Kysyisin teidän sijaisvanhempien ja biojen näkemystä lasten tapaamisista.
Olen itse tullut siihen tulokseen, että olisi lapsen etu jos hän tapaisi bioja mahdollisimman vähän. Kerran kuukaudessakin on liian usein. Lapsi toipuu edellisestä tapaamisesta, ja sen tuomasta ristiriidasta, kun jo taas on tapaaminen. Minusta lapselle ei anneta rauhaa kasvaa. Hän elää jatkuvasti ilon ja surun kierteessä, mistä sitten oireilevat lapset.
Olen itse tullut siihen tulokseen, että olisi lapsen etu jos hän tapaisi bioja mahdollisimman vähän. Kerran kuukaudessakin on liian usein. Lapsi toipuu edellisestä tapaamisesta, ja sen tuomasta ristiriidasta, kun jo taas on tapaaminen. Minusta lapselle ei anneta rauhaa kasvaa. Hän elää jatkuvasti ilon ja surun kierteessä, mistä sitten oireilevat lapset.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sitähän te sijaisäiditte haluattekin että lapsi tapaisi meitä biovanhempia mahdollisemmman vähän, haluatte omia vaan lapseni! eikös kuitenkin ole tarkoituksena että lapsi jossain vaiheessa palaa omaan kotiin?? ja siksi nämä kerran,pari kuukaudessa tapaamiset? ja jatkuvat yhteydenpidot.
ole tarkoitus, että lapset palaavat biovanhemmilleen.
Meidän tapauksessamme he ovat eronneet eikä äiti ole halunnut lapsia tavata, koska ei heitä tule takaisin saamaan.
Syistä en sen enempää puhu, mutta kyse ei ole alkoholismista, huumeista tms.
Isä sen sijaan huolehtii tapaamisista niin kuin pitääkin ja on tyytyväinen nykyiseen tiheyteen; kerran kuussa.
Tarkoitus on, että lapset kasvavat aikuisiksi meidän perheessämme.
Meillä onneksi myös joustaminen toimii ja silloin tällöin sovitaan ylimääräisistä tapaamisista, jos on sukujuhlia tai muita menoja mihin isä lapset haluaisi mukaan.
Mutta kuten sanottu, me olemme se perhe, joka pyörittää lasten arkea eikä siihen sovi jatkuvat juoksemiset milloin missäkin.
Kun on koulut, kerhot ja harrastukset ja tietenkin kaverit.
valitettavasti voi edes mainita että lapsi jossakin vaiheessa palaa "omaan kotiin"
Enkä usko väitteeseesi että se on lapsen omimista jos sijaisvanhemmat haluavat antaa lapselle hyvän turvallisen kasvuympäristön. Se on vaan sinun sairasta mielikuvaa, et ole yksin.
Tuolla asenteella sinä saat aikaan vain syvempiä ristiriitoja lapseesi.
Usko pois sinä "bioäiti", sinä olet lapsellesi aivan yhtärakas kuin aina olet ollut. Eikä sitä tunnetta häneltä voi kukaan riistää sen voit vain sinä turmella.
Kykenetkö sinä rakastamaan itseäsi ja muita ihmisiä?
Mitä rakkaus sinulle tarkoittaa?
Jos rakastat lastasi oikealla tavalla niin ymmärrät että nyt lapsesi tarvitsee rauhan kasvaa tasapainoiseksi yksilöksi/ihmiseksi joka on kaikkea sitä mitä lapsellesi toivot.
Ota oma ongelmasi huostaan ja katso mitä se tuo tullessaan.
Anna lapsellesi historia joka kestää myös päivänvalon.
Lapsi on lapsi ja sinä olet aikuinen, miten toimit kypsänä aikuisena?
Tässä erinomainen esimerkki ihmisistä, joiden ei olisi koskaan pitänyt ryhtyä sijaisvanhemmiksi. Heillä ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä tehtävänsä luonteesta.
"ole tarkoitus, että lapset palaavat biovanhemmilleen.
Meidän tapauksessamme he ovat eronneet eikä äiti ole halunnut lapsia tavata, koska ei heitä tule takaisin saamaan."
Miksi ei äiti tule heitä saamaan ja miksi isä on tyytyväinen ja huolehtii tapaamisista?
Miksi lapset ei ole isällä?
Tulipa mieleen narsistinen isä. Hyvin on sopeuttanut omat halunsa sijaiskodin kanssa, eikä tarvitse ottaa vastuuta omista lapsistaan. Sijaiskoti hoitaa ja yhteiskunta maksaa sijaiskodille ja sijaiskoti on tyytyväinen.
Sijaisisä kirjoitti kauniisti.
Ja erittäi osuvasti.
Bioäiti rikkoo vain itseään ja samalla lastaan haastamalla riitaa ja sotaa kaikkien sijaisvanhempien kanssa.
Turha tänne on muille sijaisvanhemmille purkaa ja raivota omaa pahaaoloaan. Ei lapsesi sillä tavalla koskaan palaudu. Kun ymmärtäisi bioäitikin, että ne ratkaisun avaimet on HÄNELLÄ itsellään. Oman lapsensa SAA takaisin jos biovanhempi tarpeeksi paljon niin haluaa = kykenevä tunnustamaan omat ongelmansa ja kenties kuntoutumaan niistä.
koska kovin yksityiskohtaisesti en ala tapausta repostelemaan, eikä se teille kuulukaan: kummallakaan vanhemmista ei ole aivan palikat kasassa; isä sen sijaan tunnustaa kykenemättömyytensä ja siksi homma pelaa.
Hän on alusta asti hyväksynyt meidät sijaisperheeksi (varmaankin olisi yhtä hyvin jonkin muunkin perheen), mutta onneksi, sillä meidän välimme ovat kunnossa ja lapsilla on monta rakastavaa ihmistä ja sukulaista tukenaan, paitsi sitä bioäitiä.
Katsos, kuten tiedät, jokainen jolla alapään vehkeet toimii, voi saada lapsia, yläpään vehkeet eivät välttämättä ole kunnossa...:(
Jokainen huostaanotto on erilainen ja niin pitäisi myös tapaamisten olla. Mutta harvoin niin on, vaan tapaamisten suhteen halutaan noudattaa tiettyä "kaavaa". Ja hyvin paljon riippuu lapsen sossusta, miten hän tapaamisista ajattelee.
Aivan pienten lasten kohdalla, jotka eivät ole koskaan bioperheessä asuneet, tapaamisten vähintään kerran kuussa ovat mielestäni hyväksi. Siinä lapsi oppii edes jollain tavalla tuntemaan omat biovanhempansa. Lapsen kasvaessa ja viimeistään kouluiässä tapaamisia voisi sitten vähän harventaa, koska siinä vaiheessa on jo todettu, että lapsi kasvaa aikuiseksi sijaisperheessä. Ja lapsi muistaa juurensa.
Jos lapsi on asunut bioperheessä ennen huostaanottoa ja on tarkoitus, että lapsi palaa pian takaisin, niin silloin tiheät tapaamiset ovat paikallaan. Myös silloin, kun tapaamisista on lapselle selvästi iloa ja hän nauttii tapaamisista, niin ei mielestäni ole mitään syytä harventaa tapaamisia. Meidän 4-vuotiaamme (vastasyntyneenä sijoitettu) tapaa sukuaan kerran kuukaudessa muutaman yön verran ja nauttii noista hetkistä.
alussa olin samaa mieltä, että mihin biotapaamisia tarvitaan, kun viikko ennen ja kaksi jälkeen tapaamisen rauhoitin pelosta jäykkää lasta, ettei mitään pahaa tapahdu, ei kukaan sinua kaappaa, ei siellä tapella, kaikki menee hyvin.
nyt kun terapia on lapseen purrut ja murrosikä on jo kynnyksellä, olen iloinen, että nuo tapaamiset on eletty ja lapsella on selkeä kuva biovanhempien elämäntilanteesta ja elämänarvoista.
kun tapaamisella vanhempi ostaa vain itselleen jäätelön ja jättää lapsen kuivin suin viereen katselemaan tai pitää pitkällä 8tunnin tapaamisella lapsen ruokailun yhden karkkipussin tasolla, niin eipä lapsella ole turhia kuvitelmia biovanhempien ylivoimaisuudesta.
useinhan lapsi kehrää mielessään unelman sankarivanhemmasta, joka vääryydellä pidetään poissa hänen luotaan. ja joka tulee kuin bätmän sitten kerran hänet hakemaan ja vie kuninkaan linnaan rikkauteen.
tapaamalla säännölliseti biovanhempia ei unelmia synny, vaan realiitetit tulevat tunnustetuiksi ja lapsen oma kasvu voi alkaa.
Huostaanotto on aina väliaikainen toimenpide ja aina pyritään siihen että lapset voisivat palata vanhempiensa luokse. Näin ollen tapaamisia pitäisi olla paljon - olosuhteista riippuu sitten miten niitä toteutetaan. Ihannetapauksessa lapsi voisi olla kaikki loma-ajat, puolet viikonlopuista jne oikean perheensä luona. Mutta se on tosiaan tapauskohtaista. Toivosttavasti sossulta löytyy ammattitaitoista päätäntävaltaa näissä - ettei vaan hoitajien (sijaisvanhempien) omimishalu pääse jyllää näissä asioisssa.
Minä olen nyt lukenut useammankin sinun viestisi ja mieleen kyllä nousee, että et sinäkään ihan ymmärrä sijaisperheen asemaa. Joka viestissä sinä haluat painaa alas sijaisperheitä. Se on jotenkin tosi omituista, koska sijaisperhehän tekee ison palveluksen biovanhemmille. He auttavat lapsesi kasvamisessa aikuiseksi, he tekevät sitä mihin sinä, et syystä tai toisesta juuri nyt pysty. Laitoshoito on lähes aina tutkimusten mukaan huonompi vaihtoehto lapselle kuin perhehoito. Miksiköhän?? Juuri siksi, koska laitoksessa he eivät voi luoda henkilökuntaan sellaista kiinteää suhdetta kuin perheessä.
Tarkasta myös omaa asennettasi.
Monet lapset/nuoret ovat tyytyväisiä laitokseen - ja yleensä yhteistyö lapsen läheisten kanssa sujuu paremmin jos lapsi saa asua laitoksessa. Samoin koko perhe saa siinä tukea - tämä on tärkeää jos kyse on jostain "vaativasta" ongelmasta (esim koko perhe psyykkisen tuen tarpeessa).
Laitos- ja perhehoito ovat siis palveluita mitä kunnat ostavat/ylläpitävät että voivat sijoittaa huostaanotettuja (tai avohuollossa olevia) lapsia. Henkilökunta näissä tekee tosiaan arvokasta työtä - sitä en kiellä. Tässä kuitenkin puhuttiin tapaamisista ja miksi ovat tärkeitä lapsille. Tässäkin asiassa pitää lähteä lapsen tarpeista - ei hoitajien tarpeista.
omasta mielestäni ymmärrän, että lasten ja biojen tapaamiset ovat tärkeitä. Olen myös kamppaillut ennen ja jälkeen tapaamisen- ongelmien kanssa, kuten joku täällä kirjoitti. Miettinyt silloin, mitä järkeä tiheillä tapaamisilla on.
Olen myös järjestänyt tapaamisia lapsille ja bioäidille. Joskus nämä tapaamiset ovat kaatuneet siihen, että bioäiti ei ole tullutkaan tai hän on ollut humalassa kotona, kun lapsia on viety sinne.
Selityksenä bioäiti on sanonut, että tapaamiset ovat hänelle niin rankkoja psyykkisesti, että hän ei ole jaksanut ottaa lapsia.
Näinkin päin voi siis tapahtua! Sijaisperhe tukee tapaamisia mutta bioäiti ei silti pysty. Minusta nämä ovat paljon vaikeampia asioita, kuin moni tällä palstalla kirjoittava tuntuu tietävän!
sikäli ymmärrän äitejä, jotka eivät halua lapsiaan tavata, onhan jokainen ero heistä äärettömän tuskallinen, varsinkin jos ei ole ymmärtänyt eikä hyväksynyt huostaanoton syitä.
Emme me sentään mitään hirviöitä ole, me sijaisvanhemmat, mutta totuushan on, että meidän niskaammehan se likasanko kaadetaan, koska olemme helpoimmin saatavilla.
"Lapsenryöstäjä" on varmaan jokseenkin yleinen haukkumanimi meille.
Unohtuu vain, että meillä ei ole huostaanottopäätöksen kanssa mitään tekemistä.
Niitä tehdään joka tapauksessa ja tälläkin hetkellä sijaisperheistä on pulaa, enkä ihmettele miksi.
Enkä minä ihmettele, miksi lapseni taisteli niin kauan, että pääsi pois sijaisperheestä. Nyt hän vielä voi selvitä, siellä asuessa ei koskaan. Hurjata näyttää muidenkin siellä asuneiden elämä.
Minä sen sijaan paikkailen bioäidin laiminlyöntien aiheuttamia jälkiä, jotka tulevat valitettavasti näkymään vielä pitkään.
Onneksi paljon kehitystä parempaan on tapahtunut; ja tämä ei ole pelkästään minun mielipiteeni vaan ammatti-ihmisten testien tulos.
Katsos kun tässä "työssä" niinkuin itsepintaisesti nimitätte, joutuu käyttämään lapsia jos jonkinlaisilla terapeuteilla, että heillä joskus olisi mahdollisuus normaaliin elämään.
Ja kaikki niiden ihka omien biovanhempien aikaansaannosta.
Puistattaa ajatellakin, millaisia lapset olisivat nyt, jos heitä ei olisi huostaanotettu.
Sellaisissa tapauksissa, kun tiedetään, ettei lapsi palaa koskaan biokotiinsa, tapaamisia ei pitäisi sallia ollenkaan. Tapaamisilla hoidetaan pelkästään äidin psyykettä ja lasta käytetään välikappaleena. Tämä ei ole kenekään etu, vähiten lapsen etu.
Riippumatta siitä palaako lapsi vai ei (huostaanottohan on AINA väliaikainen toimenpide) niin lapselle on tärkeää ylläpitää läheiset välit vanhempiinsa. Monet tutkimukset ovat osoittaneet että parhaiten lapsi voi jos kaikesta huolimatta oppii tuntemaan oikeat vanhempansa ja perheensä.
Mielestäni tapaamiset oman äidin tai isän kanssa ovat kyllä tapauskohtaisia, mutta olen samassa tilanteessa, kun lapset ovat entisessä kotona joka toinen viikonloppu. Äiti repii lapsia kotiinpäin kokoajan, ja kuluu noin 1 viikko, että tilanne meidän kotona rauhoittuu. Sitten lapset alkavatkin jo oireilla seuraavaa tapaamista, ja lopulta heidän kiintymisensä uuteen kotiin häiriytyy koko ajan.
Ei ole lapsen edun mukaista, jos hän pelkää biovanhempiaan, ei ole koskaan heidän kanssa asuneet, eikä tule asumaan ja silti pakotetaan tapaamaan. Kotona lapsi kysyy :Miksi minun on pakko tavata ...?"