Elikkäs onko kukaan tehnyt alusta saakka itse klapikonetta? Eli siis sellaista joka katkaisee puun ja pilkkoo sen sitten hydr.halkojalla? Eli tyyliin palax jne.
Olisi suunnitelmissa sellainen mutta ajattelin kysäistä et onko järkee....tehdastekoiset maksaa melkoisesti ja kone ei lopulta kummoinen edes ole.... tietty hydeosat tulee maksamaan jotain mutta laskelmieni mukaan alle 2000€ pitäisi päästä reilusti...
Klapikone
8
2886
Vastaukset
- Pöllinen
En ole rakentanut, mutta aihe kiinnostaa minuakin kovasti. Erityisesti sellainen, jossa katkaisu tapahtuu ketjusahalla, jota voisi pyörittää samalla koneen hydrauliikalla erillisen hydraulimoottorin avulla. Mielenkiinnolla odottelen myös kokemuksia ja ohjeita. Jos kunnon ohjeita lötyy niistä voisi jopa jotakin maksaakin.
- Pönttö Einari
Eihän ne koneet siemenestä ole kasvaneet ja aika yksinkertaista tekniikkaa loppujen lopuksi.
Helpoimmalla pääsee, jos käy tutustumassa jonkun kaverin klapikoneeseen ja mittailee sen hyvin ja ottaa runsaasti kuvia digikameralla. Pyörää ei kannata alkaa keksimään uudestaaan, jos tarjolla on toimivia ratkaisuja.
Eli tekniikanmies tekee vaikka mitä, romukaupat ovat täynnä hyvää tavaraa ja uutta akselia, laakeria ja hydrauliikkaa saa ostettua suhteellisen sopivasti. Jos osaa soveltaa sopivaa tekniikkaa, saa varmaasti halvalla hyvänkin klapikoneen. Lidlissä myytävä (69€) ketjusaha on muuten aika käyttökelpoinen laite rakentelijalle, vanhoista maatalouskoneista saa hyviä komponentteja hydrauliikkaan mm. vanha leikkuupuimuri on oikea "aarreaitta". Vanhoista henkilöautoista saa hyviä akseleita ja pyöriä. Sähkömoottoreita saa käytettynä todella sopivasti ja uusiakin myydään.
Pätkin puita isäni 1960-luvulla tekemällä hyväksi havaitulla laitteella, jossa on osia sieltä ja täältä mm. Opel Rekordista, äkeestä ja erilaisista teollisuuden koneista. Eläkepäivillä isäni rakensi vielä pienen klapisirkkelin erilaisista autonosista ja muusta nurkkiin kertyneestä romusta.
Ulkomaista tarjontaa kannattaa katsella youtuben sivuilta, siellä on yllättävän kekseliäitä laitteita puiden käsittelyyn. Näistä voi aloittaa: http://www.youtube.com/watch?v=SbYp0bVn4pI
http://www.youtube.com/watch?v=U7QPak4Qw88 - Uusimaa pientila
Minulla on tällainen http://www.nettikone.com/palax/55/1193328 tosi otin 3 vaihe sähkömoottorilla ja hyvin toimii. Ostin koneen vuonna 1991 ja ole sillä nyt sahanut ja pilkkonut yli 100 m3 polttopuita että ollut lainassa pari otteeseen.
Mitään vikaa ei ole koneeseen vielä tullut.- Nokka Pilke
Ei ehkä kannata alkaa tälläistä tekemään, jos kerta tekemään alkaa. Pienellä vaivalla saa helpommin halkaisun hoitavia klapikoneita ja kuljettimen siihen, että saa klapit häkkiin valmiiksi kuivumaan.
Klapi Tuiko lienee yksinkertaisin toteuttaa http://www.youtube.com/watch?v=Slr4uW9AelI
Ja onhan näitä ideoita ...
http://www.youtube.com/watch?v=a0VKvYB4xss
Itselläni on Nokka koneen valmistama klapikone http://www.youtube.com/watch?v=DQB808Kf_mQ, jota myös Estre merkillä myydään Virossa valmistettuna. Yksinkertainen ja toimiva. Ollut käytössä vuodesta 1991 kahdella maatilalla ja tehty klapeja n. 700-1000m3 vuosien aikaana. Yhtenä vuonna teimme pelkästään n. 100m3 klapeja kaverin kanssa. Kone on toiminut lähes moitteettomasti näiden 22v. aikana, yksi ketju on uusittu, yksi kuljettimen rulla on korjattu, pari pientä korjaushitsausta tehty, siinäpä ne. Kone on ollut vain meidän tilojen käytössä, eikä sitä ole annettu muiden käyttöön. Uskon koneen kestävän meillä vielä seuraavat 22v. moitteettomasti. - rakentelija X
Nokka Pilke kirjoitti:
Ei ehkä kannata alkaa tälläistä tekemään, jos kerta tekemään alkaa. Pienellä vaivalla saa helpommin halkaisun hoitavia klapikoneita ja kuljettimen siihen, että saa klapit häkkiin valmiiksi kuivumaan.
Klapi Tuiko lienee yksinkertaisin toteuttaa http://www.youtube.com/watch?v=Slr4uW9AelI
Ja onhan näitä ideoita ...
http://www.youtube.com/watch?v=a0VKvYB4xss
Itselläni on Nokka koneen valmistama klapikone http://www.youtube.com/watch?v=DQB808Kf_mQ, jota myös Estre merkillä myydään Virossa valmistettuna. Yksinkertainen ja toimiva. Ollut käytössä vuodesta 1991 kahdella maatilalla ja tehty klapeja n. 700-1000m3 vuosien aikaana. Yhtenä vuonna teimme pelkästään n. 100m3 klapeja kaverin kanssa. Kone on toiminut lähes moitteettomasti näiden 22v. aikana, yksi ketju on uusittu, yksi kuljettimen rulla on korjattu, pari pientä korjaushitsausta tehty, siinäpä ne. Kone on ollut vain meidän tilojen käytössä, eikä sitä ole annettu muiden käyttöön. Uskon koneen kestävän meillä vielä seuraavat 22v. moitteettomasti.Klapikonetta itse rakentaneena sanoisin ettei kannata itse alkaa rakentamaan, jos ei ole paljon ylimääräistä aikaa tai todellista paloa asiaan. Itsellä rakentaminen alkoi samasta syystä: Totesin kaupallisten koneiden maksavan liikaa uutena ja käytettynä. Koneen pohjana on käytetty vanhaa pilkkojasirkkeliä, jossa puun halkaisu tapahtuu ruuvin avulla. Poistin ruuvin ja lisäsin hydraulisen halkaisijan. Puiden kuljettimena toimii vanha hihnakuljetin. Uutena hankkimani osat tulivat maksamaan yli 2000€ vaikka sain ne yritysalennuksella. Hintaan on vielä lisättävä oma työ ja olemassa olevat materiaalit. Eli kokonaisarvo on varmaan n. 3000€. Suurin ongelma rakentamisessa on saada laite yhtä toimivaksi kuin tehdastekoiset. Tähän menee yllättävän paljon aikaa.
- Nokka Pilke
rakentelija X kirjoitti:
Klapikonetta itse rakentaneena sanoisin ettei kannata itse alkaa rakentamaan, jos ei ole paljon ylimääräistä aikaa tai todellista paloa asiaan. Itsellä rakentaminen alkoi samasta syystä: Totesin kaupallisten koneiden maksavan liikaa uutena ja käytettynä. Koneen pohjana on käytetty vanhaa pilkkojasirkkeliä, jossa puun halkaisu tapahtuu ruuvin avulla. Poistin ruuvin ja lisäsin hydraulisen halkaisijan. Puiden kuljettimena toimii vanha hihnakuljetin. Uutena hankkimani osat tulivat maksamaan yli 2000€ vaikka sain ne yritysalennuksella. Hintaan on vielä lisättävä oma työ ja olemassa olevat materiaalit. Eli kokonaisarvo on varmaan n. 3000€. Suurin ongelma rakentamisessa on saada laite yhtä toimivaksi kuin tehdastekoiset. Tähän menee yllättävän paljon aikaa.
Olisin itsekin taipuvainen samaan johtopäätökseen, että toimivan klapikoneen tekemiseen menee aikaa ja rahaa, jos homma ei ole oikein hanskassa. Sen verran on tullut vuosien varrella tullut kloonatuksi noita koneita omiin tarpeisiin. Uusilla osilla tehtynä tulee helposti hintaa, jos ei sopivasti saa niitä mistään ostettua "rontissa".
Kierrätysosilla tehtynä monen koneen saa kyllä tehtyä aika sopivasti, eli jos itse lähtisin klapikonetta tekemään omaan käyttöön, niin tekisin tuon Klapi Tuikon idealla, riittävän yksinkertainen ja taatusti toimiva. Erilaisista purkaamoista löytyy sopivia alennusvaihteita taikka hammasrattaita mm. puimurin vetopyörien navoista saa hyviä alennusvaihteita. Puimureista löytyy myös sopivia elevaattorin ketjuja hammaspyörineen kuljettimeen.
- jooseppi
Itellä on kiinnostusta aiheeseen ja ohjelmia (3D) käytössä. Samaten erilaista konetta cnc plasmasta sorviin löytyy joten sen puolesta koneen voi rakentaa. Pitäisi vaan suunnitella hyvin ensin. Erilaisia maatalouskoneita on tullut aiemminkin suunniteltua ja osan niistä tehtyäkin... Kunhan saan homman siihen saakka että suunnitelmat on valmiit voin postata uudelleen tänne traktoripalstalle jos piirustuksille olisi kysyntää.
- Vähä-Kaappoo
Yks juttu jos itse rakentelee: tahtoo se turvallisuuspuoli jäädä turhan helposti vähän vaiheeseen. Siinä ei kannata kuitenkaan fuskata eikä oikoa kun terä- ja leikkuuvehkeistä puhutaan ja moottorilla pyöritetään. Ennemmin hyvä suoja ja huono maali kuin huono suoja ja hyvä maali.
Meinaan, kun faarivainaja aikoinaan kehuskeli hänkin rakentaneensa "nohevia konehia monen kären sormille". Sormia oli tosin äijällä jäljellä enää yhteensä 6 kappaletta, jotta ei se niin montaa masinaa sitten kuitenkaan tainnut olla. Ne vanhat kone- ja sirkkelimiehet kun oli vähän sellaasia joka kantilta karsittuja...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713095
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51328Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181250
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232