Vanhat ihmiset

Minulle on pienestä asti opetettu kunnioittamaan ja olemaan ystävällinen iäkkäille ihmisille. Armeijassa sain siitä vielä hieman jatkokoulutusta. No nyt olen kuitenkin huomannut viime aikoina että vanhat ihmiset (eivät kaikki) eivät kunnioita minua lainkaan. Olen päättänyt että ainoat iäkkäät ihmiset joita jatkossa kunnioitan on omaa vertani isän- ja äidin vanhemmat. Miksikö näin? No ensinnäkin olen aina avannut oven vanhuksille ja katsonut heitä ylpeästi jostakin syystä. Nyt 22-vuotiaana huomaan että he ovat aivan tavallisia kansalaisia joiden joukossa löytyy kusipäitä aivan kuten meissä nuoremassakin sukupolvessa. Viime aikoina, jostakin syystä vanhukset ovat ruvenneet katsomaan minua todella vihaisesti ja epäkunnioittavasti, voi johtua pukeutumisestani, koska pukeudun löysiin farkkuihin (ei kuitenkaan liian) ja lippalakki on aina "väärinpäin". Kuitenkaan en kuuntele räppiä tykkään vain pukeutua trendikkäästi. Siis todella siistit vaatteet on aina päällä ja uusinta muotia. Viimeksi kun avasin oven vanhalle ukolle niin pyöritteli vain päätään ja mumisi jotain. Ja eivät läheskään kaikki viitsi enää kiittää kun kohteliaasti avaan oven heille. Ja jos kiitos tulee niin sen huomaa eleestä kuinka väkisin se tulee heidän suuvärkistään :D. Uskokaa huviksenne sen huomaa kyllä. Selän takana viimeksi joku vanha piika sanoi todella ivaavasti ukolleen että katso nyt tuotakin "wannabe" räppäriä. Siinä samalta istumalta sanoin hyvin äänekkäästi että tuossa iässä kannattaa mennä kotiin lukemaan niitä kuolinilmoituksia lehdistä. Onneksi ukko piti akasta kiinni muuten olis voinu kassi heilahtaa päähän. Tiedän myös lauseen silmä silmästä. En yleistä tällä kirjoituksella mitään, mutta oma käsitykseni kilteistä vanhuksista on palasina. Ihmisiä hekin ovat, vain pidempään täällä eläneitä. Kusi niilläkin virtaa. Harmi että joillakin väärällä puolella elimistöä. Anteeksi muuten kirjoitusvirheet. Väsäsin nopeasti tekstin, joka on oikeastaan avautuminen. Helpottaa kummasti tänne kirjoittaminen :D
4158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen osittain huomannut saman. Osa mummuista ja papoista on uskomattoman epäkohteliaita, suorastaan ilkeitä. Mikä tarve heillä on tulla ventovieraita ihmisiä haukkumaan? Itse onneksi enimmäkseen kohtaan mukavia mummeleita, jotka vähintään hymyilevät jos avaan oven tai annan bussissa paikan. Onpa useaan kertaan tullut myös kiitosta kun koulujen lähellä suojatiellä kiltisti jään punaisiin valoihin odottelemaan.

Täytyy kyllä myöntää, että töissä puhelinvaihteessa kokee kyllä enemmän tuota ensimmäistä sorttia. Minä en voi ajaa sairaita ihmisiä vuoteistaan vain koska mummun hana vähän tiputtelee tai koska taatto ei ymmärrä e-laskuja. Sitten nämä ihastuttavat seniorikansalaiset päättävätkin haukkua minut.

Äänestä

Opettelisit kirjoittamaan Suomea näin ensialkuun pikku äpärä.

Äänestä

Mua on enemmänkin kyrsityttäny stadin äidit jotka kulkee rattaiden kanssa pyörätiellä ja ne jotka alkaa itkee mulle jostai ykssuuntasesta tiestä kun ois vähä kiire kouluu eikä viittis oikee kiertää sitte ne kuskit jotka ei osaa ajaa autoo ja tietysti ne pyöräilijät jotka urpoo mulle kun oon pari sekkaa vasemmal puolel pyörätietä. Mä sitte taas noudatan punasii valoi kun suurin osa menee yli - onks noi tyypit vähän tommosii tekopyhii vai häh :)

Äänestä
  • "Taatto" on ihan oikea sana, kun taas suomen kielestä puhuttaessa "suomea" kirjoitetaan pienellä
    Siellä joku latvaroso yrittää taas päteä : D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hohhoh kirjoitti:

Minulle on pienestä asti opetettu kunnioittamaan ja olemaan ystävällinen iäkkäille ihmisille. Armeijassa sain siitä vielä hieman jatkokoulutusta. No nyt olen kuitenkin huomannut viime aikoina että vanhat ihmiset (eivät kaikki) eivät kunnioita minua lainkaan. Olen päättänyt että ainoat iäkkäät ihmiset joita jatkossa kunnioitan on omaa vertani isän- ja äidin vanhemmat. Miksikö näin? No ensinnäkin olen aina avannut oven vanhuksille ja katsonut heitä ylpeästi jostakin syystä. Nyt 22-vuotiaana huomaan että he ovat aivan tavallisia kansalaisia joiden joukossa löytyy kusipäitä aivan kuten meissä nuoremassakin sukupolvessa. Viime aikoina, jostakin syystä vanhukset ovat ruvenneet katsomaan minua todella vihaisesti ja epäkunnioittavasti, voi johtua pukeutumisestani, koska pukeudun löysiin farkkuihin (ei kuitenkaan liian) ja lippalakki on aina "väärinpäin". Kuitenkaan en kuuntele räppiä tykkään vain pukeutua trendikkäästi. Siis todella siistit vaatteet on aina päällä ja uusinta muotia. Viimeksi kun avasin oven vanhalle ukolle niin pyöritteli vain päätään ja mumisi jotain. Ja eivät läheskään kaikki viitsi enää kiittää kun kohteliaasti avaan oven heille. Ja jos kiitos tulee niin sen huomaa eleestä kuinka väkisin se tulee heidän suuvärkistään :D. Uskokaa huviksenne sen huomaa kyllä. Selän takana viimeksi joku vanha piika sanoi todella ivaavasti ukolleen että katso nyt tuotakin "wannabe" räppäriä. Siinä samalta istumalta sanoin hyvin äänekkäästi että tuossa iässä kannattaa mennä kotiin lukemaan niitä kuolinilmoituksia lehdistä. Onneksi ukko piti akasta kiinni muuten olis voinu kassi heilahtaa päähän. Tiedän myös lauseen silmä silmästä. En yleistä tällä kirjoituksella mitään, mutta oma käsitykseni kilteistä vanhuksista on palasina. Ihmisiä hekin ovat, vain pidempään täällä eläneitä. Kusi niilläkin virtaa. Harmi että joillakin väärällä puolella elimistöä. Anteeksi muuten kirjoitusvirheet. Väsäsin nopeasti tekstin, joka on oikeastaan avautuminen. Helpottaa kummasti tänne kirjoittaminen :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu