Minun tarinani

Olen aina ollut todella epäsuosittu tyyppi. Olen nyt lukion ekalla ja minua on kiusattu oikeastaan koko kouluaikani. Minulla on lievä r-vika ja siitä olen kuullut huutoja niin koulussa kuin kylällä, ihan missä vaan. Aina minut on myös jätetty yksin- ei ole huolittu mukaan porukoihin ja minusta on puhuttu paljon pahaa selän takana. On minulla ollut kavereita mutta kerrankin menetin samalla kertaa 5 kaveria kun minusta puhuttiin pahaa heille. Seurustelin seiskalla erään pojan kanssa mutta hän jätti minut koska muut haukkuivat minua ja puhuivat minusta pahaa. Exääni tavallaan pakotettiin jättämään minut- eihän minun kanssa kukaan haluaisi seurustella. Minulla kesti 2,5 vuotta päästä siitä yli. Tänä keväänä aloin uudelleen seurustella erään ulkopaikkakuntalaisen kanssa ja seurustelen edelleen mutta tätäkin suhdetta yritetään koko ajan tuhota. Kultani on liian lihava ja meistä puhutaan pahaa selän takana ja kaikki haluavat meidän eroavan mutta sinnittelemme kovasti vastaan!! Minulla ei iltaisin ole juurikaan ystäviä, istun vaan kotona ja soittelen kullalleni. Nyt lukiossa minulla on kyllä helpompaa kuin peruskoulussa mutta mitään sydänystäviä en ole kuitenkaan saanut, joidenkin kanssa tosin voi sentään jutella. Kärsin kasilla ja ysillä lievästä masennuksesta, harkitsin itsaria ja viiltelin itseäni neuloilla ja kirurginveitsellä. Onnistuin pääsemään psykiatrin puheille ja käyn edelleen n. kerran kuussa hänen luonaan. Juuri viilteyn kautta tutustuin nykyiseen kultaani:) Itsetuntoni on ehkä hieman noussut kultani ansiosta mutta silti minua surettaa. Mikä minussa on vikana? Pelottaa usein olla kylällä, etenkin jos siellä on nuoria. Tiedän että minulle huudellaan ilkeästi ja se sattuu! Itken joskus. Onneksi kultani on olemassa, muuten en jaksaisi!! Miksi aina minulle käy näin? Minulla ei saa olla mitään kivaa- ei saa olla ystäviä, en saa seurustella, minulle ei saa tapahtua mitään kivaa jne. Aina joku haluaa minulle pahaa niin koulussa kuin muuallakin!!! Minusta tuntuu että olen yksinäinen ja syrjitty koko loppuelämäni. Mitä teen jos kultani viedään minulta pois???
5540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ota ittees niskasta kiinni ja tee jotain, luuletko et ne lopettaa haukkumisen sillä et sie vaa mietit, sano niille jotain iha mitä vaan älä oo surkimus, oo voittaja. niin minäkin tein, olin kuunellut niin kauan sitä haukkumista että en enää jaksanut, minä sain kiusaajat puhumalla pois ja nyt minulla on jo kavereita..

Äänestä
  • ainiin ja mie tiiän miltä se tuntuu.. oon tosi pahoillani siun puolesta. kyl ne sen lopettaa..

    Äänestä

Oon todella pahoillani sun puolesta. Ei se ole sun syy että sua kiusataan. Sun on vaan pakko yrittää ajatella positiivisesti, ajattele kaikkea sitä mikä on sun elämässä hyvin, ja tee jotain sen eteen että menis paremmin, äläkä turhaan murehdi niistä asioista joihin sä et voi vaikuttaa. Kyllä asiat muuttuu paremmaksi kun sä kasvat, tossa iässä nuoret on vielä erittäin lapsellisia. Ala vaikka harrastaa jotain uutta, se vois piristää sua ja sä voisit ehkä saada lisää itsetuntoa. Ja sä voisit ehkä yrittää olla kovempi, silleen hyvällä tavalla eli että osaat pitää puolias, vaikka enhän mä sua tunne. Mutta muista yrittää ajatella positiivisesti, se on kaiken hyvän alku ja juuri.

Äänestä

Sinussa ei ole mitään vikaa. Vaan kiusaajissas on sitä vikaa että ne kiusaa. Oot elänyt rankan kouluajan, onneksi se on jo helpottamaan päin.

Mäkin menetin joskus 5 kaveria tolla tavalla. Aikaa siitä on 11 vuotta. Nuoruus oli vaikeaa. Nyt olen opiskelija ja elämä paljon helpompaa tai ainakin onnellisempaa.

Helpottaa se sullakin. Elämässä tulee hyviä aikoja ja huonoja aikoja, mut muista, ettei sinussa ole mitään vikaa. Tiedän itsekin, että kun joku haukkuu, tulee aina mieleen, miksi se juuri minua haukkuu, mikä minussa on vikana?? Mutta oletkin oikeesti ihan tavallinen ihminen, jolla on oikeus olla juuri sellainen kuin olet.

Vaikutat viestisi perusteella fiksulta ja mukavalta tyypiltä.

Äänestä

tollanen on ihan kamalaa...mulla tuli kyynel silmää ku luin sun juttusi..muakin on kiusattu ala-asteella mut vaihoin kouluu ja sain paljon kavereita. tiiän miltä tuntuu olla kiusattu. se on kamalaa. en osaa neuvoa mitenkää. mut pidä kullastasi kiinni kynsin ja hampain!!!! kukaan ei saa viedä sinulta onneasi!!!! Onnea ja jaksamista syksyysi! halein ja pusuin: enkeli kotkasta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


smash88 kirjoitti:

Olen aina ollut todella epäsuosittu tyyppi. Olen nyt lukion ekalla ja minua on kiusattu oikeastaan koko kouluaikani. Minulla on lievä r-vika ja siitä olen kuullut huutoja niin koulussa kuin kylällä, ihan missä vaan. Aina minut on myös jätetty yksin- ei ole huolittu mukaan porukoihin ja minusta on puhuttu paljon pahaa selän takana. On minulla ollut kavereita mutta kerrankin menetin samalla kertaa 5 kaveria kun minusta puhuttiin pahaa heille. Seurustelin seiskalla erään pojan kanssa mutta hän jätti minut koska muut haukkuivat minua ja puhuivat minusta pahaa. Exääni tavallaan pakotettiin jättämään minut- eihän minun kanssa kukaan haluaisi seurustella. Minulla kesti 2,5 vuotta päästä siitä yli. Tänä keväänä aloin uudelleen seurustella erään ulkopaikkakuntalaisen kanssa ja seurustelen edelleen mutta tätäkin suhdetta yritetään koko ajan tuhota. Kultani on liian lihava ja meistä puhutaan pahaa selän takana ja kaikki haluavat meidän eroavan mutta sinnittelemme kovasti vastaan!! Minulla ei iltaisin ole juurikaan ystäviä, istun vaan kotona ja soittelen kullalleni. Nyt lukiossa minulla on kyllä helpompaa kuin peruskoulussa mutta mitään sydänystäviä en ole kuitenkaan saanut, joidenkin kanssa tosin voi sentään jutella. Kärsin kasilla ja ysillä lievästä masennuksesta, harkitsin itsaria ja viiltelin itseäni neuloilla ja kirurginveitsellä. Onnistuin pääsemään psykiatrin puheille ja käyn edelleen n. kerran kuussa hänen luonaan. Juuri viilteyn kautta tutustuin nykyiseen kultaani:) Itsetuntoni on ehkä hieman noussut kultani ansiosta mutta silti minua surettaa. Mikä minussa on vikana? Pelottaa usein olla kylällä, etenkin jos siellä on nuoria. Tiedän että minulle huudellaan ilkeästi ja se sattuu! Itken joskus. Onneksi kultani on olemassa, muuten en jaksaisi!! Miksi aina minulle käy näin? Minulla ei saa olla mitään kivaa- ei saa olla ystäviä, en saa seurustella, minulle ei saa tapahtua mitään kivaa jne. Aina joku haluaa minulle pahaa niin koulussa kuin muuallakin!!! Minusta tuntuu että olen yksinäinen ja syrjitty koko loppuelämäni. Mitä teen jos kultani viedään minulta pois???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu