Koiran kuolema koskettaa aina,siihen ei voi varautua etukäteen henkisesti.
Itse olen joutunut luopumaan 5 koirasta kuoleman kautta olen myös toiminut saattohoitajan koirille.
Onko koiralla kuoleman jälkeistä elämää,voiko se "elää" kuoleman jälkeen.
Minulle 3 koiraa jäi "elämään" vielä hetkeksi kuoleman jälkeen.
Vanhamamma käveli huoneesta toiseen,kuulin en kynnen äänet.
Vanhanmamman tytär joi vettä ,sillä oli oma tapa juoda.
Tyttären poika raapi korvaa sängyn alla,monena yönä heräsin ja sanoin että lopeta,ja sit vavahduin että eihän sitä ole enää.
Onko kellään muulla vastaavia "henkien hetkiä"
Itse olen joutunut luopumaan 5 koirasta kuoleman kautta olen myös toiminut saattohoitajan koirille.
Onko koiralla kuoleman jälkeistä elämää,voiko se "elää" kuoleman jälkeen.
Minulle 3 koiraa jäi "elämään" vielä hetkeksi kuoleman jälkeen.
Vanhamamma käveli huoneesta toiseen,kuulin en kynnen äänet.
Vanhanmamman tytär joi vettä ,sillä oli oma tapa juoda.
Tyttären poika raapi korvaa sängyn alla,monena yönä heräsin ja sanoin että lopeta,ja sit vavahduin että eihän sitä ole enää.
Onko kellään muulla vastaavia "henkien hetkiä"
Vastaukset 10
Vanhimmat
Samanmoisia on kokemuksia minullakin. Kuulin pitkään, kun koira käveli parketilla ;) , kuulin myös, kun se olevinaan ahtautui nahkanojatuoliin ja kuinka aidolta se kuulostikaan..
Nykyinen koirani hommattiin tyttärelle, mutta minä teen koiran kanssa enemmän asioita ja hän on totaalisen leimautunut minuun. Hullu olen, kun nyt jo ikävöin sen tulevaa poismenoa ;(
Siis kyllä koira, ja muutkin eläimet elää kuoleman jälkeen :)
on kuolemanjälkeistä ekämää.
Itse menetin maaliskuussa rakkaistarakkaimman urokseni. Uros oli kanssani aina joka paikassa, sillä oli se etuoikeus. Monasti kun tässä koneen ääressä istuskelen, tulee tunne että se makaa tuossa vieressä. Sillä oli tapana pitää päätä mun polvella, ja sitä se on tehnyt kuolemansa jälkeenkin. Olin lähdössä pentuni kanssa näyttelyyn ja kun olin pessyt sen, niin jäin vielä hetkeksi sen kanssa alas takkahuoneeseen. Siinä sitten istuskelin tupakkia imien; pentu tuli jalkojeni väliin istumaan - sekunnin sadasosan siinä kuitenkin oli menetetty uros. Sitä on sanoinkuvaamaton ikävä vieläkin.
En ole ääniä tai muuta vastaavaa kuullut, mutta jollain tavalla aistin läsnäolon varsinkin kun käyn huoneessa jossa sillä oli tapana nukkua ja viettää aikaa. Sitten monta kertaa meinaan kutsua toista koiraa edesmenneen nimellä. Ja tämä toinen koirani ei astu jalallaankaan kaverinsa huoneeseen, niillä oli jonkinlainen viha-rakkaus suhde.
On tämä niin vaikeaa vaikka tästä tapauksesta on jo aikaa kulunut.
Lohduttaa kuulla että koirillakin on elämää kuoleman jälkeen. Minulla on 8 vuotias koira jolla on toisessa pakarassa 20cm halkaisijaltaan oleva kasvain. Lääkäri sanoi että se on jo ottanut oman verisuoniston, ja takertunut pitkälle lihaksistoon että mitään takeita leikkauksesta ei ole. Hän kehoitti vakavasti ajattelemaan koirasta luopumista. Olen itkenyt silmät päästäni pelkästä ajatuksesta että lopettaminen on ainoa vaihtoehto. Kuinka ihmeessä siitä voi toipua, koira on meille kuin lapsi, kun oikeat lapset on jo maailmalla.
vanhanrouvan tuskasta huokailua parina päivänä lopetuksen jälkeen.:(
Vanhemmillani on maailman ihanin jenkkicockeri. Olen muuttanut jo kotoa pois, ja ainoa syy, miksi kotona haluan pitkän välimatkankin vuoksi mennä käymään, on koira.
Se on ainoa joka on aidosti iloinen kun tulen kotiin. Se myös aidosti näyttää surunsa, kun se näkee minun pakkaavan, annan sille pitkän halauksen ja se näkee minun lähtevän. Se katsoo ikkunasta kun taas lähden, mutta yhä uudelleen iloitsee kun tulen takaisin.
Se on jo 10-vuotias. Olen yrittänyt henkisesti valmistautua, että jonain päivänä saattaa tulla kotoa soitto, ettei sitä ole enää.
Toivottavasti sillä on vielä pari hyvää elinvuotta. Ainakin se voi koirien taivaassa sanoa, että sillä oli maailman paras koti.
on vielä monta vuotta, meijän wanharouva-shäfer eli 14-vuotiaaksi
Vanha koira vainaani kävi pötköttämässä tuolissaan sänkyni vieressä eräs yö, vähän sen jälkeen kun oli jouduttu viemään viimeiselle piikille.. Heräsin jostain syystä ja raotin silmiä kun käänsin kylkeäni. Meni hetki ennen kuin uskalsin kääntyä katsomaan tuoliin uudestaan.. Mutta se oli jo mennyt.
Surin kovasti kun iäkäs kissanikin sitten parin vuoden pästä katosi.. Ja tuo koirakin suretti edelleen. Ne kävivät yhdessä sitten unessani näyttämässä että ovat tuolla puolen ja on hyvä olla. Ei ole sen jälkeen enää vaivannut niiden poismeno
kaksi kissaa ja joka kerta kun on tullut mieleen ajatus siitä että entäs sitten kun niistä aika jättää, olen lopettanut miettimisen siihen paikkaan.
Pyrin pitämään niistä niin hyvän huolen kun vaan voin joten tiedän heillä olleen takana miltei täydellinen ja onnellinen elämä joten onnellisena he sitten joskus pois nukkuvat ja se on minulle paljon se
ettei koira enää tassuttele ovelle vastaan, kun tulen kotiin, niin silti aina sekunnin murto-osan ajan luulen kuulevani kynsien rapinaa lattialla.
Ei tee kyllä tätä eron tuskaa yhtään helpommaksi, kun tämä meikäläisen pää vielä tekee tällaisia "kummitteluja". Niin ja tietty asunnossa on vielä vanhan herran ominaistuoksu, sohvassa, matossa jne., joten sekin vielä kaiken lisäksi :(
Ehkä joku kaunis päivä olen jo asian kanssa paremmin sinut, viimeistään uuden tulokkaan viedessä kaiken ylimääräisen ajatuksen/ energian (luulisin).