Joka iltainen huuto

Avuton

Hei, meillä poika n. 6 viikkoa vanha ja on ruvennut huutamaan kuin syötävä joka ilta nukkumaan mentäessä. (n. 2-3 tunnin huuto)
Ei auta tutti, ei maito, ei sitteri, ei pimeys, ei heijjaaminen, ei syli, ei mikään.. Aikansa kun tiettyä kaavaa kokeilee, jotta saisi lapsensa tyytyväiseksi, jokin edellämainituista toimii vuorotellen.
Jos onnistuu saamaan rauhoittumaan syliin, niin viimeistään sänkyyn laittaessa alkaa taas helvetti päästä irti.
Koliikkia en epäile, mutta ei tietenkään pois suljettu vaihtoehto.
Yhtenä vaihtoehtona mietin "suuritarpeista lasta", mutta poika kuitenkin nukkuu hyvin aina nukahdettuaan. (Yöllä herää noin 2-4 tunnin välein syömään, jonka jälkeen nukahtaa kuin tukki.)

Poika päivällä "normaali", eli nukkuu 2-3 tunnin päiväunia, ruokansa pyytää noin 2-4 tunnin välein, tutkiskelee, hymyilee paljon ja tykkää "komentaa" meitä vanhempia.

Ilmavaivoja oli aluksi sairaalasta kotiin päästyämme, mutta nämäkin hävinneet pari viikkoa sitten. Parin viikon aikana pojan itkuisuus/valitusherkkyys tuntunut kasvaneen roimasti.

Pojalla käytössä Multi Tabsin öljyliukoiset d-vitamiinitipat, sekä Tuttelin äidinmaidonkorvike. (Tissiä en ole antanut enään 2 viikkoon oman tupakointini takia..)

Kiitos asiallisista vastauksista/kokemuksista, ja te jeesustelijat/kukkahattutädit voitte lähteä vaikka ennemmin pulkkamäkeen.

24

470

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itkuisen vauvan äiti

      Hei. Minulla on 3kk vanha koliikkinen tytär. Huusi iltaisin myös 2-3 tuntia, ennen kun aloimme käyttää mahaan tippoja. Sanoit, ettet usko niiden olevan mahavaivoja ja uskon, että tiedät jos lapsesi vatsan kipua huutaisi. Meillä ainakin tytöstä selvästi huomasi vatsan olevan kipeä. Nykyisin huutaa edelleen iltaisin, lähinnä väsymyksestä. Mitään neuvoja en juurikaan osaa antaa.. meillä on hiukan auttanut, jos nukuttaa tyttöä ennen varsinaisia yöunia sylissä puolisen tuntia. Ei ole iltaisin niin rättiväsynyt. Koita jaksaa, varmasti tasoittuu pikkuhiljaa :)

    • Koliikkia...

      Kyllä ne suolistovaivoja nuo huudot yleensä tuppaavat olemaan. Ja varsin tavallisia tuossa iässä. Koliikki siis on aivan mahdollinen, koliikkivauvalle on itse asiassa tyypillistä tuollainen tiettyyn aikaan tietyn aikaa jatkuva huuto. Vaivat yleensä helpottavat siihen kolmen kuukauden ikään mennessä. Kaikenlaista, kuten vyöhyketerapiaa voi kokeilla. Mitään todistettua tehoahan sillä ei ole, mutta jotkut kokevat saaneensa paljonkin apua ja vauva ainakin yleensä nauttii hieronnasta. Harmi muuten, että lopetit imetyksen. Imetyksen etujen kun katsotaan olevan vauvalle suuremmat kuin tupakanpolton haitat. Mutta valinta on toki omasi, en siis millään muotoa halua moralisoida. :)

      • ...

        Kyllä korvike on parempi vaihtoehto kuin nikotiinimaito. Riippuu tietysti siitä polttaako yhden tupakan vaiko askin tai kaksi päivässä.


      • Koliikkia...
        ... kirjoitti:

        Kyllä korvike on parempi vaihtoehto kuin nikotiinimaito. Riippuu tietysti siitä polttaako yhden tupakan vaiko askin tai kaksi päivässä.

        Jos polttaa vähemmän kuin kaksikymmentä tupakkaa päivässä, haittojen katsotaan olevan melko pienet. Kyllä kohtuullisesti tupakoivan äidin kannattaa imettää, mutta se suositus kertoo tietysti enemmän rintamaidon eduista kuin siitä, että tupakointi olisi jotenkin haitatonta. Itse voit tietysti olla sitä mieltä, että korvike on parempi, mutta tuo mainitsemani on ihan tutkimuksilla todettu.


        http://www.lalecheleague.org/faq/smoking.html


      • ...
        Koliikkia... kirjoitti:

        Jos polttaa vähemmän kuin kaksikymmentä tupakkaa päivässä, haittojen katsotaan olevan melko pienet. Kyllä kohtuullisesti tupakoivan äidin kannattaa imettää, mutta se suositus kertoo tietysti enemmän rintamaidon eduista kuin siitä, että tupakointi olisi jotenkin haitatonta. Itse voit tietysti olla sitä mieltä, että korvike on parempi, mutta tuo mainitsemani on ihan tutkimuksilla todettu.


        http://www.lalecheleague.org/faq/smoking.html

        Olisiko lapsella vain nikotiinin vieroitusoireita nämä iltahuudot?


      • Koliikkia...
        ... kirjoitti:

        Olisiko lapsella vain nikotiinin vieroitusoireita nämä iltahuudot?

        Mutta ap oli tainnut lopettaa imetyksen jo parisen viikkoa sitten. Ei oikein voi vieroitusoireet alkaa vasta kahden viikon kuluttua?


    • j56ui

      Minä olen kahden lapsen kanssa käynyt tuon saman läpi ja tiedän mitä vaihetta elät. Kokeile ihmeessä erilaisia ilman kiertämistä helpottavia tippoja, kuten cuplaton tai disflatyl. Toiset vannoo sen nimeen, että vauvan suolisto tarvitsisi vettä toimiakseen kunnolla eli juota silloin tällöin keitettyä vettä. Vyöhyketerapiaakin voi koikeilla, toisilla auttaa toisilla ei. Sanot, että ilmavaivat ovat hävinneet pari viikkoa sitten ja seuraavassa lausessa parin viikon ajan itkuisuus on lisääntynyt. Olisiko siis syy kuitenkin siinä, ettei se ilma pääse ulos asti?

      Meidän tytöillä ei ole auttanut kuin aika. Tämä toinen lapsemme huusi melkeinpä 5kk, esikoinen vain sen 3. Ei siinä auta muu kuin tehdä kaikkensa, että lapsella on hyvä olla, käyttää varalta lääkärissä ja jos terveeksi todetaan, jatkat vain vauvan hyssyttelyä sylissä ja mietit, että se aika on kuitenkin hirmuisen lyhyt! Tsemppaukset.

      T: nyt jo 2v moisesta ja enää ei edes muista millaista tuskaa se joskus olikaan.

    • joops.

      Ei kuus viikkonen osaa hymyillä.Vatsan väänteistä johtuu ne hymyt.

      • No osaahan...

        Väärää tietoa jakelet nyt. Vuorovaikutukselliset hymyt tulevat keskimäärin kuuden viikon iässä, eli osa vauvoista alkaa hymyillä vuorovaikutuksellisesti jo paljon aiemmin (esim. kuukauden ikäisenä), osa myöhemmin. Mutta kuusiviikkoinen siis keskimäärin osaa jo vastata hymyyn. Googlaa vaikka jos et minua usko, löydät asiasta kyllä tietoa useilta eri sivuilta.


    • Niiiina

      Meillä oli ihan tota samaa, mikään ei kelvannu ja nukahti vasta ku oli huutanu ittensä väsyksiin... Koliikkia se ei ollu, sitä ei ihan joka ilta ollu.. Mutta mahavaivoja ne kuitenkin oli ja siihen lisättynä vielä yliväsymys... Meillä oli käytössä nan ha., vaihdoin tutteliin niin loppu turhat itkut... Se huutaminen oli jo itellekin ressaavaa ku ei mikään auttanu!

    • podesta

      Kokeilepa nan-korviketta. meillä muut korvikkeet ovat aiheuttaneet hirveitä vatsapuruja ja huutoja. Äitikamutkin ovat todenneet että nan on ollut se vauvaystävällinen vaihtoehto. Ovat itkut rauhoittuneet. Ja vitamiiniakaan ei tarvitse aina laittaa jos käyttää korviketta kun siinä on d-vitamiinia.

    • 12+10

      Meillä myös alkoivat iltaitkut yhdessä vaiheessa. Ne lakkasivat heti, kun vaihdoimme nestemäisen korvikkeen (oli osittaisimetyksessä) jauhemaiseen Nutrilon HA:han. Onhan tuosta isompi homma, mutta mieluummin näin.

    • siinäpäskärsit

      Älä hommaa lasta, niin ei ole kukaan huutamassa :)

      • äiti neljälle

        Sinulle sanoisin, että ei se huutaminen ole ongelma, vaan miksi se vauva huutaa!!!

        Ääliömäistä tuo sun kommentti.


      • siinäpäskärsit
        äiti neljälle kirjoitti:

        Sinulle sanoisin, että ei se huutaminen ole ongelma, vaan miksi se vauva huutaa!!!

        Ääliömäistä tuo sun kommentti.

        Jos ei ole vauvaa, ei ole myöskään kukaan huutamassa.

        Loogista :)


    • neljän äiti

      Huudot alkaa kaksiviikkoisesta vauvasta, kun aletaan antamaan niitä d vitamiinitippoja. Ne aiheuttaa vauvalle vatsavaivoja. Meillä kaikilla neljällä huutamainen alkoi niistä tipoista. Ja monelle tuttavan vauvalle myös, kun keskustelimme..

      Ne jatkuu noin sihen asti kun vauvalle aletaan antamaan kiinteää ruokaa. Ei sekään aina takaa että huudot siihen loppuu, mutta väenee ainakin meillä.

      • 2 viikon ikä

        Paitsi että kahden viikon kohdalla ne huudot alkavat (jos alkavat) muutenkin. Joillakin vitamiinitipat voivat vatsavaivoja aiheuttaa, mutta kaikilla syyllinen ei todellakaan ole D-vitamiini. Niistä vauvan kahdesta ensimmäisestä viikosta puhutaan "kuherruskuukautena", jolloin vauva on helppo, nukkuu paljon ja syö eikä paljon muuta tee. Parin viikon iässä suolisto jostain syystä alkaa reagoida ihan eri tavalla ja alkavat ongelmat. Kaikissa maissa D-vitamiinitippoja ei aleta antaa jo kahden viikon iässä, mutta silti ihan sama juttu siellä on noiden kahden viikon iässä alkavien huutojen kanssa. Osa huudoista menee siis ihan turhaan D-vitamiini piikkiin. Useimmilla huudot myös helpottavat siinä kolmen kuukauden iässä, eikä vasta kiinteitä aloittaessa.


    • mimi2

      Meillä myös iltahuuto alkoi 2vk ikäisenä ja kesti n.3kk ikäiseksi. Kapalointi auttoi alussa parhaiten ja myöhemmin turvakaukolo. Siinä kun heijasi, niin nukahti ja sitten pysty laittamaan omaan sänkyyn nukkumaan (kaukalossahan ei ole hyvä montaa tuntia nukuttaa lasta).

    • rytrty

      Normisettiä. Meillä yleensä toiminut se että pimeässä heijaan sylissä samalla kun itse kuuntelin musaa kuulokkeista. Musan kuuntelu rauhoitti itseä, jolloin vauvalla mahdollisuus rentoutua. Tämä jos ei nukahtanut rinnalle syönnin jälkeen.

    • Kaksin kaunihimpi

      Molemmilla ongelma. Äiti nikonitisti, jonka tyydyttämiseksi lopettaa imetyksen ja lapsella vatsavaivat.

    • baby2013

      Meillä alkoi iltaitku reilu kahden viikon ikäsenä, itki aina 21-00. Muuten hyvin tyytyväinen vauva. Neuvolan ohjeesta kokeiltiin disflatyliä 10 tippaa 2ketaa päivässä. Pari viikkoa mentiin tuolla ohjeella eikä helpotusta itkuun saatu. Nostin annoksen maksimiin eli 15 tippaa 3 kertaa päivässä ja sehän auttoi! Voi sitä helpotuksen määrää! Me testattiin lopetusta 3kk:n iässä ja itku siitä tuli, jatkettiin 4kk asti. Ja kyllä alussa testailtiin vaikka mitä jumppausliikkeitä ym. mahaan josta vaiva selvästi lähti..

    • kiljusen rompeväki

      Naapurilla lasten huutaminen jatkui niin kauan, kunnes ne muuttivat pois kotoonta. Toinen lähti 18 v ja toinen 20 v.

      • oöööö

        Vauvan itkuissa aina myös refluksin mahdollisuus. Googlettakaa.. kovin alidiagnosoitu


      • Tuskinpa vain
        oöööö kirjoitti:

        Vauvan itkuissa aina myös refluksin mahdollisuus. Googlettakaa.. kovin alidiagnosoitu

        Joo, mutta ap:n kuvailun perusteella ei kuulosta refluksioireilulta. Refluksivauva itkee pitkin päivää tai sitten yöllä oltuaan kauan vaakatasossa, ei todellakaan nuku tyytyväisenä 2-3 tunnin päiväunia vaakatasossa eikä ole perustyytyväinen päivisin. Ap:n lapsen säännöllinen iltahuuto kuulostaa enemmän koliikilta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      48
      1511
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      941
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      618
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      615
    7. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      591
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    9. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      579
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    14. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      511
    15. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    16. 48
      483
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe