Osaako kukaan auttaa. Menin keväällä tekemään yhden viime vuonna perustetun kivitalofirman kanssa kaupan ja tilasin "vesikattovalmiin materiaalitoimituksen" siinä luulossa, että se vastaisi ko. Toimituslaajuuden virallista sisältöä. Hinta tuntui toki huokealta, mutta en sitä silloin osannut arvata. Materiaalipaketti oli 72t€ ja asennus joltain toimijalta (jonka nimeä ei kerrottu) 22t€ (verokortilla tehtynä). Meiltä haluttiin lähes 15% kauppahinnasta ennakkoon, emmekä saaneet tuolle mitään vakuutta. Yllätykseksemme suunnittelut eivät kuuluneet kauppaan ja niistä syntyi jopa 12t€ lasku. Sen jälkeen saimme tiedon. Että rakenneteräksiä tulee hankkia sellaisia ja sellaisiaja arvion niistä n. 10t€ ( tieto tuli rakenteiden suunnitteln jälkeen)
Homman piti lähteä käyntiin nyt syksyllä. Meillä on rakennuslupa ollut jo pitkään. Teräksille emme ole löytäneet toimittajaa, sillä ne, joilla tuossa arviossa pystyvät pysymään, eivät pysty sinkitsemään teräksiään. Yksi joka pystyy, maksaa melkein tuplat arviosta. Lisäksi tämä kivitalojen myyjä ilmoitti, että aukonylityksiin tarvittavien palkkien toimituksissa on ongelmia ja minun pitäisi niitäkin alkaa kyselemään jostain muualta, esim. Virosta. Urakoitsijasta en tiedä vieläkään mitään... Mitä teen? Rahaa on sisällä lähes 30 tonnia. Ihan hyvät kuvat minulla on, mutta ei ei muuta.
Minulla on huijattu olo. Myyjä ei vastaa enää puheluihini. Onkohan niin, että firmasta on rahat loppu ja eivät todellisuudessa. Pysty toimittamaan minulle tarvikkeita?
Nyt ei ihan Rokkaa
16
270
Vastaukset
- rokkaa vain
Tässä nähdään nämä halvat tarjoukset.
Ei tälläistä taloa pysty kukaan urakoimaan kyseisellä hinnalla.
(ehkä lihanleikkaajat joita ko firma näyttää käyttävän)
Ei tuolla hinnalla saa kuin ehkä 80 m2 mökin.Runkotarvikkeet. - 54,12
Meneekö rocilla todella näin heikosti.
- timo
Joo tosi hyvä provo. Tää palsta on sairas
- en ostaisi
Tosiasiallista minusta ainakin.
Todellista tietoa pitää saada.
En pidä näpertelijöistä.
- analyysi123
Et sitten ole yhtään seurannut palstaa. Lammiharkoista jos itse rakentaa ei ole tuollaisia ongelmia. Pientaloprojekti on vain 3600 työtuntia.
- kivitalo urakoitsija
En ottaisi lammiharkkoja vaikka saisin vähän rahaakin mukaan.
Tämän varmaan myöntävät jotka ovat eksyneet ostamaan "lammiharkkotaloa".
Sillä kai lamminharkon myynti on pysähtynyt kuin seinään.
Urakoitsijat sanovat että työt ovat vähissä lammimarkkinoilla.
On muillakin kivitalotoimittajilla myynti vähentynyt.
Mutta eniten lammiharkoilla.
Mitä tähän vastaa lammimyyjät tai lammifanit. - analyysi123
kivitalo urakoitsija kirjoitti:
En ottaisi lammiharkkoja vaikka saisin vähän rahaakin mukaan.
Tämän varmaan myöntävät jotka ovat eksyneet ostamaan "lammiharkkotaloa".
Sillä kai lamminharkon myynti on pysähtynyt kuin seinään.
Urakoitsijat sanovat että työt ovat vähissä lammimarkkinoilla.
On muillakin kivitalotoimittajilla myynti vähentynyt.
Mutta eniten lammiharkoilla.
Mitä tähän vastaa lammimyyjät tai lammifanit."Mitä tähän vastaa lammimyyjät tai lammifanit. "
Loppuiko kunto? Vaihda alaa. - Tarkempi analyysi
Onko oikoluvussa ongelmia. Ketjun aloittanut osti paketin VALMIIKSI PYSTYTETTYNÄ.
- Fmmfmdmdm
Kivitaloon uppoaa kuitenkin vähintään se noin puoli milliä rahaa vaikka osan töistä itse tekisikin joten voisi kuvitella että keskiarvona kivitalon rakentaja on korkeasti koulutettu henkisen työn tekijä jota ei välttämättä ihan ensimmäisenä huvita 30 kiloisia harkkoja vesisateessa latomaan tai timanttilaikalla hirvittävässä pölyssä pilkkomaan? Tämä huomioon ottaen on vähän erikoista markkinointia tuo itse tehden mainostus. Toisaalta mitä silloin omista tarjouskyselyistä jäi lammista käteen oli vaan: "harkot äkkiä tontille ja rahat pois, hoida itte teräksesi, betonisi, telineesi ja tossa on parin ryssäasentajan tiedot".
- Mielenkiintoista????
Ilmoita ihmeessä mikä osoite on kyseessä koska minulle Rokki on ilmoittanut ettei ikinä ota etumaksuja. Jos et ilmoita niin sitten tulkitsen sinut kilpailijan herjaksi ainoastaan. Itse juuri tekemässä kauppaa.
- ei bojoja
Suosittelen ettet tee. Markkinoilla on aitojakin kivitalotoimijoita, jotka eivät todellisessa hinnassa häviä yhtään. Keplottelemalla ja puoli totuuksia kertomalla saa varmaan bemarinkin kuulostamaan edulliselta perheautolta.
- Ihme porukkaa
Olet tekemämässä kauppaa! Olet siis ROKKIMYYJÄ.
- harkot_on_done
Tee betonielementtitalo, niin ei tarvitse ihmetellä niiden terästen kanssa. Tehdas hoitaa ja tulee inspectan valvonnan alta sulle seinät.
Harkkotalot alkaa oleen pelkkää tee Se itse miesten hommaa.
Jos on rahaa arkkitehdin piirtämään kivitaloon, niin miksi siltä rak.suunnittelijalta ei voi tilata elementtikuvia. Niillä kuvilla voit kilpailuttaa 20 tehtaassa elementit sähkörasioineen ja iv varauksineen.
Ei ole yhtään kalliimpaa, ajatelkaa kokonaisuutta, ei vain harkkoja. On vain pieni osa projektia.
- tietoa janoava
Olisiko vartiokylän kohde kyseessä.
- Aloittaja 72
Peruin juuri kaupan ja laitoin korvausvaatimuksen vireille... Katsotaan mitä tuleman pitää.
- Vene vuotaa
Lakkakin on lopettanut yhteistyön näiden kanssa... Eli ei ilmeisesti enää ole valuharkkoratkaisuja rokilla tarjota...onneksi, sillä ei toi porukka olis saaut niillä mitään aikaankaan, paitsi harmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838