kävin tänään rantakadulla ja eipä siellä montaa seuralaista ollut. Kävin koko kadunpätkän läpi ja ei niitä montaa yli kymmentä ollut. sama koski soi 6 ja kaikki mitä oli niin olivat tosi rumia. mihin on kadonnut kaikki muijat sieltä rantakadulta ja soi 6 lta.
vai oliko ajoitus huono kun olin siellä noin klo 13.00. vaikka ennen siellä oli vaikka kuinka paljon, meni sitten mihin aikaan tahansa.
vai oliko ajoitus huono kun olin siellä noin klo 13.00. vaikka ennen siellä oli vaikka kuinka paljon, meni sitten mihin aikaan tahansa.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Ajat muuttuvat. Totta on että oppaiden taso on ihan parin vuosikymmenen saatossa muuttunut merkittävästi. Keski- ikäkin on noussut noin 10 vuodella.
Suorita sama laskenta joku ilta n. 22-24:n välillä niin saat varmasti bongattua toista sataa tipua. Kyllä niistä varmasti yksi kelpaa.
Nuoret sielläkin nyt käyvät enemmän koulua myös maaseudulla. Koulutus antaa myös enemmän mahdollisuuksia muuhunkin kuin perinteiseen oppaan ammattiin.
Lisäksi sesonki ei ole aivan vielä alkanut. Viikon- parin päästä alkaa pukkien kiireapulaisia ilmaantua enemmän. Roudaavat niitä maakunnista joulutöihin.
Ovat kyllä sitten amatöörejä. Vakitytöt ovat ammattilaisia ja silloin joudut tinkimään ulkonäöstä.
Tietysti jos rahamassisi on tukeva niin nättejä tyttöjä saat aina gogo- baareista...
Vietähän kiva loma, en usko että puutteessa joudut olemaan.2x...
Samaa jutteli yksi tuttu ja joku niistä likoista oli sille sanonut että parhaimman näköiset on kaikki lähteneet Phukettiin hommiin. Paremmat tienestit ja fiksumpia massimiehiä pokaajina.
ero phuketin ja pattiksen asiakkaissa on phuketissa porukka on lyhyitä reissuja monesti ekakertalaisia=helpompi kusettaa.
Joo, tuossa on kylläkin vinha perä varmastikin. On nyt kuitenkin muistettava että Phuketin asiakaskunta on aika rajallinen. Ei sinne kaikki oppat millään mahdu perheenisiä imuttamaan. Pattiksen asiakastarjonta on yltäkylläinen ja ovat budjetoineet riittävät summat opaspalveluihin. Uskon kyllä että Pattis tulee säilyttämään kärkipaikkansa maailman viihdekeskuksena.
jo pari vuotta on ollut nähtävissä oppaiden tason lasku. hyvän oppaan löytäminen alkaa olla oikeesti vaikeeta.
Totta puhut. Mutta voisikohan se myös johtua vuosien varrella kasvaneesta kokemuksesta ja omien kriteerien noususta. Suomibaareista ei kyllä mukavia misuja löydy. Monesti tavallisista sandaalin kuluttajista siis ei baaritytöistä saa hyvää seuraa, mutta siinä on riskinsä, tyttö voi vielä rakastua.
samaa kuulemma oppaat ovat puhuneet. pattayalta ei löydä enään hyviä asiakkaita.
Joo,hiljaista oli,ja on,,tytot tuskin sanoo hei baareissa,,olut tuodaan ja lahdetaan pois.Kun selviaa etta et ole ryssa,silloin meininki hiukan muuttuu.
Eli paikalliset ,sanojensa mukaan on kyllastyneita venalaismafiaan siella,ryssat on karkoittaneet ,niin eurooppalaiset ,kuin amerikkalaiset turistit alueelta.
Tuovat omat tarpeensa ,viinat ja ravintolat yms,,eivat kuluta rahaa paikallisille,ja oykkaroivat joka paikassa.
Parempia aikoja odotellessa..Tammikuulla kuitenkin taas,,heh
hei mitä siellä nyt oikein tapahtuu. Lähtö häämöttää ja vanhan kaavan mukaan pitäis tytöi saada rantakadulta. Onko sinne tullut remontin jälkeen joku kaupustelukielto vai mikä. Vai onko kaupustelu siirtynyt jonnekin muualle. Baaritytöt ei kiinnosta kun ne on nähty jo niin moneen kertaan. Mitään hyvää sanottavaa heistä ei ole. Nykyään tai ainakin viimeksi, siellä rantakadulla oli vielä paremman näköisiä muijia kuin baareissa. Go Go baarit on ihan eri luokka mutta niin on hinnatkin. Noin 80% baarimuijista on sellaisia joita en pa...is. Ällöttävän luonteisia ja pyöreitä pullukoita.
Mut jos joku paikallaolia viittis kertoo et mitä siellä rantakadulla nykyään tapahtuu.
Ole huoletta ,just tulin pois hetki sitten,ja kylla siella rantakadulla tytoi piisaa..
Remontin jalkeen on poistettu paljon niita istumispaikkoja ja puita,,on melko avonainen nyt ,joten tarjontaa on vasta viiden jalkeen ,hamarantullen.
Enemman siirtyneet siita hiltonin nurkilta sinne kavelykadun suuntaan.
Pida hauskaa..
Pattaya sopii perheille. Pattayan paratiisissä tyttöjä ei nykyään paljoa näe. Poliisi on häätänyt nämä tytöt pois näkyviltä beach roadilta ja moni heistä matkannut lahden toiselle puolelle Hua Hiniin jossa polisi on korruptoutunut eikä välitä tästä thaimaan lieveilmiöstä lainkaan. Myös venäläiseillä ilolinnuilla suuret markkinat nykyään Hua Hinissä.
Kaikki älykkäät perheeliset matkaavatkin nykyään mielummin edulliselle Pattayalle nauttimaan hyvistä rannoista ja muista edullisista palveluista eikä Hua Hiin syntiseen mekkaan jossa jopa keskellä päivää näkee kuinka lihavat vanhat miehet taluttavat näitä hoitojaan typerä virnistys naamallaan.
Just joo hyät rannat, juurihan Jomtien valittiin maailaman toiseksi huonommaksi rannaksi ja Pattayan uusi nimi on muuten Pattayagrad joka kertoo mikä kansakunta siellä jyllää.
joo hietsukin on parempi. voi vaan peppu paleltua.
Hannulla lie pikku pää paleltunut jo aikoja sitten???
Höpöttää kyllä yrittää, mutta kyvyt eivät riitä ja totuudesta ei häivääkään !
Missään gallupissa ei Jomtien beachiä ole valittu maailaman ( niin kuin kirjoitit ) toiseksi huonoimmaksi. Väitteesi on valhetta. CNN jutussa oli kyse aivan toisesta rannasta, ja sekin väite johtui siitä että rannalla oli paljon thai tyttöjä farangin kanssa. Jenkithän nyt esittää ulospäin niin siveelliseltä kuin mahdollista vaikka pornoteollisuus amerikassa miljardi bisnes. Lisäksi voit kutsua Pattayan paratiisiä miksi haluat ethän ole siinä kaupungissa käynytkään, niinkuin et myöskään koko thaimaassa.
Laita linkkiä noille väitteillesi Jompparista. Pattayalla on puhtaammat meri vedet kuin Phuketissa.
Da da ei ei ymmärrä englannnin kieltä. CNN artikkeli ei ollut mikään gallup, vaan yhden toimittajan milipide. Da dalla on huono suomenkielen kirjoitustaito ja englannin lukemisen ymmärrys erittäin vähäinen.
Maailmassa on niin paljon mielipiteitä kuin ihmisiä.
Joo joo, painu da da da sinne viroon rypemaan, vitun urpo.
da da da onkin näemmä aito ruskikätyri, haluaisi muuttaa mahdottomankin mahdolliseksi. Ehkäpä yrittää kansalaisaloitetta Helsingin nimen muuttamiseksi Helsingradiksi myös.
Onnea vain tavoittamattomille toiveillesi ja hyvä kun viihdyt siellä Kontulan alivuokralaiskellarikomerossasi, etkä pääse meitä Pattayan Miehiä (miehiä isolla M.llä) häiritsemään Thaimaan reissuillamme!
ps. Opettele tuo oikeinkirjoituksen jalo taito, joka kait jäänyt apukoulussa kesken?
Joo minäkin olen 2 x ollut aviossa ja akat vieneet omaisuudet; siihen päälle 3 konkurssia eli mä oon menettänyt 5 omaisuutta. Pirskatin pirskatti. Noh elämä jatkuu ja bittitaivaalla leijuu rahaa nollina valtavat määrät. Pitää saada vain joku muu numero niiden nollien eteen ja ne omalle tilille. Sinänsä yksinkertaista.
Olen mielenkiinnolla seurannut ex- vaimon n:o 2:n lihomista. Kun tutustuimme hän oli sirpakka 19 vee ja upea tyttö. Nyt n. 100 kiloinen kauhea läskiperse. Kiva kävellä takana ja katsella sen askellusta. Hymyni on sisäänpäin kääntynyt kun olen onnitellut itseäni erostamme josta on toki jo 15 vuotta. Kolmatta vaimoa en ota. Työnnän suomi- akkaa tikulla kauemmas jos lähelle tuppaa. Tällä tarkoitan sitä että jos nainen yöpymisensä jälkeen "unohtaa" hammasharjansa hyllyyni niin käyn sen heittämässä perään huutaen että tämä unohtui.
Sitten olen ihmetellyt tuollaisia ämmiä kuin tässä esim. tämä nimim. Pattayan luusereille motiiveja täällä kiekumiselleen. Akka ei osaa edes äidinkieltään ja tulee antamaan typeriä elämänohjeitaan tänne täyspäisille äijille.
En nyt usein nimimerkkejä henkilöinä hauku mutta tuollaisen tomppelin tekstiä lukiessa tulee äklö olo.
Kertokaa nyt jo peeveli että mikä sen rantabulevardin tilanne on. Onko tytöt muuttaneet jonnekin vai onko tarjonta illalla sama kuin ennenkin. Kaipaan tietoa sellaiselta joka on nyt siellä paikanpäällä.
Ja toi 28x vois lopettaa nämä keskustelujen sotkemiset. Jos on ihan pakottava tarve jauhaa tota paskaa joka päivä niin voisitko valita ikäistesi tason foorumin, jostain muualta. Hävettää ihan sun puolesta tollanen käytös.
Kun aurinko laskee nämä freelancerit astuvat baanalle. No problem.
Freelancerit on baareista pois potkittuja hiviäisen saaneita.
Freelancereita löytyy baareista, diskoista ja beach roadilta ja walking streetiltä Pattayalta. Jotkut heistä ovat vakituisissa päivätöissä. Heille on vaan tullut ylimääräinen rahantarve ja sen vuoksi heittävät sivu keikkaa.
Jokaisesta thaimaan kohteista löytyy näitä freelancereita.
Thailovelinksissä on paljon naisia jotka haluavat pelkkää romannsia tai
ns. hoideltua turistia hänen lomansa ajan. Paljaalla on päässy aina
panemaan. Keksivät nekin kyllä laskua 1000 bahtin verran lomapäivää kohden
ja muu ylöspito mut työtähän se niille on.
Toiset ovat vaan aika röyhkeitä.
Viimosin horo oli kyl aika laskelmoiva mut onneks se ei tiedä et mul on HIV,
voi olla kyl silläkin.
Nimim. Aikamies täältä suom. Ehdotuksesi oli oikeellinen. Yritän siitä varteeni oppia jos sitä riittää. Kysehän oli rantakadun palmunalustyttösistä. Niistähän minulla onkin oikein erinomaiset muistot. Poliisit eivät heistä pidä koska ovat yksityisyrittäjiä eivätkä näin ollen kirjanpitoa tee paikallistavan mukaisesti. Baarejahan poliisit veroittavat kirjanpidon mukaan. Tuskin tuokaan laillista on mutta näkyy toimivan.
Rantatyttöjen tarjonta on hieman vähentynyt katuremontin jälkeen. Ovat nyt siirtyneet jalkapartiointiin entisen seisoskelun sijasta. Että huomio nyt jalkapatikkaa heittäviin tyttösiin; kyllä sieltä silmäniskuja tulee etsiviin katseiseisin. Eivät tytöt sieltä minnekään ole karanneet vaikka tuosta hieman huulta heitettiinkin.
Samoin Walkkarilla kävelee iltaisin yksityisyrittäjiä paljon, tarkkana vaan nyt siellä sitten. Ilman et jää!....
Siis homma toimii samoin kuin Hua Hinissä, kukkahattutäditkään ei huomaa toimintaa. Kiitos tiedosta. Täytyy poiketa tammikuussa pattijoella taas kun vaimot luulee hua hinissä että pojat on yön yli kestävällä kalareissulla. Vaimot viettää tyttöjen iltaa hua hinissä ja me kalastellaan pattayan yössä. Pari vuotta sitten melkein jäimme kiinni kun yhdellä kavereista oli niin mukavaa seuraa että pikavenekuski meinasi lähteä ilman tätä. rahalla ja pinellä "moottorivika" meriselityksellä selvittiin.
Mitenkä tuo kalastusretken jälkeinen todistusaineisto. Täytyyhän nyt kalareissun jälkeen kalojakin olla. Vai riittääkö pelkkä sillin tuoksu ?
Kalat ostettu pattayalta tai Cha Amista. Aina mennyt läpi.
Aikas lohduton näky oli rantakadulla nyt päivällä kun kavereitten kanssa pyörähdettiin. Muutama hupakko oli mutta ne muistutti kyllä enempi Tampereen torilla pyöriviltä alkoholisteilta kuin joltain oppailta. Siis suoraan sanottuna 40-50v alkoholisteja. Kyllä siellä joku ihmeen kato on käynyt jonnekin tai virkavallan kieltolaki? Muistan ennen vanhaan kun oppaitten välitystoimisto oli pullollaan halukkaita ja tyrkytys oli kova. Nyt ei ollut tietoakaan vanhasta hyvästä ajasta.
High season orastaa ja se kenties vaikuttaa ja freelancer tyttöjen vakimiehet on saapuneet jo alueelle ja vieneet ne kämppiinsä.
Toinen asia on että ei ne monetkaan ruskettumista pelkäävät mimmit tule sinne kadulle kuin vasta auringon laskettua. Paras kellonaika on siellä kasin ja kympin välillä illalla.
Baarejakin on niin sairaasti että siellä se 99,9% naisista odottaa prinssiään ja prinssin lompakkoa muutenkin.
Parhaat mimmit on siinä King burgerin paikkeilla ja siitä walkkarille päin. Ikä alkaa nousta mitä lähemmäksi mennään Hiltonia. Niillä on aika tarkat reviirit ja sama mimmi löytyy usein samasta paikasta päivystämästä.
..sori siis Burgerkingin paikkeilla piti sanoa ennenkuin joku vääräleuka tulee oikaisemaan. :)
Tämä selvä. Kiitos päivityksestä! Jos kerran noin on jatkuvasti niin Pattaya sivuutetaan tällä kertaa ja suuntaamme toisaalle Thaimaassa. Bangkok on nähty monesti joten jatkolento etelään on hakusessa. Ilmeisesti Airasia lentää aika edullisesti ainakin Phuketiin? Mennään sitten tyttöjen perässä sinne.
Menkää sitten Bangala roadille.
Katsos, 28x ja muut vakkaritkin jo viihtyvät Thaimaan muilla keskustelupalstoilla ja ovat siellä aktiivisina. Ei heitäkään enää Pattaya nappaa. Pattaya on menneen talven lumia, kannattaisi seurata trendejä eikä jämähtää historiaan ;)
Pattiksesta on tullut perhelomakohde. Tosiäijä Taimaankävijät lomailevat nykyään Krabilla, jossa "vanhat tyttöystävät" uusissa asemissa.
Myös parhaat peltokoneet tulevat nykyisin etelä-taimaaseen. MarjaKeisarin opastuksesta.
Loman ensimmäinen päivä ja olihan se rantakatu pakko käydä katsomassa että mikä tilanne siellä on. Huhut pitivät paikkansa että tarjonta on loppunut. Ei nyt ihan kokonaan mutta tavallaan. Siellä oli nyt jotkut markkinat ja kojuja oli vieri vieressä. Pysähdyin sitten yhdelle pienelle aukiolle ja huilin siinä samalla olut pullon kanssa. Siinä aukiolla oli sitten kolmen alkoholistin porukka. Muijat olivat jo aikoja sitten nähneet parhaat vuotensa ja viimeiset vuodet on mennyt aika reippaasti alkoholia. Muistelin entis aikoja jolloin tajontaa oli satapäin ja nuoria. Nyt ei ollut tietokaan.
Samalla aukiolla istuskeli sitten n50 farangia ottamassa aurinko ja muka ottamassa aurinkoa. Keski-ikä oli jotain 60v. Itse nuorena miehenä tunsin oloni jotenkin vaivautuneeksi, en tiedä miksi. Huomasin sitten että yksi näistä pulleista alkoholisteista katseli minua siinä. Mietti varmaan että tuokin on tullut etsimään panoa. Mietin jo siinä että ei kai vaan toi ole iskenyt silmäänsä minuun, olinhan joukon nuorin ja komein. Aikansa se siinä silmäili ja ei kun pamahti siihen mun vierustolle. Onneksi jätti kuitenkin hajuraon. En ollut huomaavani häntä ja koska muija oli niin etova niin päätin poistua paikalta, ennen kuin se kerkiää tulla örveltää jotain. Huvittavaa oli katsoa niitä kun selvästi kuvittelivat olevansa hyvänkin näköisiä. Voi olla että kolmekymmentä vuotta sitten olivat edustavia.
Kävelin vielä puolisen tuntia rantakadulla ja ei vaan oppaita ollut missään.
baareissakin istui vain ja ainoastaan pulleita ja rumia thainaisia. Mihin hel...iin ne hyvän näköiset nuoret tytöt ovat hävinneet. Vuosi vielä niitä oli niin paljon että valinta tuotti tuskaa.
Loistava suoritus, kun loman ensimmäisenä aamuna thaimaassa on tuohon aikaan niin timmissä kunnossa että jaksaa kirjoittaa noinkin pitkän (valheelisen?)kirjoituksen. Itse en siihen kykenisi. Ensimmäinen päivä kun podetaan krapulaa eikä silloin mikään näppiksen paukuttelu mieleen tule, ainoastaan opasta pyydän minibaarista lääkettä tuomaan. Silloin kun beach roadilla on markkinat niin tyttöjähän ei siellä paljoa näy. Senhän tietää kaikki kokeneet Pattayan kävijät. Onneksi tasan viikon kuluttua henkilökohtaisesti toteamassa tilanteen.Eli sen onko muutos viime elokuusta siis neljässä kuukaudessa noin paljon muuttunut. Epäilen vahvasti.
Kyllä siellä niitä tyttöjä edelleenkin piisaa.. Siellä nyt sattuu vaan olemaan markkinat ja siten ranta täynnä kaikenmaailman kojuja. Yksinkertaisesti niin täynnä koko katu ettei tytöt mahdu sinne seisoskelemaan.. Ajoin tunti sitten skootterilla ohi.
Joku viisaampi voisi kertoa, onko nämä kerran viikossa markkinat vai mitä? Eilen alkoi ja tänään tosiaan jatkuu..
Joka kuukauden viimeisenä viikonloppuna.
Ok, sekin selvisi nyt..
No voi kauheeta, onko Pattaya muuttumassa ihan perhelomakohteeksi ??
"Ennen oli sentään" nimimerkille:
Markkinoiden aikaan tytöt ei tule rantakadulle. Mikä pakkomielle siellä rantakadulla on niitä kytätä ja valittaa että "ei ole tyttöjä"?
Mene hyvä mies sinne walkkarille tai soi 6-7 kaduille taikka kakkos- ja kolmosroadin välimaastoon niihin baareihin. Siellä on tuhansia tyttöjä ympäri vuoden.
Jos meinaat kuluttaa koko lomasi ruikuttamassa markkinoilla että "ei ole ketään" niin kuulostaapa ratkiriemukkaalta lomalta.
Olet joko trolli, torvelo tai joku lahkolainen jostakin pohjanmaalta joka on tullut palstalle Seinäjoelta käsin käännyttämään ja pelastamaan sieluja Pattayan pahuudelta.
Seuraa saa vaivaa näkemättä. "ennen oli sentään " ei edes tiedä millaista Pattayalla oli -70-80 luvun vaihteessa ! Pattaya on kuin pyhäkoulu niihin päiviin verrattuna.Ja vielä tuomitsi itseään vanhemmat henkilöt. Tyhmä trollaaja Phuketista.
Nykypäivänä työnkierto on sellainen, että maatalouskone tulee pellolta Pattijoelle kielikylpyyn ja muutaman vuoden jälkeen luulevat pääsevänsä Thaivaaseen Phukeen tai Krabille siirtyessään, perselomailijoiden hoitovastuuseen.
Olet taas niin väärässä. Normaalisti tytöt työskentelee 0,5 -2 v ja kun rahaa on tarpeeksi esim traktorin ym ostoon niin back to farm. Näin tytöt ovat itse kertoneet .Toki poikkeuksiakin on kun tytöt pääsee rahan makuun. Rian phuut thai. Opettele puhumaan thaita niin ei tarvitse luulla.
Yleistäminen on vaarallista tai tokihan jokainen Pattijokinen on aina yksin oikeassa.
Pitää muistaa, että jokainen luuska on omien puheiden mukaan ensimmäistä kautta aina baarissa. Jos oppii tuntemaan yrittäjät jne, tuntee myös henkilökunnan ja silmä alkaa kertomaan, kuka oikeasti on vain käymässä kuka jo 20v kokemuksella. Moni on ollut naimisissa pitkin Savoa ja kertovatkin sen ylpeänä.
Riippuu baarista ja ihmisistä itsestään. Yleensä ottaen puhuvat juuri niinkuin asiat on. Thaimaa on suuri maa.
Tuo "luuska" nyt on ala-arvoinen termi joten saanko sanoa sinua suolimulkuksi tai vitjapalliksi? Voit valita.
Ihmiset vanhenee kaikkialla maailmassa ja niin tapahtuu myös Thaimaassa. Hiljaisemmissa ja halvemmissa mestoissa on näitä vanhempia naisia jotka ei enää saa pokaa juuri lainkaan.
Ovat hemmetin hyvää seuraa kuitenkin ja joidenkin kanssa tullut ystävystyttyäkin. Yhden vanhemman eronneen naisen kanssa kävin kolmen päivän lomallakin (hän siis otti baarista lomaa ja minä jätin tuhannen bahtin setelin baaritiskille)
Nuorista tytöistä moni on todella "ekaa kauttaan" liikenteessä ja koska se duuni on henkisesti sen verran raskasta niin monelle se jää ainoaksi kaudeksi tai sitten löytyy mies tai saavat pestin johonkin helpompaan hommaan.
Tunnen monia yli kolmekymppisiä thaimimmejä jotka ovat olleet aktiivisesti alalla jo yli kymmenen vuotta. He ovat olleet eri baarien "staroja" ja heillä on ollut vientiä reippaasti. Heillä alkaa olla hätä koska ura alkaa lähestymään ehtoopuolta ja kukapa ottaisi, tai sanotaanko niinpäin että kukapa onnistuisi suhteessa sellaisen kanssa jolla on ollut tuhansia miehiä ja "sponsoreita"?
Lähde nyt sitten tuollaisen elämän jälkeen "asettumaan" tai pellolle töihin tai tehtaaseen.. Ei kuulosta kovin helpolta vaihtoehdolta. Hätä on ymmärrettävä.
Olen itse ajatellut joskus puolileikilläni josko "pelastaisin" pari vakkariani tuolta ja toisin ne kotiin Suomeen mutta epäilen että naapurit ja viranomaiset eivät olisi läheskään yhtä innoissaan tuosta asiasta että pihallani kirmailee pari kuvankaunista hoikkaa tyrkkypeppua ja idyllisellä käsi- kädessä sunnuntaikävelyllä saattaisi kuulua huuteluakin.
Naapuruston äijät kuolaisivat itsensä nestehukkaan, repisivät pelihousunsa kateudesta ja joisivat itsensä autotalleissaan hengiltä. Hmmm... Ihan sen vuoksi voisinkin tehdä tuon tempauksen.
suolimulkut ja vitjapallit ovat luoneet sisäsiittoisen korruption, jonka tarkoituksena on ajaa Suomi polvilleen.
Ei ne tytöt päivällä siellä Beach rd ole päivystämässä. Auringon laskua kannattaa odottaa ja ladata akkuja vaikka hotellin altaalla iltaa ja yötä varten. Myöskin baaritytöt aloittvat tönsä klo 18:00. Et taida olla kovinkaan kokenut thaimaan kävijä, mutta kokemus opettaa.
Kyllä on miehessä vikaa jos ei tyttöä pattikselta löydä päiväsaikaan.
Mutta klo 18:00 jälkeen enemmän tyttöjä mistä valikoida. Sitten kun ne tytöt kyselee ikääsi niin muistakaa lisätä omaan ikäänne 543 v silla thaimaasa on vuosi 2556 Huhtikuussa siellä vaihtuu vuosi.
että jos mä oon oikeesti 26 vuotias niin sanonki niille, että mä oonki 569 vuotias? Hahahahahahaahahahaaahhh
Kun olet syntynyt vuonna 1987 ja thaimaassa on nyt vielä vuosi 2556 niin thaimaassa olet 569 vuotias.
569 vuotias thaiksi = haaroi hoksip päät pii . Tytöt tykkää tuollaisista vitseistä.
569 on kyllä haaroi hoksip kaau.
1 nyng 2 soon 3 saam 4 sip 5 haa 6 hok 7 tzep 8 päät 9 kaau 10 sip 11 sip et 20 jii sip 22 jii sip soong 100 roi 1000 phan 2014 soong phan sip sii
jos joudun pattijoella joskus etsimän oppaita jää visiitti lyhyeksi. onneksi näin ei ole vielä päässyt käymään. helmikuussa taas paikan päälle jos ei neidot yritä minua vaihdan paikkaa.
Herrat ovatkin sitten käyneet hyvin vilkasta keskustelua aivan tästä Pattismatkailun pääaiheesta. Kyllähän se on aina ollut mielessä Pattikselle mennessäni. Ilman tätä runsasta opastarjontaa olisin lopettanut sinne matkailun kokonaan.
Enhän nyt jokaisen herran puheenvuoroja voi ryhtyä kommentoimaan mutta yksi nyt jäi mieleeni. Suuri on Thaimaa puhui viisaita meidän kaikkien ikääntymisestä.
Kyllä minäkin Pattikselta nykyisin sellaisia hieman iäkkäämmän puoleisia kokeneita tyttöjä katselen. Eivät luule itsestään liikoja ja hinnoittelevat itsensä sopivasti. Viikon- kahden mittainen sopimus on tälläiselle tytölle pieni veikkausvoitto. Vastineeksi saa rautaista ammattitaitoa ja loistavaa huolenpitoa.
Kaverini Paven kanssa kerran naureskelimme että meillä oli Pattiksen rumimmat ammattilaiset. No eihän se nyt aivan totta ollut; sirpakoita olivat ja iältään olisivatko olleet 30-40 vee, vaikea sanoa kun niillä ei rupea lihat alaspäin valumaan iän myötä niinkuin täällä kotomaassa. Myöskään kasvokuviaan ei olisi saatu myytyä mihinkään naistenlehteen.
Joo ja likat eivät kyllä mitään kellonaikoja noudata milloin hommiin baariinsa tulevat. Niitä alkaa valumaan joskun jo 3-4:n maissa, syövät siinä sitten soppaa, meikkailevat ja ennenkaikkea juoruilevat meistä farangeista. Kuitenkin auringon laskiessa yleensä kaikki ovat koolla.
Nuorimmat tyttäreni olivat kai jotain 9-10 vee kun ekaa x Pattiksella olivat. Ihmettelivät siinä sitten niitä baarilikkoja joita oli jossain baarissa niin että yli pursuilivat. Kysyivät multa että mitä noi likat oikein tekee? Sanoin että ne ovat töissä siellä. No onpahan aika helppoa työtä, vanhempi tokaisi.
"kun niillä ei rupea lihat alaspäin valumaan iän myötä" ja "No onpahan aika helppoa työtä"
Repesin kaksi kertaa, kiitos!
Ensiksi haluan kiittää sinua 28x... Näistä kaikista tarinoista joita kerrot täällä. Ne aina saavat minut paremmalle tuulelle. Toivottavasti kirjoitat niitä myös jatkossa.
Pakko kysyä sinulta yhtä asiaa. Sinä kun olet viettänyt aikaa lukemattomien ihanien oppaiden kanssa, niin onko koskaan käynyt niin, että olisit tavallaan rakastunut johonkin heistä ja kenties pitänyt yhteyttä matkan jälkeen? Vai oletko aina pystynyt unohtamaan kaikista ihanimmankin Isanin tytön siinävaiheessa kun tienne erkanevat?
Pystytkö kertomaan mitään neuvoja tämän asian suhteen, koska itselläni on vaikea päästää irti näistä jumalaisista naisista. Ainakin itselläni tulee koti Suomessa aina pakottava tarve alkaa pitämään heihin yhteyttä, ymmärrät varmaan ne vieroitus oireet kun sieltä palaa kotimaisen tarjonnan pariin...Näin internet aikana kun se soittelu ja viestittely ei enää maksakaan mitään.
Ei taida minusta olla oikein neuvojaksi jos sydämen asioille mennään.
Muistan nuorena miehenä kyllä yhden aivan ihanan tytön, iältään oli 18 vee, kaunis mutta silti vaatimaton. Kun sinne jäi perään vilkuttamaan niin kyllä silloin rinnasta hieman riipaisi. Muutama kirje silloin lähetettiin mutta sekin kuivui. Joitain postikortteja olen perääni saanut takavuosilta eri tytöiltä.
Tämän vuosisadan puolella seuralaiseni ovat olleet rautaisia ammattilaisia, itseni kaltaisia katujyriä jotka eivät enää turhia haikaile olemattomien perään. Useat rataketut minut jo tuntevat ja joskus soittelevat mutta tietävät että minulta on turhaa rahaa vinkua. Sähköpostiosoitteitani en niille anna. Tutuilta tytöiltä saan aina lämpimän vastaanoton ja halaukset. Tietävät minut mieheksi joka maksaa minkä lupaa. Nimenikin lausuvat väärin enkä ole sitä korjannut.
Jos nuoreen mieheen Amorin nuoli osuu niin paha on kenenkään neuvoja mennä antamaan. Teki niin tai näin niin siinä voi käydä miten vain.
Tuo nyt taisi olla huonoin neuvo ikinä mutta ah´niin totta!
Jotenkin tuo kysymys viimeisenpäälle fiksun tytön jättämisestä loman loputtua kosketti myös minua.
Kyllä ne jäähyväiset on aina raastavia hetkiä.
Minä olen kuitenkin ajatellut mielessäni, että nämä ihanat thaitytöt ovat kuin orkideoita, jotka kukoistavat siellä kotiseuduillaan. Jos tälläisen kukan taittaa ja ottaa mukaansa vaikka Suomeen, niin kukka rupeaa kuihtumaan nopeasti ja kenties jopa kuolee hyvästä hoidosta huolimatta.
Tutustuin yhteen saksalaiseen jätkään Ocean Wievin altailla ja hän kertoi rehellisesti elämästään thaivaimonsa kanssa. Vaimo oli mukana ja tutustuin myös häneen hyvin. Hän oli aikoinaan työskennellyt Pattaya Bangkok sairaalassa hoitajana, josta miehensä oli löytänyt, kun hänen katkennutta jalkaa oli ollut hoitamassa.
Talvet olivat pahimpia, kylmää, pimeää ja räntää eikä tyttö löytänyt mitään mielekästä työtä.
Itku oli melkein joka päivä tytön silmissä, tilanne helpottui vähän, kun perheeseen tuli pikkuinen tyttövauva, mutta kaipuu kotimaahan oli todella kova ja sitä helpotti vain muutaman viikon matka Pattayalle joka vuosi.
Olisi mukava kuulla kuinka suomipojat ovat saaneet orkideansa pidettyä tyytyväisinä!
Helppoa se ei varmasti ole, kun on sitä kulttuurieroa ja kieliongelmaa.
Ei se niin herkkua ole ollut tämän kotimaisen voikukankaan kanssa, vaikka kaikki pitäs olla OK.
Vajaat kymmenen vuotta olen Thaimaalaisen kanssa ollut naimisissan lapset, työpaikat hankittu.
Mielestäni en ole kohdannut erityisen suuria ongelmia tai rahan menetyksiä verrattuna kotimaiseen vaihtoehtoon.
Omat hankaluutensa arkeen tuo lähinnä kielitaidon vajavuus.
Thaimaan morsiot arvostaa yleensä miehessä kohtuudella alkoholia käyttävää miestä(max 4 päivän putki) ilman turhaa kaakatusta.
Muista myös nukkua aina omassa sängyssäsi ,tämä helpottaa kummasti yhteis elämää.
Myös kolutus puoli on hoidettava tasaisella äänenpainolla ja ilma nyrkkitehosteita.
Rahaa on omaan rouvaan myös syytä muistaa käyttää hieman, eikä kaikkia bahteroita syytää rantakadun tuntihotelliin.
Jäi vähän epäselväksi asutko Suomessa vai Thaimaassa. Thaimaassa asuminen thaivaimon kanssa on tietenkin paljon helpompaa, kuin Suomessa.
Kyllä minä olen huomannut ettei se elo thainaisen kanssa täällä suomessa niin helppoa ole. Tunnen 4 tällaista pariskuntaa joista puolet ovat eronneet. Thainainen ikävöi joka pvä sitä kotomaataan ja soittaa sinne tunnin puheluja päivässä. Äijän täytyy lähettää joka kuukausi ainakin 200- 500 euroa perheelle. Ainakin kerran- mieluimmin 2 x vuodessa on päästävä lomalle thaikkuihin ja mukaan on vietävä runsaat tuliaiset. Naapureille kans. Ja juhlat on pidettävä ja arvatkaas kuka maksaa ainakin 2- päiväiset juhlat. Jos tämän kaiken Sinä ja pussisi kestätte niin sinua tietysti kohdellaan hienosti. Jos herra aikoo muuttaa nuorikkonsa kanssa thaikkuihin se on tehty mahdollisimman hankalaksi ja huijatuksi tulemisen vaara on hyvin suuri. Tiedän tapauksia. Lisäksi harvalla on sellainen työ jonka tuosta vain naps voi siirtää suomesta jonnekin riisipellon laitaan. Jos taas rahaa on paljon niin älkää helvetis*ä menkö sinne pellon reunalle hyppelemään. On paljon mukavempiakin maita missä naiset ovat kauniimpia, halvempia ja paljon nöyrempiä kuin nämä lättänokat.
Saman rahan jos heittää portoille Rata*adulla tai Pattiksella saa keisarin kohtelun ilman mitään velvoitteita ja täysin vaihto- oikeuksin. Voi kävellä vielä vaikka kärpännahkaviittaan verhoutuneena kahdella henkivartijalla varustautuneena samalla rahalla mikä menee thaiakkaan. Niillä on muuten taipumus lihoa täällä suomessa aivankuin meikätytötkin. Eli senkin edun menettää niistä täällä sitten. Eli lihat ryhtyvät valumaan alaspäin suomessa.
Voihan nyt tietysti olla että hieman kärjistelen tässä asioita mutta n. 35 v. asioita seuranneena olen toki jotain asioita huomannut mistä olen omia johtopäätöksiäni vedellyt.
Tietysti esim. hra mahasalajotain jonka taloprojektia olen mielenkiinnolla seuraillut on luonteeltaan aivan erilainen kuin minä. Hän arvostaa eri asioita.
Toteaisin nyt näin pikavilkaisulla ettei absoluuttista totuutta ole tähänkään nyt noin vain äkkiä heittää että tehkää pojat näin niin hyvin menee!
Te nuorukaiset jotka olette rakastuneet thaityttöön niin antaa palaa vain! Me elämme vain kerran. Toivon kaikille onnea naisasioissa huolimatta tiestä minkä olette valinneet!
Jaahas, tuli taas semmoista palturi 28xlta että oksat pois. Minä tunnen noin 7 pariskuntaa täältä suomesta , joista nainen on siis thai. Kenelläkään ei ole mitää valittamista tai muita ongelmia. Ja kukapa ei ikävöisi omaa kotimaataan sukulaisineen, ainakaan normaalit. 28x ei ilmeisesti tarvitse ikävöidä kun ei ole ketään joka kaipaisi hänen laistaan alkoholistia. Kukapa nyt alkoholista kaipaisi seurakseen.
Kaikki pariskunnat jotka tunnun niin kukaan ei halua palata takaisin thaimaahan, ikävä sukulaisia tietysti on. Yksi pariskunta on käynyt kerran 5v aikana thaimaassa mutta ei kuitenkaan tytön kotipaikassa.
Aika erikoista tekstiä tulee 28xlta koska kehuskelee välillä thaimaata yli kaiken. Nyt sitten haukutaan lättänaamat ja naisten luonteetkin. Miksihän yleensä käy thaimaassa jos ne naiset ovat todellakin näin vastenmielisiä kuin kertoi. Täälläkin pitää käydä päivittäin purkamassa pakkomiellettään.
Vai olet oikein seuraillut asioita 35vuotta, vois olla jo paikallaan sitten tehdä ihan omiakin kokemuksia niin ei tarvitsisi kirjoitella, seurailtujen elämästä. Se ei kuitenkaan ole se todellisuus mitä näet, vaan ne asiat olet kehitellyt ihan omassa päässäsi.
Oliskohan viina tehnyt jo tehtävänsä aivosoluissa ja totuus ja mielikuvitus ei kohtaa. Olis ehkä jo aika pysähtyä ja tehdä perusteellinen itsetutkimus, voisit herätä????????
minä tuunnen vain yhden pariskunnan joka on vielä yhdessä ja molemmat vanhempia yksilöitä. 8 eroa. nuoremmat kai sitten eroaa herkemmin.
tuli mieeleen 2 yhdessä olevaa lisää. tämä suomessa .thaimaassa pärjätään paremmin.
Hieman oudoksun minäkin 28x...:n juttua. Eipä ole tarvinnut rahaa lähetellä, kuin omalle tilille Thaimaahan. Ovat vaimon sukulaiset omavaraisia ja hyvin toimeentulevia. Tiedän kylläkin joitakin Thai-Suomipariskuntia, jotka silloin tällöin avustavat Thaimaan sukulaisia.
Eronneita pariskuntia tunnen näistä Thai-Suomi liitoista vain yhden.
Sensijaan yhdessä edelleen olevia kymmenkunta.
Yli kymmenen vuotta olen minäkin ollut aviossa ja ainakaan meillä ei ole eroaikeita ollut.
Itsehän 28x on myöntänyt olevansa alkoholisti ja tietäähän sen minkälaiset aivot alkoholisteilla on. Kopsattuja ja keksittyjä juttuja levittelee niin tänne kuin muillekin foorumeille. Esim. thaiklupilla esiintyy aivan erilaisena kuin täällä. Voipi olla että kerran on käynyt thaimaassa ja nyt siinä muistossa elelee peräkammarissa valehdellen. On jopa veikattu patologiseksi valehtelijaksi.
Mikäs se Esko ainoa huvi on lehmän lantojen siivoilemisen välissä? Haaveilla ja muistella sitä elämän ainoaa ulkomaanmatkaa. Suotakoon 28X:lle tämä huvi, kunhan ei täällä rieku siitä 30v takaisesta ulkomaan reissustaan, ja vielä yleistäen sen reisunn Etelä-Thaimaahan ja Israeliin ja Egyptiin. Kuka sekoittaa nuo keskenään?
Juuri palanneena phuketista voin kertoa seuraavaa. ne, joilta kyisyin baarissa ovat tosiaan aiemmin olleet pattiksella,mutta tulleet parempien tienestien ja parempien asiakkaiden perästä patong beachille.
turistien määrä esim patongilla on 10-kertaistunut. samoin kansallisuuksia on nyt enemmän kuin aiemmin (lähi-itä näin uutena). huomattava määrä nuoria tulee juhlimaan australiasta, mitä aiemmin ei ollut. heillä on myös rahaa,kun aussiedllari on hyvässä kurssissa. ovat sellaisia hyväkuntoisia bodarityyppejä ja osa töissä mm kaivoasalalla.
nämä pattikselta tulleet ovat sieltä nuorimmasta ja nätimmästä päästä.
johtopäätöksenä voisi vetää sen, että pattikselle ovat jääneet vain ne vanhimmat ja rumimmat, jotka toki kelpaavat siellä olevalle asiaskaskunnalle. pattiksellahan käy sitä vähän vanhempaa ja kokeneempaa (isovatsasempaa) väkeä. painopiste viihteessä näyttää siirtyneen phukettiin ja pattis näyttää jääneen kakkoseksi.
Logiikassasi nyt jokin mättää sillä vaikka jos Patongin turismin täyttöaste olisi aiemmin ollut vain vaivaiset 10% niin nyt se on sinun matematiikan mukaan kymmenkertaistunut eli 100%
Lahti- kaupungissakin Suomessa joka todellakaan ei ole mikään suosittu matkailukohde on hotellien täyttöaste ympäri vuoden lähempänä 20%.
Johtopäätöksesi ontuu yhtä paljon kuin matematiikkasi etkä malttanut taas olla mainitsematta tunnuslausettasi eli Pattayan isoja mahoja.
"kakkosporukkaa" mies on ilmeisimmin myös kakkosrapun mies joka on katsellut netistä rasvattuja australialaisia kaivospoikia ja ei suostu ymmärtämään että heteromiehet suuntaa Pattayalle koska siellä ei ole rasvattuja australialaisia lihaksikkaita kaivospoikia. 8)
Joudun tässä nyt vastaamaan pariin hyökkäykseen nickiäni vastaan koska ne ovat niin rajuja sekä valheellisia.
Pahoittelen suuresti että pattisfanit joutuvat nyt lukemaan tällaista henkilökohtaista vääntöä joka ei nyt tietystikään ole järin älykästä.
xxy voi koittaa todistaa väitteensä kopioinnista laittamalla yksinkertaisesti lähteet kyseisistä jutuista. Thaiklubille en ole koskaan kirjoittanut sanaakaan. Siksi varmasti kirjoitukseni siellä sitten erilaisena näkyy ;)).
Tottahan tuo kiekuu pahantahtoisena ties mistä syystä. Ulkomaanmatkoja olen toki tehnyt enemmän kuin yhden. Niitä on yli sata.
Toki olen kirjoitellut Israel- ja Egypti- palstoille. Olen kirjoitellut myös Gambia ja rasismi- palstoille. Myös maanpuolustus- ja rauhanturvaamisosastot ovat sydäntäni lähellä. Seuraan aktiivisesti myös salaliittoteoreetikoita, ovat hauskoja heppuja. Sinne en nyt toki useasti kommentoi. Joitain kommenttejani voi ehkä löytyä Intia, Filippiinit- ja maailmanympärimatkaajapalstoiltakin.
Pahoitteluni vielä kerran!
itse molemmissa useamman kerran olleena ja molemmissa ollut useampi opas. pattis johtaa isolla erolla. otanta viimeisen 10 vuoden aikana. olen siis pidenpiä aikoja kerralla thaimaassa ja yleensä käyn molemmissa paikoissa samalla reissulla.ps filippiineillä paremmat neidot kuin thaimaassa. tai ainakin ne mihin itse tutustuin.
Missäpäin Filippiinejä on maunitsio löytänyt parhaat mestat? On käymättä itselläni koko maa toistaiseksi mutta pitää korjata tilanne piakkoin!
en oo ollut kuin angeles cityssä johon pääsee kätevästi suoraan bangkokista. eli kokemus ei ole järin kattava. mutta kymmenkunta neitoa tavattuani annan näille kiitettävän arvosanan.
Kaupungin nimi on kuitenkin lupaava ja suuntaa antava joten pitää laittaa korvan taakse kiitos.)
Tämä topikki on näköjään harhautunut muihin maihin ja muitakin itkuvirsiä tänne on tullut. Koitetaan nyt kuitenkin jos pysyttäisiin asiassa vaikka toisille se näyttää olevan erittäin vaikeaa.
Ollaan lähdössä Pattayalle ...piiip.... viikon kuluttua, yhdessä kaverini kanssa. Tästä kuuluisasta rantakadusta olen kuullut paljon, sekä hyvää että huonoa. Nyt kuitenkin viimeaikoina on kuulunut aika paljon huonoa. Yksi kavereistani on kehunut sitä mutta siitä on jo aikaa muutama vuosi. Silloin sieltä sai seuralaisia kuulemma mihin kellon aikaan tahansa. Nyt siellä on sitten kuitenkin tyyli muuttunut, tai ainakin kirjoituksien mukaan. Päivisin oppaita ei enää ole mutta onko sitten myöhemminkään? Jos illan pimetessä seuralaiset kuitenkin ilmestyvät sinne niin mihinkä aikaan siellä olis parasta olla. Tarkoitus olis tietenkin saada mahdollisimman kaunis ja nuorekas seuralainen.
Tiedetään kyllä että monet varoittelevat näistä bulevardin tytöistä mutta kaverini ainakin on löytänyt sieltä montakin hyvää kaunotarta. Siksipä mekin koitetaan sitä jos se vaan on mahdollista ELI, mihin kellon aikaan siellä on parasta olla?
Toivottavasti asialliseen kysymykseen saa myös asiallisia vastauksia?
Auringonlaskun jälkeen, eli 18.30 tytöt saapuvat rantakadulle. Toiset jokapäivä, mutta paljon on myös sellaisia jotka äkillisen rahan tarpeen vuoksi vähän extra rahaa tarvitsevat. Tammikuussa nappasin tytön joka oli päivisin töissä normaalisti mutta kun TV oli hajonnut niin tarvitsi siihen rahaa. Viikon kun olin tyttöä iltaisin ja öisin .....niin menimme sitten ostamaan hänelle uuden TV omilla rahoillaan tyttö osti, tai no 9000 bahtia olin hänen palveluistaan maksanut aiemmin. Tyttö oli niin hyvä ja kauniskin että pidin loppuajankin eli lähes kukauden hänet.
Rantakadun tytöt pyytävät longtime 2000 bahtia mutta 1000-1200 ok hinta riippuu monesta asiasta.
Ja shortti (tunti pari) irtoaa jo 500 bahtilla ja joskus tytöt sitä itse mainostavatkin kysymättä. Päivällä poiminut joskus käppäillessäni seuralaisen mukaan lyhyeksi aikaa ja meininki on rehtiä ja reipasta.
Kannattaa muistaa että nopeat syö hitaat. Hyvä tyttö kun ilmestyy kadulle niin se katoaa siitä viidessä minuutissa jos et ole nopea.
On joku taitanut maksaa hiukan ylihintaa jos 2000b on maksanut vai onko hinnat muka noussut noin paljon. Kaksi vuotta sitten sain monta tyttöä 1000b vuorokausi. Käytännössä se kuitenkin tarkoitti yön yli. Pari olis jäänyt pitemmäksikin aikaa 1000b päivä.
Olipas hauskaa lukea vanhoja höpinöitä. Olivat aivan päässeet unohtumaan. Monia lauseitani muodostaisin nyt aivan toiseen muotoon koska eivät nyt tulleet kirjoitettua niin kuin mitä mieltä olen. Täytyy siis muistaa että että kirjoitelmat edustavat monasti juurikin vain senhetkisiä tunnelmia. Ei tule ajateltua että mitä tänne kirjoittaa tulee säilymään ikuisesti. Tietenkin jos tätä pelkäisi niin eihän sitä tulisi kirjoiteltua mitään. 83 vastauspuheenvuoroa tähän mennessä on hyvin ja punainen lanka on on ketjussa säilynyt.
Nimimerkki ensikertalaisen pelot voinen vakuuttaa aivan turhiksi. Hänen tarkoituksensa on saada mahdollisimman kaunis ja nuorekas seuralainen. Onnistuu mutta ei rantakadulta. Lisäksi kauneus ja nuoruus maksaa että saa sitten säästäväisyyden unohtaa. Go- go- baarit ovat oikea paikka vaativille. Jollei siinäkään paikassa satu silmää miellyttävää löytymään kannattaa kääntyä paikallisjohdon puoleen toiveineen. Järjestävät pienellä tilausajalla varmasti vaativaankin makuun soveltuvan tyttösen. Hinta voi sitten olla aivan mitä tahansa. 5- 10 000 patia on aivan tavallinen hinta. Minähän en kenenkään makuja lähde torumaan, siihen olen viimeinen.
Nyt ikäni mukana on oma vaatimustasoni laskenut enkä silti koe että kyseessä olisi nega- asia. Ehkäpä jopa päinvastoin. Vuosikymmenien kokemus on sen tehnyt että kaiken olen kokenut ja tilalle on astunut tietty seesteisyys jota varmaankin voisi vanhuudeksikin kutsua.
Olen siirtynyt sellaiseen laatu- aikaan minkä jokainen tulee huomaamaan iän kartuttua. Mutta nuorena se on mentävä ja riehuttava. Muistan itse ne metsästysillat jolloin sitä kylän kauneinta hain. Se oli nastaa. Viime lomallani en kalleimpia oppaita käyttänyt kuin tonnin tyttöjä. Enkä kokenut mistään jääväni paitsi. Sitä paitsi näitä tonnin tyttöjä on siellä pilvin pimein.