Entä jos olisikin niin... Että lapsella on tukeva tukiverkko, laaja suku ja ystäväpiiri, oivalliset vanhemmat ja rakastavat lähimmäiset.
Jos äiti tai isä tahtoisi kouluttaa lapsensa siitä yksinkertaisesta syystä että nauttii lapsensa seurasta, haluaa nähdä tämän oppivan asioita kuten lapsen ollessa pieni, tämän ottaessa ensiaskeleitaan.
Haluaa rakentaa lapselle hyvän itsetunnon, laajan ymmärtämyksen elämästä kokonaisuutena. Lapsi ehkä kävisi koulussa päivän tai kaksi viikossa tai kuukaudessa, osallistuisi mahdollisesti yhteisiin retkiin ja saisi näin luotua kontakteja myös itsenäisesti.
Tottakai lapsi voisi ajoittain kokea olevansa erilainen, mutta eikö jokainen meistä ole erilainen. Lapsi ymmärtäisi miksi äiti tai isä haluaa opettaa häntä kotona, koska rakastaa häntä, koska katsoo sen hänelle lapselle hyväksi vaihtoehdoksi.
Vanhempien ja lasten suhde muotoutuisi hiukan toisenlaiseksi. Läheisemmäksi, toisaalta suhteeseen sisältyisi opettaja oppilas suhde joka tuo tiettyä kunnioitusta puolin ja toisin.
Eikö tämä yhteiskunta kenenkään mielestä sorra lapsia? Onko lapselle hyvä olla hoidossa 9kk iästä, oppia heräämään kukonlaulun aikaa, jatkaa hoitosuhteen jälkeen koulussa, tapaamatta vanhempiaan muuten kuin väsyneenä pitkän koulupäivän jälkeen jolloin vanhemmat tulevat töistään ja kaipaavat ehkä hekin hetken rauhaa ja hiljaisuutta. Ja sitten on lomat, jolloin kaikkien odotukset pakataan lyhyeen kuukauden tai kahden pakettiin ja juostaan ympyrää jotta taas seuraava vuosi jaksettaisiin puurtaa kukin tahollaan.
Entä jos äiti valitsisi toisin, ei veisi lapsia hoitoon, ei 9kk ikäisenä, ei vielä 3v iässäkään. Hoitaisi lapset ja kodin.
Jos elämässä päättää tehdä kuten omalle perheelle on hyväksi, joutuu tekemään suuria ja ehkä vaikeitakin valintoja. Mutta nuo valinnat jotka osaltaan rajoittavat elämää, antavat kuitenkin mahdollisuuden muokata siitä se elämä jota vanhana kiikkustuolissa ei joutuisi katumaan. Ei niitä vuosia kun juoksi töissä, ei niitä aamuja kun vei itkevää lasta hoitoon.
Tai niitä omantunnonpistoksia joita jokainen terve äiti kokee hylätessään lapsensa päivittäin. Toki lapsi tottuu, pakkohan hänen on. Mutta vierestä seuranneena voin sanoa että vain harvalle lapselle jolla on hyvä ja rakastava koti tuo on hyväksi.
Älkääkä sanoko ettei teillä ole varaa ratkaisuihin omalla kohdallanne, aina on. Rahanpuutteen taakse on helppo piiloutua. Jos luopuu jostain saa jotain paljon arvokkaampaa tilalle, lastensa lapsuuden.
Olenko ainoa mielipiteineni?
Jos äiti tai isä tahtoisi kouluttaa lapsensa siitä yksinkertaisesta syystä että nauttii lapsensa seurasta, haluaa nähdä tämän oppivan asioita kuten lapsen ollessa pieni, tämän ottaessa ensiaskeleitaan.
Haluaa rakentaa lapselle hyvän itsetunnon, laajan ymmärtämyksen elämästä kokonaisuutena. Lapsi ehkä kävisi koulussa päivän tai kaksi viikossa tai kuukaudessa, osallistuisi mahdollisesti yhteisiin retkiin ja saisi näin luotua kontakteja myös itsenäisesti.
Tottakai lapsi voisi ajoittain kokea olevansa erilainen, mutta eikö jokainen meistä ole erilainen. Lapsi ymmärtäisi miksi äiti tai isä haluaa opettaa häntä kotona, koska rakastaa häntä, koska katsoo sen hänelle lapselle hyväksi vaihtoehdoksi.
Vanhempien ja lasten suhde muotoutuisi hiukan toisenlaiseksi. Läheisemmäksi, toisaalta suhteeseen sisältyisi opettaja oppilas suhde joka tuo tiettyä kunnioitusta puolin ja toisin.
Eikö tämä yhteiskunta kenenkään mielestä sorra lapsia? Onko lapselle hyvä olla hoidossa 9kk iästä, oppia heräämään kukonlaulun aikaa, jatkaa hoitosuhteen jälkeen koulussa, tapaamatta vanhempiaan muuten kuin väsyneenä pitkän koulupäivän jälkeen jolloin vanhemmat tulevat töistään ja kaipaavat ehkä hekin hetken rauhaa ja hiljaisuutta. Ja sitten on lomat, jolloin kaikkien odotukset pakataan lyhyeen kuukauden tai kahden pakettiin ja juostaan ympyrää jotta taas seuraava vuosi jaksettaisiin puurtaa kukin tahollaan.
Entä jos äiti valitsisi toisin, ei veisi lapsia hoitoon, ei 9kk ikäisenä, ei vielä 3v iässäkään. Hoitaisi lapset ja kodin.
Jos elämässä päättää tehdä kuten omalle perheelle on hyväksi, joutuu tekemään suuria ja ehkä vaikeitakin valintoja. Mutta nuo valinnat jotka osaltaan rajoittavat elämää, antavat kuitenkin mahdollisuuden muokata siitä se elämä jota vanhana kiikkustuolissa ei joutuisi katumaan. Ei niitä vuosia kun juoksi töissä, ei niitä aamuja kun vei itkevää lasta hoitoon.
Tai niitä omantunnonpistoksia joita jokainen terve äiti kokee hylätessään lapsensa päivittäin. Toki lapsi tottuu, pakkohan hänen on. Mutta vierestä seuranneena voin sanoa että vain harvalle lapselle jolla on hyvä ja rakastava koti tuo on hyväksi.
Älkääkä sanoko ettei teillä ole varaa ratkaisuihin omalla kohdallanne, aina on. Rahanpuutteen taakse on helppo piiloutua. Jos luopuu jostain saa jotain paljon arvokkaampaa tilalle, lastensa lapsuuden.
Olenko ainoa mielipiteineni?
Vastaukset 19
Vanhimmat
En halua kasvattaa lapsiani itseäni varten, vaan valmistaa heitä tulevaan elämään. Vanhempien tärkein tehtävä on tehdä itsensä lapselle tarpeettomaksi. Tämä ei tietenkään tarkoita silti sitä että suhde lapseen ei voisi olla lämmin ja läheinen.
Sosiaalisten taitojen kehittymiseen lapsi tarvitsee ikäistään seuraa, tietysti seuran voi hankkia muualtakin kuin päiväkodista tai koulusta.
Olisi tosi hyvä jos vanhemmat pystyvät elämään ainakin osittain lapsen ehdoilla, silloin kun lapset tarvitsevat vanhempiaan. Eli otetaan joustoa työelämästä sekä omista harrastuksista ja vietetään aikaa lasten kanssa.
Mutta valitettavasti tuolla rahallakin on osuutensa nykyaikaisessa elämässä. Normaali eläminen vaatii rahaa ja ilman sitä ei yksikertaiseti pärjää. Kyse on kuitenkin lopulta valinnoista, jostain voi joutua luopumaan saadakseen jotain muuta.
vaan elämää varten lapsiani kasvatan. Se että molemminpuolin kokisimme matkan hauskana on tavoitteeni.
Olen itsekin käyttänyt tuota sanontaa usein perheessämme, että asioita pitää tehdä niin, että ei sitten ruikuta kiikkutuolissa tekemättä jättämisiään tai syytä toista: "kun et sinä antanut minun tehdä sitäkään..."
Jos sinulla on kotikoulukokeiluun suuri tarve, niin ehkä lapsesi on tullut sinuun ja on tarpeeksi vahva ja toisaalta "radikaalintyyppinen", että kestäisi sen ja oppisikin jotain. Se olisi tosiaan teidän yhteinen hauska matkanne.
Toivoisin kuitenkin, että tarkistaisit ihan kouluun menemällä, miten siellä asioita tehdään nykyään. Omiin koulumuistoihin ja lapsen näkemykseen koulusta ei kannata tukeutua, kun tekee lapsen kannalta näin isoa päätöstä. Mene pokkana seuraamaan useampaa tuntia, useampana päivänä (varoita toki opettajaa etukäteen).
Ja jätä hyvät sillat kouluun päin, jos kokeilunne tuntuu olevan päätöksessä, niin pääsette yhtä kokemusta rikkaampana jatkamaan koulun kanssa taas tiiviimpää yhteistyötä. Mukavaa matkaa ja seikkailumieltä!
En ole koskaan edes ajatellut meidän lasten kohdalle kotikoulua. En todellakaan osaa opettaa lapsia. Sen huomaa esikoisen kohdalla, jolla koulunkäynti todella vaikeaa. Jos yritän opettaa hänelle jotakin, niin siitä seuraa vain huutoa. Meistä kumpikin hermostuu ja opettemasesta ja oppimisesta ei tule mitään. Äiti osaan kyllä olla, mutta en opettaja.
Olen kotiäiti ja olen kotona ottamassa lapsen ja hänen kaverinsa vastaan, kun he koulupäivän jälkeen kotiin tulevat. Oman äidin roolini koen tärkeäksi, samoin koen tärkeäksi että lapseni saa koulussa juuri oikeanlaista, hänelle sopivaa opetusta. Hän on "vaikea lapsi" ja "huono oppilas", mutta opettaja auttaa häntä niin paljon kuin mahdollista. Lapsi tietää, että hän on meille rakas ja tärkeä, vaikka emme häntä kotona opetakaan. Koulu ja kaverit ovat hänen työpaikkansa, johon aamulla isän kanssa saa lähteä.
ovat lapset ja vanhemmatkin, tuskin kovin moni harkitsee edes kotikoulua, valtava työhän siitä kaiken kaikkiaan on.
Omalla osallani opetan lastani sujuvasti samoilla linjoilla opettajien kanssa, usein asioista kaivetaan lisätietoa koulun suppean materiaalin lisäksi. Koulutunnissa saadaan pikainen riipaisu aiheeseen joka kiinnostaa ja kotona yhdessä syvennymme laajemmin asiaan.
Tuo lapsen töihin meno iskee aina korviini, anteeksi, mutta eikö lapsi aikuistuttuaan ehdi tehdä oikeita töitä neljä- viisikymmentävuotta, eikö se työstä riitä, annetaan lasten olla lapsia niin kauan kuin sitä ovat.
Jos aiot lapsen kanssa oikein syventyä aiheisiin, niin se kyllä tarkoittaa sitä että sitten opetusaika kasvaa tai sitten tingitään muista aiheista.
Edelleen kehottaisin kyseenalaistamaan omat kyvyt riittävän laaja-alaiseen asioiden hallitsemiseen. Ei opettajatkaan kaikkea tidä, mutta kyllä ne sen tietää mitä koluikäisen tulee oppia.
En suosittele lapsellesi kotikoulua. Sitten kun vihdoin laitat lapsesi kouluun hänestä tulee koulukiusattu jne koska hän on erilainen eikä hän koe kuuluvan millekään luokalle. Hän ei ole ollut altistunut eri ikäluokkien vuorovaikutuksiin välitunneilla jne. hänestä tulee sosiaalisesti kehittymätön, varmaan hyväkäytöksinen ja pikkuvanha.
vaitoksesi perustuu mita luultavimmin omaan luuloosi eika faktaan. Mina tunnen henkilokohtaisesti perheita jotka kotikouluttavat, seka nuoria ja lapsia joita kotikoulutetaan, eivatka he ole ollenkaan "sosiaalisesti kehittymattomia", pain vastoin. Kylla, he ovat hyvakaytoksisia myos.
Eiköhän Pasi päätellyt tuon kannatuksen vähyyden ihan näistä kirjoitetuista viesteistä.
Miten tämä asia saa osakseen kiinnostusta, erityisesti vastustajilta. Mielenkiinnolla seurailen keskustelua.
Itse en ole puolesta sen enempää kuin vastaan, mutta avoimesti suhtaudun asiaan.
En tiennyt että keskustelupalstalta löytyisi näin tulenarka aihe. Suomi on edelläkävijämaa monessa suhteessa. Silti ihmettelen tätä yhteiskunta uskollisuutta.
Eikö kukaan tosiaan kyseenalaista peruskoulua. Onko noin että teidän mielestänne hyvät lukijat kaikkien lasten on hyvä ja oman etunsa vuoksi lähes pakko kulkea tuo kivinen tie, jossa niin moni joutuu väärinymmärretyksi tai päähänpotkituksi.
Enkä nyt osoita syyttävällä sormella teitä hyvät opettajat, hyvää työtä teette osaltanne, mikäli kiinnostuksenne alaa kohtaan on aitoa ja työvireys hyvä.
Osoitan sitä pientä koululaista joka seisoo seinän vierellä katsellen orpona ympärillään häärivä todellisuutta. Jos kaikille lajimme yksilöille peruskoulu olisi ainoa oikea vaihtoehto eikö lasten pitäisi voida hyvin?
No eihän tässä mitään suuria intohimoja ole esitetty, mutta ehkäpä vastustavia kommentteja ei tule paljon siksi että vastustaja innostuivat aiheesta, vaan siksi että suurin osa ei pidä kotiopetusta kolua parempana vaihtoehtona.
Peruskolussa on puutteensa, mutta moniko pystyy oikeasti parempaan, tekemällä opetuksen itse?
Jos haluat viettää lapsesi kanssa paljon aikaa, ei kotikoulu ole mikään ratkaisu. Ei uppoavaa laivaa voi äyskärillä pelastaa. Nyky-yhteiskunnassa lapsen koulu ei ole se asia joka rajoittaisi perheen yhteistä aikaa. Aikaa rajoittaa lähinnä vanhempien työt, menot, työmatkat, harrastukset jne.
Ala-asteella koulupäivän pituus on n.4-6h, joten sinulle jää 18-20h vuorokaudessa vietettäväksi lapsesi kanssa. Mitä lapsesi oppimisen näkemiseen tulee, niin kyllä sinä voit auttaa läksyissä, asioiden ymmärtämisessä tms. lapsen tullessa koulusta. Ei sinun tarvitse konkreettisesti olla opettaja nähdäksesi lapsesi oppimisen.
Ihmiselle on tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin, niin myös lapselle. Lapsi joka kävisi koulussa vain päivän kaksi viikossa, ei varmastikaan tunne kouluaan omaksi. Muodostuviin kaveripiireihinkään tällaisen lapsen olisi vaikeaa päästä mukaan. Myös opettajan olisi hyvin vaikea seurata lapsen oppimista ja mahdollisia oppimisvaikeuksia.
On tärkeää huomata, että myös opettaminen on taito. Hyväksi opettajaksi ei tulla vain rakastamalla ja välittämällä lapsesta, vaan siihen vaaditaan muutakin. Hyvä äiti ei ole synonyymi sanalle hyvä opettaja.
Lapsen päästäminen maailmaan on vanhemmille aina iso asia. Se on kuitenkin osa normaalia elämää ja kuuluu siihen. Lapsi on itsenäinen ihminen, jolla on oma elämä. Lapsen tulee myös saada elää tätä omaa elämäänsä, muutenkin kuin vain vanhempien kautta. Oman minäkuvan vahvistuminen, sosiaaliset taidot, sekä elämän normit ovat tärkeitä asioita joita ei kotikoulu pysty tarjoamaan.
Lapsen kannalta parhaimpaan tulokseen päästään tekemällä tiivistä yhteistyötä kodin ja koulun välillä. Molemmilla on oma roolinsa lapsen opettajana ja kasvattajana. Kertomasi kaltainen idea olisi mielestäni karhunpalvelus lapselle; yritämme tehdä hyvin, mutta todellisuudessa teemmekin päinvastoin.
Kyseessä ei tosiaan ole mikään joko tai valinta, eli kotona tai kolussa. Vaikka lapsi on kolussa, niin enemmän hän silti on kotona ja vanhemmilla on taatusti riittävästi mahdollisuuksia opettaa lapselle omasta mielestään tärkeitä taitoja.
Kyllä koulun siis täytyy olla autuaaksi tekevä laitos. Hyvä jos noin on. Ehkä katson asiaa hiukan vinosti. Kun mielestäni asia ei ole ihan noin. Tottakai lapsen täytyy kuulua johonkin, oppia sosiaaliseksi toimia ryhmässä. Mutta edelleen olen sitä mieltä että noita taitoja voi oppia myös muualla kuin perinteisesti peruskoulussa.
No ajatus oman lapsen opettamisesta kiertää aivoissani kehää siksi että tavallaan haluaisin antaa lapselleni mahdollisuuden nähdä maailmaa.
Niin että voisi irtautua täysin rutiineista. Ajattelen ehkä vuotta ala-aste ikäisenä. Opettaisin lastani, ehkä matkustellen perheenä. Irrottaisin lapsen tuosta tiiviistä yhteisöstä joka koulu on.
Ja sanokaa nyt ettei lapseni koskaan sopeudun tuon vuoden jälkeen kouluun. Sopeutuu toki, sopeutuvathan ne tuhannet lapset jotka vaihtavat koulua vuosittain vanhempien muuttojen, erojen ja töiden vuoksi.
Halusin vain kyseenalaistaa yhteiskunta järjestelmän. Mukava miettiä asiaa monelta kannalta, yleensä ymmärrän erilaisia näkökantoja pitämättä toista toistaan parempana. tämä keskustelu on osoittanut ainakin sen että olen hyvin poikkeuksellinen ihminen, toivottavasti myös lapseni ovat. Jos kaikki kulkisimme noin nuorassa talutettuna luulen että luovuus jossain vaiheessa muuttuisi katoavaksi luonnonvaraksi.
Ei ollut kysymys siitä miten paljon haluan olla lapseni seurassa tai siitä mitä hän oppii enemmän kanssani kuin pulpetissa. oli kyse siitä mikä lasta parhaiten tukisi vahvaksi itsetunnoltaan, rohkeaksi luonnoltaan ja avarakatseiseksi mieleltään. :)
Tekstissäsi on enemmän kapinahenkeä, kuin todellista järkiperäistä ajattelua. Meillä Suomessa on maailman parhaimpia koulujärjestelmiä, josta saamme olla todella kiitollisia. Tämä väite on totisinta totta ihan maailmanlaajuisista tutkimustuloksista, eikä pelkästään mutu-juttuja. Miksi siis tahallisesti kapinoida meille annettua suurta etua kohtaan? Ajatus on mielestäni yhtä absurdi kuin jättää lapsensa ilman rokotuksia tai vastaavaaa.
Lapsi ei kaipaa matkustelua. Vai kuinka moni esim. taiteiljaperheen lapsi on jälkikäteen sanonut nauttineensa matkustamisesta? Ihme kyllä, mutta olen lukenut lehdistä aivan päinvastaisia mielipiteitä.
En kutsuisi sinua niinkään omien sanojesi mukaan poikkeukselliseksi, vaan pikemminkin epätasapainoiseksi ihmiseksi. Tuntuu, että sinun tarpeesi kannattavat kotikoulua, ei lapsesi tarpeet. Anna lapsellesi turvallinen koti ja rakastavat vanhemmat, mutta tee se laittamatta lastasi pakkopaitaan. Nimimerkkisi "ammatti-ihminen" laittaa väkisinkin miettimään minkä alan ammatti-ihminen olet, tuskin ainakaan kasvatustieteen tai sosiaalipsykologian?
Väitteisiisi lapsen itsetunnon vahvuuteen, rohkeaan luonteeseen ja mielen avarakatseisuuteen haluaisin perustelut ja vieläpä mielellään pohjan perusteluillesi? Mistä ihmeestä olet tämän kaltaista tietoa saanut, vai onko se kenties vain omaa olettamustasi? Luovuus syntyy ympäröivän elämän virikkeistä, vankka itsetunto perustuu oman osaamisen luottamukseen ja rohkea luonne pitkälti sosiaalisiin kanssakäymisen taitoihin. Mielen avarakatseisuus syntyy sekin useiden eri ihmisten mielipiteiden ja perustelujen pohjalta. Toisin sanoen juuri päinvastoin kuin sinä oletat.
Mitä kuvittelet lapsesi menettävän, jos hän on koulussa? En ymmärrä miten luot lapsellesi lisää mahdollisuuksia nähdä maailmaa, niin että rajaat häneltä kolun pois?!?!?
Minä näen kolun lisänä sille mitä itse voi lapselle antaa, ei se ole minun osuudestani pois.
Tuleepa tuosta kiertolaisuudesta ja kouluja käymättömyydestä ensimmäisenä mieleen vanhan ajan mustalaiset ja sirkusväki.
Tämä linkki sopii tähänkin keskusteluun
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000253&posting=22000000004758816
olkaa avarakatseisia keskuudessanne.
Epätasapainoinen aikuinen poistuu seurastanne. Ei kannata kiistellä aiheesta josta teillä on noin yksimielinen mielipide :)
Kiva että ajattelette noin, lapsenne tulevat taatusti olemaan täydellisen onnellisia...