jokohan tärppäisi??

Olemme avopuolisoni kanssa yrittäneet saattaa masuasukkia alulle n.7kk. Kertaakaan raskaustesti ei ole tuona aikana plussaa näyttänyt. (Saattaahan tietysti olla, että raskaus on voinut mennä kesken niin alku vaiheessa, etten ole tiennyt mitään.)

Nyt epäsäännöllisiä kuukautisiani ei ole kuulunut yli viiteen viikkoon edellisten kuukautisten päättymisestä. Mittasin tänään lämmön kaksi kertaa ja näytti 37,2 molemmilla kerroilla. Eikös raskauden alkuvaiheeseen voi liittyä normaalia korkeampaa lämpöä? Nännikin ovat aristelleet ja janottaa aikas paljon. Alavatsassani on myös tuntunut kuukautisten tapaista kipuilua lyhyinä hetkinä muutamina viime päivinä, mutta verta ei ole tullut yhtään...

Jokohan siis uskaltaisimme toivoa parasta?? Testihän sen tuloksen näyttää, mutta kun ei haluaisi taas pettyä...
61295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Teepä nyt kuitenkin se testi, parempi saada varmuus puoleen tai toiseen kuin elää epätietoisuudessa ja pettyä sitten vielä enemmän myöhemmin!

Äänestä

Samaa mieltä olen kuin Anniinakin...
Eikun vaan rohkeasti testailemaan.
Pidän peukkuja:)

Äänestä

No nyt rinnatkin on alkanut paisua...Ja lämpö on edelleen sen 37,2-37,4. Nännejäkin aristaa. Mieheni on vallan onnessaan muhkeista rinnoistani ;D. Tuntuu, että en kyllä mitenkään voi olla raskaana tälläkään kertaa, kun aiemminkin on vain saanut pettyä.

Olen päättänyt odottaa vielä ensi viikonloppuun. Sitten teen testin ja kerron, mikä on tulos. Ei kyllä jaksaisi odottaa sinne saakka, mutta parempi niin, kun on niin epäsäännöllinen tämä minun kuukautiskiertokin.

Toivottakaahan onnea matkaan!! :)

Äänestä

Malttamaton kun olen, niin päätin että ostan kaksi raskaustestiä jo tänään. Päätin, että teen toisen heti mielen rauhan saamiseksi ja toisen loppu viikosta varmistukseksi.

Äsken tein testin...ja odotin...ajattelin, että ei mitään...mutta kun katsoin niin toiseenkin ruutuun ilmeistyi hiljalleen punainen viiva!!!!! Pompin kettiön lattialla niin, että pää kopsahti kattolamppuun :DD Kunhan kulta kuulee tästä!!!

Onnea yritykseen kaikille muillekin haaveileville!! Ja kaunista syksyn jatkoa!! :)

Äänestä
  • isot onnittelut, voikun ihanaa!! toivottavasti perassa tullaan pian, lahetappas onnen hiutaleita meillekkin :)

    Äänestä

  • heips kirjoitti:

    isot onnittelut, voikun ihanaa!! toivottavasti perassa tullaan pian, lahetappas onnen hiutaleita meillekkin :)

    Kiitos paljon onnen toivotuksesta :) On kyllä ihan hurjan outo olo, kun tietää, että minulla on pieni masuasukki matkassani n.9kk. Soitin äsken neuvolaan. Parin viikon päästä pääsen siellä käymään :D

    Onnen hiutaleita sinulle oikein paljon!!! Stressaamatta se näköjään onnistuu :DDD

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mamiksi kirjoitti:

Olemme avopuolisoni kanssa yrittäneet saattaa masuasukkia alulle n.7kk. Kertaakaan raskaustesti ei ole tuona aikana plussaa näyttänyt. (Saattaahan tietysti olla, että raskaus on voinut mennä kesken niin alku vaiheessa, etten ole tiennyt mitään.)

Nyt epäsäännöllisiä kuukautisiani ei ole kuulunut yli viiteen viikkoon edellisten kuukautisten päättymisestä. Mittasin tänään lämmön kaksi kertaa ja näytti 37,2 molemmilla kerroilla. Eikös raskauden alkuvaiheeseen voi liittyä normaalia korkeampaa lämpöä? Nännikin ovat aristelleet ja janottaa aikas paljon. Alavatsassani on myös tuntunut kuukautisten tapaista kipuilua lyhyinä hetkinä muutamina viime päivinä, mutta verta ei ole tullut yhtään...

Jokohan siis uskaltaisimme toivoa parasta?? Testihän sen tuloksen näyttää, mutta kun ei haluaisi taas pettyä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu