Marxismi ja yhteiskunnalliset kehityslait!

setäkertoojaselostaakuva

Marxismin määrittelemät yhteiskunnalliset kehityslait on ihmiskunnan historiallinen käytäntö todistanut oikeiksi. Esimerkiksi erilaisten tuotantotapojen vaihtuminen sisäisten ristiriitojen kautta uusiksi tuotantotavoiksi, kuten feodalismin kehittyminen kapitalismiksi ja kapitalismin aikanaan sosialismiksi. Näissä prosesseissa jatkuvasti kehittyvien tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välinen ristiriita johtaa kärjistyessään vallankumoukselliseen kehitykseen, jolloin vakiintuvat uudet tuotantovoimien kehitystasoa vastaavat tuotantosuhteet.

Kapitalismiin saakka uudet tuotantosuhteet kehittyivät pitkälti vanhan tuotantotavan puitteissa. Mutta sosialistiset tuotantosuhteet eivät voi kehittyä kapitalismin puitteissa, koska ne eivät korvaa riistojärjestelmää uudella riistoon perustuvalla järjestelmällä, kuten aiemmat tuotantotavat ovat orjanomistuksellisesta tuotantotavasta lähtien tehneet, vaan sosialismiin sirtyminen kumoaa yhteiskunnallisen riiston. Siksi sosialististen tuotantosuhteiden kehittymisen edellytyksenä on kapitalistisen tuotantotavan kumoaminen.

Yhteiskunnalliset lainalaisuudet toteutuvat vain tiettyjen ja välttämättömien yhteiskunnallisten ehtojen vallitessa. Esimerkkinä Leninin imperialismin aikakaudelle määrittelemä taloudellisen ja poliittisen kehityksen epätasaisuuden laki. Sen mukaan sosialistinen vallankumous voidaan toteuttaa aluksi yhdessäkin maassa, ns. imperialismin heikoimmassa lenkissä. Tämän Leninin arvion Lokakuun sosialistinen vallankumous sekä Neuvosto-Venäjän/Neuvostoliiton sosialismin rakentamiskehitys todensi oikeaksi.

Esimerkkinä myös tuotantotapoihin liittyvät taloudeliset lait, kuten kapitalismin taloudellinen peruslaki, riistoon perustuva lisäarvontuotanto, joka toteutuu vain kapitalismissa. Sosialismissa se ei ole mahdollista, koska sosialismissa ei ole yhteiskunnallista riistoa mahdollistavia luokkia, ryhmiä eikä rakenteita. Sosialismissa voidaan puolestaan toteuttaa määräsuhteisen kehityksen lakia, jolla taataan kansantalouden häiriötön ja tasainen kehitys. Tämä ei ole tuotannon anarkiaan perustuvassa kapitalismissa mahdollista.

Yhteiskunnalliset kehityslait eivät vaikuta yhteiskunnan kehitykseen yksinään, vaan yhdessä toisten lakien kanssa, eli lainomaisesti. Eivätkä yhteiskunalliset lait ole luonteeltaan luonnonlakeja, vaan ne toteutuvat ihmisten enemmän tai vähemmän tietoisen toiminnan kautta. Yksittäiset ihmiset, yhteiskunnalliset ryhmät ja luokat toimivat erilaisten tarpeiden, pyrkimysten ja intressien jne. mukaan. Leninin mukaan tähän sekamelskaan marxilaisuus toi johtolangan, joka antoi mahdolisuuden: "...löytää lainmukaisuus tässä näennäisessä labyrintissä ja kaaoksessa, nimittäin: luokkataistelun."

Elikä työläisten ottaessa luokkataistelulain käyttöönsä, toimintansa perustaksi, työväenluokan liittolaisineen on mahdollista kumota sosialistisessa vallankumouksessa suurporvariston poliittinen valta sekä siirtyä rakentamaan kansalaisten yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön perustuvia riistottomia sosialistisia tuotantosuhteita.

17

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhä ylenee

      "Marxismin määrittelemät yhteiskunnalliset kehityslait on ihmiskunnan historiallinen käytäntö todistanut oikeiksi."

      Kuten sen, että kun joku kehittää idioottimaisen teorian (esimerkiksi marxismin), jossa edellytetään miljoonien ja miljoonien puhdistuksia, niin tottahan idioottimaiselle teorialle löytyy niitä idiootteja, jotka tuollaiset murhat toteuttavat.

      Marxismin saldo ihmisuhreissa on kautta maailman yli 100 miljoonaa, ja yhä kasvussa.

      • "Marxismin saldo ihmisuhreissa on kautta maailman yli 100 miljoonaa, ja yhä kasvussa. "

        Jopa vetelet lukuja, mutta kerro minulle ja samalla koko palstalle edes yhden henkilön nimi, jonka marxismi on tappanut, sekä miten ja millä välineellä kyseinen surma tapahtui?


      • setäkertoojaselostaakuva kirjoitti:

        "Marxismin saldo ihmisuhreissa on kautta maailman yli 100 miljoonaa, ja yhä kasvussa. "

        Jopa vetelet lukuja, mutta kerro minulle ja samalla koko palstalle edes yhden henkilön nimi, jonka marxismi on tappanut, sekä miten ja millä välineellä kyseinen surma tapahtui?

        Mitä arvelet, Änkyrä OmaanPesäänPaskoja?

        Olivatko neukkula, DDR ja Pol Potin Kambotsa sellaisia yhteiskuntia, joiden piti marxin mukaan seurata kapitalismia vai eikö marxin teoriat yhteiskuntakehityksestä pidäkään paikkaansa?

        Hyvin yksinkertainen kysymys mutta sinun marxin tietosi ei riitä vastaamaan!

        ........................


      • antifasist
        antipunikki kirjoitti:

        Mitä arvelet, Änkyrä OmaanPesäänPaskoja?

        Olivatko neukkula, DDR ja Pol Potin Kambotsa sellaisia yhteiskuntia, joiden piti marxin mukaan seurata kapitalismia vai eikö marxin teoriat yhteiskuntakehityksestä pidäkään paikkaansa?

        Hyvin yksinkertainen kysymys mutta sinun marxin tietosi ei riitä vastaamaan!

        ........................

        Kyllä marxin teoriat pitää paikkansa, mutta sinä et vain näytä ymmärtävän niistä yhtään mitään ja missään ei ole vielä vain Marxin teorioiden edellyttämällä tavalla yritetty siirtyä sosialismiin ja ensimmäinen edellytys on, että siirtymisen on tapahduttava niin sanotusti tuotannollisesti ja taloudellisesti kehittyneimmisä maissa.

        Mitään aika määrä tai rajaa ei siirtymiselle ole asetettu vaan tapahtuu ikään kuin luonnollisen kehityksen kautta, kun kapitalistinen järjestelmä ajaa itsensä ns. umpikujaan eikä sen ole mahdollista siitä enää kehittyäkään tai valta eliitti ei pidä sitä tarpeellisena, koska eivät voi enää mitenkään omaa hyvinvointiaan parantaa ja toisten hyvinvoinnin parantaminen ei kuulu heidän intresseihinsä, eikä yhteiskunnallisten lainalaisuuksien ymmärtäminen.

        Suosittelisinkin antipunikkia lukemaan vaikka Marxin pääoman, että osaisit väitellä asiasta josta nyt et nyt juuri tiedä mitään. Toisten nimitteliminen ei kovin suuria älynlahjoja edellytä, niin sitä silmällä pitäen suosittelunikin lienee aivan turhia.


      • Huonot jäljet
        antifasist kirjoitti:

        Kyllä marxin teoriat pitää paikkansa, mutta sinä et vain näytä ymmärtävän niistä yhtään mitään ja missään ei ole vielä vain Marxin teorioiden edellyttämällä tavalla yritetty siirtyä sosialismiin ja ensimmäinen edellytys on, että siirtymisen on tapahduttava niin sanotusti tuotannollisesti ja taloudellisesti kehittyneimmisä maissa.

        Mitään aika määrä tai rajaa ei siirtymiselle ole asetettu vaan tapahtuu ikään kuin luonnollisen kehityksen kautta, kun kapitalistinen järjestelmä ajaa itsensä ns. umpikujaan eikä sen ole mahdollista siitä enää kehittyäkään tai valta eliitti ei pidä sitä tarpeellisena, koska eivät voi enää mitenkään omaa hyvinvointiaan parantaa ja toisten hyvinvoinnin parantaminen ei kuulu heidän intresseihinsä, eikä yhteiskunnallisten lainalaisuuksien ymmärtäminen.

        Suosittelisinkin antipunikkia lukemaan vaikka Marxin pääoman, että osaisit väitellä asiasta josta nyt et nyt juuri tiedä mitään. Toisten nimitteliminen ei kovin suuria älynlahjoja edellytä, niin sitä silmällä pitäen suosittelunikin lienee aivan turhia.

        "Suosittelisinkin antipunikkia lukemaan vaikka Marxin pääoman"

        Sen verran veristä jälkeä se kirja saanut maailmassa aikaan, että ei ole suositeltavaa luettavaa. Olen kyllä itse lukenut, jos siitä sinulle iloa!


    • Tehokas teloittaja

      "Marxismin määrittelemät yhteiskunnalliset kehityslait "

      Sehän tiedetään jo, että olivat Marxin kuvitelmia, eivätkä mitään universaaleja lakeja. Marxin opeilla kun mennään, niin mihinkään työläisen paratiisiin ei päästä. Parhaimmillaan niiden kautta on toteutunut niin, että yhteiskunta ei ole taantunut feodalismia taaemmas.

      Marxismin toteutuma (joka on eri kuin mitä marxilaisuuden mainospuheissa esitetään) onkin aika tyypillisesti feodalismia. On ruhtinas tai ruhtinaita ja muuta kansaa, joka ei omista mitään tai jonka omistusoikeus on näennäinen. Oikeasti ollaan harvainvallassa toisaalta, toisaalta käytännössä orjuudessa. Eli feodalismihan se siinä.

      Mutta koskaan aiemmin ei feodalismi ole aiheuttanut niin runsaista ihmisuhreja. Marxin versio feodalismista on siinä suhteessa tehokkaampi. Annihiloinnissa.

    • hyvin sanottu

      "Elikä työläisten ottaessa luokkataistelulain käyttöönsä, toimintansa perustaksi, työväenluokan liittolaisineen on mahdollista kumota sosialistisessa vallankumouksessa suurporvariston poliittinen valta sekä siirtyä rakentamaan kansalaisten yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön perustuvia riistottomia sosialistisia tuotantosuhteita. "

    • Mitä arvelet, Änkyrä OmaanPesäänPaskoja?

      Oliko neukkula, DDR ja Pol Potin Kambotsa sellainen yhteiskunta, jonka piti marxin mukaan seurata kapitalismia vai eikö marxin teoriat yhteiskuntakehityksestä pidäkään paikkaansa?

      ........................

    • "Elikä työläisten ottaessa luokkataistelulain käyttöönsä, toimintansa perustaksi, työväenluokan liittolaisineen on mahdollista kumota sosialistisessa vallankumouksessa suurporvariston poliittinen valta sekä siirtyä rakentamaan kansalaisten yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön perustuvia riistottomia sosialistisia tuotantosuhteita. "

      Taas puhut suu vaahdossa työväenluokan liittolaisista mutta et vieläkään ole pystynyt kertomaan, että keitä he ovat. Kerran hätäpäissäsi valehtelit piikojen ja renkien olleen työväenluokan liittolaisia kapinassa mutta sehän ei tietenkään voinut pitää paikkaansa sillä piiat ja rengit kuuluivat silloin, niinkuin myös nytkin, työväenluokkaan.

      Muistako vielä:
      "Suomen kohdalta työväenluokan liittolaisia edusti esim. vuoden 1918 vallankumoustapahtumissa torpparit ja maatyöläiset, kuten piiat ja rengit "

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11027321#comment-58153907-view

      Eivätkö kommunistien mielestä piiat ja rengit ole työläisiä??

      Haloo, ei työläinen voi olla työväenluokan liittolainen.

      Keitä he siis ovat?
      Kuinka paljon heitä on?

      .................

      • Molempiin riitti

        ""Suomen kohdalta työväenluokan liittolaisia edusti esim. vuoden 1918 vallankumoustapahtumissa torpparit ja maatyöläiset, kuten piiat ja rengit "


        Heitä kyllä taisteli rintamalla sekä valkoisten että punaisten puolella.


      • Tilastotietoa
        Molempiin riitti kirjoitti:

        ""Suomen kohdalta työväenluokan liittolaisia edusti esim. vuoden 1918 vallankumoustapahtumissa torpparit ja maatyöläiset, kuten piiat ja rengit "


        Heitä kyllä taisteli rintamalla sekä valkoisten että punaisten puolella.

        Valkoisten puolella enempi.


      • Anonyymi
        Molempiin riitti kirjoitti:

        ""Suomen kohdalta työväenluokan liittolaisia edusti esim. vuoden 1918 vallankumoustapahtumissa torpparit ja maatyöläiset, kuten piiat ja rengit "


        Heitä kyllä taisteli rintamalla sekä valkoisten että punaisten puolella.

        Ei pitäisi ajatella mennyttä kommunismia tai sosialismia, vaan tulevaa.


    • TELAKKAMESTARI132

      !
      25.12.2013


      HEI! Onko Kokkarekaartin TOIVO- ja KORVA-remmi rp:n Talousoppi HYVÄ, HIENO ja HURSKAS Arvoisa Toveri Työkkäri ja Arvoisa Toveri AP sekä Ylinerot Kyselijä X ja Rajan Vartijat? Onko sellainen talousoppi Hyvä ja Hieno, joka toimiakseen edellyttää sitä, että Elinkeinoelämä pyörii myös Arkimaailmakuviona siten kuin KLASSIKKOMALLI rp:n oletukset määräävät ja säästävät?

      Nyt KLASSIKKOMALLI rp:n keskeinen oletus on ns. IDENTTISYYSOLETUS C:n ja Q:n suhteen ja muut: Täydellinen Informaatio, Alalle ja sieltä pois pääsee täysin kitkatta, Saman alan yritysten tuotteet ovat keskenään täysin homogeenisia, Yritykset ovat pieniä kuin Pisara Meressä, joten NE ottavat markkinahinnan annettuna, Vallitsee Täystyöllisyystasapaino, joten KAIKKI, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä. Nyt kysyisin Toverit SINIMUSTAT Teiltä sitä asiaa myös, että löytyykö torikauppiaidenkaan keskuudesta edes kahta sellaista yritystä, joissa C ja Q olisivat suurin piirteinkään yhtä suuria.

      Meidän pitää vielä muistaa se asia, että KLASSIKKOMALLI on toiselta nimeltään Täydellisen Kilpailun Malli, ja jossa siis oletetaan jotain sellaista, että Elinkeinoelämä toimii aina ja kaikkialla täydellisesti, joten me voimme nyt kysyä sitä, että miten KLASSIKKO ymmärtää ja tajuaa sellaisten taloudellisten ongelmien sisällön ja merkitykset, jotka ovat INFLAATIO, TYÖTTÖMYYS ja KASVU. Nyt sitten viimeistä huutoa on sellainen talousoppi kuin Uusklassinen Talousteoria, Monetarismi tai Rationaalisten Odotusten Koulukunta. Jos me lisäämme Klassikkomallikuvioon mukaan Odotukset, niin täten me olemme kehittäneet sellaisen Taloustieteen teoriakehikon, josta on käytetty nimeä VALTAVIRTA eli MONETARISMI.

      Jos me voimme nyt todeta sen, että KLASSIKKOMALLI on vaivoin looginen, mutta onko VALTAVIRTA eli MONETARISMI sen paremmin looginen kuin ei myöskään reaalinen? Mitä Hyvät Toverit Kokkarekaartin TOIVO- ja KORVA-remmi haluaa ehkä vastata erään Kulkurin ja Katunarrin uteluun?

      PS Kun Te Toverit Kokkareet olette tulisesti arvostelleet Marxismi rp:tä, niin kysyn nyt sitä, että mitä MARXISMI rL:ää Te Kokkareet olette soimanneet ja haukkuneet. Nyt Marxismi-ympäristöön on ympätty mukaan Anarkismi, Anarkosyndikalismi, EB:n Revisonismi, Marxismi-Leninismi jne.

      PS Niin ja nyt vielä on olemassa Marxilainen Filosofia ja Sosiologia, Marxilainen Arkeologia ja Politologia, Marxilainen Filosofia ja SEMOLOGIA sekä siis näiden Tietoteoriaperustana on LUONNON DIALEKTIIKKA eli LD ja vielä LD:n lausepuun peruslause A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Laatuavaruus, Euklidinen Geometria ja XYZ-avaruus
      LD:n kategoriat eli laatumuuttujat ovat Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti.
      LD:n liikelaki on Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun Laki, Kieltämisen Kieltäminen eli SOPIMUSLAKI.

      PS Nyt LD:hen perustuva Materialistinen Historiakäsitys pähkinän kuoressa on seuraavan kehitelmän kaltainen.
      Makroteoria: Rahapääoma R-R, Tavarapääoma T-T, Pankkipääoma R-R-R', Kauppapääoma eli Havittelupääoma R-T-R', Tuotantopääoma R-T...P...T'-R'.
      Mikroteoria1 on Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä Lisäarvo. Pysyvä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Raaka- ja Apuaineet. Vaihteleva Pääoma on Työvoimakustannukset. Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma.
      Mikroteoria2 on Kiinteä ja Liikkuva Pääoma sekä Lisäarvo. Kiinteä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet. Liikkuva Pääoma on Raaka- ja Apuaineet sekä Työvoimakustannukset.
      KÄYTTÖARVO on se HYÖTY, jonka Kuluttaja uskoo saavansa ostamastaan tavarasta tai palvelusta. VAIHTOARVO on kaksijakoinen siis Rahayksikkö- ja Työtuntimääräinen.

      PS Yrittäjän VOITTO on Lisäarvo miinus Lainanhoitokulut. Nyt Lainanhoitokuluihin ei lasketa mukaan Lainan Lyhennyksiä vaan Yrityksen Rahapääoma rp:hen. Nyt on vielä hyvä tuoda kehiin se, että VALTAVIRTA ei tunne sellaista asiaa kuin Yrittäjän Voitto, joten Pääomakirjan Arvolakimalli LD:ssä on ainoana sellainen, joka tuntee Talousteoriakuvioissa sellaisen asian kuin Yrittäjän VOITTO.

      PS Uskallan yhä edelleen sanoa sen, että Pääomakirjan Arvolakimalli LD:ssä on ainoana sellainen Teoria, joka kestää romahtamatta Realismi- ja Logiikkatestin. Nyt KLASSIKKOMALLI on sellainen, että siinä vaivoin kestää romahtamatta Logiikkatesti, kun taas Realismitesti romahtaa jo heti kättelyssä. Me voimme nyt myös todeta sen, että VALTAVIRTA eli MONETARISMI eli UUSKLASSINEN TALOUSTEORIA rp:ssä romahtaa täysin sekä Logiikkatesti että Realismitesti.

      PS Mitä Te Kokkarekaartin TOIVO- ja KORVA-remmi rp:n Iskutaistelijat ja Aatteen TÄHTIRITARIT sanotte, jos ainoana Yhteiskuntatiede- ja Filosofiakuvioissa tieteellisen määrittelyn kaikki osa-alueet täyttää Materialistinen Filosofia LD:ssä ja Pääomakirjan Arvolakimalli LD:ssä? Olisiko nyt Aatteen TÄHTIRITARIT peiliin katsomisen paikka?

    • Anonyymi

      "Marxismin määrittelemät yhteiskunnalliset kehityslait on ihmiskunnan historiallinen käytäntö todistanut oikeiksi"

      Eipä ole, koska Marxismi pyrkii kieltämään uskonnon, joka on osa ihmislajin kehityshistoriaa, ja kuuluu olennaisena osana ihmislajille.
      Näyttää siltä, kuin omistamiseen yms. olisi keksitty oikeat ratkaisut, ja päälle heitetty vääryys.
      Sanonta on, että mikä on vanhaa, mutta hyvää, on säästettävä, ja mikä on uutta, mutta väärää, on hävitettävä.

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16566618/marx-ja-ateismi#comment-107651750

      Marx oli kuulemma juutalainen. Niin tai näin, mutta kommarit eivät olleet ateisteja, vaan harjoittivat okkultismiakin.

      On se kumma kun ei osata hakea tietoa ulkomaisista lähteistä. On varmaankin niin paljon totuttu "kotipiirin aitaan ja porttiin", että luullaan, että se pätee nettiinkin? Käännösohjelmat yms. on.

      Kun maailmaan saadaan kommunismi, voivat okkultistijohtajat harjottaa rauhassa omia juttujaan, koska kansa aina luulee, että johtajat ovat ne esimerkillisen elämän mallikappaleet.
      Ei yksikään johtaja ole niin tyhmä, että jättäisi nämä asiat huomiotta, mutta kansa on niin tyhmä, että kietoo itsensä ateismiin tai johonkin kaavamaiseen uskontoon ja sitten käyvät toisiaan vastaan.

      • Anonyymi

        Vielä: ei tarvitse kun googlettaa englanniks ja venäjäks että okkultismi valkoisessa talossa ja okkultismi kremlissä. Ja juttua riittää. Alkaa meinaan sen puoleen näyttää siltä, että kaikki poliittiset hallintomuodot ovat vain peitteitä johtajien todellisille toimille.
        Kun siis uskottavuudesta alettiin puhua, uskooko joku vakavissaan, että idässä tai lännessä tai täällä pressa lukee kiltisti aikansa kuluksi jotain Me Naiset tms. -lehteä, ja illalla menee sitten kiltisti nukkumaan?
        Pääosa maailmasta ja sen olemuksesta muotoutuu ihmisen omassa päässä. niiden vihjeiden perusteella, mitä hän pääosin uutislehdistä ja mediasta pystyy keräämään, ellei itse käy paikanpäällä, ja kun hän tämän jälkimmäisen on tehnyt, hän tajuaa, että ihmiset kaikkialla ovat suurinpiirtein samanlaisia. Kaikki haluavat pääosin samoja asioita. Vain sairas haluaa sotaa ja kuolemaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä: ei tarvitse kun googlettaa englanniks ja venäjäks että okkultismi valkoisessa talossa ja okkultismi kremlissä. Ja juttua riittää. Alkaa meinaan sen puoleen näyttää siltä, että kaikki poliittiset hallintomuodot ovat vain peitteitä johtajien todellisille toimille.
        Kun siis uskottavuudesta alettiin puhua, uskooko joku vakavissaan, että idässä tai lännessä tai täällä pressa lukee kiltisti aikansa kuluksi jotain Me Naiset tms. -lehteä, ja illalla menee sitten kiltisti nukkumaan?
        Pääosa maailmasta ja sen olemuksesta muotoutuu ihmisen omassa päässä. niiden vihjeiden perusteella, mitä hän pääosin uutislehdistä ja mediasta pystyy keräämään, ellei itse käy paikanpäällä, ja kun hän tämän jälkimmäisen on tehnyt, hän tajuaa, että ihmiset kaikkialla ovat suurinpiirtein samanlaisia. Kaikki haluavat pääosin samoja asioita. Vain sairas haluaa sotaa ja kuolemaa.

        Kun katsotaan aikaa taaksepäin, huomataan, että ihmisten yhteiskunnat toimivat suht hyvin ilman kummempia poliittisia määritteitä. Se, mikä ongelmaksi muodostui, oli kapea maailmankuva, joka johtui siitä, ettei päästy näkemään maailmaa.
        Nyt ja tulevaisuudessa suuri voimavara olisi löytää maan ulkopuolella asuvia, ja kommunikoida heidän kanssaan, tai vapauttaa ne raportit, joissa heistä kerrotaan, vähä vähältä.
        Muussa tapauksessa tämä eriskunta, kun on saanut netin avulla kaikki yhdennettyä ja ymmärryksen alle, kyllästyy itseensä, ja aloittaa sotimisen toisiaan vastaan, jotta olisi jotain tongittavaa. Sitten on turha puhua, ettei ole historiasta opittu. Tämä vanha kliseinen kaava on monien hokema - ja kaikesta päätellen uskoma!
        Kyse ei ole siitä, ettei historiasta ole opittu, vaan siitä, mitä ihmiset haluavat pitää yllä - jos sotaa, se lähtee hallitusten ja medioiden kiihotuksen kautta. Tätä ei todellakaan näytä olevan tajuttu! Tai sitä propagandaa ylläpitää siihen asetetut mielisairaat. Katsokaa vain mikä valitus alkaa IS mielipidepalstalla kun vähän vihjataan miten taas joku iso paha valtio...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe