..pienen mökin laittaja".
Lapsuuden hauska laulu, jota jostain syystä olen rallattanut mielessäni koko aamun.
Olen alkanut pohtia, olisiko nykyisessä EU-Suomessa tällaisen mökin laittajalla tulevaisuutta ja toimeentulo mökistään?
Hänellä olisi 4 lehmää, 10 lammasta ja possu. Laulun mukaan yksi hevonen auran eteen, mutta muutetaan se suosiolla traktoriksi.
Pellot olisivat viljavat, niityt nurmet ruohoisat.
Laulunkin mukaan kaikessa pitäisi olla onni myötä. Epäonniset älkööt vaivaantuko!
Riittäisikö tuo leipään?
Lapsuuden hauska laulu, jota jostain syystä olen rallattanut mielessäni koko aamun.
Olen alkanut pohtia, olisiko nykyisessä EU-Suomessa tällaisen mökin laittajalla tulevaisuutta ja toimeentulo mökistään?
Hänellä olisi 4 lehmää, 10 lammasta ja possu. Laulun mukaan yksi hevonen auran eteen, mutta muutetaan se suosiolla traktoriksi.
Pellot olisivat viljavat, niityt nurmet ruohoisat.
Laulunkin mukaan kaikessa pitäisi olla onni myötä. Epäonniset älkööt vaivaantuko!
Riittäisikö tuo leipään?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Römpsänperästäkö meinaat mallia ottaa?
Kyllähän tuolla eläisi, mutta tiukkaa olisi.
Saahan tuollaiselta tilalta niukan elannon, mutta vain erikoistumalla hyvän elintason.
Noin pieni tila ei sitoisi omistajiaan kovinkaan paljon vaan mahdollisuudet tilan ulkopuolelta hankittuun leivänlisään ovat nykyään merkittävät.
Lähes aarrehan tuollainen maalaisidylli voisi olla nykypäivänä, oma rauha ja ympäristö maun mukaan.
Kyllä se riittäisi. Arvioni mukaan se vaatii n. 10 peltohehtaaria tuolle elikkomäärälle. Siinäkin saisi olla tarkkana, että lehmille tulisi aina uudet laitumet, joiden jälkeen lampaat pääsisivät lehmien siirryttyä uuteen lohkoon. Heinää (talvirehua) varten täytyy olla 4 heht. ainakin, josta korjuun jälkeen tulee laidun.
Pari satoa AIV-rehua 2 kertaa loppukesästä samalta alalta ennen laiduntamista.
Puolet pitäisi olla viljalla ja pieni osa perunalla. Kasvimaa pihapiirissä, omenapuineen ja marjapensaineen :)
Metsää muutama hehtaari, niin eiköhän siinä perheen elättäisi. Pienempi tila vaati jo sivuelinkeinon isännältä tai emännältä:D
Yritin hahmotella miten tuon organisoisi vanhasta muistista,
"Päähän toiseen pirttisen, sievän hauskan puhtoisen"
PS. Lampaita on turhan paljon (lisääntyy melko nopsaan), possuja voisi olla 2-3 porsaan myyntiä varten, ja muutamia kanoja. Sais ostettua vaatettakin lapsosille:D
Kyllä uskon että pärjää. Pitää vain eu n kanssa sopia ne tuet ja se kirjaukset, mitä, paljonko on tuotantoa ja karjaa, sillä nehän tukevat sitä toimintaa. Muuten sellainen suuria kuvittelevat älköön lähtekö asiaan mukaan, niukkuutta pitää kestää ja kun rakastaa sitä kaikkea niin onnellinenhan sellainen pientilallinen on Valruusiakin onnelllisempi.
Mitä tehdään 4 lehmällä näin aikoina? Mihin maito?
Arvelen, ettei kannattaisi lypsykoneet eikä jäähdytyslaitteet. Kesämökkipitäjässäni on jäljellä ehkä kaksi karjatilaa. Navetat ovat todellisia tuotantolaitoksia, ja ainakin toinen on siirtynyt luomutilalliseksi. Pellot on metsitetty, laiduntavaa karjaa ei ole missään.
Jossakin artikkelissa luin jonkun murheellisena kertovan, että ikänsä karjaa hoitanut mummeli ei saanut ottaa lemmikikseen lehmää, kun ei EU-säännöt sitä sallineet. Olisi halunnut hoitaa edes yhtä kantturaista, kun oli ikänsä navettatöissä viihtynyt, mutta säännöt estivät.
Johan on ihme, jos ei lehmää saa ottaa lemmikikseen,.
Olihan eilen telkkarissa, kuinka joillakin oli kotiporo katselemassa itsekin televisiota, jäkälää natustellen.
Taitaisi lehmien pito tulla kalliimmaksi, kuin ostaa kaupasta maitonsa valmiina.
Varsinkin, jos on kuin me, minä ja mieheni, kumpikin laktoosi-intolerattteja.
Riittäisikö toimeentuloa?
Ihan äkkiä ajatellen ei taitaisi. Jos mökki olisi valmiina eikä olisi enää talo- eikä traktorilainaa, silti mitenkähän olisi pärjäisikö niillä eväillä.
Ennen ei ollut samanlaista säätelypykälistöä kuin nyt eikä myöskään kaikenlaisia maksuja ja velvotteita.
Tulot tuotosta ja pääomatulo omaisuudesta nykyään eri luokkaa kuin ennen.
Tilallinen on yrittäjä, joka maksaa oman eläkkeensä ja kelamaksut.
Kyllä tuonkokoiselta tilalta varmaan on muualle mentävä lisätienstiä tienaamaan.
Luojalta se on laulunlahjakin!
Kuuntelin eilen laulun "Vaarilla on saari, se oma saari on!"
ja tänä aamuna herätessäni rallatus soi mielessäni, toinen säkeistö oli meneillään, siitä sen hyräilyä olen jatkanut sitten. :)
Meidän vaarilla on oma saari, ja lapset olivat hyvin ylpeitä siitä, että heidän omasta vaaristaan on tehty laulu.
Kummia juttuja. Lehmän kokoisen koiran voi hyvinkin pitää, mutta lehmää ei!
Minusta olisi mukava ottaa porsas keväällä seuraksi. "Kaunis kuin sika pienenä" on sanonta ja pitää kyllä paikkansa. Lapsuuskodissani opetettiin porsas syömään huonetiloissa ennen sikalaan vientiä ja siellä se viipersi talonväen seassa köpötellen.
(Ruuneperille) - Nyt narraat varmaankin?
Miten niin. Mies kertoi, kuinka maalla kesäisin sukuloimassa, siellä oli porsas, joka seurasi mukana jopa marjametsään. Olihan Vaahteranmäen Eemelilläkin temppujatekevä sika, jonka piti tehdä Eemelin kanssa kokouksessa raittiuslupaus.
Monillahan on nykyisin minisika lemmikkinä, kuin vaikka kissa.
Usein niistä vain sattuu kasvamaan toistasataakiloisia maxeja.
Selitys: Porsas otettiin niin pienenä, että se oli opetettava syömään kaukaloruokaa, joka alussa oli lehmän maitoa
Onhan huomattu että sika (ne kääpiö) ovat kotieläiminä yhtä siistiä kun koiratkin ,. Allergia perheet , kun lapset haluaa lemmikin -- on sika paras.
Näillä nurkilla on nykyisin Ville Vallgrenin tie.
Siinä lähellä Gallen kallelan Tarvaspäätä oli myös Viivi Paarmion kesäpaikka ja Ville lyöttäysi yhteen Viivin kanssa.
Heillä oli rusetein koristeltu possu joka seurasi pariskuntaa aina Leppävaaran asemallakin asti ja kolmikko oli tuttu näky muutenkin kylällä. Säänneltyä on nykyjään kaikki, mutta jos possua pitää lemmikkinä olisiko se sallittu paremmin.
Sota-aikana kasvatti monet jouluporsasta sisällä keittiön nurkassa. Naapurilamme oli tällainen pieni possu. Uunin kupeeseen oli rakennettu pieni aitaus ja possu oli opetettu sisäsiistiksi. Teki tarpeensa pottaan. Sitä ihmettä me lapset kävimme katsomassa. Suruhan siitä tuli, kun possu lihoiksi pistettiin ennen joulua.
Ei sitä juuri siihen aikaan lapsilla sen suurempia ihmeitä ollutkaan.
Toista se on nykyajan lapsilla.
Meidän naapurillamme oli metsässä koirankoppi, ympärillä aitaus, ja siinä kasvattina sika nimelta Iisakki.
Syksyllä Iisakki katosi.
Vähän sitä ihmettelimme, mutta karkasi varmaan.
Nauratti ja suretti yhtä aikaa. Isä kertoi aikoinaan, kuinka kaneja kasvatettiin sota-aikana ruokapöytään. Kertoi myös lapsuudestaan, kun joulupöytään tuotiin paisti.
Äiti oli mennyt sanomaan, että siinä nyt on "Matti", lampaan nimeä en enää muista.
Yksi ison lapsikatraan poika oli pyrskähtänyt suuriääniseen itkuun.
Eikä ollut suostunut Mattia maistamaan.
Sika on siisti eläin. On sian pilkkaa verrata sottaista ihmistä possuun.
ois tuotu ruokapöytään, niin siitä olisi kyllä itkua riittänyt.
Se oli talvella tallissa hevosien takana nurkassa, ja kun avasi oven, niin sen silmät kääntyivät ovelle päin, ja ne olivat kirkkaan punaiset, kun valo osui niihin. Se on valkoisen kanin ominaisuus. Oli siinä toisiakin kaneja eri häkeissä. Vallu oli minun.
Villellä ja Viivillä oli kaksi possua jotka oli tarkoitus syödä talven aikana, mutta Gallen-Kallelan susikoirat oli syöneet ne liian aikaisin. Naapurisopu oli koetuksella, mutta sopu kuitenkin löytyi lopulta.
Niinhän sanotaan, jos ihmisen pitäisi kasvattaa ja teurastaa lihansa, maailmassa olisi paljon kasvissyöjiä.
Oli ne vassut lapsuudessa mummulassa ihania, kun ne imeä lutkuttivat sormea, jos lähelle sattui laittamaan.
Muistan myös mustan tyhjyyden, kun mummulasta auto haki lehmät pois.
Ei tarvittu enää navettatakkia.
Voi sun Valluais. :)
Eiköös ne jotkut maahanmuuttajat yrittäneet pitää porsasta kerrostalonhuoneiston kylpyammeessa? Totena sitä kyllä kerrottiin. Kun porsas vinkui nälkäänsä, se alkoi naapuriasiakkaita närimään. Kotieläimelle häätömääräys!
Vasta oli lehdessä, kuin oli pidetty heppaa kerrostaloasunnossa. Oli päivittäin ulkoilutettu, mutta oli kasvanut liian isoksi portaikkoon.
Itse ymmärrän vielä kissat ja koirat sopivassa määrin, mutten mitään liskoja ja käärmeitä. ://
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288451183938.html
Ennenvanhaan possu teurastettiin kotona. Meidän kylällä oli Santtu, joka metsästeli ja kuin luonnostaan hänelle tuli tuo kylän sikojen teurastus tehtäväksi.
Ei nykyään lapsia päästettäisi sitä touhua seuraamaan niinkuin ennen.
En minäkään sitä nähnyt kun possu kuulan kalloonsa sai enkä sitä kun veri laskettiin ruhosta. Sitä verta oli vispilöitävä heti ettei se hyytynyt. Muistaakseni verilettuja paistettiin iso kasa samana päivänä.
Sian ruho pantiin lavitsalle, pestiin ja kaltattiin aivan puhtaaksi. Takajalkoihin laitettiin vahva puukapula johon sidottiin taljanarut. Sitten ruho vinssattiin ylös navetanvajan isoon oviaukkoon riippumaan.
Siinä sitten vatsa aukaistiin ja kaikki mitä sisällä oli poistettiin. Paljon sieltä tavaraa tulikin. Syötäviä elimiä olivat maksa sydän ja munuaiset. Sian ohutsuolesta tehtiin makkaroita. Meillä äiti vei suolet soikossa pellolle ja tyhjensi suolet kääntämällä ne nurin. Sitten pesu runsaallla vedellä ja taisi laittaa ne suolaveteen vielä likoomaan.
Sianruho paloiteltiin, kinkut irroitettiin. Päästä ja siansorkista tehtiin "tyytenää" eli sylttyä. Sianliha suolattiin ja sitä sitten syötiin pitkin talvea.
Muistan että se tuore liha oli paljon parempaa kuin se suolattu.
Olipa elävä kertomus. Ihan silmissä näkyi elokuvana.
Joku tuolla jossain kauhisteli, kun syödään veriruokia. Ei ennen varmasti teuraseläimistä pantu hukkaan mitään käyttökelpoista.
Itse olin kaupungin kasvatti, veri ostettiin kaupasta, oli myös myöhemmin valmista verilättyjauhoa.
Verilätyt ja puolukkahillo, nam.
On siihen aikaan ollut perheenemännillä touhua. On leivottu pullat ja leivät, ruokaa usein suurellekin perheelle. Ei ollut liikoja vapaa-aikoja.
Vallu olikin hyvässä hoidossa, pitkiä voikukanlehtiä se puputti kun verkon raosta niitä yksitellen tarjoilin. Ruokahalua sillä riitti, ja kun en enää ehtinyt syöttää, laitoin loput sitten Vallun kopin ruokapöydälle. Aina puhdasta vettä kupissa, sen tarkistin aina.
Entisajan kotilauluissa korostettiin varjelusta ja siunausta, "Suojaa Herra kotini, anna sille armosi, anna olla enkelein, vartijana kodillein. Kun ma kerran suureks’ saan,joudun mailman pauhinaan,silloin aina etsin sun,rauhan majan kaivatun."
.
Sammakon koti raparperien katveessa on yksi riemastuttavimpia:
Äidin kasvimaalla, raparperin alla
sammakolla koti oli kultainen.
Vilpas lehtikatto, alla multamatto,
hirsiseinä vihreä ja punainen.
Hämärä, vihreä, sammakon mielest on viihtyisä.
En mä siedä kuumaa, sammakko se tuumaa
raparperin lehden alla hymyillen.
Selaan silloin tällöin lapsuuskodistani perimääni kirjaa nimeltä Suomalaisia koteja, Ella Grönroosin toimittama, Porvoon syväpainossa v.1954 painettu. Siinä on valokuvia ajan kulttuuri- ja talonpoikaiskodeista, tavallisista kaupunkiasunnoista ja Lapin kodastakin. Mukana on joka kuvaan liittyvä luonnehdinta siitä, mitä koti asujilleen merkitsee. Alussa on Maan Äidin Alli Paasikiven tervehdys, jossa hän muistelee rakasta Kärkölän lapsuuskotiaan ja sanoo lopuksi :
"Siunaan kaikki ne hetket, jotka valoisassa kodissani saan viettää mieheni rinnalla, ja näiden aarteiden lujittamana tunnen yhä selvemmin nykyisen kotini minulle asettaman suuren velvoituksen."
Niin toisenlaiset arvot nykyisin. Mitenkähän olisi Halonen kirjoittanut Mäntyniemessä olostaan. Ei tainnut tuntea kodikseen, vaikka olihan hänellä ne kissat.
Nuori Jenni nyt emännöi , mutta hänelläkin oma ura, ei oikein Maan äidiltä tunnu. Koti taitaakin olla enemmän vain asunto nykyihmisille. Ennen oli arvoina koti, uskonto ja isänmaa. Asuminen on kalliimpaa kuin koskaan, kotona ei ehdi paljon olla, kun pitää töissä painaa molempien vanhempien että sen saisi maksettua. Entäpä ne avioerolapset, joilla on kaksi kotia.Ei siitä 50-luvusta niin kauan ole, hyvin muistan Alli Paasikiven.
Eikös Niinistöillä ole oma kotinsa Espoossa?
Kai presidentin residenssi on virallinen pakkoasunto, joka kuulemma on kovin epäkäytännöllinen arkielämään.
Muistan, että Koivistot jo sitä moitiskelivat.
Arvot kohdallaan! Koti, uskonto ja laskento. Viimemainittua tarvittiin niiden pienten palkkaropojen laskemiseen, joilla sitä kotia maksettiin. :)
sitä tehtiin nuorena, kun jouduttiin pääkaupunkiseudulle töihin.
.. vieläkin kitkerä siitä, että jouduin sisareni houkuttelemana lähtemään Rautavaaralta, siihen aikaan Suomen köyhimmäksi kunnaksi mainitulta, lähtemään työnhakuun Hesaan.
Tein töitä rakennuksilla niin kauan, että uskalsin aloittaa oman raksayrityksen. Vaikka in lama-aika, töitä on enemmän kuin pystytään ottamaan. Me emme rakenna ns. sutta.
Ja jos toden sanon, luultavasti olisin työtön hampuusi koillissavolaisessa yhteisössä. Koin muuten uskonnollisen kriisin ensin Vantaalle muutettuani. Vaimoni ei onneksi ollut uskovaisesta kodista lähtenyt.
maksavat maltaita, vaikka eivät niin kamalasti kuin Helsingissä ja Espoossa.
Siinä saatiin nälkävyötä kiristää, että pienet palkkarahat riittivät maksamiseen. Ei se kaikkein helpoin elämä ole ollut niillä, jotka Helsingissä elämäntyönsä joutuivat tekemään.
ostoskeskuksia nousee jatkuvasti Helsinkiin ja Espooseen ainakin. Tai siis Espoossa myös laajennetaan, juuri nousi Ainoa Tapiolaan, mutta Helsinkiin tuli juuri uusi tai uusittu Kaari Kannelmäkeen. Mistä ostajat kaikkiin?
Missä on tiheästi rakennettua, siellä löytyy ostajatkin,...ruokaa kun kaikki tarvitsee. Tapiolakaan ei ole entisensä, tuntuu jopa ahtaalta nykyään, samoin on Leppävaarassa noussut korkeita rakennuksia junaradan lähelle, entisille pelloille.
Kaupungin huvilatienoot on saaneet olla rauhassa.
Rekisteröitymiseni idea tuli koneelta, olin kirjoittanut nikikseni fundtsija, niin kone ilmoitti: Nikki on vapaa, rekisteröi se itsellesi!
Kun olin rekisteröitynyt, muutaman päivän jälkeen tuli toinen melkein sama nikki, vain keskellä oleva t-kirjain puuttuu siitä.
Nyt täytyy olla tarkkana nikkien kanssa, vai pitääkö minun yrittää muuttaa nikkiäni.
Sanotaanhan usein, että viisaampi antaa periksi.