko ajan sitä ihminen kasvaa ja kehittyy - jos vain haluaa. :)