Mutsi käyttää elarit..

Varmaan väärä alue tälle, mutta ei varmaan haittaa. Asia siis se, että mutsi saa faijalta elatusapua n. 700e/kk, siis vain minusta, ja niitä ei kyllä ole minun kuluihin käytetty. Tietenkin safkaan, asumiseen ja laskuihin menee mun takia rahaa, mutta luulisi tuosta irtoavan sen verran lisää rahaa, ettei tarvitsisi aina elää 'tiukoilla' kuun vikoja viikkoja. Ei ole viitsinyt/voinut käydä edes sopimassa kuntosalijäsenyyttä mulle.
Viime keväänä eli ennen huoltajuuden siirtymistä mutsille kaikki oli ok. Oli harrastuksia, vaatteita ja käyttörahaa kaiken perustarpeen lisäksi. Jotenkin ärsyttää, että mutsin piti mennä tuota järjestelyä muuttamaan, kun ihan hyvin tiesi, miten siinä tuli käymään.
Taustalla siis varmaan jotain mutsin talousongelmia, joiden takia näki parhaaksi kiistellä huoltajuuden elatusapuineen itselleen.
Tästä on muodostunut nyt itselleni suuri ongelma, koska tuntuu, että äiti on vienyt minulta kaiken, jotta se voisi maksaa elareilla omia kämmejään. Ei varmaan faijankaan kiva maksaa tollasia summia tuohon käyttöön.
En halua kuitenkaan vaatia huoltajuuden siirtymistä isälle, koska sitten jättäisin mutsin ja samalla pikkuveljen korvia myöten paskaan. Pikkuveljelleni kun kuitenkin haluan parhaimman mahdollisen elämän. ( Mutsillekin myös, mutta sen pitäisi aikuisena osata huolehtia omasta elämästään). Tuntuu myös, etten voi puhua tästä kummallekaan, koska äiti suuttuu aina tällaisista asioista (käyttää sitä tiedostamattaan puolustuskeinona) ja faija varmaan koittaisi tehdä jotain, jotta rahat päätyisivät minulle ( johtaisi taas siihen, että pikkuveli ja äiti saisivat muuttaa pienempään kämppään kauemas täältä yms. vain sen takia, että minä saisin enemmän rahaa)
Mitä mä siiis voisin tässä tilanteessa tehdä, kun kummallekaan ei voi puhua ja mitään en voi tehdä, koska pikkuveli ja äiti ovat tosi tärkeitä, enkä heille halua huonoa elämää omani parantamiseksi.
27390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Minkä ikäinen olet? Mikäli äitisi ei huolehdi siitä että saat tarpeksi ruokaa,vaatteita tai muitakaan perustarpeita,voit ottaa yhteyttä lastensuojeluviranomaiseen. Kovin suuri tuo elatusmaksu :o
Jokatapauksessa sinulla on oikeus siihen että elatusmaksut käytetään juurikin sinun hyväksesi ja vanhemmalla on velvollisuus huolehtia siitä. Tuollaisesta elatusmaksusta pitäisi jäädä jo säästötilillekin jotain esim. tulevia opiskelujasi varten.

Äänestä

Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen, että tämä on katkeran eroisän provoaloitus. Mutta siltä varalta, ettei ole, vähän vastausta.

Edellinen kommentti lastensuojelusta kannattaa ottaa tosissaan. Ymmärrän, että äidin ja pikkuveljen tilanne mietityttää, mutta se ei oikeasti ole sinun vastuullasi.

Lisäksi on hyvä vielä tarkastaa se elatusavun määrä. Elatusmaksun määräämisessä kun otetaan huomioon paitsi vanhempien tulot, myös lapsen kulutus. Kuinka sinun kulutukseksi on voitu laskea 700 lapsilisä yh-korotuksella 150 äitisi osuus elatuksesta??
Kyseessä taitaa summan suhteen olla väärinkäsitys.

Äänestä

Tuo elari sinusta on varsin suuri. Tiedätkö millä perusteilla se summa on määritelty?

Ainahan otetaan osuus lapsen yleistsä kustannuksista (ruoka, vaatteet yms.), osuus asumiskustannuksista, sun mahdollinen vakuutus yms. Mitä muita menoja sinusta äidillesi kertyy? Onko esimerkiksi kallista lääkitystä? Joutuuko äitisi maksamaan sinun tekemiä tihutöitä? Onko hintava harrastus? Yritä äitisi kanssa keskustella, mihin tuo raha menee. Voihan olla, ettet itse hoksaa kaikkia elämisen kustannuksia. Tai oletko käsittänyt väärin, ja summa onkin yhteensä sinusta ja veljestä? Se olisi kohtuullisempaa.

Veikkaan kirjoituksesi perusteella, että olet yli 15 vuotias. Siinä tapauksessa isäsi voi maksaa elarin suoraan sinun tilillesi. Toki jos rahat tulevat sinun tilille, sinä maksat niistä sitten äidillesi asumisesta, ruuasta ym, sen mukaan mitä kulutat. Loppurahojen käytön saat jo määrätä itse. Sitä voit ehdottaa, mikäli veikkaat että äitisi käyttää rahoja väärin.

Äänestä

Vielä tarkennan aiempaa tekstiäni. Olen siis jo 17 -vuotias, summasta olen varma (oikeuden päötös, määräytyi isäni tulojen mukaan) ja kyseinen pikkuveli on velipuoli, joten hän ei liity mitenkään näihin elatuskuvioihin.
Aloitusviestini olin ehkä muotoillut väärin ja tulen vaikuttamaan varmaan hemmotellulta kakaralta, kun sen uudestaan muotoilen. Eli ennen huoltajuuden vaihtumista isä maksoi harrastukset, mopot, vaatteet yms. Sitten äiti päätti hankkia huoltajuuden itselleen ja täten tiesi ko. asioiden siirtyvän hänen maksettavakseen. Moottoripyörä oli ollut pitkään haaveena ja se oli äidille aiemmin täysin selvää, joten se sitten osti sen minulle (elareilla), mutta tuon jälkeen elareita on käytetty pelkästään arjesta selviämiseen. Ulosantini ei nyt ole selvimmästä päästä, mutta yritän tiivistää tämän: Ennen minulla oli "kaikkea" ja pieni rahallinen apu myöhempään opiskeluun oli taattu, mutta nyt tämä kaikki menee äidille, jotta se voi pitää minua sen luona ja maksella laskujaan. Suorastaan vituttaa, että se periaatteessa veti minut mukanaan suohon.
Rahojahan se ei periaatteessa käytä väärin, kun se käyttää niitä maksuihin, jotka välillisesti vaikuttavat minun elämääni. Kuitenkin vastuun minun kuluista ollessa isällä kaikki oli paremmin, koska niistä rahoista ei käytetty yhtään jonkun muun elämiseen.
Pikkuveljeni on kuitenkin tosi tärkeä itselleni, ja hänen isänsä ollessa poissa kuvioista tuntuu, että minun pitäisi osittain jo huolehtia hänen hyvinvoinnistaan. Pitäisikö sitä vain vaatia noita elareita omalle tililleni (jolle äidilläni on muuten käyttöoikeus) ja maksella siitä osa kustannuksistani. Sitten ylimääräisen käytän itse ja voin samalla huolehtia, että pikkuveljen harrastukset yms. pienet ja hänelle tärkeät asiat tulee maksettua.

Äänestä
  • Olet siis jo opiskelija? Sinulla on todellakin oikeus vaatia elatusmaksujen suorittamista omalle tilillesi. Ota vain rohkeasti yhteyttä lastensuojeluviranomaiseen. Ehdottaisin kyllä myös sinua etsimään ihan oman asunnon,sinulla on opiskelijana oikeus hakea asumislisää mutta noin suurella elatusmaksulla varmasti pärjäät kun monet opiskelijat tulevat vähemmälläkin toimeen.

    Äänestä

  • Nyt tuossa sun provossa sattu sellanen pikku moka, että huoltajuusmuoto ei vaikuta elatusmaksuihin millään tapaa. Yritä uudestaan.

    Äänestä

  • Sinä voit jo jotain töitäkin tehdä viikonloppuisin ja kesäisin, minun lukiota käyvä tyttäreni 17v on kaikki lomat ja joskus viikonloppuisin Hesburgerissa töissä nyt taas, kun joululoma alkaa niin hän on enempi töissä ja tykkää, kun on myös omaa rahaa ja koulu sujuu hyvin.

    Äänestä

  • töihin. kirjoitti:

    Sinä voit jo jotain töitäkin tehdä viikonloppuisin ja kesäisin, minun lukiota käyvä tyttäreni 17v on kaikki lomat ja joskus viikonloppuisin Hesburgerissa töissä nyt taas, kun joululoma alkaa niin hän on enempi töissä ja tykkää, kun on myös omaa rahaa ja koulu sujuu hyvin.

    Että äiti voi tuhlata lapsen saaman elatusmaksun 700€ noin vain ja lapsen pitää sitten ansaita omansa menemällä töihin? No se elatusmaksu pitäisi nimenomaan mennä lapsen menoihin..

    Äänestä

  • Ei äidin taskurahaa kirjoitti:

    Että äiti voi tuhlata lapsen saaman elatusmaksun 700€ noin vain ja lapsen pitää sitten ansaita omansa menemällä töihin? No se elatusmaksu pitäisi nimenomaan mennä lapsen menoihin..

    Älä kaikkea usko, provohan tuo, jonkun työttömän etän katkeruutta.

    Äänestä

Kiitos vastauksia, pistetään harkintaan näitä neuvoja. Ja sinulle sankarille, joka vedit provo-kortin, voin sanoa sen, että minähän todella olen niin tylsistynyt elämääni ja tuon siihen jännitystä kirjoittamalla tänne foorumille "todella" provosoivaa tekstiä. Huomautuksena vielä se, että ottaen huomioon sinun luulleesi tätä provoksi ja tämän vuoksi älykkyytesi, luethan tuon aiemman virkkeen sarkastisella sävyllä, kiitos.

Äänestä
  • No onhan tuo nyt ihan itsestään selvää että sinä olet elareista katkeroitunut etäisä joka toivoo saavansa aikaan ahneiden lähiäitien haukkimisketjun. Jo nuo 700e:n elarit haiskahtavat pahemman kerran, puhumattakaan huoltajuuskämmistäsi :)

    Äänestä

Huoltajuus siirtyi siis äidillesi viime kevään jälkeen. Asuitko isäsi luona siihen saakka?

Moottoripyörä on siis ostettu kesällä. Maksaakohan äitisi siitä lainaa ja vakuutusmaksuja, mitkä menevät nyt siitä elatusmaksusta?

Äänestä
  • Moottoripyörä on pirun kallis menopeli ja vakuutukset maksaa maltaita ja myös ajokortti kyseiseen menopeliin maksaa.

    Äänestä

Koko homma on niin iso sotku, että sitä en kykene selittämään lyhyesti. Keväällä oli kuitenkin yhteishuoltajuus ja asuin molempien luona, miten itse halusin. Moittoripyörä maksettiin kertamaksulla ja siitä on maksettu sen jälkeen vain vakuutusnaksuja (joiden suuruus suhteessa elareihin ei ole suuri).

Ja sinulle Suomi24-foorumin oikeuden ja järjestyksen jumalalla, provojen tuhoajalle, oletko sä ihan idiootti (vai minä, jos yrität provosoida minua)? Jos ei edes kielioppi suju siinä määrin, että tietäisi, mikä on pilkku, ei varmaan ole riittävää taitoa toimia tekstini analysoijana ja motiivieni selvittäjänä. Voit ihan suoraan poistua tästä keskustelusta, kun ei ole mitään viisasta lisättävää tänne. Tosin, jos saat siitä äärimmäistä seksuaalista mielihyvää, niin antaa mennä, hyvä Suomi24:n supersankari!

Äänestä
  • Voi että, kyllä älähtää kun kolahtaa :) Edelleenkään et ole uskottava tarinoinesi, huoltajuusmuoto kun ei elatusmaksuja muuta suuntaan eikä toiseen. Eikä se 700e:n elatusmaksu vieläkään kuulosta uskottavalta. Ja jos se isukkisi silloin ennen vanhaan huolehti kaikista menoistasi ja sulla oli kaikki kivasti, niin miksi se nyt yhtäkkiä kuittaakin kaiken maksamalla vain elarit äiskälle joka ne julmasti tuhlaa omiin menohinsa? Ihan oikeasti. Tosi kiva yritelmä sulla tässä, mutta vähän hiomista kaipaa vielä. Kuten vaikka niiltä osin että mitä alaikäinen moottoripyörällä tekee? Eikös teinit ajele mopoilla tai kenties kevareilla, mutta moottoripyörissä lienee K18...

    Ja kyttää sinä puuttuvia pilkkuja, minä voin vastineeksi takertua vaikka "vakuutusnaksuihin", jos tässä sille linjalle mielitään :D

    Äänestä

  • Olet kiittämätön pikku mulk-ku mulle kaikki ja heti ,mee töihin nulikka, tai muuta pois omillesi niin tiedät mitä mikin maksaa.

    Äänestä

Elarit päättyvät kun täytät 18v. Hommaa oma asunto johon saat asumislisän ja opintotuen, vielä kun olet alaikäinen niin vanhempasi ovat velvollisia elättämään sinut, eli huolehtivat että sinulla on ruokaa, vaatteita, vuokra, vesi, sähkölaskut kaikki maksettuna, vieläpä harrastukset, vakuutukset, seutulipun omavastuu, terveyden hoito, puhtaus, jonkin verran viihde menoja, kaikki hoidettu kuntoon joka kuukausi.
Näin ainakin meillä, opiskelijasta huolehditaan :)

Äänestä
  • Kysymys kuuluukin että miten se alaikäinen hommaa oman asunnon? Ei kelpaa alle 18veen nimi vuokrasopimukseen. Eikä ole mitään perustetta muuttaakaan pois kotoa alaikäisenä ellei opiskelupaikka ole toisella paikkakunnalla.

    Äänestä

Millä perusteella se isä muka huoltajuuden menetti, jos kaikki oli hyvin ja lapsi halusi siellä asua. Oikeassa elämässä ei noin tapahdu. Ei oikeus siirtele lapsen huoltajuutta jos hyvä vanhempi ja yli 12 vuotias lapsi sitä vastustavat. Isä ei käsittääkseni ole tehnyt mitään väärää.

Elatusmaksut ovat utopiset yhdestä lapsesta. Ei kukaan täysijärkinen ihminen tai oikeus suostu tuollaisiin.

Provo mikä provo....

Äänestä

Provo, jonkun katkeran etävanhemman sepustus. 700€ kuukaudessa hahahaaa ei edes työtön saa noin paljon rahaa.

Äänestä

Ei ole mitään järkevää syytä sille, että vielä kirjoitan tänne, mutta yhdestä asuasta haluan vielä sanoa. On se kumma kun aikuisten(?) ihmisten täytyy hyökätä jonkun kimppuun haukkumalla "pikku mulkuksi" ja provoksi. Käsitättekö, että tänne kirjoittavat ihan oikeat ihmiset ja tuollainen käytös on hyvin epäkunnioittavaa (toisaalta onhan tämä suomi24 ja asiallista käytöstä on selvästi turha odottaa)? Luulisi nyt olevan sen verran elämänkokemusta, että ei hauku tuntemattomia mulkuiksi, nehän ovat tuntemattomia! Ja tottakai kolahtaa arkaan paikkaan teidän jutut kun täällä koitan avoimesti puhua ongelmastani ja sitten joku tulee tähän ketjuun perseilemään. Vielä kiitokset niille, jotka uskalsivat ihan aikuiseen tapaan vastata asiallisesti. Loput voisivat tulevaisuudessa olla vastaamatta "provoihin" (vaikka taisin langeta siihen itse tässä ketjussa), näin vältämme loukkaamasta toista, jos kyseessä ei olekaan provo.

Äänestä

Ja vielä lisäyksenä, että ei se tee provoa, jos ei tahdo vastata kaikkiin kysymyksiin yksityiskohtaisesti. Pyrin antamaan vain tiedot, joiden perusteella joku voisi auttaa.

Äänestä
  • Jos ihminen kirjoittaa provon, niin kumma ettei siedä kuulla totuutta. Ei netissä kannata uskoa mitä sattuu outoja juttuja, joita jotkut sepustavat.

    Äänestä

  • No kun ne antamasi "tiedot" paljastavat sinut provoksi.

    Äänestä

Molemmat lapseni ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen toinen 16v. toinen oli vielä 15v. Aloittivat silloin opiskelun toisella paikkakunnalla. Hoidin kaikki maksut ja menot viimeisen päälle, pienestä palkastani.
Katos vanhemmuus velvoittaa ja rakkaus lapsiin. Hyviä nuoria heistä tuli ja ammateissaan työskentelevät.
Aloittajaa kehoitan pitämään oikeuksistaan huolta ja muuttamaan omilleen tai isän luokse, näin äidille ei makseta euroakaan!

Äänestä

Lapselle ei kuulu, kuinka paljon etä maksaa elatusmaksuja. Se on vanhempien välinen asia. Lasta ei saisi kuormittaa raha-asioilla. Ja sinä olet vielä lapsi. En minä ainakaan tee lapsilleni selvitystä, että mihinkä elatusmaksut menee. Kirjoitat muuten aika kypsästi ikäiseksesi. Minä ajattelin siitä, että et ole 17-vuotias. Minä en sinun ikäisenä edes tiennyt, paljonko isäni maksoi äidilleni elareita. Enkä muuten tiedä vieläkään. Molemmat vanhemmat kuitenkin osallistuivat kaikkeen tasapuolisesti. Eikä minua kuormitettu vanhempieni raha-asioilla.

Äänestä

Hieman faktaa moottopyöristä...vaikka pyörä olisi jo maksettu ja aloittajan mielestä vakuutusmaksut eivät ole suuret (nehän ovat ajokaudelta saman verran kuin autosta koko vuodelta). Niin prätkän kustannuksethan eivät siihen lopu. Kypärä ja muut ajovarusteet maksavat sievoisen summan, samoin huollot ja kuluvat osat (pyörähän huolletaan ja kuluvat osat vaihdetaan huomattavasti useammin kuin auton). Renkaat (vähintään toinen) menevät uusiksi joka kesä, ihan ilman kumin polttamista. Eikä se pyörä pyhällä hengellä kulje. Joten ihan ilmainen harrastus tämä moottoripyöräily ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hfkek kirjoitti:

Varmaan väärä alue tälle, mutta ei varmaan haittaa. Asia siis se, että mutsi saa faijalta elatusapua n. 700e/kk, siis vain minusta, ja niitä ei kyllä ole minun kuluihin käytetty. Tietenkin safkaan, asumiseen ja laskuihin menee mun takia rahaa, mutta luulisi tuosta irtoavan sen verran lisää rahaa, ettei tarvitsisi aina elää 'tiukoilla' kuun vikoja viikkoja. Ei ole viitsinyt/voinut käydä edes sopimassa kuntosalijäsenyyttä mulle.
Viime keväänä eli ennen huoltajuuden siirtymistä mutsille kaikki oli ok. Oli harrastuksia, vaatteita ja käyttörahaa kaiken perustarpeen lisäksi. Jotenkin ärsyttää, että mutsin piti mennä tuota järjestelyä muuttamaan, kun ihan hyvin tiesi, miten siinä tuli käymään.
Taustalla siis varmaan jotain mutsin talousongelmia, joiden takia näki parhaaksi kiistellä huoltajuuden elatusapuineen itselleen.
Tästä on muodostunut nyt itselleni suuri ongelma, koska tuntuu, että äiti on vienyt minulta kaiken, jotta se voisi maksaa elareilla omia kämmejään. Ei varmaan faijankaan kiva maksaa tollasia summia tuohon käyttöön.
En halua kuitenkaan vaatia huoltajuuden siirtymistä isälle, koska sitten jättäisin mutsin ja samalla pikkuveljen korvia myöten paskaan. Pikkuveljelleni kun kuitenkin haluan parhaimman mahdollisen elämän. ( Mutsillekin myös, mutta sen pitäisi aikuisena osata huolehtia omasta elämästään). Tuntuu myös, etten voi puhua tästä kummallekaan, koska äiti suuttuu aina tällaisista asioista (käyttää sitä tiedostamattaan puolustuskeinona) ja faija varmaan koittaisi tehdä jotain, jotta rahat päätyisivät minulle ( johtaisi taas siihen, että pikkuveli ja äiti saisivat muuttaa pienempään kämppään kauemas täältä yms. vain sen takia, että minä saisin enemmän rahaa)
Mitä mä siiis voisin tässä tilanteessa tehdä, kun kummallekaan ei voi puhua ja mitään en voi tehdä, koska pikkuveli ja äiti ovat tosi tärkeitä, enkä heille halua huonoa elämää omani parantamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu