Muutin Ojoisille. Kumpi olisi parempi mesta seuranhakuun; Pikku Eero vai Bub 34. Sellainen vapaamielinen 20-35 vuotias tyttö olisi hakusessa. Kaupalla pyörii välillä Takumäen tyttöjä. Tyrkyttävät itseään toisinaan. Millaisia kokemuksia heistä? (Terveys, luonne)
seuraa
Peku
51795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen asunut ojoisilla kohta kymmenisen vuotta ja voin sanoa että kummastakaan baarista et kyllä seuranhakumielessä juurikaan väkeä löydä. Varsinkin eerossa on ihan täysin oma porukkansa jotka etupäässä kaikki ovat sitäpaitsi jo parinsa ja seuransa löytäneet. lähinnä karaokeiltana saattaa tulla ns. ulkopuolista mutta ei kyllä siinämäärin väkeä tai "sen kaltaista" että kannattaa minkäänlaista seuraa etsiä kun vaihtoehtoja on monia muitakin. Tietysti nyt satunnaisesti jotain opiskelijatyttöjä ti-ke akselilla suurinpiirtein saattaa joskus eksyä mäyräntieltä mutta hekin lähinnä ottamaan pari aloitusmukia tai sitten vain "yhdelle". Baarina kyllä hyvä paikka.
Pub 34 sitten taas vaikka hyvä paikka sekin niin on oikeastaan vielä enemmän "sisäpiiri"mesta, lähinnä lauantaisin on enemmän väkeä, ikähaarukka tosin sitten melkein kokonaisuutena ehkä vanhempaakin kuin eerossa. Vakiokaatajat ja vanhempia pareja istuskelee paljon, nuoremmat melkein käyvät eerossa mitä sitten joskus lähinnä porukassa käyvät. Urheilubaarihan se on pitkälle ja siellä huippukuntoiset penkkiurheilijat ja joskus itse urheilijatkin puivat aina pelien jälkeen mikä meni vikaan:) Viikolla aika hiljaista ja vakionaamat, kuten arkisin ja pitkälti viikonloppuisinkin myös eerossa.
Käyppä kuukausi molemmissa vaikka puolet ja puolet illasta joka viikonloppu niin huomaat kyllä että seuranhakuun sitten kannattaa mennä aivan eri mestoihin ja lähinnä kaupungin yömestoihin ja "teknohelvetteihin".
Tuosta sitten en Takumäen tytöistä osaa sanoa mitään, vielä muutama vuosi sitten siellä asui pari tuttuakin niillä nurkin ja tietenkin joskus näkyi samaa väkeä ojoisillakin. Joko nyt sitten ei ole vain tullut katseltua että olisi huomannut mutta itse en kyllä ole havainnut oikein ketään sieltäpäin aikoihin. Lähinnä ne vakiohenkilöt ovat "muurin miehet" jotka siinä r-kioskin pikku korokkeella istuvat kesät talvet.
Mitä sitten meinaat ns. tyrkyttämisellä niin en osaa sanoa mitään koska vaikka paljon siinä liikkuukin niin ei ole kyllä koskaan tullut huomattua. Tosin ehkä sitten ukkomies katselee eri silmällä...Jos nyt kuitenkin takumäen väkeä siellä näet niin ketään loukkaamatta mesta on vähän sellainen että sieltä tulee ja asuu monenlaista kulkijaa. Kehottaisin varovaisuuteen sen perusteella mitä itse kyllä kokemuksesta osaan hiukkasen sanoa mitä on nähnyt ja kuullut.
Tietenkään en yleistä, tosiaan muutamaan vuoteen en ole ollut tietoinen pätkän vertaa mitä siellä enää tapahtuu ja mitä väkeä liikkuu. Oletan että kuitenkaan aivan koko väkikanta ei ole muuttunut..
en o ikinä saanu kummastakaan pesää.....turpaan kyllä pari kertaa kymäläiseltä. tulisit säkin tänne torniin niin katotaan sulle joku kiva nainen
Kyllä se torni vasta paha paikka onkin siellä tuli turpaan niin että lotina kävi aloin suuteleen yhtä pesää ja heti joku pamautti, joku leisku se tais olla.
se samainen leisku kävi mun päälle kun hain yhtä sotapetturin lottaa tanssiin.
Löi saatanan lujaa selkään.ovella ollu poke kenkäs vielä päähän sen nimi tais olla joku epra tai sinne päin
Jumalauta pokkari sähän oot mulle 1,50mk velkaa nyt se on sit muunnettu euroiks miten luulet selviäväsi?