Kun täällä noista adjektiiveista on paljon ollut polemiikkia, minä ajattelin laittaa tällaisen pätkän teille luettavaksi. Löysin tämän keskeneräisen tarinan alun vanhalta muistitikulta. On ehkä kuudesta seitsemään vuotta vanha ja kesken jätetty, unohdettu. Varoitus sisältää runsaasti kuvailua ja virheitä. En jaksanut ruveta editoimaan, kun ei ole mielenkiintoa työstää ko juttua. Halusin vain tuoda esiin, ettei kaikkiin tarinoihin sovi simppeli kerronta kuten tällaiseen. Vai kuinka?
Pieni tyttö juoksi, minkä jaloistaan pääsi. Lapsen hätä voimistui ja ulospääsy metsästä, takaisin kylään, tuntui askel askeleelta aina vain pidemmälle. Kauhu oli jäykistänyt hänen jokaisen hentoisen jäsenensä. Kirpeä syysviima sattui paljaaseen kurkkuun tiuhaan henkeä sisään vetäessä. Tytön jalat kävivät yhä voimattomammiksi. Pian ne eivät enää kantaisi ja se saisi hänet kiinni, takuulla saisi. Hän melkein tunsi sen kalmanlöyhkän niskassaan.
Kyynelet valuivat pitkin tytön poskia ja kosteat silmät heikensivät näkökenttää. Tyttö ei ollut uskaltanut vilkaista taakseen sen jälkeen, kun hän oli saanut riuhdottua itsensä irti sen hyytävän kylmästä otteesta. Sen likainen käsi oli kaivautunut ylös puolukkamättään mullan läpi ja tarrannut hänestä kiinni niin lujaa, että sen kotkan kynnet olivat painuneet syvälle tytön ranteeseen, viiltäen syvän haavan, joka vuoti nyt valtoimenaan.
Veri oli tuhrinut tytön pellavamekon. Koko hänen käsivartensa oli hurmeen peitossa. Äidin punoma pajukori sekä hänen vaivalla keräämänsä marjat olivat lentäneet pitkin metsän sankkoja puolukkamättäitä.
Tyttö vilkaisi puiden latvoja ja tajusi kauhukseen, että oli alkanut hämärtää. Hän oli kadottanut ajantajun marjoja poimiessaan. Hän oli viihtynyt niin kauniissa syysmetsässä samoillen, eikä kotiinkaan ollut kiire, ennen kuin isä palaisi kaupungilta. Nyt kun hämärä alkoi tunkeutua metsään, tyttö itki. Hän toivoi, että olisi lähtenyt kotiin aiemmin.
Vihdoin metsän reuna häämötti kuusien takaa. Hän erotti joen ja sillan takana kohoavan myllytornin.
”Minä saatan selvitä.” tyttö riemuitsi mielessään, mutta kompastui saman tien maan alta kavalasti ulos työntyneeseen puun juureen. Tyttö kiljaisi, ensin säikähdyksestä, sitten kivusta. Häntä sattui aivan joka paikaan ja ensimmäisen kerran hän tunsi viiltävän säryn raadellussa ranteessaan. Haava oli likainen. Keskellä repsottavaa aukoa törötti oksa. Tyttö kiskaisi sen irti ja ulvahti kivusta. Hänen katseensa kävi utuiseksi ja päätä kävi tainnuttamaan. Tytön raajat, eivät enää totelleet hänen käskyä nousta ja kiirehtiä, ennen kuin se ottaisi hänet kiinni.
Pieni tyttö juoksi, minkä jaloistaan pääsi. Lapsen hätä voimistui ja ulospääsy metsästä, takaisin kylään, tuntui askel askeleelta aina vain pidemmälle. Kauhu oli jäykistänyt hänen jokaisen hentoisen jäsenensä. Kirpeä syysviima sattui paljaaseen kurkkuun tiuhaan henkeä sisään vetäessä. Tytön jalat kävivät yhä voimattomammiksi. Pian ne eivät enää kantaisi ja se saisi hänet kiinni, takuulla saisi. Hän melkein tunsi sen kalmanlöyhkän niskassaan.
Kyynelet valuivat pitkin tytön poskia ja kosteat silmät heikensivät näkökenttää. Tyttö ei ollut uskaltanut vilkaista taakseen sen jälkeen, kun hän oli saanut riuhdottua itsensä irti sen hyytävän kylmästä otteesta. Sen likainen käsi oli kaivautunut ylös puolukkamättään mullan läpi ja tarrannut hänestä kiinni niin lujaa, että sen kotkan kynnet olivat painuneet syvälle tytön ranteeseen, viiltäen syvän haavan, joka vuoti nyt valtoimenaan.
Veri oli tuhrinut tytön pellavamekon. Koko hänen käsivartensa oli hurmeen peitossa. Äidin punoma pajukori sekä hänen vaivalla keräämänsä marjat olivat lentäneet pitkin metsän sankkoja puolukkamättäitä.
Tyttö vilkaisi puiden latvoja ja tajusi kauhukseen, että oli alkanut hämärtää. Hän oli kadottanut ajantajun marjoja poimiessaan. Hän oli viihtynyt niin kauniissa syysmetsässä samoillen, eikä kotiinkaan ollut kiire, ennen kuin isä palaisi kaupungilta. Nyt kun hämärä alkoi tunkeutua metsään, tyttö itki. Hän toivoi, että olisi lähtenyt kotiin aiemmin.
Vihdoin metsän reuna häämötti kuusien takaa. Hän erotti joen ja sillan takana kohoavan myllytornin.
”Minä saatan selvitä.” tyttö riemuitsi mielessään, mutta kompastui saman tien maan alta kavalasti ulos työntyneeseen puun juureen. Tyttö kiljaisi, ensin säikähdyksestä, sitten kivusta. Häntä sattui aivan joka paikaan ja ensimmäisen kerran hän tunsi viiltävän säryn raadellussa ranteessaan. Haava oli likainen. Keskellä repsottavaa aukoa törötti oksa. Tyttö kiskaisi sen irti ja ulvahti kivusta. Hänen katseensa kävi utuiseksi ja päätä kävi tainnuttamaan. Tytön raajat, eivät enää totelleet hänen käskyä nousta ja kiirehtiä, ennen kuin se ottaisi hänet kiinni.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Jostain metsän laidalta hän erotti kylään saapuvat kiesit.
”Isä”, hän kuiskasi ja yritti kurottautua ääntä kohti.
Oksa rasahti. Puista pudonneet lehdet kahisivat olion paljaiden jalkojen alla. Se pysähtyi ja katseli polviensa varassa kyyhöttävää tyttölasta. Tyttö kuuli hänet ja jäykistyi niskasta varpaisiin. Se ei yrittänyt enää paeta häneltä.
Tytön mekko oli kastunut ja liiskaantunut helmasta sammaleiselle kamaralle. Äiti oli ommellut sen hänelle isän ostamasta kankaasta.
aamulla palmikoitu tukka oli auennut ja liimautunut lialla pitkin lapsen pyöreitä poskia, joista oli kaikonnut kaikki väri.
”Äiti näki kovasti vaivaa mekon parsimiseen ja kangas oli kallista”, tyttö mietti sumuverhon takaa.
Äkkiä hän käänsi päänsä ja kierähti selällensä. Ensimmäisenä hänen silmiinsä osui naisen siniset jalat, jotka olivat mullan sekä ruskeaksi kuivuneen veren tahrimat. Varpaan kynnet olivat kasvaneet luonnottoman pitkiksi. Ne taipuvat kärjistä alaspäin, kuin linnuilla. Ne olivat keltaiset ja löyhkäsivät haudalta. Sillä oli yllään nilkkoihin ulottuva valkea mekko. Vaate oli riekaleinen ja haurastunut niin, että sen olisi voinut kuvitella lahoavan kantajansa päällä hetkenä minä hyvänsä.
Tyttö kohotti kasvonsa ja katsoi kalmoa silmiin. Se oli alkanut laulaa kauniilla ja heleällä äänellä tuutulaulua, sitä samaa jota äiti tapasi laulaa tytölle ennen nukkumaan menoa.
”Älä pelkää pieni lapsonen, äiti sua suojelee,
kantaa vaikka ääriin maan…”
Olennon ääni oli ihmeellinen. Pieni tyttö ei olut eläissään kuullut mitään yhtä kaunista. Hän ei enää pelännyt.
Noidan käsi tarttui toiseen maidonvaaleaan lettiin. Se nosti lapsen yhdellä nopealla liikkeellä ylös maasta. Hetken se vain tuijotti tuota hyvin sievää lasta, kirkkaan vihreät silmät kiiluen. Sitten se viskasi lapsen takaisin maan syliin ja lähti retuuttamaan lasta, hiuksista kiinni pitäen, syvemmälle metsään.
Se vilkaisi vielä kerran taakseen ja pysähtyi hetkeksi katselemaan pientä kylää, joka pilkisteli puiden välistä. Pimeä oli ennättänyt paikalle täydessä komeudessaan ja kylän lamput oli sytytetty. Niiden keltainen valo lepatti kutsuvasti pimeän keskellä.
Noidan kasvoille levisi hymyä tapaileva hirvittävä virnistys.
Jaa, ehkä ei kannata huolehtia adjektiiveista ennenkuin hioo ihan perusasioita kuntoon. Ensinnäkin pilkut ovat aivan perustavanlaatuisesti pielessä heti ensilauseista lähtien. Pienet pilkkuvirheet ovat ok, mutta nämä ovat niin räikeästi väärin, että pistää pahasti silmään. Ekaan lauseeseen ei kuuluisi ollenkaan pilkkua. Mitä tulee toiseen lauseeseen, niin:
Lapsen hätä voimistui ja ulospääsy metsästä, takaisin kylään, tuntui askel askeleelta aina vain pidemmälle.
Ilmeisesti pidemmälle sanan tilalla pitäisi olla pidemmältä. (tai pitemmältä, kumpikin muoto olisi oikein). Enivei, pilkkuvirhe tuossakin ja "Aina vain"- sanat voi ottaa tuosta lauseesta pois, koska kerrot jo että askel askeleelta.
En tarkoita lannistaa, mutta adjektiivit eivät ole esimerkissäsi missään muotoa suurin ongelma. Itseasiassa niihin ei kiinnitä lainkaan huomiota negatiivisessa mielessä, mikä on tietysti hyvä juttu. Mitä tulee tähän muuten, niin sanoit että tämä on 7 vuotta vanha...olet varmaankin ollut aika nuori tämän kirjoittaessani mikä selittää ongelmat lausetasolla.
Kyllä, aivan niin. Tämä on pelkkä tekele. Kirjoitettu korjaamatta kertaakaan. Halusin vain tuota adjektiivien käyttöä perustella tekstin tyylin kannalta. En hakenut tällä mitään muuta.
Eikä tämän hetkiset "työni" ole lainkaan tämän tyylisiä. En halua laittaa edes arvosteltavaksi mitään henkilökohtaista kirjoitelmaa, joiden kanssa olisin haavoittuva anonyymien palstalaisten kynsissä. Tämä oli niin kaukainen, ettei tunnu edes "omalta". Hieman kyllä alkoi syyhyttää tämänkin työstäminen.
Täytyy kyllä myöntää, että pilkku, ynnä muut kirjoitusvirheet ovat yleisiä minulla vieläkin ensimmäisissä versioissa. Kirjoitan paljon ja nopeasti. Korjailen sataan kertaan perästä päin.
Osaan, mutta en jaksa tarkastaa ja korjaa heti. Hyvä kun muistan pisteet panna väliin, kun näpsyttelen niin ripeästi.
sorry, mutta mikä pilkkuvirhe tässä on??
"Lapsen hätä voimistui ja ulospääsy metsästä, takaisin kylään, tuntui askel askeleelta aina vain pidemmälle. "
"takaisin kylään" on tarkennus, jonka voi lisätä lauseeseen ja erottaa se pilkuilla, eikö?
Roskaa!
Väität, että pilkut ovat pielessä jo heti ensilauseesta alkaen. Tämähän ei edes pidä paikkaansa! Ensimmäisessä lauseessa on relatiivipronomini, ja pilkku on perusteltu. Jos ei mielestäsi ole, perustele. Toisessa lauseessa on taasen kyse irrallisesta lisäyksestä, tarkennuksesta, ja pilkku on siten perusteltu.
"olet varmaankin ollut aika nuori tämän kirjoittaessani mikä selittää ongelmat lausetasolla."
Etköhän se ole sinä, jolla on ongelmia lausetasolla!
Enpä tuossa nyt liikaa adjektiiveja näe.
Palstalla on moni kritisoinut liikaa kuvailua ja tekstiä joka ei vie tarinaa eteenpäin. Huolissaan kai pitäis olla jos ao. kommentoijat ovat samoilla linjoilla kuin kustantamoiden esilukijat. :-)
Olen lukemassa ulkomaista, miljoonamyynteihin pääsevän kirjailijan dekkaria. Siinä on kohta, jossa päähenkilö juttelee työkaverinsa kanssa ja samalla selailee nettiä. Yksi kappale käytetään kuvaamaan tietokoneella näkyviä asioita. Ne ovat aivan tarpeettomia, en pienessä mielessänikään usko että ne tulevat myöhemmin esiin, että siinä se oli se murhaajan motiivi. Ei, en usko.
Mutta miksi se kappale on siinä? ... ehkä se on koska se kuvaa päähenkilöä? mihin asioihin hän uhraa aikaa, miten keskittyy keskustelemaan mutta samalla lukee nettiä.....
Kun hittikirjoissa on 400-500 sivua, niin kyllä sieltä löytyy kuvailua yms. "turhaa", jotka palstan "tiukkapipot" karsisivat ;-)
Minulla on iltalukemisena Kingin Kuvun alla ja kyllä herra kauhunkuningas on myös jaarittelun kruunaamaton kuningas. Paljon on asioita ja henkilöitä, jotka eivät ole pakollisia, mutta mitä sitten? Minä tykkään ja niin tykkää aika moni muukin.
Itsekin olen myös miettinyt, kuinka henkilöhahmoihin saadaan tarpeeksi ulottuvuutta ilman yksityiskohtien tarkastelua? Minulla on jokaisessa tarinassa vahva henkilögalleria. Olisi outoa lätkiä tarinan täydeltä tyyppejä joiden hiustenväriä ei edes saisi kertoa. Pienet asiat luovat vahvoja mielikuvia henkilöistä. Minun mielestäni se on kirjailija, joka luo hahmon, eikä lukija.
Jos kirja ei sisällä asioiden kuvailua ja sitten yhtäkkiä jollain kupin ulkonäöllä on tarinan kannalta oleellinen merkitys ja rupeat siitä kertomaan, paljastat heti että tämä kippo nyt liittyy rikokseen. Ehkä et olisi halunnut lukijan tajuavan sitä vielä?
Oli miten oli minä käytän paljon adjektiiveja ja kuvailen asioita sekä niiden ulkonäköä. Niitä on helppo karsia ja vähentää hiontavaiheessa. Erityisesti dialogeja saan monesti pelkistää ronskilla kädellä.
En aio kuitenkaan muuttaa tyyliäni pelkistetymmäksi, minulla on oma tyylini ja siihen kuuluu runsas, jopa rönsyävä kerronta, asioiden ja ympäristön kuvailu sekä pitkät lauseet, jotka rytmittävät minusta kerrontaa yhdessä lyhyiden kanssa.
Minusta tekstin rytmi on kauniimpi kun lauseiden pituus vaihtelee ja vuorottelee.
Ja kyllä, dekkarinkin voi kirjoittaa muuten kuin töksäyttelemällä tasapaksuja lyhyitä lauseita toisensa perään.
> Jos kirja ei sisällä asioiden kuvailua ja sitten yhtäkkiä jollain kupin ulkonäöllä on tarinan kannalta oleellinen merkitys ja rupeat siitä kertomaan, paljastat heti että tämä kippo nyt liittyy rikokseen. Ehkä et olisi halunnut lukijan tajuavan sitä vielä?
just, mutta kun nää on tshehovilaisen aseen kantajia, niin kaikki turha pois, pois pois pois :-)
Ns. turhalla luodaan aivoille lepoaikaa prosessoida luettua. Toisaalta sama saadaan toistolla, sanotaan samasta asiasta uudelleen toisella tavalla, heti tai muutaman lauseen päästä.
Mutta tuo perustelusi on hyvä, aivan kuten reaalimaailmassakaan emme tiedä, mitkä asiat tulevat olemaan tärkeitä, mitkä taas eivät.
Muistan kun luin yläasteella Kingin Se -kirjat esitelmää varten. Siellä oli liirumlaarumia jostain helkkarin kilpikonnasta..."no mitä tää nyt on" , mietin. "Jotain tyhjää jaarittelua.
Jatkoin tekstiä ajatukset harhaillen, kunnes tuli taas mielekkäämpää luettavaa. Voi perkules kuinka harmitti sitten harmitti, kun siitä kilpparista ruvettiin joskus myöhemmin höpöttämään jälleen.
Meni koko juttu sitten ohi. Sama kilpikonna tuli vastaan myöhemmin toisessakin Kingin kirjassa ja taas harmitti. Turhaksi luultu ei aina ole niin turhaa. En vieläkään tajua sitä kilpikonnaa, pitäisi lukea uudestaan koko "Se".
Kaunokirjailijoilla on tapana syventää tekstejään kaikenlaisilla konsteilla. Esim. tämä
faabeli:
" Sammakko auttoi skorpioinia ylittämään joen uimalla skorpioni selässään. Kesken ylityksen skorpioni iski sammakkoa. Sammakko kysyi: "Miksi?" Johon skorpioni vastasi, että: "Se on minun luontoni." Sen jälkeen sammakko kuoli myrkkyyn ja skorpioni hukkui jokeen. "
esiintyy yhdessä jos toisessakin taidepaukussa elikkäs kirjoissa ja elokuvissa.
Joku Arturo Perez Réverte ja juutikin mainitsemasi Stephen King mm.
ovat aika mainioita kirjoittajia, joiden teksteihin saattaa upota ykskaks humajhtaen juuri tällaisten symbolien ja metaforien upottamana.
Siinähän ne kaunokirjojen viehätykset lukijalle ovatkin.
Minä arvostan Kingiä ja muita kirjailijoita, jotka taitavat tämän kaltaisen symboliikan. Jossain vaiheessa uhkasin lopettaa kirjoittamisen Kingiä lukiessani. Miehen linkittymiset sun muut ovat sellaista salatiedettä, ettei siihen kyllä aivan kuka tahansa kykene. Masennuin tajutessani, etten koskaan itse pysty vastaavaan.
S.King ei osaa kirjoittaa mitään lyhyesti. Hyvä esimerkki on mielestäni hänen ja Bernie Wrightsonin yhteistyössä tekemä Ihmissuden vuosi, josta piti tulla 24 sivuinen kalenteri: Wrightsonin piirros ja Kingin kuvaan liittyvä teksti. No, King tietenkin innostui ja kirjasta tuli 127 sivuinen pläjäys. Enkä kirjoittanut edellistä Kingiä nauraakseni. Hän on loistava kirjailija. Olen suuri fani.
Ja joku täällä aiemmin kertoi ulkomaalaisesta dekkarista, jossa viljellään adjektiiveja ja kuvaillaan paljon. Minusta tuntuu, että käännöskirjallisuudessa sitä viljellään paljon enemmän kuin Suomessa, jossa on valloillaan tämä tiiviin ilmaisun koulukunta. Liika jaarittelu on pahasta, mutta mielestäni yksityiskohtia ei koskaan voi olla liikaa. Vai voiko?
Minä rakastan yksityiskohtia. Ne värittävät tekstiä mukavasti. Suorastaan takerrun niihin. Viljelen niitä itse liikaakin. On kuitenkin helppo karsia, kun on paljon mitä leikata.
Minusta näyte on hyvää, vaikkakin viimeistelemätöntä kerrontaa. Juonen kuljetuksen vaivatonta taitoa ei ole kaikilla. Lapsi pulassa on aina koskettavaa, tästä tuli mieleen Punahilkkasatu ja toisaalta Hannu ja Kerttu (noidasta). Lukisin eteenpäin tällaista kertomusta.
Vaikka tuolla Massin ketjussa kannatin yksityiskohtien poistamista, niin eihän sellaisia neuvoja voi yleistää kaikenlaiseen kirjallisuuteen. Fantasiaan ja tajunnanvirtaan kuuluvat sisäkkäiset kertomukset, sivujuonet ja runsaat yksityiskohdat. Pidän monenlaisesta kirjallisuudesta. Toteutustapa ratkaisee.
Kiitos! Minua kiehtoo sadunomainen maailma. Tätä aloin kirjoittaa muistaakseni Nova kirjoituskilpailua varten. Taisi olla yksi aamupäivä ennen töihin lähtöä. Oli minulla taustat tähänkin tarinaan, mutta kilpailun deadlineen oli joku viikko aikaa ja ajattelin, etten ehdi saada sitä valmiiksi. Siispä jäi unholaan vuosiksi.
Minusta tämä oli hyvä esimerkki tuosta kuvailusta.
Ei oikein voi sanoa, mikä on oikea tapa kirjoittaa ja mikä ei. Kannattaa kuunnella omaa ääntä. Kaikkien normi ohjeiden vastainen teos voi joskus olla se kaikkein paras.
Tuolla joku kyseli pilkuista.
"Pieni tyttö juoksi, minkä jaloistaan pääsi. Lapsen hätä voimistui ja ulospääsy metsästä, takaisin kylään, tuntui askel askeleelta aina vain pidemmälle"
Tässä tosiaan ei tule pilkkua: Pieni tyttö juoksi minkä jaloistaan pääsi. Kyseessä ei ole relatiivipronimiin liittyvä pilkku, koska lauseessa ei ole relatiivipronomia. Relatiivipronimi taipuu sijamuodoissa. Yritä taivuttaa "minkä" -sanaa tässä ja totea, ettei se ole relatiivipronomini, vaikka se näyttää siltä.
Sitten toinen lause: Lapsen hätä voimistui ja ulospääsy metsästä takaisin kylään tuntui askel askeleelta aina vain saavuttamattomammalta.
Tähän ei tule pillkuja rytmin vuoksi. Jos pakko on antisujuvoittaa tekstiä, voi käyttää ajatusviivoja tässä pilkkujen tilalta, mikä ei sekään ole hyvä.
Pistäkää pilkut palvelemaan ilmaisua, älkää ainakaan tunkeko niitä varulta sinne tänne. Jotkut kirjailijat eivät enää jaksa välittää pilkkusäännöistä, vaan käyttävät niitä äärimmäisen säästeliäästi. Eikä kukaan tule sanomaan heille: hei tuohon pitää laittaa pilkku! Tai saahan sitä sanoa, mutta tekstin luoja on tekstin luoja.
Vähemmän on paremmin
En laittaisi itsekään pilkkua ensimmäiseen lauseen. Toiseen voi laittaa minun mielestäni, mutta lause on hieman kömpelö ja ylipitkä, joten muuttaisin sen muotoa kokonaisuudessaan.
Yritin muuten huvikseni ruveta korjaamaan tuota aloitusta, mutta ei ollutkaan aivan niin simppeli juttu kuin olin ajatellut. Laittakaapa korjausehdotuksia, kuinka alku toimisi paremmin.
Pieni tyttö juoksi minkä jaloistaan pääsi.
Lapsen hätä voimistui jokaisen askeleen myötä. Ulospääsy metsästä tuntui aina vain pidemmältä.
Ehkä näin? Toisaalta minä nyt jollain tapaa tykästyin tuohon yli pitkään virkkeeseen, enkä tykkää tästä simppelimmästä niin paljon, vaikka ehkä toimii paremmin järjen tasolla.
"takaisin kylään" on tarkennus, jonka voi lisätä lauseeseen ja erottaa se pilkuilla
Lauseen voi kirjoittaa ilman sitä:
Lapsen hätä voimistui ja ulospääsy metsästä tuntui askel askeleelta aina vain saavuttamattomammalta.
Tarkennus tai asian korostus on niitä kirjoittajan tyyli- ja makuasioita. Tietenkin mestarithan sen päättää, saako aloittelija pilkkua laittaa vai ei.
Vasta sitten kun on meriittejä, voi laittaa pilkkuja omien ajatustensa painotusten mukaan.
"vasta sitten kun on meriittejä, voi laittaa pilkkuja omien ajatustensa painotusten mukaan"
Niin... , kai, se, sitten, on.
Jos lukee kirjoja, huomaa nopeasti, että pilkkuja voi käyttää säästeliäästi tai oikein. Jos jättää pilkut pois, lukijalle ei saisi tulla sellaista vaikutelmaa, ettei kirjoittaja osaa pilkkuja. Eli linjan pitää olla sama koko ajan, pilkut aina pois sieltä, mihin niitä ei ole aluksi pantu.
Oikeastaan yksityiskohtia koskee sama asia. Tyyli syntyy yksityiskohdista. Ei ole samantekevää millaisia yksityiskohtia kirjassa on, koska ne luovat tunnelman. Näytepätkässä on yhtenäinen tunnelma, koska siihen on valittu keskenään hyvin yhteen sopivat yksityiskohdat, puolukkamätäs, pellavamekko, kotka, kynnet, viima ja hädän kuvailut. Kuvaus ei laajene lapsen perspektiivistä joutaviin yksityiskohtiin, mikä vaikuttaa tunnelmaan.
Jos tuosta ajasta et ole oppinut mitään, kannattaa kirjoitusharrastus pitää ihan perhepiirissä. En näe tällä tekstillä mitään ansioita.
Tyyli mättää, juoni mättää, kirjoitustaito vasta mättääkin. Sanavalinnat ovat ihan syvältä. Mikä on kohderyhmä? Sekään ei ole hallinassa.
Ja kritiikin taso on tässä kohtaa likimain yhtä heikkoa :)
Lähtökohtana alun viestissä on, että se on vain esimerkki kuvailevasta tekstistä ja adjektiivien käytöstä. Pelkkä näyte – täysin hiomaton tekstinpätkä vuosien takaa. No okei, olkoon sitten niin. Itselläni on vain hyvin vaikeaa uskoa, että joku laittaisi tälle palstalle tekstiä, jota ei viitsi millään tavoin edes muokata tai saattaa viimeisteltyyn asuun. Tämä kun on kuitenkin kirjoittajista koostuva keskustelupalsta, jossa kriittinen ote on enemmän kuin poikkeus. Miksi laittaa tänne tietoisesti kirjoitusvirheitä vilisevää ja pikaisesti sutaistua viimeisteltyä tekstiä? Ihanko vain osoittaakseen adjektiivien käytön merkitystä? Lähtökohtaisesti jokainen kirjoittaja haluaa saada palautetta omista taidoistaan. Mieluiten kehuvaa. Siksi tämä:
”Löysin tämän keskeneräisen tarinan alun vanhalta muistitikulta. On ehkä kuudesta seitsemään vuotta vanha ja kesken jätetty, unohdettu.”
”Tämä on pelkkä tekele. Kirjoitettu korjaamatta kertaakaan. Halusin vain tuota adjektiivien käyttöä perustella tekstin tyylin kannalta. En hakenut tällä mitään muuta.”
”Eikä tämän hetkiset "työni" ole lainkaan tämän tyylisiä”
Kuulostaa minusta ennen kaikkea selittelyltä tyyliin: ei kannata antaa negatiivista palautetta, sillä tämä nyt on vain tällainen tekele. Ihan sama mitä sanotte, sillä en ole tämän kanssa tosissani. Tämä on ikivanha vasemman käden vääntö ja oikeasti kirjoitan paljon parempaa tekstiä.
Ei kai sinulle tullut yllätyksenä, että joku tarttuu tekstiin ja kritisoi sitä? Kun joku sanoo tekstinäytteen olevan mielestään huonoa, vetäydytään kuoreen ja torjutaan kritiikki. Vaikka nimimerkki elämänkevättä ei mitään rakentavan kritiikin antamisesta ymmärrä, niin pitää minun yhtyä hänen näkemykseensä. Metsässä marjoja poimimassa ollut tyttö pakenee hämärtyvässä illassa takaa-ajavaa noitaa on erittäin kliseinen asetelma, joten siinä mielessä elämänkevättä on oikeassa toteamuksessaan juonesta ja kohderyhmästä. Jos tämä on suunnattu lapsille, on verta liikaa – ja jos tarina on suunnattu aikuisille, on aihelma naiivi. Eikä tämän näytteen perusteella kirjoitustaitosi ole vielä sillä tasolla, joka riittää kustannuskynnyksen ylittämiseen. Tarvitaan paljon harjoittelua, muokkaamista ja sen kuuluisan oman äänen löytämistä, jotta tältä tasolta noustaan myyvien kirjailijoiden listalle. Mutta tämähän oli tosiaan vain tällainen näyte – vanha tuherrus, joka ei millään tavoin kuvaa nykyistä tasoasi. Niinhän?
Missin kritisoiman kritiikin taso OLI heikko.
Olihan se, niinhän minä totesinkin, mutta se ei ollut viestini keskeinen tarkoitus. Tarkoitus oli kritisoida koko ketjun alkuasetelmaa, joka mielestäni oli puolustuskannalla jo alun pitäen. Laittaa nyt tänne kirjoittajapalstalle jokin teksti edes yrittämättä saattaa sitä parhaaseen mahdolliseen muotoon. Ei vaan ymmärrä, ei.
Joku tuolla totesi, ettei 'minkä' muka ole relatiivipronomini, koska se ei mukamas taivu sijamuodoissa.
Selitäpä minulle, miksi 'minkä' ei ole mikä -sanan genetiivimuoto. Mielenkiinnolla odttelen vastausta.
Huoh, en tiedä relatiivipronomineistä tai muista, mutta kyllä se "kielikorva" jo pelkästään sanoo sen, että tuohon ekaan lauseeseen EI tule pilkkua. Seuraavaan virkkeeseen laittaisin pilkun ainoastaan sanaa "ulospääsy" ennen.
Kirjoittaja mainitsi, että tämä on vanha teksti eikä siihen kannata suhtautua liian kriittisesti, mutta ajattelin että mainitsen silti muutamia korvaan särähtäviä kohtia alusta, sillä joku muu voi ottaa niistä mahdollisesti opikseen:
Aluksi pieni kysymys liittyen kolmanteen virkkeeseen. Jos kauhu oli jäykistänyt hänen (päähenkilön) jokaisen lihaksen, niin miten voi olla mahdollista että hän juoksi?
Seuraava lause:
"Kirpeä syysviima sattui paljaaseen kurkkuun tiuhaan henkeä sisään vetäessä."
Tuo on käsittämätön lause. Ensinnäkin sanajärjestys on todella erikoinen. Samaan lauseeseen on yritetty ängetä liikaa turhaa informaatiota. Ei tuossa tarvitse mainita, että henkeä vedettiin nimenomaan "sisään". Lukija ei ole tyhmä. Ilmaus "henkeä vedettäessä", sisältää jo sen tiedon, että henkeä todella vedetään sisään. Myöskin tiuhaan-sana on turha. Jos henkilö juoksee, lukija kyllä ymmärtää että silloin henkeä vedetään tiuhaan. Ja sana kurkku on vähän...no töks. Tulee mieleen jokin vanha kummitustarina, veitsi välähti, kurkku katkesi, yössä kiiri karmea huuto jne...
Miksei vain: Syysviima teki hengittämisestä kivuliasta. Tai jotain vastaavaa.
Sitten tämä lause:
"Kyynelet valuivat pitkin tytön poskia ja kosteat silmät heikensivät näkökenttää."
Tuo kyynelet valuivat pitkin poskia on niin tylsä ilmaus, lukija ei voi samaistua siihen ollenkaan. Se on vain tuollainen toteamus, vähän samanlainen kuin, että K-marketissa oli leipä tarjouksessa. Jaahas. Vai niin. Tuossa pitäisi yrittää päästä enemmän henkilön pään sisään. Tai tässä koko pätkässä pitäisi, nähdä tämä enemmän henkilön omien silmien kautta, eikä yrittää kertoa tarinaa käyttämällä kuluneita toteamuksia.
tämä taisi olla taas "Peruspalstalaisen" kommentti :=)
He kun pyrkivät minimalisoimaan kaikki.
Tosin epäilen etteivät osaisi sievennyslaskuja kovinkaan hyvin;-)
Samoin seuraavakin osoittaa etteivät ole - taaskaan - kovin liikunnallisia:
"Jos henkilö juoksee, lukija kyllä ymmärtää että silloin henkeä vedetään tiuhaan. "
Kyllä joillakin on niin hyvä kunto, että hengitys on tasaista vaikka juoksee. Itse asiassa syke nousee kiivaammin kuin hengitys. Tämä tällaisena biologisena oppina :-)
On tietenkin huolestuttavaa, että kirjallisilla ihmisillä - ja ehkä kirjallisista asioista päättävilläkin - on niin heikot tiedot reaalimaailmasta, että he määrittävät ja rajoittavat siitä kertomista sen mukaan, mikä KUULOSTAA hyvältä.
Kuule sinä kohtatoivonsaheittän. Taisi kolahtaa omaan nilkkaan nämä neuvot, kun noin pisti ärsyttämään. Ja kuule, voin kertoa, että kaikki neuvot joita annoin ovat sellaisia joita myös kustannustoimittaja antaisi jos tämä teksti sellaiselle päätyisi.
Ja Lancelotin jatkamat kommentit tekstin parantamiseksi olivat myös täyttä asiaa.
´minkä´ ei ole mikä-sanan genetiivimuoto ko. lauseessa, koska se ei ilmaise omistamista. Genetiivi ilmaisee. Aina.
Vastauksesi oikeastaan todistaa oikeaksi sen, mitä kirjoitin ... aina sievennyslaskuista asti :-)
En ole ärsyyntynyt vaan toivoni heittänyt - ne ovat aivan eri asioita.
Tai vielä kituu sellainen toivonkipinä, mutta ... muuten näyttää todella heikolta Suomessa useammallakin alalla.
Nostapa sitten Lancelotin kanssa Suomen Pisa-tulokset ja kirjallisuus kansainväliselle huipulle ! ;-)
Lukisit nyt vaan huolellisemmin ne wikipediat ---------
syytä olis tolla pätemistyylillä.
Hehhee... wikipedian lisäksi kandee lukea kielioppia...saisit sinäkin tyyliä
kirjoitapa siihen googleesi ´adverbiaali´ niin wikipedia valaisee sinua
ja sitte vaihtaa aihetta....
kyse oli sanasta "minkä". Väität ettei se ole genetiivi-muoto?
Mikä se sitten on?
kuuluu partikkelien sanaluokkaan, tarkemmin sanottuna adverbiaalien alaluokkaan
"Minkä jaloistaan pääsi". Ajatteletko tosiaan että minkä viittaa omistusmuotona jalkoihin? Tyttö, minkä jalat. Niinkö näkisit asian?
:D
Tyttö juoksi sen voimin turvin, minkä jaloistaan irti sai.
> kuuluu partikkelien sanaluokkaan, tarkemmin sanottuna adverbiaalien alaluokkaan
linkki??
Tarkoitatko että tuo on määrää ilmaiseva adverbityyppi?
paras Linkki tähän asti :)
http://www11.edu.fi/ymmarra/index.php?moduli=kielioppi&sivu=pronominit
"Se oli paras elokuva, minkä olen nähnyt."
Loistavaa! :-D tuossahan lauseen semantiikka säilyy täysin eikä tarvi selittää sanoja jollain epämääräisellä ....
otan rautalankaa ja väännän sitä.
Jotta minkä-sana olisi ko. lauseessa genetiivi, lausetta pitäisi muuttaa:
"Juoksi tyttö, minkä jaloista (pomppi) pääsi"
Jep, genetiivi vastaa kysymykseen kenen, minkä, muttei ole ´minkä´ , vaikka voi myös joskus olla ´minkä´ kuten edellä.
Mutta relatiivipronomini...hmmmm....ehkä se on relatiivipronomini, en ole enää kovin varma asiasta. Mutta siitä ole varma, ettei se ole genetiivi. Ei se kyllä relatiivipronominikaan ole tai sitten on.
Kuinkahan vanha tuo sanonta on, varmaan se on elänyt ; sanat muuttavat muotoaan ja vaihtavat myös paikkaa lauseessa ...
Löytyisikö selitys vanhemmasta sanajärjestyksestä, esim
"Juoksi tyttö, minkä jaloista(an) pääsi" ?
tai "perusmuodossa":
"Juosta sen, minkä jaloistaan/jaloillaan pääsee" ?
Tai sanonnasta on pudonnut sanoja pois ja vanhempi muoto olisi ...
... ...
no ei nyt tule mieleen :)
Tässä tekstissä on muutamia kohtia, joita kannattaa parantaa - siis jos mieli tekee joskus tätä alkaa editoimaan. Allekirjoitan lähes täysin muutamat vinkit viel esittämät korjausehdotukset, mutta tässä hieman lisää:
”Pieni tyttö juoksi, minkä jaloistaan pääsi” < Tämä on kulunutta kerrontaa, tyyliin pinkoi, minä jaloistaan pääsi.
”Hän melkein tunsi sen kalmanlöyhkän niskassaan” < Samoin tämä. Kulunutta ja kliseistä.
”Äidin punoma pajukori sekä hänen vaivalla keräämänsä marjat olivat lentäneet pitkin metsän sankkoja puolukkamättäitä.” < Tässä näen liikaa kuvailua. Miksi pitää mainita, että pajukori on äidin punoma? Lapsille suunnatuissa saduissa puhutaan paljon äideistä, sillä äiti symboloi kotia ja turvaa. Kauhukertomuksessa en näe tälle ilmaisulle paikkaa. Sankat puolukkamättäät… Jättäisin pois tuon sankat-sanan, ja miksi pitää mainita, että marjat olivat hänen vaivalla keräämiään? Täysin ylimääräistä kerrontaa tässä toimintakohtauksessa.
”Tyttö riemuitsi mielessään, mutta kompastui saman tien maan alta kavalasti ulos työntyneeseen puun juureen” < kavalasti maan alta työntyneet puun juuret lähinnä hymyilyttivät. Melkoisia pirulaisia nuo juuret, kun noin pieniä tyttöjä salakavalasti vaanivat.
”Häntä sattui aivan joka paikaan ja ensimmäisen kerran hän tunsi viiltävän säryn raadellussa ranteessaan. Haava oli likainen. Keskellä repsottavaa aukoa törötti oksa. Tyttö kiskaisi sen irti ja ulvahti kivusta. Hänen katseensa kävi utuiseksi ja päätä kävi tainnuttamaan.” < sattui aivan joka paikkaan. Aivan-sana on turha. Päätä kävi tainnuttamaan on ilmaisuna huono.
Tämä on asianmukaista ja rakentavaa kritiikkiä. Näistä en ottaisi onkeeni silti yhdestäkään. Tyylillisiä seikkoja, eivät varsinaisia vikoja tai virheitä.
Kannattaa kuule kuunnella näitä neuvoja. Edelliset eivät ole pelkästään tyylillisiä seikkoja. Kömpelö ja kliseinen teksti on yhtä lailla vika tai virhe kuin väärä sanajärjestys.
Onhan lause: Oli synkkä ja myrskyinen yö, hieno, raflaava ja sointuva - mutta kulunut ja kliseinen. Tuskin haluat käyttää sitäkään? Samoin ovat sinun ilmauksesi kalmanhajuisesta hengityksestä niskassa, ja juokseminen, minkä jaloistaan pääsee. Nuo samat asiat voi kertoa myös toisella tapaa ilman, että tekstistä tulee naivin kuuloista.
Enkä sano tätä latistaakseni, vaan neuvoakseni. Olen täysin varma, että kustannustoimittaja kiinnittäisi näihin asioihin huomiota samoin kuin minäkin. Muutama vinkki viel ehdotti, että tässä kohtauksessa pitäisi nähdä tilanne enemmän pakenijan silmin. Siinä on minustakin hyvä lähtökohta muokkaukselle.
Tietenkään ei ole pakko ottaa onkeen, mutta joskus koukku kannattaa nielaista - tai ainakin se mato koukusta.
No niin, kyllä joo. Jos kuitenkin haluaa hakea perinteistä, vanhanaikaista sadunomaisia vivahteita. Vahan suomalaisen kansatarinoinnin tyyliin, onko ehkä aivan luvallista käyttää tämän kaltaisia ilmauksia. Kyllä voisin monia kohtia muuttaa. mutta eräille sanoille ja ilmauksille, joita en käyttäisi missään muualla on tarkoituksensa tässä kohtaa.
"muutamat vinkit viel", olet väärässä ja kielikorvasi valehtelee sinulle. Esimerkiksi Kotus on toista mieltä. Pilkku tulee, koska relatiivipronomini sattuu olemaan mukana:
http://www.kotus.fi/?s=807
paitsi ettei se ole relatiivipronomini. Kysy vaikka äidinkielenopettajaltasi seuraavalla tunnilla
siis, että "minkä" ei ole relatiivipronomini?
Saa kritisoida. Ihmettelin, ettei ole kunnollista tylytystä tullut. Odottelin sellaista. Tämä on viimeistelemätön, vanha, editoimaton, kuten sanoin. En haluaisi laittaa arvioitavaksi tekstiä, jonka kanssa olisin haavoittuvainen. Tähän kun en oikeasti ole panostanut, en piittaa.
Tämä on riittävän lyhyt näyte ja kuvastaa sitä, mitä hain adjektiivien käytöllä. Virheitä ja köykäisyyksiä on, mutta en itse pidä tätä niin kauheana, etten viitsisi muilla luetuttaa. Pahempi olisi luetuttaa, jos tietäisin sen fiiniksi hioneeni.
Voitte ruotia toki pilkkuja, pisteitä ja lauseita, mutta löydän niitä kyllä itsekin.
Juonta, kerrontaa, sanastoa, kuvailua ym...voi haukkua enemmänkin, niiden takana minä seison.
Minulla ole aikaa ja halua tätä kirjoittaa juuri nyt. Jatkaisin tarinaa muutenkin tästä eteenpäin ja korjailisin vasta sen jälkeen. Tarinan kaari kun on melko ehyt.
Minusta kriitikko voi sanoa, että joku on paska.
"Jos tuosta ajasta et ole oppinut mitään, kannattaa kirjoitusharrastus pitää ihan perhepiirissä."
Tämä kommentti puolestaan on erittäin huonoa kritiikkiä. Ihan vain siksi, ettei arvostelija oikeasti tiedä, ettenkö olisi oppinut. Eikä kriitikon passaa sanoa, ettei sinusta koskaan tule mitään vanhan tekstin perusteella. Eikä kyllä uudemmankaan :D
Minä pidän kuvailevasta tekstistä. Se on kai jo tullut kaikille selväksi. Ottamatta ollenkaan kantaa ensimmäisen viestin tarinaan, haluan vain kertoa sinulle MissK, että ymmärrän oikein hyvin pelkosi laittaa tänne sydänverelläsi kirjoittamaa tekstiä. Suosittelen kuitenkin, että antaisit jonkun ulkopuolisen lukea kirjasi. Arvostelupalvelu on yksi erinomainen ja rehellinen palautteen antaja. Harva kykenee viemään asiat loppuun saakka pelkillä omilla voimillaan.
Itse olen laittanut tänne tekstejäni arvioitavaksi. En ole odottanutkaan saavani aplodeja, mutta en ole myöskään satuttanut itseäni. Kuten joku tuolla omassa ketjussani totesi, pitää jossain vaiheessa (mikäli kirjailijaksi aikoo ja pääsee) laittaa itsensä likoon ja asettaa tekstinsä muiden arvioitavaksi. Itse ajattelin, että mitä sitten, jos haukutaan. Sittenpähän tiedän, missä mennään. Sitä paitsi (muutamaa palstalaista lukuun ottamatta) kukaan ei tiedä kuka olen. Ainakaan mitään suurempaa nolaamista ei tämän palstan kautta minulle koidu... eihän?
Niin, ja toinen juttu vielä: Olen tämän palstan kautta saanut paljon rakentavaa palautetta, joka on johtanut muokkaamisiin ja asioiden uudelleen punnitsemisiin. Löysin palstan kautta jopa henkilön, joka luki käsikirjoitukseni läpi ja antoi siitä arvion. Hyötyä on siis ollut (jos satut tämän viestin bongaamaan, niin olen edelleen sen vastapalveluksen velkaa).
Kyllä vain olen ajatellut arvostelupalvelua hyödyntää. Olen asettanut deadlinen jouluksi ( pääsen silloin tulostamaan koko nivaskan ulos). Sitten laitan menemään ja jään odottelemaan korjausohjeita.
Ihana päästä taas hengähtämään toisten projektien pariin. Eikä tule hätiköityä, kun jotain on meneillään ja vastaus on vain odotettava. Kyllä olen erittäin malttamaton ihminen, myönnän kursailematta.
Minulla ei ole ongelmia ottaa kritiikkiä vastaan. Olen tottunut aika murskaavaan henkilökohtaiseen arvosteluun muilla elämän osa-aluilla ja olen aika kovaksi keitetty tapaus. En halua kuitenkaan saada tältä palstalta ainakaan kirjaani koskevaa anonyymia palautetta. Täällä pyörii mitä sattuu porukkaa nimimerkkien takana ( toki fiksujakin tapauksia) enkä kaipaa mitään hyödytöntä palautetta tyyliin: "vedä köysi kaulas ympärille".
Kun ei tiedä kuka arvostelee ja millä motiiveilla on liikenteessä, niin ei se ei ole ehkä se oikea palaute. Ainakaan sellainen jolla kannattaa päätään vaivata.
Ainakin niissä ketjuissa, joista olen näytteitä ja korjausehdotuksia lukenut, ovat kirjoittajat itse osanneet ottaa kritiikin vastaan asiallisesti. Samaa ei voi sanoa kaikista keskustelijoista.
Eivät yksityiskohtaisia korjauksia tehneet (sen vaivan nähneet) ansaitse loukkaamaan tarkoitettuja kommentteja sen paremmin kuin näytteitä lähettäneet kirjoittajatkaan. Olen sen verran laiska ja kiireinen, etten ole tehnyt mitään yksityiskohtaisia korjausehdotuksia eikä tuo tyyli kyllä siihen houkuttelekaan. Kirjoittajia kuitenkin varmasti kiinnostaisi yksityiskohtainen palaute, kaikenlainen. Sieltä voi poimia asiat, jotka katsoo hyödyttävän itseään.
Eli sun mielestä väärä korjausehdotus tai perustelu saa elää ilman kritiikkiä ?
Jotkut asiat ja asenteet/tyylit ovat täällä kiveen hakattuja. Niiden muuttaminen tai edes keskustelun herättäminen vaatii terävämpiä piikkausvälineitä :)
Tarkoitan sitä asennetta ja tyyliä, jossa asiallisen korjausehdotuksen perään on ihan normaalia kirjoittaa: "Roskaa!"
Ainoa kiveen hakattu asia on kielioppi, mutta voihan sitäkin tietysti yrittää piikata omannäköisekseen wikipedian avustuksella. Yritin kerran täällä korjata ilmiselvää, räikeää kielioppivirhettä, mutta totesin sen turhaksi. Jos sääntöjä ei ole oppinut koulussa, ei niitä oikein palstalla enää pysty korjaamaan, se vaatisi pitkäjänteisempää opetusta. (Tällä en siis tarkoita Miss K:ta tai tätä ketjua, vaan yleisesti.) Jos kielioppia ei osaa, on aika vaikea erottaa palstan kielioppineuvoista ne oikeat.
Sullakin on vahva mielipide:
"asiallisen korjausehdotuksen"
Mikä nyt näyttää asialliselta ja mikä ei.
Jos joku ehdottaa aiheeksi adjektiivit ja joku alkaa painokkaasti tökkiä pilkkuvirheistä, joista muut eivät olekaan samaa mieltä, niin kuka/mikä on syypää?
Tuskin kukaan osaa suomen kielen kielioppia 100%:sti, hyvä jos 95% ja vieläkin vähemmän kun aletaan kaivaa kielessä olevia sanontoja ja niiden taustoja. Ja etenkin kun osa säännöistä on pelkkiä sopimusasioita, esim. alkaa+perusmuoto on sovittu, joten itse ymmärrän kaiken kritiikin sitä vastaan.
Niin ja sitten kuitenkin sanotaan, että taiteilija saa lopulta luoda oman kielioppinsa pilkkuineen :)
Jos itse vastaa astetta värikkäämmällä asenteella, niin kyllä se vastakommenttikin värittyy ..........................
Hmm, vahvimpia ja luotetuimpia mestareita kun täällä kuuntelee, niin ilmaisu ei saa olla "pliisu". Sitten kun se ei ole pliisu, vaan on värikäs, niin se on ylimääräinen tai hymyilyttävä.
Tuo tyyli, johon mestarit yrittävät ohjata, on oikeastaan peräisin kaurismäkeläisyydestä ja ... niin, sieltä se on: Pahkasika-looshista.
Onhan se ymmärrettävää että noita menestystarinoita ja suomalaista kulttuuria uudistaneita on haluttu kopioida. Mutta onkohan media sittenkin väärä? Kirjasta kun puuttuu se kuva, joka sarjakuvissa ja elokuvissa on. Jotkut eivät sen puutteesta häkelly vaan vannovat lukijan mielikuvituksen voimaan. Jos se mielikuvitus olisi niin voimakas, niin miksei kirjat myy selvästi elokuvia paremmin?