RKP kusetus kuntarakenneuudistuksessa

Ensinnäkin kuntajakouudistuksen jälkeen Suomessa on kahdenlaisia kuntia; niitä, joiden kielellinen status määritellään kymmenen vuoden välein tosiasiallisten puhujamäärien mukaan; ja niitä, joiden status on riippumaton puhujien määristä. Sanomattakin on selvää, että erityyppisissä kunnissa asuvat ruotsinkielisetkin ovat kielellisten oikeuksiensa suhteen keskenään eriarvoisessa asemassa, mikä hyvin todennäköisesti on perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden kanssa ristiriidassa. Miksi kielellisten oikeuksien toteutuminen edellyttää uudessa Kotkassa virallista kaksikielisyyttä, jos ne voidaan Tampereella toteuttaa ilman sitä? Miksi Kotkan ruotsinkieliset ovat oikeutettuja äidinkielisiin palveluihin, jos Tampereen ruotsinkieliset eivät ole? Ruotsinkielisten osuus väestöstä on kummassakin samaa kokoluokkaa.

Pitkällä tähtäyksellä kuntien kielellisen aseman määräytyminen eri kriteereillä eri paikoissa synnyttää todennäköisesti painetta tilanteen yhdenmukaistamiseen. Nostin tämän kysymyksen esille valiokuntakuulemisissa ja sain (ruotsinkieliseltä) asiantuntijalta vastauksen, että mahdollisesti todella on jatkossa tarvetta pohtia ruotsin kielen aseman vahvistamista myös Tampereen kaltaisissa kunnissa.

Uusi Turku tai uusi Kotka voidaan tietysti lainsäädännöllä myöhemmin muuttaa yksikieliseksi, mutta tämä edellyttää hallituksen esitystä ja hallituspuolueiden tukea. On täysin selvää, että tällaista esitystä ei tule niin kauan kuin RKP istuu jokaisessa hallituksessa ainoana agendanaan ruotsin kielen aseman siilipuolustus. Mm. tästä syystä olen pitänyt yhtenä keskeisenä eurovaalitavoitteena RKP:n pudottamista europarlamentista. Asemien menettäminen nakertaa vähitellen kyseisen mikropuolueen täysin suhteetonta vaikutusvaltaa kotimaan politiikassa. Yksi RKP:n valteista on, että sen kannattajat käyvät äänestämässä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että myös perussuomalaisten kannattajat tekevät samoin.

Kuten ylempänä sanoin, kielilain muutosta kohtaan esittämäni kritiikki sai varsin paljon suullista tukea valiokuntakeskusteluissa niin kokoomuksen, demareiden kuin vihreidenkin taholta. Kaksikielisyyden keinotekoista levittämistä ja sementoimista pidettiin kielellisten oikeuksien kannalta liioitteluna ja suomenkielisen väestön kannalta turhana riidanhaastamisena. Tein mietintöluonnokseen seuraavan muutosesityksen:

Hallituksen esityksessä kuntaliitosten myötä syntyvä kunta muuttuu kokonaisuudessaan lainsäädännöllä kaksikieliseksi, jos yksikin liitokseen osallistuva kunta on kaksikielinen, riippumatta siitä, ylittääkö vähemmistökielen puhujien määrä uudessa kunnassa kaksikielisyyteen normaalisti vaadittavan määrän (8% asukkaista tai 3000 henkeä). Valiokunta pitää tätä ongelmallisena, koska kaksikielisyys toisi uusia kielitaitovaatimuksia kunnan työntekijöille alueilla, jotka tosiasiassa eivät ole kaksikielisiä, ja aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia, jotka eivät perustu todelliseen tarpeeseen. Tällaiset vaikutukset pikemminkin vahingoittaisivat kielirauhaa kuin toisivat todellista lisäarvoa kielivähemmistön edustajille.

Valiokunta pitää jatkoa ajatellen ongelmallisena myös sitä, että kuntarakenneuudistuksen toteuttamisen jälkeen Suomessa olisi kuntia, joiden kielellinen asema riippuisi niiden objektiivisista kielioloista ja määräajoin suoritettavasta väestötietojen tarkastelusta, ja kuntia, joiden status on riippumaton kielisuhteista. Tämä aiheuttaisi todennäköisesti painetta yhdenmukaistaa kunnan kielellisen statuksen määräytymisen kriteereitä.

Edellä sanotun nojalla valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena muuttaa hallituksen esitystä siten, että jos kuntaliitokseen osallistuu yksi- ja kaksikielisiä kuntia, vähemmistökielen puhujien kielelliset oikeudet turvataan erityisjärjestelyillä ilman, että muodollista kaksikielisyyttä ulotetaan koko kuntaan.
Esitin myös toisen vaihtoehdon, joka täyttäisi sen hallituksen esityksessä annetun edellytyksen, että kielelliset oikeudet eivät saa heikentyä kuntajakouudistuksen johdosta. Uusi kunta, esim. Kotka, voidaan muuttaa liitoshetkellä kokonaisuudessaan kaksikieliseksi, mutta tämän jälkeen sen kielioloja tarkastellaan kymmenen vuoden välein kuten missä tahansa kunnassa, ja kielellinen asema määräytyy tämän tarkastelun pohjalta. Tälle ei voi olla perustuslaillisia esteitä, koska kielivähemmistön kielellisiä oikeuksia voidaan nykyäänkin heikentää, jos kielen puhujien määrä laskee alle 3000 hengen tai 8%:n.

Yksityiskohtaiset pykälämuutosehdotukseni löytyvät hallintovaliokunnan kokouspöytäkirjasta 18.6.2013. Esitykseni hävisi äänestyksen äänin 10-5. Koska pöytäkirjaan ei merkitä edustajakohtaista äänestyskäyttäytymistä, en mainitse tässäkään nimiä, mutta näette pöytäkirjasta, ketkä edustivat hallituspuolueita kyseisessä kokouksessa. Ne hallituspuolueiden edustajat, jotka vielä keskustelujen aikana olivat tukeneet esitystäni, olivat joko muuttaneet mielensä tai pysyttelivät poissa äänestyksestä.


l

9+10 kirjoitti:

Ensinnäkin kuntajakouudistuksen jälkeen Suomessa on kahdenlaisia kuntia; niitä, joiden kielellinen status määritellään kymmenen vuoden välein tosiasiallisten puhujamäärien mukaan; ja niitä, joiden status on riippumaton puhujien määristä. Sanomattakin on selvää, että erityyppisissä kunnissa asuvat ruotsinkielisetkin ovat kielellisten oikeuksiensa suhteen keskenään eriarvoisessa asemassa, mikä hyvin todennäköisesti on perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden kanssa ristiriidassa. Miksi kielellisten oikeuksien toteutuminen edellyttää uudessa Kotkassa virallista kaksikielisyyttä, jos ne voidaan Tampereella toteuttaa ilman sitä? Miksi Kotkan ruotsinkieliset ovat oikeutettuja äidinkielisiin palveluihin, jos Tampereen ruotsinkieliset eivät ole? Ruotsinkielisten osuus väestöstä on kummassakin samaa kokoluokkaa.

Pitkällä tähtäyksellä kuntien kielellisen aseman määräytyminen eri kriteereillä eri paikoissa synnyttää todennäköisesti painetta tilanteen yhdenmukaistamiseen. Nostin tämän kysymyksen esille valiokuntakuulemisissa ja sain (ruotsinkieliseltä) asiantuntijalta vastauksen, että mahdollisesti todella on jatkossa tarvetta pohtia ruotsin kielen aseman vahvistamista myös Tampereen kaltaisissa kunnissa.

Uusi Turku tai uusi Kotka voidaan tietysti lainsäädännöllä myöhemmin muuttaa yksikieliseksi, mutta tämä edellyttää hallituksen esitystä ja hallituspuolueiden tukea. On täysin selvää, että tällaista esitystä ei tule niin kauan kuin RKP istuu jokaisessa hallituksessa ainoana agendanaan ruotsin kielen aseman siilipuolustus. Mm. tästä syystä olen pitänyt yhtenä keskeisenä eurovaalitavoitteena RKP:n pudottamista europarlamentista. Asemien menettäminen nakertaa vähitellen kyseisen mikropuolueen täysin suhteetonta vaikutusvaltaa kotimaan politiikassa. Yksi RKP:n valteista on, että sen kannattajat käyvät äänestämässä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että myös perussuomalaisten kannattajat tekevät samoin.

Kuten ylempänä sanoin, kielilain muutosta kohtaan esittämäni kritiikki sai varsin paljon suullista tukea valiokuntakeskusteluissa niin kokoomuksen, demareiden kuin vihreidenkin taholta. Kaksikielisyyden keinotekoista levittämistä ja sementoimista pidettiin kielellisten oikeuksien kannalta liioitteluna ja suomenkielisen väestön kannalta turhana riidanhaastamisena. Tein mietintöluonnokseen seuraavan muutosesityksen:

Hallituksen esityksessä kuntaliitosten myötä syntyvä kunta muuttuu kokonaisuudessaan lainsäädännöllä kaksikieliseksi, jos yksikin liitokseen osallistuva kunta on kaksikielinen, riippumatta siitä, ylittääkö vähemmistökielen puhujien määrä uudessa kunnassa kaksikielisyyteen normaalisti vaadittavan määrän (8% asukkaista tai 3000 henkeä). Valiokunta pitää tätä ongelmallisena, koska kaksikielisyys toisi uusia kielitaitovaatimuksia kunnan työntekijöille alueilla, jotka tosiasiassa eivät ole kaksikielisiä, ja aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia, jotka eivät perustu todelliseen tarpeeseen. Tällaiset vaikutukset pikemminkin vahingoittaisivat kielirauhaa kuin toisivat todellista lisäarvoa kielivähemmistön edustajille.

Valiokunta pitää jatkoa ajatellen ongelmallisena myös sitä, että kuntarakenneuudistuksen toteuttamisen jälkeen Suomessa olisi kuntia, joiden kielellinen asema riippuisi niiden objektiivisista kielioloista ja määräajoin suoritettavasta väestötietojen tarkastelusta, ja kuntia, joiden status on riippumaton kielisuhteista. Tämä aiheuttaisi todennäköisesti painetta yhdenmukaistaa kunnan kielellisen statuksen määräytymisen kriteereitä.

Edellä sanotun nojalla valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena muuttaa hallituksen esitystä siten, että jos kuntaliitokseen osallistuu yksi- ja kaksikielisiä kuntia, vähemmistökielen puhujien kielelliset oikeudet turvataan erityisjärjestelyillä ilman, että muodollista kaksikielisyyttä ulotetaan koko kuntaan.
Esitin myös toisen vaihtoehdon, joka täyttäisi sen hallituksen esityksessä annetun edellytyksen, että kielelliset oikeudet eivät saa heikentyä kuntajakouudistuksen johdosta. Uusi kunta, esim. Kotka, voidaan muuttaa liitoshetkellä kokonaisuudessaan kaksikieliseksi, mutta tämän jälkeen sen kielioloja tarkastellaan kymmenen vuoden välein kuten missä tahansa kunnassa, ja kielellinen asema määräytyy tämän tarkastelun pohjalta. Tälle ei voi olla perustuslaillisia esteitä, koska kielivähemmistön kielellisiä oikeuksia voidaan nykyäänkin heikentää, jos kielen puhujien määrä laskee alle 3000 hengen tai 8%:n.

Yksityiskohtaiset pykälämuutosehdotukseni löytyvät hallintovaliokunnan kokouspöytäkirjasta 18.6.2013. Esitykseni hävisi äänestyksen äänin 10-5. Koska pöytäkirjaan ei merkitä edustajakohtaista äänestyskäyttäytymistä, en mainitse tässäkään nimiä, mutta näette pöytäkirjasta, ketkä edustivat hallituspuolueita kyseisessä kokouksessa. Ne hallituspuolueiden edustajat, jotka vielä keskustelujen aikana olivat tukeneet esitystäni, olivat joko muuttaneet mielensä tai pysyttelivät poissa äänestyksestä.


l

Lue lisää

Tiedätte siis, ketä voitte jatkossa kiittää kaksikielisestä Kotkasta, Haminasta, Kaarinasta, Liedosta, Maskusta, Naantalista, Nousiaisista, Paimiosta, Raisiosta ja Ruskosta.

Kun Ahvenanmaan asemasta neuvoteltiin Kansainliitossa vuosina 1920-1921, Britannian delegaatti sanoi suomalaisneuvottelijoille:

"Suomalaiset ovat sikäli omalaatuinen kansa, että teillä vähemmistöllä on enemmistön oikeudet, ja enemmistö sietää vähemmistöltä käyttäytymistä, jota kaikki muut kansakunnat pitäisivät itselleen häpeällisenä."
Suomessa ei ole omalaatuista ainoastaan ikiaikainen kuilu kielilainsäädännön ja kielellisen todellisuuden välillä. Omalaatuisinta on, että mitä pienemmäksi ruotsinkielinen vähemmistö kutistuu, ja mitä kaksikielisempiä ruotsinkieliset yksilötasolla ovat, sitä aggressiivisemmin ruotsin kieltä survotaan rakenteisiin ja suomenkielisten kurkusta alas. Esimerkkeinä tästä voidaan mainita ruotsin opetuksen varhaistaminen peruskoulussa sekä kaksikielisyyden leviäminen uusille alueille ja niiden asukkaiden kiusaksi kuntaliitosten ja poliisilaitosten yhdistämisten kylkiäisenä.

Tämän omalaatuisuuden arvostelu on sitten kuulemma hurrivihaa, populismia ja vaikka mitä.

Ongelma, kuten sanottua, on RKP ja sen asema. Ainoa tapa vaikuttaa kielilainsäädäntöön on savustaa RKP päättävistä elimistä, mikä taas onnistuu vain lisäämällä sen ainoan vastavoiman, eli perussuomalaisten, edustusta samoissa elimissä. Muut puolueet eivät tätä nimenomaista paisetta tule puhkaisemaan. Vihreille suomenkielisten kyykyttäminen merkitsee edistyksellisyyttä. Sama pätee osittain vasemmistoliittoon, jonka kärkikaarti on lisäksi suurelta osin ruotsinkielinen. Kokoomukselle, keskustalle ja demareille RKP on leppoisa äänetön yhtiömies, joka hallituksessa taipuu mihin tahansa, kunhan muut taipuvat sen kielivaatimuksiin.

Tämä on tärkeää tiedostaa, kun mietit, äänestäisitkö ja ketä äänestäisit.

Takaisin

http://halla-aho.com/scripta/kuntarakenneuudistus_eli_kaksikielisyytta_saranapuolelta.html