On perhe, jossa äiti on pykännyt tasaisin välein kuusi lasta, ja isi on töissä, mutta ei missään korkeapalkkaisessa ansiotyössä. Joten kun ajatellaan, että lapsilisän yhteisumman määrä verottomana on noin tuhannen euron pintaan, ja tähän lisätään esim. vanheimpainraha äidille, josta tietysti otetaan vero, niin esim. pienimmän mahdollisimman äitiyspäivärahankin äidin saatuaan verojen jälkeen summautuu lapsilisien ja vanheimpainrahan kanssa jo noin 1300 €:a per kuukausi äidin tilille, ja jos isukki tienaa melkoisen pientä palkkaa, niin eihän siitä nyt veroakaan voi ottaa progressiivisesti kovin paljon, elikkä sen minkä isi maksaa veroina, niin äiti kuittaa takaisin moninkertaisesti takaisin, ja täten koko perhe pääsee elämään veroja maksamattomana vuosikausia eli ovat ns. verovapaita matkustajia valtiossamme. Sama ralli jatkuu, vaikka äiti jatkaa vanhempainrahakauden jälkeen lastensa kotihoitoa, ja saa täten kotihoidontukiaisia parhaassa tapauksessa monestakin lapsesta.
Kulut lapsista voivat olla hyvinkin pienet mitä tulee vaatteisiin ja kengiin, koska samat vaatteet ja kengät kiertävät isommalta lapselta pienemmälle. Ei niitä tarvitse olla uusia ostamassa noinkaan isossa porukassa kulumisen takia, koska eihän pienet, kasvavat lapset ehdi kuluttamalla kuluttaa niitä, joten sama nuttu saattaa kiertää koko katraan lävitse.
Noh, tulevia veronmaksajiahan tuossa tapauksessa kasvatetaan, mutta se nyt on epävarmaa kaikenkokoisissa perheissä, että tuleneeko lapsista niitä veronsa maksavia vaiko ei.
Paljonko isin pitää maksaa valtiolle ja kunnalle veroja yhteensä
9
273
Vastaukset
- Isänmaan toivotko?
Tiedän tuollaisen perheen minäkin, ja suuren katraan äiti vaan synnyttää synnyttämisestään päästyään lisää, lisää, lisää vaan suita ukolleen syötettäväksi, vaikka ukko painaa pitkää päivää töissään, ja sitten kotona oottelee toinen työmaa lapsinensa ja muijansa passarina. Akka-mamma on lihonut kuin sinivalaan puolikas kaikki nämä vuodet kotona ollessaan ja vähän väliä tiineenä vyöryessään lökärit päällään kotinurkissa.
Yhteiskunta maksaa koko perheen elannon periaatteessa kokonaan, koska ukko niin pienipalkkaisessa duunissa, ettei maksa veroja siihen nähden mitä lapsilauman erilaisilla sosiaalieduilla perhe tienaa ns. kotiin päin.
Akka ei ole verollista työtä tehnyt ikinä, jotain lyhytaikaista harjoittelijan hommaa.
Säälittää jo etukäteen, kun koittaa aika, kun lapsilisät loppuvat jne., mut ainiin, mut valtiohan pitänee huolen sittenkin tai ainakin tuollaiset vanhemmat luottavat siihen, että hommat pelittää sittenkin.
Lapsia liukuhihnatyylillä synnyttävät äidit saattavat päästä omakohtaisesti verojen maksuista kuin koirat veräjästä.- Kolmen lapsen äit
Jos äiti on valaan puolikkaan kokoinen, voit olla varma, että lapset ovat heitteillä. Itselläni ei ole kuin kolme lasta, mutta he pitävät minut niin kiireisenä, etten tottavie ehdi lihomaan. Tosin en ole kyllä kotiäitikään. :)
- Hyvä sinä:)
Kolmen lapsen äit kirjoitti:
Jos äiti on valaan puolikkaan kokoinen, voit olla varma, että lapset ovat heitteillä. Itselläni ei ole kuin kolme lasta, mutta he pitävät minut niin kiireisenä, etten tottavie ehdi lihomaan. Tosin en ole kyllä kotiäitikään. :)
Eihän tuo kirjoitus sinua, kolmen lapsen äitiä koskenutkaan, ja kun et ole edes kotihoidon tuella oleva kotiäiti.
- .....
Niin ne lapsethan ei koskaan tuo valtiolle mitään tuloja?? Hoh hoh..
- ...........
Se on epävarmaa tosiaan kaikissa perheissä, että tuleeko sieltä veronmaksajia vai ei. Jos tuolla perusteella jätetään lapset tekemättä, niin sitten niitä veronmaksajia ei ainakaan tule.
Jokainen meistä elää jossain vaiheessa elämäänsä enemmän saama- kuin tuottopuolella. Yleensä ne ensimmäiset noin 20-25 vuotta lapset kuluttavat enemmän yhteiskunnan varoja kuin tuottavat, sillä koulutus, terveydenhuolto jne. maksaa paljon yleensä enemmän kuin mitä edes heidän vanhempansa maksavat veroja. Pienissä perheissä lapset ovat yleensä yhteiskunnalle kalliimpia, sillä työssäkäyvän äidin äitiysrahat ovat enemmän ja niitä maksetaan yleensä joka lapsesta erikseen, kun pienissä perheissä lapset ovat usein syntyneet isommilla ikäeroilla. Toinen vaihe, jossa ollaan enemmän saamapuolella on eläkeikä. Näin juuri jossain laskelman, jonka mukaan ihmiset ovat keskimäärin 70-vuotiaina kuluttanut sen, mitä he ovat tuottaneet työelämänsä aikana. Eipä siis ihme, että eläkeikää ollaan nostamassa. Yli 70- vuotiaat siis elävät keskimäärin yhteiskunnan kustannuksella. Joka tapauksessa saman laskelman mukaan suurperheessä varttunut saisi elää hieman pidempään, sillä hän kuluttaa lapsuusaikana vähemmän yhteiskunnan varoja. - Suomukset putosi
Eikä tässä vielä kaikki. Meidän kunnan kepulainen vaikuttaja on lestadiolainen. En ollut uskoa silmiäni kun luin lehdestä kepun syyskokouksen lausumaa, jossa vaadittiin perhepäivähoitajan palkan maksamista omia lapsiaan hoitavalle. Karmeaa luettavaa tietäessään valtion ja kuntien taloustilanteen. Mielestäni kyseinen puolue ja lahko yhdessä on melko härskiä porukkaa
- ..........
Toisaalta taas onhan sekin tyhmää, että äiti joutuu viemään vaikka kaksi omaa lastaan hoitoon ulkopuoliselle, että voi ottaa vastaan täyden ryhmän hoitolapsia, kun talous ei salli omien lasten hoitamista kotona. Tulee helposti kunnalle vain kalliimmaksi kuin maksaminen perhepäivähoitajalle niistä omista lapsistakin, kun vieraalla hoidossa olevalle pitää järjestellä kaikki varahoidot ym. kun hoitaja on kipeä tai hoitoajat ylittyneet. Ja ne hoitopäivätkin ovat pidempiä silloin kun siihen lisätään lasten kuljetusajat vieraalle hoitoon.
- Suomukset putosi
.......... kirjoitti:
Toisaalta taas onhan sekin tyhmää, että äiti joutuu viemään vaikka kaksi omaa lastaan hoitoon ulkopuoliselle, että voi ottaa vastaan täyden ryhmän hoitolapsia, kun talous ei salli omien lasten hoitamista kotona. Tulee helposti kunnalle vain kalliimmaksi kuin maksaminen perhepäivähoitajalle niistä omista lapsistakin, kun vieraalla hoidossa olevalle pitää järjestellä kaikki varahoidot ym. kun hoitaja on kipeä tai hoitoajat ylittyneet. Ja ne hoitopäivätkin ovat pidempiä silloin kun siihen lisätään lasten kuljetusajat vieraalle hoitoon.
Mielestäni omat lapset on hoidettava omin kustannuksin. Yhteiskunta tukee sitä joka tapauksessa. Mikäli omia sanikoita ei ole syntynyt joka ohrille ja voi ottaa vieraita lapsia niin siitähän saa lisätuloa. Joku raja yhteiskunnan osalle pitää olla.
Havaintojeni mukaan jotkut lahkolaiset ovat melko kärkkäitä vaatimaan yhä lisää
- 1+1....ehkä 10
"On olemassa somalialainen sananlasku, joka menee vapaasti käännettynä näin:
"Älä käske ihmistä poistumaan, vaan näytä hänelle, ettei hän ole tervetullut.""
Voima 10/2013
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898