Olen ollut kohta puoli vuotta avustajan hommissa ala-asteella ja pakko sanoa, että erityisesti vitosluokkalaiset ottavat päähän aivan älyttömästi. Olen parikymppinen ja ilmeisesti heidän silmissään en sitten millään vain ole "riittävän aikuinen", ettei minua sen takia tarvitse kunnioittaa.
Osa vitosista on ottanut tavakseen aukoa päätään päin naamaa ja huudella perään, jos ajan vaikka pyörällä ohitse. Tänään oli tuorein esimerkki siitä: olin lähdössä kotiin ja otin puhelimeni esiin sen soidessa, niin nämä pari sankaria huutelevat perään, että he aikovat valittaa rehtorille ja kuinka huonoa esimerkkiä näytän ja niin edelleen. Mitä hittoa oikeasti? Minun suurin virheeni heidän kanssaan taisi olla se, että yritin olla reilu heidän kanssaan muutama kuukausi sitten aloittaessani avustajan hommat. Sitten hommat menivät suohon, koska he saivat sen vaarallisen vetovaran kanssani. Sen jälkeen joka kerta kun heidän kanssaan olen kouluasioita hoitanut, se on ollut todella vaikeaa. Myönnän oman suuren virheeni silloin alussa antaessani heille sen vetovaran, mutta silloin en vielä tiennyt mitä nyt tiedän. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, olisin ollut paljon tiukempi heidän kanssaan. Heidän mielestään olin todella epäreilu, kun käskin heitä olemaan minuutin verran hiljaa ennen kuin menevät ruokalaan. Nyt sitten ongelma on, etten millään tunnu saavan enää aikaan sitä auktoriteetin tuntua. Oloni heidän kanssaan tällä hetkellä on epävarma vitsi, vaikka tiedän ettei se saa niin olla.
Enkä ole ainoa, joka on huomauttanut heidän käytöksestään. Muutkin opettajat ovat puhuneet sen luokan käytösongelmista. Minusta on käsittämätöntä, miten vähän kunnioitusta vanhempaa kohtaan nykyään joillakin oppilailla on. Ymmärrän kyllä, että heillä alkaa murrosikä olla kunnolla tuloillaan ja että heidän täytyy yrittää näyttää kovilta luokkalaistensa silmin, mutta jestas sentään että he ottavat päähän, ihan suoraan sanottuna. Tietenkään en heille näytä ärtymistä tai provosoidu heidän huutelusta tai aukomisesta, mutta lujasti suututtaa silti. Käsittämättömän röyhkeitä osa heistä! Kaikkien muiden luokkien kanssa tulen loistavasti juttuun ja he pitävät minua aikuisena, mutta juuri tuo yksi luokka ei sitten millään.
Miten minun pitäisi heidän kanssaan tästä edespäin toimia?
Jo ala-asteen oppilaat hyppivät nenille ja ovat röyhkeitä
6
620
Vastaukset
- Starpajuhlakunnossa
Jos joku keksii huonokäytöksisyydelle objektiivisen mittarin, niin sille voisi myöntää Nobelin taloustieteen palkinto, miksei myös Nobelin rauhanpalkinto. Kuulemma joku väitti, että semmoinen keksittiin Neuvostoliitossa, mutten ole varma huhun tieteellisyydestä. Neuvostoliitossa nimittäin keksittiin paljon muutakin: Sputnik, kommunismi, 7 peninkulman ilmakiväärisaappaat jne.
- Sirpa levällään
Nyky-Venäjällä huono käytös palkitaan kahden vuoden oleskelulla vankileirillä rangaistuksena huliganismista. Siinä sinulle mittaria.
- käytöstavat kunniaan
Otappa yhteyttä noiden nulikoiden vanhempiin. Vaikka kuinka he väittävät että oma pullaa mussuttava ES-juomia kiskoja läskipossu on niin ja niin kiltti, niin siellä lippiksen kätösissä on opetusta häiriköivä apina. Nauhoita vaikka tunneilla, millaista meteliä siellä kuuluu ja soitata se näille nulikoiden vanhemmille.
Tai miten olisi jälki-istunto? Tai jos et irtisanomisia pelkää, niin anna nahkaremmistä. - Kyllästynyt avustaja
Minä olen avustaja erityisluokassa ja niin kyllästynyt tähän touhuun. Lapsia luokassa vain 6 ja silti ei mitään työrauhaa luokassa koskaan. Eipä kukaan opettaja ei ole ryhmää kestänyt. Jatkuvasti vaihtavat työpaikkaa muualle, itse aion hakeutua muihin tehtäviin. Hulluin porukka mitä ex työparillani oli 30 vuoteen ja nykyinen työparinikin kehui vaikeimmaksi ryhmäkseen. Tappelua, taukoamatonta toisten sättimistä ja vähättelyä, ei kunnioiteta aikuisia ja tehdään aina päinvastoin kun aikuinen on neuvonut... Muiden töitä rikotaan, tuhotaan tai poistetaan tietokoneelta.. Ei edes 5 min hiljaisuutta luokassa, välituntejen jälkeen aina joku kantelee miten taas muut ovat kiusanneet (vaikka aina kiusaavat jokainen omalta osaltaan tasaverroin), yksi oppilas ei tee koskaan mitään tunneilla ja toisesta saa pelätä, että hän karkaa ja tappaa itsensä. Maanantait yhtä tuskaa herätä töihin ja kauhea ahdistus taas päällä, mutta viikosta on jotenkin selvittävä. Tahtoisin lopettaa nämä hommaat, mutta en halua karenssiakaan ja tulevaisuus pelottaa. Yksi tenava pihalla mäessä hyppii muiden yli ja nauttii jos satuttaa toisia, pirun luonne sillä lapsella, oikein hakee tilanteita joissa voi aiheuttaa kipua muille. Elävät kateudesta ja toisten kiusaamisesta nämä lapset. Työmatkatkin ovat pitkiä ja raskaita. Bussi lähtee 7.20 aamulla ja olen 18.30 kotona :( elämä on lähes tätä onnetonta työtä ja illalla en jaksa nähdä ystäviäni. Menen suihkuun, syön ja menen maate! Eikä tästä paskaduunista palkkaakaan käteen jää!
- KKO
Just tämmöstä se on nykyään olla pienluokassa avustajana.
Hirveitä riiviöitä, joita ei ole kasvatettu ja joille ei ole laitettu rajoja.
Saapa nähdä kauanko kukaan jaksaa noita sairaita yksilöitä "opettaa".
Sitten vielä kesät pitäs jaksaa olla kehitysvammaisten lomahoitopaikassa duunissa. Kaikki mehut on imetty jo talven aikana.
Oulussa ei ymmärretä, että koulunkäynninohjaajatkin väsyvät ja tarvitsevat lomansa, että jaksaa taas talven saikata näitten huonosti käyttäytyvien oppilaiden kanssa. - Asiahan on näin
Totuus on se, että opettajien, ja miksei avustajienkin, on pakko saada kurittaa fyysisesti häiriköiviä nulikoita. En tarkoita tietenkään lyömistä vaan esim. niskasta kiinniottamista ja "raahaamista" vaikkapa rehtorin puhutteluun. Huutaminen/puhuminen ei niihin tehoa.
Ongelma on kuitenkin siinä, että suurin osa nykyajan pennuista on kasvatettu niin väärin vanhempiensa toimesta, että he eivät enää tuosta vaan opi oikeita käytöstapoja. Vanhemmille pitäisikin järjestää pakollinen lapsenkasvatus-kurssi jossa he oppisivat kasvattamaan lapsestaan lainkuuliaisen ja muita ihmisiä kunnioittavan "olennon".
Asia on niin, että täällä ei voi riehua miten haluaa, olit sitten minkä ikäinen tai värinen tahansa. Jos joku ei osaa käyttäytyä niin kuin pitää niin totuus on se, että joku päivä hän kohtaa sen väärän ihmisen ja silloin tapahtuu ikäviä asioita. Mietrikää vapaan kasvatuksen puolustelijat sitä ja opetelkaa tekin elämän perusasiat uusiksi koska ne teillä on hukassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!882018- 821810
- 541459
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481405- 1461348
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481292Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441234Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261084Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket25983- 39975