Rannikon puhaltajatäti lopetti

Aurinkorannikkolaisia kovin sanakääntein julkisuudessa käsitellyt ja
kunnianluokkausselvitysten piiriin heti joutunut täti näyttää lopettaneen
herjailut; ei ole uusia juttuja näkynyt enää kesäkuun jälkeen. Vai onko häipynyt rannikolta kuten kiipijäkin?

http://blogit.iltalehti.fi/eeva-liisa-sjoholm/

Syyttäjä taitaapi tonkia asioitansa ja hyvä niin.
5377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En ole seurannut kyseisiä seurapiirejä aikoihin. Tuol linkki kuitenkin johti jonnekin muualle mitä oletin. Aikaisemmin joku törttö heilui humalapäissään täkäläisissä kuppiloissa soppaa keitellen ja suurta mölyä pidellen. Liekö sama vai joku muu, mutta sai ainakin meikäläiseltä syvimmät halveksunnat esiintymisistään.
Tonkikoon syyttäjä jos on aihetta.

Äänestä
  • Aika turhaa hommaa syyttäjälle. Taitaa tulla ennätysajassa syyttämättäjättämispäätös. Toivotaan ainakin niin, varsinkin jos olisi tulossa Suomessa tuo "kunnianloukkausjuttu". Turhaa tuhlausta oikeudelle nämä Aurinkorannikon pienien piirien kärhämöinnit.
    Haastakoot toinen toisiaan espanjalaiseen alioikeuteen Fuengirolaan. Sittenpähän näkevät mitä siitä seuraa..... ei siis yhtään mitään!!!

    Äänestä

Minusta tämä "puhaltajatäti" sai aikaan sen mitä pitikin. Hänen kirjoituksensa olivat promoottoreina sille,että koululla vaihtui melkein koko väki. Kiittäähän häntä pitää. Ja hänhän teki työtään. Hän sai aikaan hyvää, koska pani puhaltamaan uudet tuulet. Hallitus vaihtui ja asiat ovat nyt asiantuntevien ja rehellisten ihmisten hoidossa ja koulun toiminta on avointa. Laakkonen pakeni tietymättömiin ja Karppinen Kuhmoon. Tälle "tädille" pitäisi ojentaa palkinto hyvästä työstä.

Blogisti kirjoitti asiasta. Ketkuilla ja epärehellisillä ei ole arvostusta eikä kunniaa. He ovat juuri niitä, jotka nimittävät kirjoituksia herjaksi, niitä, joille,kirjoittajan sanoma sattuu omaan nilkkaan.

Äänestä

"Hallitus vaihtui ja asiat ovat nyt asiantuntevien ja rehellisten ihmisten hoidossa ja koulun toiminta on avointa"

Tämä nykyinen "asinatunteva" hallitus jättää paikkansa tammikuulla, kun fyrkat on loppu. Jäsenten lausunnot ovat kertoneet asioiden täydellisestä tietämättömyydestä.
Pesänselvittäjät hoitelee sitten loput.

Äänestä
  • Ja miksi ne fyrkat on loppu? Pitäisi kait niin hyvän aikaisemman hallituksen työn tulos näkyä, eli kassat pullistella??? Ei kait nyt yksikään uusi hallitus saa koko homma p......een muutamassa kuukaudessa, jos asia on ollut hyvällä pohjalla sitä ennen??? Naurettavaa!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puhallellaan kirjoitti:

Aurinkorannikkolaisia kovin sanakääntein julkisuudessa käsitellyt ja
kunnianluokkausselvitysten piiriin heti joutunut täti näyttää lopettaneen
herjailut; ei ole uusia juttuja näkynyt enää kesäkuun jälkeen. Vai onko häipynyt rannikolta kuten kiipijäkin?

http://blogit.iltalehti.fi/eeva-liisa-sjoholm/

Syyttäjä taitaapi tonkia asioitansa ja hyvä niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu